Zoolandia ja Korkeasaari pitäisi sulkea
Luojan kiitos, että Särkänniemi on sulkenut delfinaarion. Teurastaminen ja muu tuotanto ovat nekin eettisesti ongelmallisia, mutta niiden perusteina on sentään ruoantuotanto, mikä sekään ei enää kasvisruokavalion myötä ala olla välttämätöntä. Eläintarhoissa eläimiä kidutetaan huvin vuoksi. Jos eläimiä haluaa nähdä niin tulee mennä eläinten luonnolliseen ympräristöön eikä silloinkaan häiritä niitä. Esimerkiksi safariautoilu on tarhaamista parempi vaihtoehto. Sitä voisi soveltaa. Ei silloin mitään leijonaa näe, mutta ei kuulukaan. Se ei kuulu Suomen luontoon. Ainakaan vielä.
Kommentit (18)
Vierailija kirjoitti:
Osalla eläintarhoista on kyllä ihan tärkeä tehtävä uhanalaisten lajien suojelemisessa. Eivät ole siis pelkkää ihmisten pällistelyä varten.
Antaisitko esimerkin? (Esimerkiksi eläin/-tarha) Yksi hyvä teko ei kuitenkaan anna oikeutta tehdä lukuisia huonoja.
ap
Korkeasaari ainakin on tosin mukana useamman eläinlajin suojeluohjelmissa, joiden tarkoituksena on nimenomaan pelastaa uhanalaisia eläimiä ja palauttaa niitä luontoon. Eli eläimiä ja maapalloa yleisestikin hyödyttävää toimintaa.
Suomessa eläintarhat eivät ole kidutusta eläimille. Parempi se tietenkin olisi jos tilaa olisi mittavasti lisää, mutta mielipiteesi on vähän turhan polarisoitunut eikä täysin faktaan perustuva, hieman utopistinenkin.
Laajemmassakin mittakaavassa eläintarhat ovat onnistuneet auttamaan ja pelastamaan useita uhattuja eläinlajeja kansainvälisellä tasolla. Onhan lajejakin jotka ovat olemassa enään vain eläimtarhoissa, kiitos ihmisen toiminnan.
Niin kauan kun luontoa ei kunnioiteta ja raha ja kasvu menee monimuotoisuuden ja ympäristön hyvinvoinnin edelle, on eläintarhoille tarvetta.
Eläintarhat voi suojella oman alueensa/maansa katoamassa olevia lajeja. Eläinrääkkäystä tuoda suomeen kultapandoja tms suomen luontoon kuulumattomia lajeja kärsimään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osalla eläintarhoista on kyllä ihan tärkeä tehtävä uhanalaisten lajien suojelemisessa. Eivät ole siis pelkkää ihmisten pällistelyä varten.
Antaisitko esimerkin? (Esimerkiksi eläin/-tarha) Yksi hyvä teko ei kuitenkaan anna oikeutta tehdä lukuisia huonoja.
ap
Kolmården osallistuu aktiivisesti 19 uhanalaisen lajin suojeluohjelmaan Euroopan eläintarhayhdistyksen EAZA: ssa. Ohjelmien puitteissa Euroopan eläintarhoissa pidetyt eläimet toimivat varantoina, jos villieläimet kuolevat.
Lisäksi 11 eläintarhan lajeista ovat edustettuina kansainvälisissä sukutauluissa, jos näiden lajien tilanne huononee... Lue lisää
Se että lapset näkevät eläimiä oikeasti, aiheuttaa sen että ovat myös niiden suojelusta kiinnostuneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osalla eläintarhoista on kyllä ihan tärkeä tehtävä uhanalaisten lajien suojelemisessa. Eivät ole siis pelkkää ihmisten pällistelyä varten.
Antaisitko esimerkin? (Esimerkiksi eläin/-tarha) Yksi hyvä teko ei kuitenkaan anna oikeutta tehdä lukuisia huonoja.
ap
Esim. Korkeasaaren suojelutyöstä ja luontoonpalautusohjelmista löytyy tietoa https://www.korkeasaari.fi/suojelutyo/#d84800ec
Sieltä esimerkkinä vaikka mongolianvillihevosen palauttaminen Mongoliaan ja metsäpeuran palautus Suomen luontoon.
Vierailija kirjoitti:
Korkeasaari ainakin on tosin mukana useamman eläinlajin suojeluohjelmissa, joiden tarkoituksena on nimenomaan pelastaa uhanalaisia eläimiä ja palauttaa niitä luontoon. Eli eläimiä ja maapalloa yleisestikin hyödyttävää toimintaa.
Maapallo pärjä hyvin ilmankin niitä.
Korkeasaaresta on tullut johtajansa kautta niin poliittinen paikka, että sen voisi kyllä sulkea
Kiva, että pystytään keskustelemaan asiallisesti ja tuomaan eri näkökantoja esiin.
+ Eläintarhoissa on uhanalaisia lajeja. Se on hyvä, että näitä suojellaan ja siten varmistetaan niiden säilyminen.
- Mutta on myös lajeja, jotka eivät kuulu Suomen luontoon ja joilla olisi paremmat olosuhteet alkuperäisessä elinympäristössään.
- Tilanpuute tuottaa varmasti eläimille mittaamatonta kärsimystä sekä lajitoverien vähäisyys tai niitä ei ole lainkaan.
- Eläimet eivät pääse myöskään käyttäytymään ahtaissa tiloissa ja ruokittuina lajityypillisellä tavalla eikä niillä ole tarpeeksi virikkeitä.
- Eläimet myös ahdistuvat pällistelyistä ja niiden kanssa pelleilystä (lasin hakkaaminen yms.), salamavalot jne. Usein lapsiperheet käyvät eläintarhoissa ja lapset käyttäytyvät yllättävästi (huutavat, tekevät äkillisiä liiikeitä yms.)
Tässä nyt muutama pointi, mistä voitaisiin myös keskustella. Aikaisemmin sanoin, että yksi hyvä syy ei oikeuta kaikkia miinuspuolia.
Vierailija kirjoitti:
Eläintarhat voi suojella oman alueensa/maansa katoamassa olevia lajeja. Eläinrääkkäystä tuoda suomeen kultapandoja tms suomen luontoon kuulumattomia lajeja kärsimään!
Turhan dramaattista. Ei niillä niin huonot olot ole, että kärsisivät. Toki, olisiko ne mieluummin vapaana luonnossa, omalla alueellaan, ihan varmasti. Silti vaikka luontokin on julma ja siellä on vapauden vastapainona nälkä, taudit ja loiset ilman eläinlääkärin apua jne. Vankeudessa syntyneet eläimet ei tosin tiedä mitään tuosta villieläimen elämästä joten eivät osaa sitä varsinaisesti kaivatakaan. Olot eläintarhoissa ei ole optimaaliset, mutta ei ne nykyään Suomessa kamalatkaan ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osalla eläintarhoista on kyllä ihan tärkeä tehtävä uhanalaisten lajien suojelemisessa. Eivät ole siis pelkkää ihmisten pällistelyä varten.
Antaisitko esimerkin? (Esimerkiksi eläin/-tarha) Yksi hyvä teko ei kuitenkaan anna oikeutta tehdä lukuisia huonoja.
ap
Eli et ole senkään vertaa tutustunut aiheeseen että tietäisit.
Esimerkiksi Euroopan eläintarhoilla on maanosan kattava suojeluohjelma EEP, jossa mukana yli 250 eläinlajia. ((Www.korkeasaari.fioriat/EEP/)
Korkeasaari mm.:
Aasianleijona: luonnossa vain n 600 yksilöä, vain yhdellä alueella Intiassa.
Amurinleopardi: uhkaa metsästys ja alueiden väheneminen, luonnossa vain n 100 yksilöä
Kultatamariini: pienimmillään kanta vain 150 yksilöä luonnossa 90-luvulla, luontoon palautukset ja suojelu elvyttänyt kantaa
Mongolianvillihevonen: kuoli luonnosta 60-luvulla, eläintarhojen avulla luontoon on saatu palautettua (myös Korkeasaaren toimesta) yksilöitä ja luonnokanta on jo noin 400 yksilöä tällä hetkellä
Noin niinkuin esimerkiksi. Selviä esimerkkejä eläintarhojen suojelutyöstä. Lisää löytyy linkistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläintarhat voi suojella oman alueensa/maansa katoamassa olevia lajeja. Eläinrääkkäystä tuoda suomeen kultapandoja tms suomen luontoon kuulumattomia lajeja kärsimään!
Turhan dramaattista. Ei niillä niin huonot olot ole, että kärsisivät. Toki, olisiko ne mieluummin vapaana luonnossa, omalla alueellaan, ihan varmasti. Silti vaikka luontokin on julma ja siellä on vapauden vastapainona nälkä, taudit ja loiset ilman eläinlääkärin apua jne. Vankeudessa syntyneet eläimet ei tosin tiedä mitään tuosta villieläimen elämästä joten eivät osaa sitä varsinaisesti kaivatakaan. Olot eläintarhoissa ei ole optimaaliset, mutta ei ne nykyään Suomessa kamalatkaan ole.
Miksi kuvittelet tietäväsi miltä eläimistä tuntuu? Mistä tiedät, että ne eivät muka kärsi? Jokaisella lajilla on luonnollinen käyttäytymistyyli ja varmasti se pistää välillä päätään pintaan. Eivätkä kaikki eläimet ole syntyneet vankeudessa alunperin. Sehän olisi mahdotonta. Mikä tekosyy se on, että olot eivät optimaaliset, mutta eivät kamalatkaan, kun parempaakin olisi tarjota? Mikä oikeuttaa ihmistä kieltämään tämän paremman?
Vierailija kirjoitti:
Kiva, että pystytään keskustelemaan asiallisesti ja tuomaan eri näkökantoja esiin.
+ Eläintarhoissa on uhanalaisia lajeja. Se on hyvä, että näitä suojellaan ja siten varmistetaan niiden säilyminen.
- Mutta on myös lajeja, jotka eivät kuulu Suomen luontoon ja joilla olisi paremmat olosuhteet alkuperäisessä elinympäristössään.
- Tilanpuute tuottaa varmasti eläimille mittaamatonta kärsimystä sekä lajitoverien vähäisyys tai niitä ei ole lainkaan.
- Eläimet eivät pääse myöskään käyttäytymään ahtaissa tiloissa ja ruokittuina lajityypillisellä tavalla eikä niillä ole tarpeeksi virikkeitä.
- Eläimet myös ahdistuvat pällistelyistä ja niiden kanssa pelleilystä (lasin hakkaaminen yms.), salamavalot jne. Usein lapsiperheet käyvät eläintarhoissa ja lapset käyttäytyvät yllättävästi (huutavat, tekevät äkillisiä liiikeitä yms.)
Tässä nyt muutama pointi, mistä voitaisiin myös keskustella. Aikaisemmin sanoin, että yksi hyvä syy ei oikeuta kaikkia miinuspuolia.
Eläimet ahdistuvat pällistelystä pointti:
Koronan aikaan on useista tarhoista raportoitu että monet (ei tosin kaikki) eläimet ovat selvästi kaivanneet ihmisvilinää sillä ne ovat tottuneet siihen ja sekin virikkeistää. Eli ei kaikki ahdistu.
Sitäpaitsi, on vanhempien tehtävä opettaa että lapsi käyttäytyy ei-häiritsevällä tavalla.
Toiseksi, se yksi hyvä syy on aika valtava mittakaavaltaan ja on monella tasolla hyvä koko maapallolle.
Moni eläinlaji on myös vankeudessa elänyt paljon pidempään kuin mitä luonnossa, siis ihan vanhuuteen eikä vain siitä syystä että eläimtarhoissa ei ole saalistajia. Koska on yleisesti tiedossa, että eläimet sairastuvat mielentauteihin kun masennukseen siinä missä ihmisetkin, mikä tietenkin myös vaikuttaa elinikään, voidaan päätellä että monissa eläimtarhoissa eläimet saavat mukavan a kokonaisvaltaisesti terveen elämän.
Et voi yleistää, että kaikkien eläintarhojen tilat ovat ahtaat, tai että virikkeitä ei ole tarpeeksi. Tämä nimittäin näkyisi myös eläimissä. Se riippuu niin paljon tarhasta. Hyvissä tarhoissa todella pyritään tekemään eläimen elämästä niin luonnonmukaista ja aktiivista kuin suinkin mahdollista.
Eläimet jotka eivät kuulu Suomen luontoon, eivät välttämättä pärjäisi yhtään sen paremmin omassa elinympäristössään. (Ottaen huomioon että monien kohdalla kyseinen elinympäristö on kutistunut ja esimerkiksi vielä keskellä suojeluprosessia.) Monet lajeista ovat myös sellaisia, joille Suomen ilmasto on samankaltainen kuin se, mistä laji on luonnollisesti kotoisin, poikkeuksena tietenkin sademetsän lajit. On todennäköistä, että jos eläinlajt rajoitettaisiin vain niihin tarhoihin jotka sijaitsevat niiden alkuperäisellä elinalueella, ei kovin monia yksilöitä löytyisi tarhoista ollenkaan, mikä on lajin säilymisen kannalta negatiivinen asia.
Kaikissa tarhoissa joissa olen vieraillut, on kullakin lajilla joka elää pareittain tai laumoissa ollut lajikumppani, tai sellainen on ollut tulossa. Yksinelävät eivät tarvitse tovereita muuten kuin pariutumisaikaan.
Ei ne eläimet ihan niin idiootteja ole millaisena eläinsuojelijat niitä pitää. Suosittelen tutustumaan eläimiin vähän paremmin. Lähes kaikki eläimet ovat hyviä sopeutumaan ja tottuvat eläintarhan oloihin. Jos eläin ei ole ikinä luonnossa ollut ei se sinne osaa kaivata. Toki tilojen pitää olla eläinlajille sopivat ja täysin erilaisista oloista tulevia ei pitäisi Suomessa pitää. Silti todella monet eläimet, ihan niin kuin ihmisetkin, ovat lopulta melko laiskoja ja mukavuudenhaluisia. Jos niillä on riittävän hyvät tilat ja mahdollisuus edes jotenkin lajityypilliseen käytökseen niin ne ovat usein pääsääntöisesti tyytyväisiä. Luonnossa eläimillä on loisia, kipua, kilpailua, hoitamattomia sairauksia, ruoan ja veden puutetta, saaliseläimillä jatkuva pelkotila jne.
Hyvin hoidetut eläintarhat tekevät paljon enemmän hyvää eläinten eteen kuin yksikään asiasta ymmärtämätön hihhuli ikinä.
Mikä vika Zoolandiassa muka on? Eläimiä on nykyisin vähän parinkymmenen vuoden takaiseen verrattuna ja näistäkin osa vain kesän ajan. On vanhaa hevosta, jotka viettävät vain eläkepäiviään, pupuja, joitakin lintuja ja alpakat.
Maailmalla monia eläintarhoja jotka pitäisi sulkea. Otsikossa mainitut eivät kuulu siihen joukkoon.
Osalla eläintarhoista on kyllä ihan tärkeä tehtävä uhanalaisten lajien suojelemisessa. Eivät ole siis pelkkää ihmisten pällistelyä varten.