AMK vs. yliopisto
Kumpi parempi jos haluaa oikeasti oppia tärkeitä asioita siitä alasta, mistä on kiinnostunut?
Kommentit (23)
AMK nopeammin suoritettu, yleensä jo opiskeluaikana saa alan työtä. Mahdollisuus aivan yhtä hyväpalkkasiin hommiin mitä yliopistopohjalta. AMK inssi alkaa tienaamaan myös omaisuutta nopeammin mitä YO-inssi, työllistymisen nopeudesta on kiinni meneekö heillä sen jo ansaitun tulomäärän kiinni kuromiseen kymmenen vuotta vai onko perässä maaliin saakka. (Tyyliin yksi täystyöskennelty työvuosi 60.000 euroa ja YO-inssillä opintotuet)
Oma valinta oli AMK ja en kadu, kaikki osui nappiin. Alaisinani on samanikäisiä YO-inssejä, jotka tulivat firmaan 3 vuotta minua myöhemmin.
Yliopistojenn tehtävänä on ja on ollut jo vuosisatoja antaa muun ohessa tutkimukseen ja tieteeseen perustuvaa ylintä opetusta. Mutta viime aikoina on alkanut vaikuttaa sille,, että Suomeen on vaivihkaa syntynyt kaksi kilpailevaa yliopistomallia. Vanhat yliopiso ja uudemmat ammatikorkeakoulut. - Onko tässä mitään järkeä? Minusta ollaan ainakin hieman eksyksissä. Vaikuttaakin sille, että yhä useammin on tärkeämpää saada hienolta kuullostava titteli kuin oikeasti oppia ja omaksua jotain.
Sanoisin, että tässä on paljon alakohtaista vaihtelua. Lisäksi, kun pääsee työelämään kiinni, tutkinnolla ei ole enää väliä, koska työelämän näytöt lopulta ratkaisevat.
Tuttavani opiskeli ensin amk-tutkinnon ja sitten täydensi saman alan yliopistotutkinnon edistääkseen työllistymistään. Hänen mukaansa amk-opiskelu oli käytännönläheistä ja opetti oikeasti työelämässä tarvittavia taitoja, kun taas yliopisto oli hyvinkin kaukana siitä, mitä ala todellisuudessa on.
Jos olet kuitenkin jostain asiasta hyvin kiinnostunut, haluat syventyä siihen mahdollisimman laajasti, tutkia jne. yliopisto on varmasti sinun paikkasi.
Vierailija kirjoitti:
AMK nopeammin suoritettu, yleensä jo opiskeluaikana saa alan työtä. Mahdollisuus aivan yhtä hyväpalkkasiin hommiin mitä yliopistopohjalta. AMK inssi alkaa tienaamaan myös omaisuutta nopeammin mitä YO-inssi, työllistymisen nopeudesta on kiinni meneekö heillä sen jo ansaitun tulomäärän kiinni kuromiseen kymmenen vuotta vai onko perässä maaliin saakka. (Tyyliin yksi täystyöskennelty työvuosi 60.000 euroa ja YO-inssillä opintotuet)
Oma valinta oli AMK ja en kadu, kaikki osui nappiin. Alaisinani on samanikäisiä YO-inssejä, jotka tulivat firmaan 3 vuotta minua myöhemmin.
Höpöhöpö.
Noita ammattikorkeita on Suomessa aivan liikaa. Niitä tulisi lakkauttaa reilulla kädellä.
Vierailija kirjoitti:
AMK nopeammin suoritettu, yleensä jo opiskeluaikana saa alan työtä. Mahdollisuus aivan yhtä hyväpalkkasiin hommiin mitä yliopistopohjalta. AMK inssi alkaa tienaamaan myös omaisuutta nopeammin mitä YO-inssi, työllistymisen nopeudesta on kiinni meneekö heillä sen jo ansaitun tulomäärän kiinni kuromiseen kymmenen vuotta vai onko perässä maaliin saakka. (Tyyliin yksi täystyöskennelty työvuosi 60.000 euroa ja YO-inssillä opintotuet)
Oma valinta oli AMK ja en kadu, kaikki osui nappiin. Alaisinani on samanikäisiä YO-inssejä, jotka tulivat firmaan 3 vuotta minua myöhemmin.
YO inssi? -Uusi tutkinonimike minulle. - Vai takoitatko diplomi insinöörejä? - Ottamatta kantaa laajemmin, niin jokainen dippa-inssi on korkeammin ja laajemmin opiskellut kuin insssi. Asian voi ajaella niin, että insinöörin utkino vasaa suunnilleen kanditaatin tutkintoa e. alempaa korkeakoulu/ yliopisto -tutkintoa. Kun aas diplomi-insinööri vastaa n.n alan maisterin tutkintoa, joka on ylempi korkeakoulu/ yliopisto tutkinto.
Sehän riippuu mitä opiskelet ja missä. AMK voi olla huono tai hyvä. Yliopisto voi olla huono tai hyvä.
Mutta yhden neuvon voin kertoa, jos luet jotain missä feminismi vaikuttaa, niin koulutuksesi tulee olemaan ajan haaskausta olit sitten AMK:ssa tai yliopistossa.
Yliopiston ja AMK:n kuuluisi olla seuraava: yliopisto on teoreettinen ja amk tekninen. Insinöörialoilla ero on, että yliopistoissa luodaan uutta ja AMK:ssa sovelletaan olemassa olevaa. Eli yliopistolaiset ovat pioneereja, amklaiset suorittajia.
Sosialismi tappaa!
Eurooppalaisia pyydettiin orjiksi P-Afrikkaan, kolonialismi lopetti valkoisten orjuuttamisen
Suomeksi
Enkuksi
Suvaitsevaiset oppivat kantapään kautta
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/706651d0-ea3e-4866-bd52-9a355f696efa
Feminisminkin suuri suunnitelma perustuu tähän.
https://www.youtube.com/watch?v=Y9TviIuXPSE
Itselläni siis yksi yliopistotutkinto suoritettuna. Mietin opintovapaata ja lisäkouluttautumista Aalto-yliopistossa, niin pomoni (AMK:sta valmistunut) sanoi, että ammattikorkeakoulusta on enemmän hyötyä työelämässä. Mietin, että tämä voi oikeasti ollakin näin. Että AMK on käytännön- ja työelämän läheisempi oppilaitos. Itse oon vaan tottunut yliopiston tyyliin opiskella.
Ap
Ihan ensimmäinen kysymys on: mikä ala? Jos kaupallinen tms. niin ehdottomasti yliopisto. Nuo tradenomit ym. ovat ihan kakkoslaatua verrattuna kauppatieteisiin yliopistossa. Jos taas fysioterapeutti tai kätilö, niin vaihtoehto on amk.
Yliopisto on aina yliopisto. Korkeinta koulutusta antava oppilaitos tässä maassa.
Koulutus ei korreloi työmahdollisuuksiin, jos haluaa mitata asioita rahassa niin AMK, jos jossain muussa pätemisessä kuten vaikka vappujuhlissa eläkeikäisenä niin ehkä yliopisto.
Vierailija kirjoitti:
Ihan ensimmäinen kysymys on: mikä ala? Jos kaupallinen tms. niin ehdottomasti yliopisto. Nuo tradenomit ym. ovat ihan kakkoslaatua verrattuna kauppatieteisiin yliopistossa. Jos taas fysioterapeutti tai kätilö, niin vaihtoehto on amk.
Tekisin kaupallisia opintoja, ainakin perusopinnot ja jos jaksan, ehkä jatkaisin siitä sitten. Aalto-yliopistossa mielenkiintoisemmat vaihtoehdot.
Tuttu DI päätti tehdä tradenomin tutkinnon Haaga-Heliassa. Kuulemma on todella laajoja kokoanaisuuksia, joita käydään sitten ihan pintaraapaisuna läpi. Aina tulee hyvä arvosana, kunhan vaan palauttaa tehtävän. Ei vakuuta.
Ap
Riippuu ihan omasta kiinnostuksesta ja halusta opiskella. Yliopisto-opinnot ovat lähtökohtaisesti teoreettisemmat ja asioita käsitellään syvällisemmin. AMK nimensä mukaisesti käytännönläheisempi. Molemmat hyviä paikkoja opiskella. Valitse mielenkiintosi mukaan. Aina voi opiskella lisää joka tapauksessa.
N38 VTM
Ei tuohon ole yksinkertaista vastausta. Riippuu siitä mitä haluat tehdä. Itse en akateemisesta koulutuksesta huolimatta halunnut desk jobia saati esimiestehtäviä, mutta ihmiset yleensä automaattisesti olettavat, että kaikki haluavat pyrkiä suurinpiirtein samaa urapolkua.
No ei sitä alaa voi ainakaan amkissa opiskella jota minä haluan opiskella, joten pakko oli mennä yliopistoon. Miksi niitä pitäisi verrata, kun ei niissä kai kauheasti samaa opeteta? Eikö amk ole enemmänkin käytännönläheinen?
Vierailija kirjoitti:
Itselläni siis yksi yliopistotutkinto suoritettuna. Mietin opintovapaata ja lisäkouluttautumista Aalto-yliopistossa, niin pomoni (AMK:sta valmistunut) sanoi, että ammattikorkeakoulusta on enemmän hyötyä työelämässä. Mietin, että tämä voi oikeasti ollakin näin. Että AMK on käytännön- ja työelämän läheisempi oppilaitos. Itse oon vaan tottunut yliopiston tyyliin opiskella.
Ap
No tämähän riippuu täysin siitä mitä täydennyskoulutusta haet, millä alalla ja mihin tarkoitukseen.
Ota yhteys sinne oppilaitoksiin, pyydä tietoa ja vertaile sitten kumpi vastaa enemmän sitä mitä haet. Luulis nyt yliopistosta valmistuneen osaavan hakea ja vertailla tietoa...
Riippuu alasta. AMK:sta oppii enemmän konkreettista, mutta jos on motivaatiota yliopistossa, niitä voi tajuta opiskella sielläkin ja työelämässä etenee helpommin.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni siis yksi yliopistotutkinto suoritettuna. Mietin opintovapaata ja lisäkouluttautumista Aalto-yliopistossa, niin pomoni (AMK:sta valmistunut) sanoi, että ammattikorkeakoulusta on enemmän hyötyä työelämässä. Mietin, että tämä voi oikeasti ollakin näin. Että AMK on käytännön- ja työelämän läheisempi oppilaitos. Itse oon vaan tottunut yliopiston tyyliin opiskella.
Ap
Opiskelin markkinointia ja viestintää AMKssa, siellä opettelimme kampanjasuunnittelua ja tapahtumien järkkäämista oikeille organisaatioille. Harjoittelimme WordPressiä, somekanavia, kuvankäsittelyä ja julisteiden ym. tekoa. Tämä ryhmätöinä.
Yliopistossa (siellä nyt) taas luetaan paljon alan (markkinointi) artikkeleita/tutkimusta, puhutaan strategiasta ja brändäyksestä, toisin kuin käytännön opinnoissani.
Teemme yrityksille projekteja, mutta toisin amkissa, emme pääse toteuttamaan niitä ja ovat teoriapainotteisia.
Rakastan yliopistossa oloa ja jopa gradun tekoa, mutta ei täällä sitä uran alkuvaiheessa tarvittavaa käytäntöä opi..
Itse olen yamk.ins ja rekrytoinnista päättävä pomo. Alaisina on useita diplomi-inssejä. Kokemusta on +10 vuotta ja pätevyyksiä pitkä lista. Tällä alalla amk.inssit ja dipat tekevät samoja hommia. Rakennusalan konsulttiyhtiö. Dipat lähtevät vain useammin papereita pyörittelemään.
Kertokaa mullekin.