Lue keskustelun säännöt.
Vieläkö ajatellaan, että adhd- tms.lapsen vanhempien vanhemmuudessa on vika?
09.02.2009 |
mutta monet muut kyllä. kaikki ne, jotka ei tiedä diagnoosista ja osa niistäkin, jotka tietävät. Mun lapsen opettaja oli lastenpsykiatrian osastolla sairaalassa saamassa neuvoja lapsen kanssa toimeen tulemiseen ja hän alkoi siellä kysellä, että millaisillakohan tutkimuksilla nämä diagnoosit onsaatu, ja onko nyt varma, että se on neurologiaa eikä vain kasvatusta. Mä istuin siinä vieressä ja kuuntelin. Mutta onneksi siellä psykologi selitti sekä tutkimukset että taustatekijät...
Kommentit (27)
myös se, ettävanhemmat kasvattavat yhden lapsen huonosti, vaikka muut olisi okei.
Esim. omassa lähipiirissäni on äiti, joka on antanut esikoisensa aina dominoida muita. "lapset selvittää itse riitansa"- meininki on tarkoittanut sitä, että hänen varsin suurikokoinen ja alkuvuodesta syntynt lapsensa on runnonut aina tahtonsa läpi muiden seurassa - ja nyt päiväkodista tulee viestiä, että lapsella ei ole empatiakykyä.
Nuorempi sisarus on ihan normaali, koska on taasen joutunut kokemaan niitä pettymyksiäkin. Ehkä oppinut paremmin ajattelemaan miltä se tuntuu, kun toinen aina pistelee kuonoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nyt ovat menossa tutkimuksiin, ja aivan varmasti tuollekin lapselle diagnoosi saadaan. Tunne-elämän häiriöitä tms. Sittenkö vika ei enää olekaan vanhemmissa, vaikka kaikki sivusta seuranneet näkevät suoraan, mistä on kysymys.
myös se, ettävanhemmat kasvattavat yhden lapsen huonosti, vaikka muut olisi okei.
Esim. omassa lähipiirissäni on äiti, joka on antanut esikoisensa aina dominoida muita. "lapset selvittää itse riitansa"- meininki on tarkoittanut sitä, että hänen varsin suurikokoinen ja alkuvuodesta syntynt lapsensa on runnonut aina tahtonsa läpi muiden seurassa - ja nyt päiväkodista tulee viestiä, että lapsella ei ole empatiakykyä.
Nuorempi sisarus on ihan normaali, koska on taasen joutunut kokemaan niitä pettymyksiäkin. Ehkä oppinut paremmin ajattelemaan miltä se tuntuu, kun toinen aina pistelee kuonoon.
Esim. sikiöaikainen ravinnonpuute (istukan toimintahäiriö tms.) on vahva riskitekijä.
Tapasin tänään Kuusamossa vastaanotonpidon välissä paikallislehden toimittajan, joka halusi tehdä minusta ADHD-aiheisen haastattelun. Pidän nimittäin täällä Kuusamossa jälleen parin viikon kuluttua koulutusillan ja yleisöluennon aiheesta. Viime vuoden lopullahan kävin täällä (samoin kuin myös naapurikunnassa Posiolla) pitämässä viimeksi ADHD-luentoja. Aihe tuntuu nykyisin ihmisiä kovasti kiinnostavan.
ADHD on siis se yleensä perinnöllinen tai muuten synnynnäinen ominaisuus (ei sairaus!), jossa aivojen pohjaosien keskittymiskeskus toimii hitaasti ja laiskasti, jolloin yhteen asiaan keskittyminen pidemmäksi aikaa voi olla vaikeaa (ainakin, jos ympärillä on yhtään häiriötekijöitä tai jos keskittymistä vaativa asia ei ole erityisen mielenkiintoinen). Keskittymisvaikeuksista kärsivä lapsi yrittää yleensä pitää keskittymiskeskustaan hereillä ja pirteänä (esim. heiluttelemalla jalkojaan tai käsiään tai kiemurtelemalla tuolillaan), mikä herättää usein ärtymystä ympäristössä. Osa keskittymisvaikeuksisista lapsista on sen sijaan ns. uneksija- tai haaveksijatyyppejä, jotka kyllä pysyvät aloillaan, mutta keskittyminen karkailee milloin minnekin (=ADD).
Jopa 5%:lla koululaisista on tämä ominaisuus. Sama ominaisuus, joka voi olla hyödyllinen monissa tilanteissa (esim. jääkiekkopelissä, formularadalla, mäkihyppytornissa, bändissä, yritysmaailmassa tai vaikkapa Ranskan presidenttinä), voi olla varsin viheliäinen nykyajan hälisevässä koululuokassa.
Onneksi meillä on nykyisin käytössä monenlaisia koulun tukitoimia (ärsykkeiden karsiminen luokasta, lisätty aikuisen tuki, palkkiojärjestelmät, salittu motorinen stimulaatio...) ja lisäksi mahdollisuus parantaa keskittymistä hyvillä keskittymiskeskusta stimuloivilla piristelääkkeillä, joista hyötyy n. 80% ADHD- ja ADD-lapsista. Ja lääkehoito on luonnollisesti hyödyllinen myös monille nuorille ja aikuisillekin, joilla on tämä sama keskittymispulma. Itse asiassa iso osa niistä, joilla ADHD-ominaisuus on todettavissa lapsuusiässä, kärsii keskittymisen vaikeuksista ja/tai hyperaktiivisuudesta/impulsiivisuudesta vielä aikuisiässäkin.
Suurin ADHD-aiheinen pulma Suomessa on mielestäni se, että ADHD-diagnostiikka ja stimulanttilääkereseptit eivät vielä kuulu kaikkien perustason lääkäreiden (siis terveyskeskus-, neuvola- ja koululääkäreiden) työkalupakkiin, kuten monissa muissa maissa asianlaita jo on. Meillä tämä yleinen asia jää kovin usein diagnosoimatta ja hoitamatta, koska koko homma on turhan juhlallisesti nostettu/jätetty lähinnä eräiden pienten ja sairaalapainotteisten erikoisalojen (esim. lastenneurologia ja lastenpsykiatria) tontille.
Hitaasti, mutta varmasti ADHD-asiat siirtyvät meilläkin vähitellen perustasolle pois erikoissairaanhoidosta. Sitä odotellessa, vierailkaa vaikkapa ADHD-liiton nettisivuilla tai lukekaa ADHD:n käypähoitosuositus (hae: ADHD).
Ulkopuolisen on vain vaikea tietää, onko jollain lapsella diagnoosi tai erityisyyttä.
Jos vaikka leikkipuistossa kohtaa "riehujan", vaikeahan sitä on tietää mistä käytös johtuu. Kun näistä asioista on ollut niin paljon puhetta, en mene tekemään hätäisiä johtopäätöksiä lapsesta tai kotiloloista, sillä samantyyppiselle käyttäytymiselle voi olla niin moninaiset syyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta NIIIIN usein olen törmännyt siihen, että Nico-Petteriä ei edes viitsitä kieltää, kasvattaa tai komentaa, koska "sillähän on se diagnoosi". Ihan kuin se oikeuttaisi elämään kuin pellossa.
Jos taas vanhemmat edes yrittävät saada kuria lapseensa ja edes yrittävät estää häntä käyttätymästä toisia häiritsevästi, niin EN todellakaan ajattele vian olevan heissä!
Mutta kun N-P:a on turha yrittää kasvattaa, kun sillä on ADHD ja sehän saa vaan traumoja, jos se ei saa tehdä niinkuin haluaa!
kasvatuksesta tai traumoista tia perheoloista ja mikä esim genetiikasta tai puhtaasta aivokemiasta tai jostain muusta.
nyt ovat menossa tutkimuksiin, ja aivan varmasti tuollekin lapselle diagnoosi saadaan. Tunne-elämän häiriöitä tms. Sittenkö vika ei enää olekaan vanhemmissa, vaikka kaikki sivusta seuranneet näkevät suoraan, mistä on kysymys.
/i]Tutkimuksiin kuuluu perheolojen ja -historian selvitys, niihin kuuluu myös lapsen normaalit lastenpsykiatriset testit (esim ne, missä perheoloja tutkitaan lapsen kertomuksien, leikkien ja piirrrosten kautta - samoja testejä joita tehdään alkoholistivanhempien lapsille tai pahoinpidellyille lapsille). Kyllä siellä tulee esiin, jos vanhemmuudessa on jotain vikaa. Sitä sitten myös korjaillaan kuntoutuksen ja hoidon osana.
Valitettavasti hoitoon ei kumminkaan kuulu, että pitää kaikille naapureille ja kumminkaimoille käydä tunnustamassa että "olen mokannut äitinä" ja käyttää jatkuvasti neonväristä tekstipaitaa jossa niin lukee. Sillä kun ei katsota olevan hyödyllistä merkitystä lapsen kuntoutumiselle. Että sorry, sä et ehkä koskaan tulee saamaan tyydytystä siitä, että tiedät paremmin,miten lasta pitäisi kasvattaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
alkoholia raskaudenaikana. Eli vaikka olisikin neurologinen oire, voi syy juontaa juurensa äitiin.
nykyisen adhd/asperger- "buumin". Voi olla medikalisaatiotakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ainakin olin hyvin varovainen molemmissa raskauksissani. Joten tosi kiva jos jollekin tulee ekana mieleen että "äiti on vetänyt viinaa ja kessutellut, ehkä käyttänyt huumeitakin, siinä syy".
ap
perinnöllisiä ja siirtyvät sukupolvelta toiselle!
Kuten kaikennäköiset muutkin fyysiset ominaisuudet. Eiköhän siten jokainen vanhempi ole syypää jollekin lapsen ominaisuuksista; adhd:lle, alttiudelle sairastua joskus elämänsä aikana sydän- ja verisuonitauteihin, tuki- ja liikunta elinten sairauksiin, syöpään jne. Adhd on yksi sairauksista tai ominaisuuksista, miten sen nyt katsoo, ja jokaiselle ihmisellä näyttäisi olevan "jotain vikaa perimässään", enpä ole ihan tervettä, elämää nähnyttä ihmistä koskaan tavannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen ollut todella aktiivinen lapselleni apua hankkiessani ja lausuntoja on vino pino. Ja niissä järjestään sanotaan että "kotiolot ja vanhempien sitoutuminen on lapselle suuri voimavara". Jotenkin loukkaavaa että iso osa ihmisistä leimaa minut villin ja huonosti puhuvan lapseni takia huonoksi äidiksi. Ei pitäisi välittää mutta kyllä se koskee.
ap
jos vika olisi kasvatuksessa eikä neurologin. Ts. vika olisi "korjattavissa" kasvatustapojen muutoksella. Neurologiset oireet on ja pysyy.
Meillä siis pojalla epäiltiin aspergeria koulun taholta, mutta ei sitten kuitenkaa ollutkaan. Tiedän mitä olet käynyt läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...jonka ilmenemismuotoja ympäristö voi helpottaa tai pahentaa. Yhtä lailla kun adhd-lapsi saattaa koulussa tarvita erityisjärjestelyjä tai -tukea, hän tarvitsee sitä myös vanhemmiltaan. Siten vanhemmat voivat kyllä (tahtomattaan) myös pahentaa adhd-lapsen käytöstä.
Näin tapahtuu nähdäkseni helpommin silloin, jos lapsella ei ole diagnoosia; äiti tai isä ajattelee, että lapsi on rasittava tai hankala, lapsi saa lähinnä negatiivista palautetta, hänen itsetuntonsa laskee ja hän uskoo itsekin, ettei hänestä ole mihinkään ja lakkaa yrittämästä. Kierre on syntynyt.
Kun sitten lapsi saa diagnoosin ja vanhemmat tietoa adhd:sta sekä tukea lapsen kasvatukseen, he voivat löytää keinoja keskittymisvaikeuksien hallintaan, jolloin adhd-lapsen oireilu on vähäisempää.
Nämä vain minun ajatuksiani, oikeasti tiedän aiheesta vain hyvin vähän, ajatukseni perustuvat vähäisiin havaintoihin yhdestä lähipiirin adhd-lapsesta, joka diagnosoitiin pari vuotta sitten ja on nykyään aivan kuin eri lapsi.
"nykyisen adhd/asperger-buumin". Huolimatta siis esim siitä, että useat toiset tunnetut lastenneurologit ja psykiatrit ja psykologit ovat tehneet valtavilla datamassoilla aiheesta tutkimusta ja saaneet aika vakuuttavia ja yhdensuuntaisia tuloksia.
Ruotsissa muuten nämä "tunnetut lasten psykiatrit ja pskykologit", jotka "buumin" kyseenalaistavat ovat lähinnä terveydenhoitaja sosiologit (tutkinut mm noitavainoja, joten ei varsinaisesti lastenpsykiatriaan erikoitunut) Eva Kärfve sekä lasten lääkäri (ei erikoistunut psykiartiaan tai neurologiaan) Leif Elinder. Kärfve kieltää yhteytensä Scientologeihin, mutta esiintyy miellellään scientologien konferensseissa. Elinder ei kommentoi väitettä yhteyksistään scientologeihin. Scientilogit taas "vastustavat medikkalisaatiota", koska heidän uskonnolliseen ohjelmaansa kuuluu se, että kaikki henkiset ja fyysiset vaivat paranevat ja ydinsäteilykään ei suunuun vaikua kunhan etenee henkisessä valaistumisessa tasolta toiselle tarpeeksi kauan - ja sehän käy maksamalla scientologeille heidän järjestämästään " henkisestä koulutuksesta".
raskaudessa "vikaan" nähdään niin yleisesti alkoholin tai tupakan syyksi. Ihan kuin mikään muu ei voisi aiheuttaa lapsessa tai raskaudessa ongelmia.
Ehkä tuo kuvitelma suojaa ihmisiä, on siis defenssi: kuvitellaan, että kun itse tehdään kaikki "oikein", mitään pahaa ei voi sattua omalle kohdalle. Toki alkoholista ja tupakasta kieltäytyminen on järkevää ja välttää monta harmia, mutta kun ne eivät suinkaan ole ainoat tekijät, jotka vaikuttavat sikiöön ja raskauteen, ei lähimainkaan.
Kohtuolosuhteisiin vaikuttaa niin monet seikat, samoin kuin sikiövauvan kehitykseen. Niin moni asia voi mennä vikaan ihan vain sattuman vuoksi - solut vaikka jakautuvat jostain syystä eri tavoin kuin olisi soveliasta. Ei äiti voi suojautua kaikelta, virukset esimerkiksi voivat aiheuttaa jos jotain seuraamuksia, eikä kukaan meistä voi suojautua virustartunnoilta, ellei umpioidu. Ja geeneilleen ei voi mitään, harva on osallisena geeniterapiassa.
mutta täällä tuntuu olevan asiantuntijoita. Vedän harrastusryhmää, jossa yhden 10 vuotiaan tytön käytös vähän kummastuttaa. Lapsi saattaa sanoa minulle päin naamaa ihan mitä tahansa, esim. että meillä oli kyllä paljon kivempi ja parempi vetäjä viime vuonna ym. Yleensä lapset, jotka siis ovat kuitenkin jo yli 10 vuotiaita ja vapaaehtoisesti tulevat harrastamaan, ovat hyvinkin kohteliaita ja hienotunteisia. Onko tämä teistä normaalia käytöstä tuon ikäiseltä? Jos tietäisin että lapsella on jokin neurologinen häiriö, olisi minun helpompi sutautua häneen.
joudut pahoittamaan asian vuoksi monta kertaa mielesi. Onneksi on muunkinlaisia ihmisiä, hakeudu sellaisten seuraan ja jätä muut omaan arvoonsa, et varmaan voi muuttaa heidän näkemyksiään asioista eikä sinun kannatakaan.
Tunneko muuten perheklubin keskustelupalstan? Sieltä saa vertaistukea ja asiantuntevaa juttuseuraa. Suosittelen.
Hyvää kevään jatkoa sinulle ja perheellesi.
He ovat ylirehellisiä ja empatiakykyä ei oikein ole, joten töksäyttelevät tuollaisia.
Jotenkin arveluttaa. Minulla on kaksi lasta joista toisella on dysfasia ja ylivilkkausoireita, toinen on rauhallinen ja tasapainoinen "mallilapsi". Aika jännää on jos yleisesti ajatellaan että olemme tuon toisen "kasvattaneet kieroon" ilman että toinen oirehtisi mitenkään. Täällä palstalla ainakin olen törmännyt usein ajatukseen että ei savua ilman tulta ja että jotain vikaa niissä perheoloissa on oltava.