Lue keskustelun säännöt.
Miksi en kykene muistamaan lapsuudestani mitään?
02.07.2020 |
Aina on ollut omat rakastavat vanhemmat, joiden tiedän myös kärsineen henkisesti vuokseni, joten tuskin nyt olen adoptoitukaan (tietenkin myös omien fyysisten yhteneväisyyksien lisäksi tämä).
Mutta eikö ole aika outoa, etten muista omasta lapsuudestani (aika ennen 7 v) aidosti yhtään mitään?
Olenhan toki kuvia nähnyt, mutta ne eivät tuo minulle minkäänlaisia muistoja tai aiheuta minussa mitään tunteita.
Tarha-ajoistakaan ei ole itselläni lähes mitään muistikuvia. Ei siis ole ollut ikinä. 😐
Onkohan minulla todella sitten aivoissa jotakin vikaa, kun ei edes ole mitään aitoa syytä sille, miksi olisin tietoisesti blokannut kaikki nämä muistot.
Kirjoitan nyt tänne, kun tämä on vaivannut minua aina. Eikös edea jotain oikeita muistoja luulisi olevan olemassa?
Kommentit (14)
Mulla sama, mutta olen kokenut useita traumoja lapsuudessa. Muistan kyllä jotain. Mulla on muutenkin huono muisti. En osaa tietenkään sanoa, miksi sinä et muista. Voihan siellä olla traumakin, jonka tietoinen minä on tarkoituksella unohtanut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä muistan vain väkivaltaiset kohtaukset ja pelon. Varmasti on ollut joitain hyviäkin hetkiä mutta ne ei ole jäänyt mieleen. Olin vain kolmivuotias kun muistan nähneeni isäni työntävän äitiäni tiskipöytää vasten ja kuristavan tätä. Kivoja muistoja lapsuudesta.
En muista minäkään. En muista, että olisi traumojakaan.
"Aina on ollut omat rakastavat vanhemmat, joiden tiedän myös kärsineen henkisesti vuokseni, joten tuskin nyt olen adoptoitukaan (tietenkin myös omien fyysisten yhteneväisyyksien lisäksi tämä)."
Ajatteletko, ettei adoptiovanhemmat voisi olla rakastavia ja kärsiä henkisesti lapsensa vuoksi? En oikein ymmärtänyt, mitä tarkoitat aloituksella.
Hei, muistan myös kuinka menin vanhempien tappelun väliin. Siis isä hakkasi äitiä ja minä pikkutyttö siihen estämään sitä. Muut sisarukset itkivät.
Miten olinkin unohtanut!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On vaan itsestäni aika ihmeellistä, että noin 1., 5 vuotta nuoremmalla sisaruksellanikin on jonkinlaisia oikeita muistoja mm. lapsuudenkodista me ja minulla ei ole mitään.
Ei edes muistoja siitä niistä ns. hyvistä lapsuudenkavereista, joitten kanssa olin kuulemma aina tyyliin paita ja peppu. 😐
Minua on hyväksikäytetty seksuaalisesti lapsena. Aloin muistamaan vasta noin 50 vuoden iässä lapsuuttani alle 7 vuotiaana. Hyväksikäyttö jatkui noin 10 vuoden ikään, mutta nekin tapaukset olivat unohtuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin on vain jotain yksittäisiä lyhyitä muistoja. Olen ihmetellyt joskus samaa, kun muut muistavat vaikka mitä. Ei sillä, en paljoa muista ala- tai yläasteajoistakaan enkä lukiosta. En myöskään juuri siitä kun lapset olivat pieniä. Välillä tuntuu, että on jo unohtunut mitä eilen tapahtui. Ehkä vain keskityn niin paljon hetkeen.
Ei minullakaan ole. Edes muutaman vuoden takaa. Aivoni toimivat ilmeisesti vähän poikkeavalla tavalla, kun minulla ei ole muistoissa mitään filminpätkiä vaan yksittäisiä kuvia sieltä täältä. Minulle ei koskaan ole tapahtunut mitään "ikimuistoista", vaan kaikki painuu unholaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään muista lapsuudesta juuri mitään. Ilmeisesti me elämme tässä hetkessä.
https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/2016041221404623
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kirous-vai-siunaus-nainen-ei-muista…
En minäkään muista juuri mitään. Me ihmiset emme vain ole kaikki samanlaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miesystäväni on aika samanlainen. Mutta hän ei myöskään muistele, tai hänen perheensä. Muistihan on usein tarinoita, ja siksi muistot voivat olla aika virheellisiä, kerran väärin muisteltu asia jää elämään.
Miehelleni on auttanut, kun olen kysynyt ihan yksinkertaisia asioita, esim. minkälainen pohja oli lapsuuden talossa, minkälainen tapetti? Oliko pihalla puita, mitä, haravoitiinko niiden lehtiä? Missä joulukuusi oli, kuka sen koristeli, mitä koristeita siinä oli? Minkälainen lamppu/sohva/huone oli lapsena, mihin suuntaan ovi avautui? Piditkö ovea kiinni vai auki, pitikö pitää auki? Oliko saunailtaa, kävitkö äidin/isän/ kanssa saunassa, vai ehkä yksin?
Tällaisia ei-merkityksellisiä asioita muistellessa muistuu mieleen kaikenlaista.
Sama täällä, ilmeisen hyvä lapsuus takana ja turvallinen koti, en vaan muista juuri mitään.
Onko muillakin kenties vastaavaa, että ei muista omaa lapsuuttaan?
Ja saisiko noita varhaisajan muistoja esille vaikka hypnoosin avulla?