Lue keskustelun säännöt.
Marttyyriäiti
Memenina
01.07.2020 |
Äitini ja minun suhde on ongelmallinen.
Olen perheen nuorin ja itsekin jo reilu kolmekymppinen. Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän äitini edelleen yrittää pitää minua vallassaan. Lapsuuden kodissa vieraillessani hän koskee tavaroihini (esimerkiksi pesee pyykkejäni ilman lupaani). Asiasta olen hänelle huomauttanut _sata kertaa_ ja lopulta ikäväänkin sävyyn. Toiminta kuitenkin jatkuu ja hän loukkaantuu, sillä on tehnyt kaiken vain ”hyvää hyvyyttään.” Mielipiteensä elämääni liittyviin valintoihin hän tuo julki aina. Vaikka en toimi hänen toiveidensa ja tahtojensa mukaan, poden jatkuvaa syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa valinnoistani ja kannan tunnetta siitä miten kiittämätön olen.
Äidilleni tyypillistä on myös marttyyriksi heittäytyminen. Pöytään on aina katettu viisi eri ruokalajia kun lapsuuden kodissani käymme. Hän on itse ne valmistanut ja sitten joka joulun ja juhannuksen jälkeen hän päivittelee sitä kuinka ei kukaan häntä ruuanlaitossa auttanut. Äitini kun ei apua huoli, vaikka sitä tarjoaa. Ja vaikka tulisimme sisaruksieni kanssa kolme päivää ennen joulua ruokia hänen kanssaan tekemään, emme me koskaan ole tehneet riittävästi. Valmiiden ruokien osto ei tule kysymykseenkään.
Läpi murros- ja aikuisikäni suuri ongelma äidilleni on ollut myös parisuhteeni. Hän varmaan toivoisi, että en ikinä pariutuisi, joka tarkoittaa sitä, etten ikinä kasvaisi irti hänen otteestaan. Kun toin 27-vuotiaana silloisen poikaystäväni kesämökillemme, äitini totesi, että voin ”sille pojalle” sitten pedata sängyn toiseen mökkiin ja itse nukkua toisessa. Olen muuttanut kotoa pois jo ennen kuin tulin täysi-ikäiseksi, ja tavallaan aina pitänyt miesystäväni omana tietonani.
Poden samaan aikaan aivan hirveää syyllisyyttä tämän kirjoittamisesta - sitä tunnetta perheessämme on viljelty kyllä riittämiin. Alan kuitenkin olla oman perheen perustamisen kynnyksellä enkä missään tapauksessa halua välittää äitini toimintamalleja eteenpäin. Huomaan kuitenkin, että oireilen eri tavoin äitini käytöksen takia omassakin parisuhteessani. Esimerkiksi olen koko ajan varpaillani ja luulen miehen olevan suuttunut, jos hän vaikka ihan normaalisri kolistelee tiskikoneen ääressä (äidin mielialoja kun on koko nuoruutensa saanut arvailla, ja tiskikoneen kolina tarkoitti aina sitä, että äiti oli vihainen.)
Mikä avuksi? Alan harkita, että voisin käydä terapiassa puhumassa, sillä todellakin haluan katkaista tämän käytöksen omia lapsiani kasvattaessa.
Kommentit (4)
Mene terapiaan. Se selkiinnyttää. Sitä itsekin jo mietit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että tunnistat äitisi vaikutuksen on se tärkein asia päästä tuntojesi kanssa eteenpäin. Huono omatuntosi/syyllisyytenni on myös terve oire siitä, miten irtautuminen äitisi vaikutuksesta tekee kipeää. Onhan siinä oma surunsa, kun kypsyy ja kasvaa ja äitiä varten ei enää elä. Kuulostaapa se kuinka oudolta tahansa, niin tilannettasi voisi verrata perin karkeasti jopa Tukholman syndroomaan.
Voitko puhua samoista asioista miehesi kanssa? En halua huolestuttaa sinua, mutta joskus kumppanikseen valitsee liki samanlaisen ihmisen kuin toinen vanhemmistaan. Se, jonka kanssa oli vahvin kiintymyssuhde. Koet ehkä olosi turvalliseksi, jos miehesi toimii tunneasioissa samalla tavalla kuin äitisi (usein ajatellaan, miten tytär valitsee isänsä kaltaisen ja poika äitinsä. Ei se niin mene, vaan kiintymussuhteen mukaan)? Siksi olisi hyvä, että parisuhteessasi käytte myös tuntojasi läpi ja kerrot tiskikone-episodista tunne-elämässäsi.
Aina ei tarvitse mennä terapiaan. Kirjallisuuttakin löytyy kuin myös nettiä plaraamalla vinkkejä tilanteeseen. Vertaistukea ainakin,
Vierailija kirjoitti:
Se, että tunnistat äitisi vaikutuksen on se tärkein asia päästä tuntojesi kanssa eteenpäin. Huono omatuntosi/syyllisyytenni on myös terve oire siitä, miten irtautuminen äitisi vaikutuksesta tekee kipeää. Onhan siinä oma surunsa, kun kypsyy ja kasvaa ja äitiä varten ei enää elä. Kuulostaapa se kuinka oudolta tahansa, niin tilannettasi voisi verrata perin karkeasti jopa Tukholman syndroomaan.
Voitko puhua samoista asioista miehesi kanssa? En halua huolestuttaa sinua, mutta joskus kumppanikseen valitsee liki samanlaisen ihmisen kuin toinen vanhemmistaan. Se, jonka kanssa oli vahvin kiintymyssuhde. Koet ehkä olosi turvalliseksi, jos miehesi toimii tunneasioissa samalla tavalla kuin äitisi (usein ajatellaan, miten tytär valitsee isänsä kaltaisen ja poika äitinsä. Ei se niin mene, vaan kiintymussuhteen mukaan)? Siksi olisi hyvä, että parisuhteessasi käytte myös tuntojasi läpi ja kerrot tiskikone-episodista tunne-elämässäsi.
Aina ei tarvitse mennä terapiaan. Kirjallisuuttakin löytyy kuin myös nettiä plaraamalla vinkkejä tilanteeseen. Vertaistukea ainakin,
Miehen kanssa onneksi asioista voin puhua ja hän on tässä ollut paljon apuna ja tukena. Mieheni muistuttaa enemmän isääni kuin äitiä.
Isäni kanssa olen paljon mutkattomammissa väleissä - hän on rento ja leppoisa ja antaa minun elää omaa elämääni.
Läheisriippuvuus.
Ota selkeästi pidempään etäisyyttä, siis reilusti vähintään useampi kuukausi.
Älä mene jonain jouluna.
Äläkä kuulostele miehesi liikkeitä.
Lopeta. Päötä joka päivä toimua toisin.
Äläkä kerro äidilledi mitään.