Kuinka moni katuu, että valitsi lapsensa isäksi/äidiksi juuri sen henkilön, jonka valitsi?

Minä kadun. Olimme tosin 10 vuotta naimisissa ennen esikoista, eli asiat eivät tulleet yllätyksenä. Erosimme vuosia sitten. Katumiseni johtuu siitä, että mies on onnistunut tyrimään välinsä molempien lasten kanssa. Kumpikaan ei tykkää isästään. Olisi myös kiva olla eksän kanssa väleissäilman so,vauksia.

En kadu, silloin katuisin myös lapsiani. Olen hänelle kiitollinen ihanista lapsista.

Vierailija kirjoitti:

En kadu, silloin katuisin myös lapsiani. Olen hänelle kiitollinen ihanista lapsista.

Tätä logiikkaa en kyllä ymmärrä. Lastani en kadu ollenkaan, hän on parasta mitä elämässäni on tapahtunut. Miten se voisi liittyä siihen, että puolisoni osoittautui lapsen syntymän jälkeen ihan kyvyttömäksi vanhemmaksi? Ap

En kadu. Hyvät geenit saivat. Varallisuuden puute on ainut, mikä harmittaa.

Valitsen lapsilleni geenit miehen äly, seksikkyys ja ulkonäkö edellä. Minun on tunnettava palavaa seksuaalista halua juuri kyseiseen mieheen, se kertoo geenien yhteensopivuudesta.

Eka lapsi ainakin on täysosuma (terve, kaunis ja kehitystään edellä koska isän ÄO yli 140) vaikkei parisuhde montaa vuotta toiminutkaan mutta valintaani en totta vie kadu.

Mä kadun, että mä oon lapsieni äiti. Oon aivan sysipaska vanhempi ja puoliso. Jos ei olisi lapsia, niin ei tarttis sinnitellä kiinni tässä elämässä.

Jokuhan on sanonut, että tärkein geneettinen valinta tehdään, kun päätetään, että kenen kanssa ne lapset tekee. Iso osa asioista on hyvin perinnöllistä - ei toki kaikki. Kannattaa se suvun historia tautien ja syndroomien yms osalta pohtia läpi.

Vierailija kirjoitti:

Jokuhan on sanonut, että tärkein geneettinen valinta tehdään, kun päätetään, että kenen kanssa ne lapset tekee. Iso osa asioista on hyvin perinnöllistä - ei toki kaikki. Kannattaa se suvun historia tautien ja syndroomien yms osalta pohtia läpi.

Ei tämä nyt mikään geenijuttu ole eikä mihinkään tauteihin liity tämä aloitus. Puolisollani on ihan ok geenit. Hän vain osoittautui ihan kyvyttömäksi vanhempana. Ap

Lapsiani en kadu. Lasten äiti oli myöskin ensimmäinen nainen joka halusi elää kanssani, joten lapset oli tehtävä hänen kanssaan, vaikka olin hänet jo heikkolahjaiseksi diagnosoinut. Esikoisestakin tuli sitten heikkolahjainen, mutta toisesta normaaliälyinen, vaikkakaan ei likimainkaan niin älykäs kuin minä. Silti täydellinen lapsi. Ja molemmat lapset ovat kauniita.

Ex-vaimoni kanssa en halua olla enää missään tekemisissä ja kierrän kaukaa kaikki häntä vähänkin muistuttavat naiset. En karta heikkolahjaisia, vaan hänen luonteessaan oli paljon merkittävämpiä vikoja jotka pilasivat elämämme. Toista kertaa en halua samaa virhettä tehdä, olipahan nainen kuinka kaunis tahansa.

Mutta siis lapsiani en kadu.

Sinänsä välillä ärsyttää että olen tekemisissä tuon ihmisen kanssa lopun ikääni, mutta meillä on niin ihanat lapset että ei se oikeasti kaduta. Olen muutenkin tullut siihen tulokseen että pysytään naimisissa vaikka suurimmat tunteet on kuolleet aikapäiviä sitten, tullaan hyvin toimeen ja arki sujuu. 

Kyllä kaduttaa. Lähinnä koska vedämme joka asiassa eri suuntiin ja olemme eri mieltä melkein kaikesta.

Tämä oli tiedossa jo ennen lisääntymistä, joten voin syyttää vain omaa tyhmyyttäni. Miksi lähdin mukaan toteuttamaan toisen lapsihaaveita? Idiootin hommaa.

Kadun, olisi pitänyt olla tarkempi kenen kanssa ryhtyy hommiin. Tätä yritän nyt jakaa muille! Varoitusmerkit oli olemassa, mutta halu saada lapsi meni edelle...

Ugh... noh tässä ollaan ja siitä kärsitään. Muutama vuosi ja olen vastuusta vapaa. Sitä odottellessa. 

Minulla on sitten käynyt todella hyvin! Mies on todella hyvä isä ja lapset hänen kanssaan kauniita, terveitä ja älykkäitä. Oikeastaan rakastan miestäni nyt vielä enemmän kuin nuorena ennen lapsia. Ehkä johtuu näistä piirteistä, hän on todella hyvä tyyppi. Tiedän sitäpaitsi ihan varmuudella, että jos minulle tapahtuisi jotain, joutuisin sairaalaan tai kuolisin yhtäkkiä vaikka onnettomuudessa, mieheni pystyisi hyvin huolehtimaan lapsista ja heistä tulisi jokatapauksessa tasapainoisia ja menestyviä.

Mä kadun. Mies karkasi toisen naisen matkaan kohta lapsen syntymän jälkeen eikä välittänyt tavata lastaan 15 vuoteen. Välimatkaa koko ajan Max 130 km, juna kulkee monta kertaa päivässä.

Elarit sentään maksoi.

En ois uskonut hänestä. Vaikea luottaa omaan ihmistuntemukseenikaan tämän jälkeen.

Raskausaikana ja vauvavuoden alussa kaduin, koska hän kipuili uutta rooliaan isänä ja suhteemme oli huonolla tolalla. Nyt on alkanut helpottaa, poika on kohta vuoden ikäinen.

Lastani en kadu, hän on täydellinen juuri sellaisena kuin on. Lapsen isää taas kadun tavallaan. Ei ollut loppujen lopuksi lainkaan se mies jonka olin tavannut joitain vuosia aikaisemmin, muuttui alkoholistiksi ja mielenterveysongelmia löytyy. Silti kohtalaisen hyvä isä, rakastava ainakin. Erosimme vuosia sitten ja lapsella on hyvät välit isäänsä. 

Vierailija kirjoitti:

Raskausaikana ja vauvavuoden alussa kaduin, koska hän kipuili uutta rooliaan isänä ja suhteemme oli huonolla tolalla. Nyt on alkanut helpottaa, poika on kohta vuoden ikäinen.

Meillä sama homma. Nyt alkanut vasta helpottaa, vaikka joitain hänen kasvatustyylejään en vielä suvaitse.

Kadun. Lapsen isä on sosiopaatti.

Kadun. Lapseni äiti on ikuinen sossupummi ja mielenterveysongelmainen juoppo

Minä kadun. Joudun asumaan vihaamassani kaupungissa kunnes lapset lähtee maailmalle. Haluaisin täältä 200-300 km päähän asumaan ihaniin maisemiin. Vielä 10 vuotta...