Erilaisuus parisuhteessa. Kokemuksia?

Elin 25 vuotta ns erilaisen puolisoni kanssa. Hän oli arvaamaton ja äkkipikainen saati haluton puhumaan asioistaan. Ikävä kyllä voimani loppuivat. Koin olevani umpikujassa, vaikka rakastin häntä tosi paljon.

Nyt kun erostamme on neljä vuotta aikaa en vieläkään tiedä kuka oikein olen. Elämä meni niin paljon hänen ehdoillaan.

Ei se erilaisuus välttämättä huono asia ole. Riippuu vain siitä missä tilanteissa ollaan erilaisia.

Jos toinen on koko ajan tekemässä jotain (kaapit pitää siivota, kukkapenkki harventaa, pölyt pyyhkiä, sohva siirtää toiseen nurkkaan jne. ja tämä kaikki vaikka monta kertaa viikossa) ja toinen on rauhallisempi niin suhteesta ei tule hyvä.

Puhumattakaan jostain äkkipikaisuudesta. Kiukuttelijoiden kannattaa mennä keskenään parisuhteeseen niin voivat sitten kiukutella kilpaa, koska molemmat siitä tykkäävät.

Ex-mieheni oli tällainen ap:n kuvailema rauhallinen ihminen. Olen nyt tajunnut kun olen muihin miehiin tutustunut, että elämä hänen kanssaan oli todella turvallista ja tasaista.

En kadu eroa koska meillä oli ihan muut syyt erota.

Mutta nyt kun mietin uutta kumppania niin haluaisin tuollaisen kuin exäni oli tuossa rauhallisuudesta :)

Vierailija kirjoitti:

Ex-mieheni oli tällainen ap:n kuvailema rauhallinen ihminen. Olen nyt tajunnut kun olen muihin miehiin tutustunut, että elämä hänen kanssaan oli todella turvallista ja tasaista.

En kadu eroa koska meillä oli ihan muut syyt erota.

Mutta nyt kun mietin uutta kumppania niin haluaisin tuollaisen kuin exäni oli tuossa rauhallisuudesta :)

Minullakin oli tuollainen ex, ja pidin rauhallisuudesta ja tasaisuudesta.

Oli myös toinen entinen, joka näennäisesti usein rauhallinen, mutta hänestä huomasi että sisällä kuohuu. Suutuksissaan ja humalassa kävikin usein riehumaan, paiskomaan tavaroita ja pelottelemaan. Aluksi vaikutti rennolta ja tasaiselta, mutta vajaan vuoden jälkeen huomasin, ettei oikeasti sellainen olekaan. Tuttavansa kuulemma pitävät häntä rauhallisuuden perikuvana.

Itse olen rauhallisena ihmisenä kokenut, että kumppanikseni sopii parhaiten toinen rauhallinen ihminen. Muuten tasapaino kärsii ja itse saa olla jatkuvasti ns. "antavana osapuolena". Koen sellaisen asetelman hyvin verottavaksi, jossa temperamenttisempi osapuoli hyötyy toisen rauhallisuudesta, mutta tämä rauhallinen osapuoli joutuu jatkuvasti taiteilemaan varpaillaan. Tokihan Ap kuitenkin itse tiedät parhaiten, mitä sinun omassa tilanteessasi olisi järkevää tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen rauhallisena ihmisenä kokenut, että kumppanikseni sopii parhaiten toinen rauhallinen ihminen. Muuten tasapaino kärsii ja itse saa olla jatkuvasti ns. "antavana osapuolena". Koen sellaisen asetelman hyvin verottavaksi, jossa temperamenttisempi osapuoli hyötyy toisen rauhallisuudesta, mutta tämä rauhallinen osapuoli joutuu jatkuvasti taiteilemaan varpaillaan. Tokihan Ap kuitenkin itse tiedät parhaiten, mitä sinun omassa tilanteessasi olisi järkevää tehdä.

Juuri näin koen asian että olen varpaillaan koska en täysin luota mieheen (en tarkoita muita naisia). Mutta aina puhutaan että erilaisuus täydentää parisuhdetta niin miksi koen erilaisuuden raskaaksi.

Ap

Erilaisuus ei automaattisesti täydennä parisuhdetta, se uskomus on myytti. Jossain tapauksissa se voi toimia mutta erilaisuuden pitää olla melko hienovaraista siinä tapauksessa. Esimerkiksi olen itse välillä liiankin pidättyväinen tunteiden osoittamisen suhteen, joten minulle sopisi todennäköisesti itseäni hieman avoimempi ja tunteikkaampi kumppani. Sen sijaan aivan äärilaidan ihminen siinä suhteessa - dramaattinen, helposti kiihtyvä, ylenpalttisen romanttinen - saisi minut vain ahdistumaan ja sulkeutumaan entistäkin vahvemmin.

Erityisen ikävältä kuulostaa tuo, että erilaisuuden vuoksi suhteen tasapaino kärsii ja on johtanut siihen, että toinen joutuu joustamaan koko ajan ja toisen ei tarvitse edes yrittää tulla puolitiehen vastaan. Koska tunnet olosi turvattomaksi ja epävarmaksi miehen kanssa, niin se on jo merkki siitä, että suhteenne ei toimi eikä se tee sinulle hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen rauhallisena ihmisenä kokenut, että kumppanikseni sopii parhaiten toinen rauhallinen ihminen. Muuten tasapaino kärsii ja itse saa olla jatkuvasti ns. "antavana osapuolena". Koen sellaisen asetelman hyvin verottavaksi, jossa temperamenttisempi osapuoli hyötyy toisen rauhallisuudesta, mutta tämä rauhallinen osapuoli joutuu jatkuvasti taiteilemaan varpaillaan. Tokihan Ap kuitenkin itse tiedät parhaiten, mitä sinun omassa tilanteessasi olisi järkevää tehdä.

Juuri näin koen asian että olen varpaillaan koska en täysin luota mieheen (en tarkoita muita naisia). Mutta aina puhutaan että erilaisuus täydentää parisuhdetta niin miksi koen erilaisuuden raskaaksi.

Ap

Minusta vain kertoo siitä, että tuo "erilaisuus täydentää parisuhdetta" -sanonta ei ole täysin paikkansa pitävä. Tokihan se joissakin asioissa voi olla niin, mutta ei se ole mikään yleispätevä ohje, jonka mukaan tulisi elää elämäänsä. Koen itse, että jos suhde jo noin varhaisessa vaiheessa verottaa, vaikkette vielä asukaan yhdessä, voisi nyt olla oikea aika miettiä, kannattaako suhdetta jatkaa, vai voisiko elämäänsä löytää jotakin paljon tasapainoisempaa.. Omien kokemusten kautta oon oppinut, etten itse lähde katsomaan pidemmälle, mikäli merkit on jo alussa hyvin selvät - ja etenkin, mikäli koskeevat omaa hyvinvointia. Mutta tsemppiä Ap tilanteeseesi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen rauhallisena ihmisenä kokenut, että kumppanikseni sopii parhaiten toinen rauhallinen ihminen. Muuten tasapaino kärsii ja itse saa olla jatkuvasti ns. "antavana osapuolena". Koen sellaisen asetelman hyvin verottavaksi, jossa temperamenttisempi osapuoli hyötyy toisen rauhallisuudesta, mutta tämä rauhallinen osapuoli joutuu jatkuvasti taiteilemaan varpaillaan. Tokihan Ap kuitenkin itse tiedät parhaiten, mitä sinun omassa tilanteessasi olisi järkevää tehdä.

Juuri näin koen asian että olen varpaillaan koska en täysin luota mieheen (en tarkoita muita naisia). Mutta aina puhutaan että erilaisuus täydentää parisuhdetta niin miksi koen erilaisuuden raskaaksi.

Ap

Itse olen kokenut erilaisuuden raskaaksi sellaisessa suhteessa, jossa tuntui ettei toinen ymmärrä minua, omaa luonnettani ja miksi olen erilainen. Olin avoin ja halusin puhua kaikesta, muttei kumppani kyennyt samaan. Itse koin kyllä ymmärtäväni toista mutta olo tuntui todella yksinäiseltä kaikin puolin, kun sellainen emotionaalinen läheisyys puuttui.

Jos et voi oikeasti olla rauhallinen ja levollinen toisen kanssa nyt, niin ei se siitä mihinkään tule muuttumaan myöhemminkään. Varsinkaan, jos on yhteinen asunto, laina, lapset yms. Se vain pahenee. 

Jaksoin draamakuninkaan kanssa 6 vuotta. Toisen tasaisen tallaajan kanssa on menty nyt 15 vuotta, ei ahdista yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen rauhallisena ihmisenä kokenut, että kumppanikseni sopii parhaiten toinen rauhallinen ihminen. Muuten tasapaino kärsii ja itse saa olla jatkuvasti ns. "antavana osapuolena". Koen sellaisen asetelman hyvin verottavaksi, jossa temperamenttisempi osapuoli hyötyy toisen rauhallisuudesta, mutta tämä rauhallinen osapuoli joutuu jatkuvasti taiteilemaan varpaillaan. Tokihan Ap kuitenkin itse tiedät parhaiten, mitä sinun omassa tilanteessasi olisi järkevää tehdä.

Juuri näin koen asian että olen varpaillaan koska en täysin luota mieheen (en tarkoita muita naisia). Mutta aina puhutaan että erilaisuus täydentää parisuhdetta niin miksi koen erilaisuuden raskaaksi.

Ap

Minunkin mielestäni erilaisuus ei kaikissa suhteissa ole hyvä juttu. Olen itse rauhallinen ja järjestelmällinen ihminen, ja joskus ollut kumppanin kanssa, joka on lähes päinvastainen, eikä siitä tullut mitään. En kestä epäjärjestystä tai sähläämistä, myöhästelyä, kiivasta temperamenttia. Haluan että kotonani on tyyni ja positiivinen ilmapiiri, eikä se onnistu, jos puoliso on aivan erilainen luonteeltaan.

Hyvässä suhteessa sinulla on rauhallinen ja levollinen olo. Ei ahdistunut tai surkea.

Omasta lähipiiristäni olen havainnoinut sen, että erilaisilla ihmisillä on usein intohimoinen ja vaikea parisuhde joka useimmiten päättyy eroon. Toki vähän riippuu mitä ne eroavaisuudet ovat, mutta tuo on minusta huono merkki ettei sinulla ole hyvä olla.

Kiitos paljon vastauksista! Olette oikeassa että jotain minun täytyy tehdä koska en voi hyvin.

Ehkä aluksi miesystäväni tuntui houkuttelevalta kun hän on niin erilainen kuin exäni oli. Mutta nyt alan ymmärtää että sittenkin tuollainen rauhallinen&rauhallinen yhdistelmä on minulle paras. Siitä kun minulla on jo 20 vuoden kokemus :)

^Ap

Vierailija kirjoitti:

Hyvässä suhteessa sinulla on rauhallinen ja levollinen olo. Ei ahdistunut tai surkea.

Omasta lähipiiristäni olen havainnoinut sen, että erilaisilla ihmisillä on usein intohimoinen ja vaikea parisuhde joka useimmiten päättyy eroon. Toki vähän riippuu mitä ne eroavaisuudet ovat, mutta tuo on minusta huono merkki ettei sinulla ole hyvä olla.

Täällä sama huomio. Ex-mieheni oli menevää sorttia, todella spontaani extrovertti kun taas itse olen perus kotihiiri-introvertti. Intohimoa kyllä riitti, mutta se kaikki muu.. itse stressaannuin kun suunnitelmat muuttuivat, mikään aikataulu ei pitänyt ja koko ajan olisi pitänyt olla menossa. Hän puolestaan koki minut varmaan pulkkana, jota piti raahata eteenpäin.

Ero tuli ja löytyi uusi mies, joka on luonteeltaan kaltaiseni: nyt elämä on ihanan tasaista ja seesteistä! Voin olla miehen kanssa täysin oma itseni ja olotila on rauhallinen, voimme vain möllöttää yhdessä ja kumpikin on tyytyväinen. Intohimo on toki erilaista, ei enää polttavaa kiimaa vain sellaista tuttua ja turvallista. Suurin ongelma on että olemme ehkä jopa liian samanlaisia, sillä emme osaa keskustella tunteista ja niiden ilmaisu on todella vaikeaa. Välillä sitä kaipaisi kehuja, rakkaudentunnustuksia ja ihania sanoja.. mutta silloin pitää vaan tarkastella toisen tekoja, pieniä huomionosoituksia pitkin päivää jotka puheliaammalta voisi jäädä huomaamatta :)

Mä oon aika ailahtelevainen, mutta en siis mikään hullu kuitenkaa, mut en tasanen tallaaja. Mun exä oli tosi hermoheikko, ja sen kanssa koin olon tosi turvattomaksi ja ahdistavaksi. Sit on ollut joitain, jotka on mun makuun aivan liian laimeita, ei mtn yhteistä kieltä jos toinen tuntuu niin liian tasaselta.sit on ollu tosi sulkeutuneita, ei oo yhtään sopinu mulle. Mulle sopii ainakin avoin, mutta sellanen joka ei räjähtelee jatkuvasti vaan on tasanen, mutta ei tarvii mikää tunteeton kuitenkaa olla.

Ei se ole yksiselitteistä milloin erilaisuus tai samanlaisuus vahvistaa tai heikentää suhteen toimivuutta. Riippuu ihan siitä, miten erilaisuus tai samanlaisuus ilmenee ja aiheuttaako se konflikteja vai estääkö. Esimerkiksi kahden temperamenttisen ja tunnetaidoiltaan vähän heikon ihmisen suhde voi olla järkyttävää paskaa. Turhia riitoja syntyy eikä osata sopia ka kertyy kaunaa aina vaan lisää. Sellaisen ihmisen kanssa lehmänhermoinen, jolla toisen kuohunta menee toisesta korvata sisään ja toisesta ulos, voi olla paras mahdollinen kumppani. Kaksi hyvin rauhallista voi elää näennäisen harmonisesti mutta saattaa tapauksesta riippuen kokea elämän tylsäksi, jos myöskään positiivisissa asioissa ei kumpikaan innostu herkästi ja saa toistakin innostumaan.

Omia kokemuksia kun kysyttiin, niin itse olen hyvin resilientti, sopeudun, joustan ja mukaudun kaikkeen. Sen vuoksi ehkä jaksoin 20 vuotta epävakaan kumppanin kanssa, milä loppua kohti meni kyllä jo yli kestokykyni. Varsinkin kun lapset alkoivat oireilla kumppanin raivoamisen ja riitojemme takia. Kumppani saattoi tulistua sekunneissa ihan normaalista keskustelusta jonkin kokemansa loukkaantumisen vuoksi haistattelun, karjumisen ja paiskomisen asteelle. Ilman itsehillintää tai kykyä ja halua miettiä tekojensa seurauksia. Kahdenkeskisenä olisin saattanut imeä kaiken sen pahan olon edelleen vielä vaikka vuosikymmeniä, mutta lasten vuoksi erolle ei ollut vaihtoehtoa.

Eron jälkeen olen vähän ollut hukassa itseni kanssa. Niin pitkään olin mukautunut toisen, kuten nyt tajuan, aika epänormaaliin käytökseen etten ole ihan varma siitä, mikä on omaa itseäni ja oikeastaan en edes tiedä millaista olisi tasaisemman ihmisen kanssa hyvässä parisuhteessa. Vai onko sellaisia ollenkaan. Kaiketi on.

Minä olen rauhallisempi, kun mieheni. Se on miehelleni hyväksi. En kärsi siitä, että mieheni on kuumakalle. Osaan myös sanoa välillä, että nyt riittää! Pystymme puhumaan kaikesta. Voin sanoa hänelle mitä haluan ja mitä en.

Minä olen muuten rauhallinen ja leppoisa mies, mutta joistakin aiheista saattaa tulla temperamenttia esille. En ole koskaan ajatellut olevani uhkaava tai ahdistava kuitenkaan, mutta kenties se rauhalliselle naiselle voi siltäkin tuntua. En tiedä onko minut joskus jätettykin sen takia, selkeää syytä olen harvemmin saanut. Minulle ehkä sopisi sitten nainen, joka ei hätkähdä sitä että joskus näytän närkästystä ulospäin. Vaikka itse kokisin hyötyväni juuri rauhallisesta naisesta, joka vaikuttaisi minuunkin rauhoittavasti.