Aina kehotetaan ottamaan puheeksi, jos joku, varsinkin läheinen, on satuttanut

Minusta tuo on huono neuvo. Se aiheutti ainakin itselleni ihan hirveää masennusta ja vaikeuksia. Luin tämän pilvilinnoissa kulkijoiden keksimän ”älykkään” ja ”auttavan” neuvon joskus 90-luvun alussa ja niinpä menin sanomaan äidilleni, että hänen käytöksensä on satuttanut minua.
Niin äitini ei ollutkaan hyvillään saadessaan kuulla palautetta käytöksestään ja persoonastaan vaan suuttui ja pahoitti mielensä ja sanoi minulle, että ei, vaan minä OLIN sellainen, että hänen piti käyttäytyä niin ja niin....
Hänelle ei mennyt lainkaan perille se, että olinpa minä millainen tahansa, ja siis olen aina ilmeisesti ollut vain hänen mielestään jotenkin paha, niin se ei oikeuta häntä satuttamaan minua. Hän ei tajunnut sitä, enkä minäkään saanut tilanteeseen mitään apua... niinpä masennuin ja se oli siis alkujaan äitini syy, mutta myös tuon neuvon syy. Miksi ihmisiä neuvotaan uhraamaan henkensä ja itsensä, että mukamas kohtelisivat jotain kiusaajaansa oikein? Ei ole ok! Ainoa neuvo, joka satuttajiin sopii, on: satuta heitä isommin äläkä edes vaivaudu selittämään miksi. Eivät he ole sen arvoisia.