Mitä jos lastensuojelu onkin ruuhkautunut nepsyjen ja heidän perheidensä tuen puutteen vuoksi, kysyy asperger-lapsen uupunut äiti

Omasta lapsestakin on tehty useita lastensuojeluilmoituksia koulun taholta.

Ilmoitusten syynä oli lähinnä se, että lapsi väsyi koulupäivän aikana ja joutui usein lähtemään kotiin kun ei yksinkertaisesti jaksanut olla koulussa. Väsymys aiheutti pahimmillaan fyysistä kipua. Lapsi ei riehunut eikä käyttäytynyt huonosti. Hän teki tehtävät ja yritti parhaansa, mutta ei vaan jaksanut koulun hälinää.

Koska näitä ongelmia (voimakasta väsymistä ja kipuja) ei ilmennyt kotona, en osannut epäillä itse mitään sairautta tai nepsy-ongelmaa enkä ymmärtänyt mistä ongelmat koulussa johtuvat.

Monta kertaa kävimme koululla juttelemassa opettajan, rehtorin, psykologin ja ties kenen kanssa. Aina saimme hirveästi ohjeita säännöllisistä elämäntavoista ja nukkuma-ajoista jne. terveelliseen elämään liittyvistä asioista. Kuvittelimme, että olemme tehneet jotain väärin, vaikka olimme aina olleet tarkkoja säännöllisyydestä ja varsinkin lasten ruokailuista, terveellisestä ruokavalioista ja siitä nukkumisesta.

Luulimme että emme vain osaa tai ymmärrä jotain kun koimme tekevämme kaikkemme. Koulun ohjeiden mukaan kiristime ruuvia, ja aloimme elämään suurinpiirtein sekuntikellon tarkkuudella. Suoritimme syömiset, nukkumiset, liikunnat, perhen yhteiset hetket ja kaiken tiukasti "oikein" lipsumatta lainkaan.  Se johti siihen että elmästä katosi kaikki ilo. Ei elämää voi elää suorittamalla.

Kaikesta yrittämisestä huolimatta ongelmat vain jatkuivat koulussa ja lastensuojelun työntekijät tulivat tutuiksi. Saimme heiltä lopulta apua, vaikka pelkäsimme että lapsemme päätyy johonkin sijaiskotiin. Lastensuojelun työntekijät onneksi näkivät tilanteen. Nepsy-ongelmaa hekään eivät osanneet epäillä, mutta sanoivat suoraan, että ongelmat eivät johdu kodista vaan koulusta ja että ne täytyy myös korjata siellä koulussa. Koulussa eivät hyväksyneet tätä selitystä ja tilanne siellä kävi vaan koko ajan vaikeammaksi.

Lopulta vaihdettiin koulua.

Eihän se lapsi uudessakaan koulussa yhtään paremmin melua jaksanut, mutta koulussa kuitenkin tuettiin lasta.

Muutos tuli uuden koulun koululääkärin myötä. Hän lähetti lapsen psykiatrin vastaanotolle. Olin siitä ihmeissäni, mutta ajattelin että ei kait siitä haittaakaan ole. Tämän jälkeen lapsi (teini) sai hyvin nopeasti asperger-diagnoosin. Tutkimuksissa selvisi, että oireilu näkyy kaikilla tarkasteltavilla osa-alueilla, eikä diagnoosissa ole mitään epäselvää.

Vieläkin kuitenkin koen ahdistusta kun muistan kuinka raskasta elämä oli silloin kun koulusta tuli vaan pelkkää negatiivista palautetta, lastensuojeluilmoituksia ja terveellisen elämän luentoja. Silloin todellakin mentiin ihan jaksamisen äärirajoilla. Tilannetta vielä pahensi se, että pyrimme selviämään kaikesta yksin. Emme halunneet antaa mihinkään suuntaan sellaista signaalia että olisimme jotenkin kykenemättömiä hoitamaan itse perhettämme. Siinä oli taustalla pelko lapsen menettämisestä.

AP

Siksi lapsille ei enää tehdäkään mielellään diagnooseja.

Vierailija kirjoitti:

Siksi lapsille ei enää tehdäkään mielellään diagnooseja.

Sittenhän ne ilman diagnoosia olevat nepsyt juuri kuormittavat lastensuojelua.

Rahaa palaa ja lapsi jää ilman apua, lopulta syrjäytyy ja tulee todella kalliiksi yhteiskunnalle.

Asiallisella tuella hänestä saisi todennäköisesti työkykyisen aikuisen.

Just joo.. hankitaan lasten kodin lapsille tommonen tuomio että niistä saisi enemmän rahaa ja lasta myrkytetään jotta aikuiset tienaisi. Ja tuo muka lasten turvaksi ja hyväksi.

Sitten lapsista tuleekin vammaisia jotka eivät pysy olemaan liikkumatta. Eivät pysty seisomaan, istumaan, nukkumaan jne. Lähes kaikki noi tappaa itsensä ennemmin tai myöhemmin. Mistä tuli? Lääkkeiden pitkästä käytöstä, lääkkeitä jota pitää ottaa vain jotta lastenkoti tienaisi enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi lapsille ei enää tehdäkään mielellään diagnooseja.

Sittenhän ne ilman diagnoosia olevat nepsyt juuri kuormittavat lastensuojelua.

Rahaa palaa ja lapsi jää ilman apua, lopulta syrjäytyy ja tulee todella kalliiksi yhteiskunnalle.

Asiallisella tuella hänestä saisi todennäköisesti työkykyisen aikuisen.

Pahimmillaan vanhemmatkin menettävät työkykynsä kun heitä turhaa riepotellaan ja syytetään huonoiksi vanhemmiksi vaikka tekisivät kaiken oikein.

Ovatko nämä nyt sitten niitä lapsia joita otetaan huostaan, vaikka kotona ei olisi ongelmia tai puutteita elämänhallinnassa.

Lapset väsyvät päiväkodissa ja koulussa liian suuresta ärsyketulvasta ja aikuiset tulkitsevat sen niin että lapsi ei saa kotona nukkua riittävästi ➡️ vanhemmat ovat kyvyttömiä hoitamaan lapsia.

Surullista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi lapsille ei enää tehdäkään mielellään diagnooseja.

Sittenhän ne ilman diagnoosia olevat nepsyt juuri kuormittavat lastensuojelua.

Rahaa palaa ja lapsi jää ilman apua, lopulta syrjäytyy ja tulee todella kalliiksi yhteiskunnalle.

Asiallisella tuella hänestä saisi todennäköisesti työkykyisen aikuisen.

Pahimmillaan vanhemmatkin menettävät työkykynsä kun heitä turhaa riepotellaan ja syytetään huonoiksi vanhemmiksi vaikka tekisivät kaiken oikein.

Joukko pirkanmaalaisia vanhempia on polkaissut käyntiin Näe Nepsy -kampanjan, jolla pyritään tuomaan esiin neuropsykiatrisesti oirehtivien ongelmia. Neuropsykiatrisia vaikeuksia ovat esimerkiksi ADHD ja ADD, Aspergerin oireyhtymä ja muut autismikirjon häiriöt, kehityksellinen kielihäiriö sekä Touretten oireyhtymä. Kampanjan sivuille on muun muassa kerätty nepsyperheiden ja -henkilöiden omia tarinoita. Usein nepsyperheet joutuvat taistelemaan saadakseen heille kuuluvaa apua, kertoo Anu Laurila, yksi vanhemmista

Oma lapsi on jo omillaan toimeentuleva aspergeraikuinen. Meillä oli ensimmäinen testejä tehnyt psykologi sellainen, joka aina etsi vikaa perheistä ja tekee sitä yhä. 

Hänen tarkkailujaan kun välillä oltiin koko perhe mukana

- lapsi, joka pelkää vieraita vessoja, on ahdistunut. Totuus: kakkahätä. kotona loppui ahdistus vessakäyntiin. 

-  isä tuli kotiin kahden viikon ulkomaanmatkalta myöhään illalla ja seuraava kerta oli seuraavan päivän aamuna. Lapset kiehnäsivät isän ympärillä. Tulkinta: Äiti-suhteessa on jotain vikaa, kun lapset ovat kiinnostuneita vain isästään. 

- puheterapialle ei ole tarvetta, puheetuoton ongelmat ovat psyykkisiä  - lapsella alkoi tulla kokonaisia lauseita 3 kuukaudessa puheterapian aloittamisesta, kun neurologi sitä määräsi tämän psykologin vastusteluista huolimatta. Joskus teki mieli lähettää  hänelle postia, että miksi halusit, ettei lapsi opi puhumaan. En viitsinyt, koska olisi varmaan tehnyt lasun tai jotain.

Kun olimme istunnossa, jossa mietittiin lapsen kouluasioista, siinä oli mukana ainakin tämä psykologi, neurologi, puheterapeutti, sairaalan psykologi, päiväkodista joku ja neurologi. Tässä vaiheessa nämä muut jo tunsivat meidän perheen. Tällä samaisella psykologilla oli koko ajan asenne, että lapsen ongelmat johtuvat perheestä. Joku näistä muista sanoi, että kylläpä tuli paha mieli tuon mukana olosta. Teimmekin näiden muiden kanssa sellaisen tempauksen, että jätimme hänet vain mitään ilmoittamatta työryhmästä pois.  

Lapsesta tuli suht. normaalia elämää elävä aikuinen ko. tyypistä huolimatta. Vieläkin hänellä on asenne, että kaikki neurologiset ongelmat ovat vanhempien syytä. 

Nosto

www .osallisuudenaika. fi/ajankohtaista-1/2020/10/9/lastensuojelu-ei-ole-roskakori-johon-voidaan-tunkea-ne-lapset-ja-nuoret-jotka-eivt-saa-apua-muualta

LASTENSUOJELU EI OLE “ROSKAKORI”, JOHON VOIDAAN TUNKEA NE LAPSET JA NUORET, JOTKA EIVÄT SAA APUA MUUALTA

www .kansalaisaloite. fi/fi/aloite/7239

Lastensuojelun mielivaltainen oikeus lapsiimme korjattava.

Suomessa kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia oli vuonna 2019 lähes 19000.

Kasvua vuoteen 2018 verrattuna oli 4%.

Vuonna 2018 lapsia sijoitettiin kiireellisesti 6,9% enemmän, kuin vuonna 2017.

Tilastojen perusteella kodin ulkopuoliset sijoitukset ovat aiempien vuosien tapaan edelleen kasvussa. Ajantasaista tietoa ei ole saatavilla, kuitenkin vuoden 2019 tilastot osoittavat, että lapsia sijoitetaan kodin ulkopuolelle joka toinen tunti.

Linkit avautuu, kun välilyönnit poistaa

Minulla on sukulaislapsi, jolla hyvin voimakas asperger jo pienenä. Oli oikeasti hirveä etenkin pikkusisarukselleen, jolta yritti mm puhkoa silmät.

Sai agressiivisen käytökseen tukea päiväkodista lähtien ja on nyt pärjäävä lukiolainen. Haluaa pääasiassa olla yksin, mutta pärjää.

Lastensuojelun työntekijänä vastaisin tuohon kysymykseen, että kyllä, ainakin osittain näin on. En tiedä, onko tilanne kaikissa kunnissa sama, mutta ainakin omassani osoite diagnosoitujenkin nepsylasten perheille on häkellyttävän usein lastensuojelu. Joissain perheissä sille on erityisiä perusteita, mutta yleisesti ottaen en voi olla miettimättä, onko oikeasti lastensuojelullinen ongelma, että erityislapsen kasvattaminen on rankkaa ja uuvuttavaa. Näen sen pikemminkin itsestäänselvänä asiana, jonka ratkaisemiseksi pitäisi olla nepsylasten perheitä varten omat, oikein suunnatut auttamisrakenteet. Meillä on lastensuojelun perhetyössä nepsyosaajia, mutta matka perhetyön piiriin on lastensuojelutarpeen selvittelyiden kautta pitkä, minkä lisäksi se on mielestäni tosi kankea tapa tuottaa palvelua nepsylasten perheille. Niiden ongelmat ovat usein keskenään tosi samankaltaisia ja niihin voitaisiin vastata sillä, että auttamisjärjestelmässä tunnistettaisiin heidät ja tuotettaisiin juuri näihin ongelmiin tuotettua palvelua. Lastensuojelu voisi tulla mukaan sitten, jos nepsypiirteiden aiheuttamien ongelmien lisäksi olisi muutakin, esim. vanhempien päihteidenkäyttöä, väkivaltaa, vanhemmuuden puutteita tms. 

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelun työntekijänä vastaisin tuohon kysymykseen, että kyllä, ainakin osittain näin on. En tiedä, onko tilanne kaikissa kunnissa sama, mutta ainakin omassani osoite diagnosoitujenkin nepsylasten perheille on häkellyttävän usein lastensuojelu. Joissain perheissä sille on erityisiä perusteita, mutta yleisesti ottaen en voi olla miettimättä, onko oikeasti lastensuojelullinen ongelma, että erityislapsen kasvattaminen on rankkaa ja uuvuttavaa. Näen sen pikemminkin itsestäänselvänä asiana, jonka ratkaisemiseksi pitäisi olla nepsylasten perheitä varten omat, oikein suunnatut auttamisrakenteet. Meillä on lastensuojelun perhetyössä nepsyosaajia, mutta matka perhetyön piiriin on lastensuojelutarpeen selvittelyiden kautta pitkä, minkä lisäksi se on mielestäni tosi kankea tapa tuottaa palvelua nepsylasten perheille. Niiden ongelmat ovat usein keskenään tosi samankaltaisia ja niihin voitaisiin vastata sillä, että auttamisjärjestelmässä tunnistettaisiin heidät ja tuotettaisiin juuri näihin ongelmiin tuotettua palvelua. Lastensuojelu voisi tulla mukaan sitten, jos nepsypiirteiden aiheuttamien ongelmien lisäksi olisi muutakin, esim. vanhempien päihteidenkäyttöä, väkivaltaa, vanhemmuuden puutteita tms. 

Tiedän lastensuojelussa työskenteleviä sossuja, jotka änkevät nepsylapsensa tuen alle. Tässä kohtaa ei voi kyllä enää muuta kuin nauraa ja käskeä katsoa peiliin. Ammattilainen ei kykene siviilissä toteuttamaan omaa duunissa julistamaansa missiota. Koronaa näille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelun työntekijänä vastaisin tuohon kysymykseen, että kyllä, ainakin osittain näin on. En tiedä, onko tilanne kaikissa kunnissa sama, mutta ainakin omassani osoite diagnosoitujenkin nepsylasten perheille on häkellyttävän usein lastensuojelu. Joissain perheissä sille on erityisiä perusteita, mutta yleisesti ottaen en voi olla miettimättä, onko oikeasti lastensuojelullinen ongelma, että erityislapsen kasvattaminen on rankkaa ja uuvuttavaa. Näen sen pikemminkin itsestäänselvänä asiana, jonka ratkaisemiseksi pitäisi olla nepsylasten perheitä varten omat, oikein suunnatut auttamisrakenteet. Meillä on lastensuojelun perhetyössä nepsyosaajia, mutta matka perhetyön piiriin on lastensuojelutarpeen selvittelyiden kautta pitkä, minkä lisäksi se on mielestäni tosi kankea tapa tuottaa palvelua nepsylasten perheille. Niiden ongelmat ovat usein keskenään tosi samankaltaisia ja niihin voitaisiin vastata sillä, että auttamisjärjestelmässä tunnistettaisiin heidät ja tuotettaisiin juuri näihin ongelmiin tuotettua palvelua. Lastensuojelu voisi tulla mukaan sitten, jos nepsypiirteiden aiheuttamien ongelmien lisäksi olisi muutakin, esim. vanhempien päihteidenkäyttöä, väkivaltaa, vanhemmuuden puutteita tms. 

Tiedän lastensuojelussa työskenteleviä sossuja, jotka änkevät nepsylapsensa tuen alle. Tässä kohtaa ei voi kyllä enää muuta kuin nauraa ja käskeä katsoa peiliin. Ammattilainen ei kykene siviilissä toteuttamaan omaa duunissa julistamaansa missiota. Koronaa näille.

Tiedän myös. Erityisopettajat naureskelevat näille avoimesti. Kunnon systeemin hyväksikäyttäjiä ja luusereita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelun työntekijänä vastaisin tuohon kysymykseen, että kyllä, ainakin osittain näin on. En tiedä, onko tilanne kaikissa kunnissa sama, mutta ainakin omassani osoite diagnosoitujenkin nepsylasten perheille on häkellyttävän usein lastensuojelu. Joissain perheissä sille on erityisiä perusteita, mutta yleisesti ottaen en voi olla miettimättä, onko oikeasti lastensuojelullinen ongelma, että erityislapsen kasvattaminen on rankkaa ja uuvuttavaa. Näen sen pikemminkin itsestäänselvänä asiana, jonka ratkaisemiseksi pitäisi olla nepsylasten perheitä varten omat, oikein suunnatut auttamisrakenteet. Meillä on lastensuojelun perhetyössä nepsyosaajia, mutta matka perhetyön piiriin on lastensuojelutarpeen selvittelyiden kautta pitkä, minkä lisäksi se on mielestäni tosi kankea tapa tuottaa palvelua nepsylasten perheille. Niiden ongelmat ovat usein keskenään tosi samankaltaisia ja niihin voitaisiin vastata sillä, että auttamisjärjestelmässä tunnistettaisiin heidät ja tuotettaisiin juuri näihin ongelmiin tuotettua palvelua. Lastensuojelu voisi tulla mukaan sitten, jos nepsypiirteiden aiheuttamien ongelmien lisäksi olisi muutakin, esim. vanhempien päihteidenkäyttöä, väkivaltaa, vanhemmuuden puutteita tms. 

Tiedän lastensuojelussa työskenteleviä sossuja, jotka änkevät nepsylapsensa tuen alle. Tässä kohtaa ei voi kyllä enää muuta kuin nauraa ja käskeä katsoa peiliin. Ammattilainen ei kykene siviilissä toteuttamaan omaa duunissa julistamaansa missiota. Koronaa näille.

Nepsylapsi tarvitsee tukea vanhempiensa ammateista riippumatta.

Aivojen poikkeavaa rakennetta ei edes neurokirurgi pysty muuttamaan tavanomaiseksi, sossu vielä vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelun työntekijänä vastaisin tuohon kysymykseen, että kyllä, ainakin osittain näin on. En tiedä, onko tilanne kaikissa kunnissa sama, mutta ainakin omassani osoite diagnosoitujenkin nepsylasten perheille on häkellyttävän usein lastensuojelu. Joissain perheissä sille on erityisiä perusteita, mutta yleisesti ottaen en voi olla miettimättä, onko oikeasti lastensuojelullinen ongelma, että erityislapsen kasvattaminen on rankkaa ja uuvuttavaa. Näen sen pikemminkin itsestäänselvänä asiana, jonka ratkaisemiseksi pitäisi olla nepsylasten perheitä varten omat, oikein suunnatut auttamisrakenteet. Meillä on lastensuojelun perhetyössä nepsyosaajia, mutta matka perhetyön piiriin on lastensuojelutarpeen selvittelyiden kautta pitkä, minkä lisäksi se on mielestäni tosi kankea tapa tuottaa palvelua nepsylasten perheille. Niiden ongelmat ovat usein keskenään tosi samankaltaisia ja niihin voitaisiin vastata sillä, että auttamisjärjestelmässä tunnistettaisiin heidät ja tuotettaisiin juuri näihin ongelmiin tuotettua palvelua. Lastensuojelu voisi tulla mukaan sitten, jos nepsypiirteiden aiheuttamien ongelmien lisäksi olisi muutakin, esim. vanhempien päihteidenkäyttöä, väkivaltaa, vanhemmuuden puutteita tms. 

Tiedän lastensuojelussa työskenteleviä sossuja, jotka änkevät nepsylapsensa tuen alle. Tässä kohtaa ei voi kyllä enää muuta kuin nauraa ja käskeä katsoa peiliin. Ammattilainen ei kykene siviilissä toteuttamaan omaa duunissa julistamaansa missiota. Koronaa näille.

Nepsylapsi tarvitsee tukea vanhempiensa ammateista riippumatta.

Aivojen poikkeavaa rakennetta ei edes neurokirurgi pysty muuttamaan tavanomaiseksi, sossu vielä vähemmän.

Kyllä ammattilaisen pitää pystyä. Ilman tukiperheiden ja kaiken lypsetyn taloudellisen tuen tukea. Etenkin, jos nepsylapsi on ”ehdointahdoin” halutti ja hankittu. Vastuu pitää ammattilaisen kantaa. Jos eivät edes nämä, niin kuka sitten.

Up

Vierailija kirjoitti:

Just joo.. hankitaan lasten kodin lapsille tommonen tuomio että niistä saisi enemmän rahaa ja lasta myrkytetään jotta aikuiset tienaisi. Ja tuo muka lasten turvaksi ja hyväksi.

Sitten lapsista tuleekin vammaisia jotka eivät pysy olemaan liikkumatta. Eivät pysty seisomaan, istumaan, nukkumaan jne. Lähes kaikki noi tappaa itsensä ennemmin tai myöhemmin. Mistä tuli? Lääkkeiden pitkästä käytöstä, lääkkeitä jota pitää ottaa vain jotta lastenkoti tienaisi enemmän.

Nyt on niin kahelia tekstiä, että suosittelen sinullekin käyntiä lääkärissä.

Tämän kaltaiset kommentit kuvastaa täydellisesti miten pihalla nepsy-asioista ymmärtämättömät ihmiset on.

Kun ne neurologiset poikkeavuudet ei katoa sillä, että ne kielletään ja väitetään vaan että ihan on normaali lapsi, vaikka niin ei ole.

Olen itse nepsy-aikuinen, ja voin sanoa, että näin aikuisenakin oikean lääkityksen löytäminen on ollut niin merkittävä asia, että sitä ei ymmärrä kuin toinen saman kokenut.

Kun on koko elämänsä kamppaillut ihan arkisten asioiden kanssa aivan älyttömästi, kuvitellut olevansa vaan tyhmä ja laiska, ja sitten löytyy lääke, joka vie kaiken sen kamppailun pois... ja tajuaa että ei hitto, Elämä voisi olla aina ollut tällaista..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelun työntekijänä vastaisin tuohon kysymykseen, että kyllä, ainakin osittain näin on. En tiedä, onko tilanne kaikissa kunnissa sama, mutta ainakin omassani osoite diagnosoitujenkin nepsylasten perheille on häkellyttävän usein lastensuojelu. Joissain perheissä sille on erityisiä perusteita, mutta yleisesti ottaen en voi olla miettimättä, onko oikeasti lastensuojelullinen ongelma, että erityislapsen kasvattaminen on rankkaa ja uuvuttavaa. Näen sen pikemminkin itsestäänselvänä asiana, jonka ratkaisemiseksi pitäisi olla nepsylasten perheitä varten omat, oikein suunnatut auttamisrakenteet. Meillä on lastensuojelun perhetyössä nepsyosaajia, mutta matka perhetyön piiriin on lastensuojelutarpeen selvittelyiden kautta pitkä, minkä lisäksi se on mielestäni tosi kankea tapa tuottaa palvelua nepsylasten perheille. Niiden ongelmat ovat usein keskenään tosi samankaltaisia ja niihin voitaisiin vastata sillä, että auttamisjärjestelmässä tunnistettaisiin heidät ja tuotettaisiin juuri näihin ongelmiin tuotettua palvelua. Lastensuojelu voisi tulla mukaan sitten, jos nepsypiirteiden aiheuttamien ongelmien lisäksi olisi muutakin, esim. vanhempien päihteidenkäyttöä, väkivaltaa, vanhemmuuden puutteita tms. 

Tiedän lastensuojelussa työskenteleviä sossuja, jotka änkevät nepsylapsensa tuen alle. Tässä kohtaa ei voi kyllä enää muuta kuin nauraa ja käskeä katsoa peiliin. Ammattilainen ei kykene siviilissä toteuttamaan omaa duunissa julistamaansa missiota. Koronaa näille.

Mites opet? Saako ne laittaa lapsensa kouluun, vai pitäisikö pystyä ihan itse ammattilaisena siviilissä toteuttamaan duunissa julistamaansa missiota?