Vieläkö ajatellaan, että adhd- tms.lapsen vanhempien vanhemmuudessa on vika?

toisella lapsella dysfasia ja lievä keskittymishäiriö ja toinen normaali tasapainoinen lapsi. Raskausajat olen ollut tosi tarkka ruokavaliosta ym. Mitä tulee kurinpitoon, sitä on aina kehuttu, että meidän lapset käyttäytyy niin hyvin ja ovat tottelevaisia. Ongelmia on esikoisen kanssa, kun hän ei muista, hän menee herkästi paniikkiin, ei ymmärrä käskyjä ilman niiden pilkkomista pienempiin osiin, harkintakyky pätkii, lähtee helposti mukaan toisten tyhmyyksiin, vaikka vallan mainiosti on miljoona kertaa puhuttu miten ei pidä toimia...Onneksi meillä on erityisluokalla fiksu opettaja ja kurinpito pätee kumpaankin suuntaan.



Esikoinen syntyi 3 viikkoa ennen aikojaan vaikean synnytyksen jälkeen, oli keltainen, mikä on saanut minut monesti miettimään, kärsikö hän silloin pientä hapenpuutetta ja aiheuttiko se sen. Mutta toisaalta olin itse lapsena se hajamielinen proffessoori "Ei se taaskaan kuullut mitä sanottiin", eli olen myös voinut periyttää tämän ominaisuuden.



Suvussa tähän suhtaudutaan luontevasti. Käsitykseni mukaan: mitä vähemmän ihminen asiasta ottaa selvää, sitä tyhmemmät on mielipiteet ja ennakkoluulot.

Hän väitti, että ADHD pitäisi todeta aivokuvauksilla, mitä tehdään kuitenkin todella harvoin. Mitä mieltä olette tästä väitteestä? Tällöinhän esimerkiksi psykologi, terveydenhoitaja tai terveyskeskuslääkäri (koululääkäri) ei pystyisi tekemään ADHD-diagnoosia lainkaan. Silti esimerkiksi koululääkärit käytännössä tekevät diagnooseja ja kirjoittavat reseptejä.

selkäsaunalla. Onneksi varmaankin vähemmän lasten kanssa töitä tekevissä ammattilaisissa.



Aivan erillinen pointti sitten on se, että hyvin ADHD-tyyppistä käyttäytymistä voi syntyä kasvatuksellisilla ja hoidollisilla tekijöillä. Kunnon tutkimuksissa tämä tosin varmaankin ainakin lähes aina erotetaan, mutta siinä vaiheessa, jos ADHD diagnooseja tehdään ilman sairaalajaksoja lähinnä vanhempien ja päivähoitajien tai opettajien kertomusten perusteella, näitäkin virhediagnooseja alkaa syntyä.



Kolmas, taas aivan erillinen, juttu on se, että valitettavasti on niitäkin vanhempia, jotka lapsensa saadessa ADHD-diagnoosin heittävät hanskat tiskiin ja lopettavat kasvattamisen ja kuvittelevat, että diagnoosi jotenkin muuttaisi kaiken. Ei muuta. Sen ADHD lapsen on diagnoosistaan huolimatta opittava elämään terveiden maailmassa terveiden ehdoilla, jos haluaa elää samanlaista elämää kuin muutkin. ADHD-lapsen kohdalla hyvä kasvatus on vielä entistäkin tärkeämpää, koska ADHD:sta huolimatta lapsi pitää saada oppimaan, miten maailmassa toimitaan.



Minä olen ADHD ihminen ja jos haluan esimerkiksi työstäni samat palkkiot ja samat etenemismahdollisuudet kuin diagnoosittomat työtoverini, minun pitää pystyä vastaaviin suorituksiin. En voi odottaa alennettuja odotuksia vain siksi, että minulla on keskittymishäiriö. Jos odottaisin, minun pitäisi tyytyä aivan toisenlaiseen työhön ja toisenlaiseen palkkaan. Voin toki pyytää työnantajaltani jotain tiettyjä, helposti järjestettäviä helpotuksia työntekooni, ja olen pyytänyt ja saanutkin, edellisessä työpaikassani oli avotoimisto ja kolme erillistä pientä työhuonetta, joihin saattoi vetäytyä tekemään jotain erityistä keskittymistä vaativaa. Sain niistä yhden pysyvästi itselleni käyttöön, koska avotoimisto nyt vain on minulle täysi painajainen keskittymisen osalta. Silti valtaosan ajasta minun pitää pystyä toimimaan samalla tavalla kuin terveetkin, että pärjäisin.



Neljäs asia on sitten se, että etenkin lasten oireilu on usein aika kokonaisvaltaista ja erilaiset ongelmat ilmenevät aika samantyylisenä käytöksenä. Se on sitten hieman trendeistäkin kiinni, minkä diagnoosin se tyypilliseen tapaan oireileva lapsi saa. Suomessa tällä hetkellä taitaa diagnoosi olla usein neurologinen, USA:ssa käsittääkseni on nyt ADHD buumin jälkeen pinnalle noussut vahvasti lapsuusiän bipolaari häiriö ja muutkin psykiatriset diagnoosit. Ja samalla lapsella voi toki olla pitkä liuta näitä melko samalla tavalla oireilevia diagnooseja.

MUTTA täällähän on fiksuja vastauksia! Hyvänen aika. Onko äo kohonnut vauvapalstalla?

Hän väitti, että ADHD pitäisi todeta aivokuvauksilla, mitä tehdään kuitenkin todella harvoin. Mitä mieltä olette tästä väitteestä? Tällöinhän esimerkiksi psykologi, terveydenhoitaja tai terveyskeskuslääkäri (koululääkäri) ei pystyisi tekemään ADHD-diagnoosia lainkaan. Silti esimerkiksi koululääkärit käytännössä tekevät diagnooseja ja kirjoittavat reseptejä.

Eikä ainakaan Tampereella niitä anna koululääkäritkään - koululääkäri vain kirjoittaa lähetteen jatkotutkimuksiin. ADHD ja autisminkirjon diagnoosit tehdään psykiatrisilla tai neurologisilla osastoilla sairaalassa tai lääkärikeskuksissa yleensä moniammatillisen ryhmän (yleis- ja erikoistuneita psykologeja, spykiatrian sairanahoitajia, perhetyöntekijöitä ja psykiatriaan erikoistunut lääkäri) yhteistyönä. Tutkimukset kestävät useita viikkoja tai usein kuukausia. Mikää terveydenhoitaja tai psykologi yksinään ei KOSKAAN voi tehdä diagnoosia, eikä jaa reseptejä.

Jos Sinkkonen toisin väittää, sekertoo vain siitä, että Sinkkonen ei tiedä, mistä puhuu. Jäkimmäisestä vaihtoehdosta kertoo myös se, että aivokuva ei välttämättä kerro mitään siitä, miten aivoissa erittyy noradrenaliinia ja dopamiinia, eikä adhd tai autismi siis yleensä missään aivokuvassa edes näy. Autismin aivokuvatutkimuksista on tehty tutkimusta (suomessa mm von Wendt) mutta tulokset eivät ole sillä tavoin yksiselitteisiä, että aivokuvasta voisi tehdä diagnoosia, vaan pikemminkin niin, että kun on diagnoosi, voidaan tiettyjä aivokuvan muutoksia selittää paremmin.

Ihan kuin puhuisit minun lapsestani! Tälläkin vaikeaa sulattaa ohjeita ellei ole riittävän rauhallista ja hiljaista, niitä pitää pilkkoa, menee mukaan typeryyksiin (impulsiivisuuttaan)... kuitenkin empaattinen lapsi johon ainakin minä saan otteen ihan hyvin. Pitää koskettaa fyysisesti jolloin tarkkaivuus kiinnittyy minuun ja pitää olla selvä. Ja karsia kaoottisuus ympäriltä. Pahimpia villit ryhmän siirtymätilanteet kuten vaikka uloslähtö jos kaikki pannaan samaan aikaan pukemaan ei siitä tule mitään.



ap

neurologi ja ottanut huomioon lapsipsykologin, toimintaterapeutin, puheterapeutin ja neuropsykologin lausunnot. Myös lapsen hoitajien ja vanhempien näkemykset lapsesta on diagnoosia tehtäessä huomioitu. Mutta diagnoosin on tehnyt nimenomaan neurologi lasten neurologisella polilla.