Pahinta on oman miehen kiinnostuksen loppuminen.

En todella haluaisi luopua tästä perheestä. Menetys tuntuisi erityisen pahalta, kun oma lapsuuden perheeni on aikoinaan hajonnut. En halua että lapseni joutuvat läpi käymään niitä tunneskaaloja ja epävarmuutta itsessään ja kehityksessään joiden myllerrykseen jouduin itse sisarteni kanssa vuosiksi.



Ehkä juuri siksi en osaa antaa periksi.

kuullostaa tutulta. Tuo on myös tavallinen tarina sihen, että tuossa tilanteessa ei haluaisi kuitenkaan luopua perheestä, vaan sitten tulee se kolmas pyörä antamaan elämälle iloa. Tietysti perheen voi myös rikkoa ja tarjota lapsille uusperheen- kumpi sitten onkin.

Mä luulen että todella suuri osa suomalaisista miehistä on tuollaisia junnteja, joilla ei ole mitään ymmärrystä naisen ja rakkauden, saati intohimon päälle. Niin helposti kun se kävis, mutta joku ruuvi puuttuu päästä. Sun pitää varmaan tulevaisuudessa valita haluiatko nuupahtaa, erota tai hankkia rakastajan. Jos mies ei tajua. Eikä noi äidin helmoissa viihtyvät äliöt tajua. Varsinkin kun on se sisarusparvi siinä myös. Surullista. voimia sulle. Etkä tosiaan ole yksin tuon probleman kanssa.

Sanoit ettet ole tehnyt asiasta numeroa. Eli ilmeisesti et...

Eli kissa pöydälle! Sinun täytyy kertoa tuntemuksistasi miehellesi. Olet vielä nuori, etkä halua että suhteenne toisiinne on pelkästään platoninen.



ei suhde, jossa ei oteta toista huomioon lainkaan, ja jossa ei keskustella, eikä kosketeta voi kestää! Olet jo nyt katkeroitunut. Miehesi ei pidä sinua tasavertaisena kumppanina, vaan pelkästään lastensä äitinä. Sinun täytyy kertoa hänelle että olet edelleen hänen vaimonsa, ja tarvitset häntä miehenä, etkä pelkästään isänä.

Muuta koskaan emme ole päässeet lasten syntymän jälkeen puhumaan meidän kahden suhteesta, kahden kesken, ihan selvinpäin, suoraan.



Ja kyllä hän jollain tasolla asian ymmärtää, vaan ei onnistu puhuminen. Mieheni mielestä ei saa luovuttaa, vaan pitää odottaa vaikka 20 v ja sitten asiat on jo paremmin... huoh..



Tai niin kuin anoppi totesi uudesta tulokkaasta sukuun; pitää opettaa tavoille heti ettei ala kukkoilemaan. Ja ei tarvitse tänne tulla jos ei suvun tapoihin totu.



Eli todella on hankala tilanne. Vaan olen jo jonkun aikaa miettinyt eroa.

Ero ensin ja sitten uusi suhde ajan kanssa.

kannata hankkia suhteessa ollessaan. Kyllä se on tosiaan reilusti ero ja sitten vasta uusi suhde kun sen aika on.

Ei ihmissuhteet ole mitään tänään tämä tyyppi ja huomenna toi toinen- juttuja.

Ja jonkun pitäisi laittaa anopillekkin jauhot suuhun... "ei tarvitse sukuun tulla jos ei suvun tapoihin totu..." Tehän miehenne kanssa luotte omat tapanne omaan perheeseenne. Kyllä sinullakin on oikeus omiin tapoihisi perheessäsi.

Ei perheesi ole pelkästään miehesi perhe, vaan teidän yhteinen.



Jos kerran jo mietit eroa, niin ei muuta kun sanomaan miehellesi että NYT keskustellaan meidän suhteen tilasta, jos asiat ei ala muuttumaan laitat eropaperit vetämään.



-nelonen jauhopusseineen :)

Aloitin työt syksyllä 4.v kotona olon jälkeen jona aikana saatiin kaksi lasta. Ja nyt huomaan, että mies jotenkin vetäytyy enemmän ja enemmän. Tuntuu että ei sitä kiinnosta tehdä minun kanssa mitään. Loma jota olen yrittänyt ehdottaa ei nappaa. Mitään yhteisiä viikonloppumenoja ei halua, mutta ilman minua tykkäisi kyllä mennä. Eilenkin illalla alkoi ehdottaa klo21 että lähtee kavereilleen parille kaljalle, siis noin vaan. Ei sitten mennyt kun olin niin myrstinä, mutta epäilemättä kiukuttelee siitä tänään, kunhan herää.

Mies suunnittelee harrastuukseensä liittyivä isoja satsauksia, ei edes puhu niistä minulle, saan kuulla jossain sivulauseesa lun puuu kavereilleen.



Olemme siis naimisissa, ja minua häiritsee tämä, että mies tuntuu tekevän mitä huvittaa, ja minun on vaan hyväksyttävä kaikki. Tekis mieli ottaa lapset ja häipyä, jospa se hiukan heräisi taas arkeen, mutta toisaalta sekin tuntuu vähän lapselliselta, ja olisi lapsille pelottavaa.



Hankalaa.



Tulipa pitkä kirjoitus, sori Ap jos sotkeudun sun ketjuun, mutta tuo miehen kiinnostuksen lopahtaminen kuulosti niin tutulta.

Ette te tuolla menolla yhdessä ole 20 vuotta se on selvä. Jos sinä et löydä uutta niin miehesi takuulla lähtee ensimmäisen kiinnostuneen matkaan.

Omalla kohdalla ennen eroa jäi kaikkein kovimmin vituttamaan se hukkaan mennyt aika. Kaikki ne vuodet kun olisi voinut olla onnellinen jossain muualla, yksin tai jonkun muun kanssa.

Meillä käytiin palaveria useasti, terapiaa harkkittiin jne. Suhde ei vain mitenkään parantunut lähinnä sen toisen osapuolen haluttomuuteen edes yrittää.

Ero oli aivan takuulla meidän kohdalla paras ratkaisu. Vaikkakin perhe hajosi olemme onneliset nyt tahoillamme.

Tulet ap ja kaltaisesi katumaan katkerasti jos olet kuvailemassasi suhteessa vuosikymmeniä.

Hieman surullinen olo tuli puolestasi kun luin viestin. Selkeästi anopin perhe on tottunut pitämään yhtä ja sinne miehesikin edelleen katsoo. Sinusta on tullut miehellesi vain lasten äiti mutta ei puolisoa.



Olette lasten myötä myös erkaantuneet. Se on todella tyypillinen tarina. Mutta olitteko ennen lapsia hyvä tiimi vai olitko silloinkin vain äitiehdokas?



Nyt on aika nostaa kissa pöydälle ja vakava keskustelu miehesi kanssa. Voisi olla hyvä idea ja ajatus mennä myös perheneuvolaan keskustelemaan. Soita sinne ja sano että teillä on pieniä lapsia ja vaikea tilanne. Et haluaisi erota vaan vielä toimia kun on mahdollisuus.



Miehesi kaipaa herätystä. Sinunkin mielipidettäsi on hänellä velvollisuus kuunnella. Älä anna talloa itseäsi syrjään. Olet arvokas ja kyse on todella teidän perheenne rajoista, ketä siihen kuuluu ja ketä kuunnellaan.



Tsemppiä ap, pidä perheenne puolta. Se alkaa siitä että alat pitämään myös itsesi puolta.

Nyt kannattaisi järjestää kahdenkeskistä aikaa ja saattaa suhde "ajan tasalle". Olette varmasti vieraantuneet toisistanne. Perheasiainneuvottelukeskukseen kannattaisi mennä, ei tarvitse kuulua kirkkoon ja sinne voi mennä myös yksin jos mies ei suostu mukaan. Me saimme sieltä mukavasti apua. Jos on läheiset suhteet miehen perheen kanssa niin saatte varmaan lapset sinne aina välillä hoitoon ja pääsette kaksin syömään tms. Ilman parisuhdetta ei ole perhettä eli ensin se parisuhde ja sitten lapset.

Kiitos viesteistä. Olen jo vuosien aikana puhunut tästä asiasta miehelleni. Itkenyt, raivonnut. Asiallisesti ja aina tuloksettomasti. Yleensä on mieheni reaktio ollut raivoisa. "Mistä minä valitan ??" Hetkellisesti on saattanut tehota. Vaan unohtunut muutamassa päivässä taas mistä oikein puhuttiin.



Itse olen tilannut ravintolaan pöydän meille 2 kertaa vuodessa. Näistä kerroista mieheni ei ole kertaakaan ollut mukana. Aina hänelle on tullut muuta menoa tai ei vain halua lähteä. 3 kertaa olemme olleet matkalla. Aina on ollut hänen sisarensa mukana. Ei kertaakaan kahdestaan.



Olen mielestäni yrittänyt. Vaan mieheni ei. Saan huolehtia hänenkin asioistaan ja vasta palveluksena hän huolehtii lapsista ja antaa minulle omaa aikaa.



Hän on hyvä isä. Ja hyvä ihminen. Mutta tuntuu että väärä minulle. Jo se etten voi ajatella edes meneväni halaamaan, kun mies heti hätistää pois. Ei nyt kun... aina on jotain. Vaikka sitten sukka huonosti tai juuri ajatteli soittaa ...



Ja mieheni mielestä parisuhde tulee kuntoon myöhemmin. Vaan onko todella näin joillekin käynyt? Eli tällaisesta voi asiat lutviutua esim 10 v päästä kun lapset kulkevat jo omatoimisesti?

Päätin erota useiden turhien yritysten jälkeen. Tuntui niin hullulta, kun periaatteessa "kaikki oli hyvin", mies hyvä isä, ei alkoholia kuvioissa tai toisia naisia. Minä vaan jäin ulkopuolelle miehen elämässä. Lapsuudenperhe oli tärkein ja minä taisin olla se lasten äiti, kun anoppi halusi lapsenlapsia.



Nyt olen onnellinen, kun ei enää tarvitse tuhlata energiaa huonon suhteen paikkaamiseen ja jaksan lasten kanssakin ihan eritavalla. Ja koska mitään suuria tunteita ei ollut enää pelissä, oli erokin helppo ja olemme nykyään ihan ystäviä. Isä on edelleen lasten elämässä paljon mukana.

vaikuttaa todella ankealta. miehes halusi ilmeisesti lapset, laajentaa omaa sukuaan, mutta ei sua. millainen susta tulee jos miehes ehdotuksen mukaan odotat sen 10 vee? olet varmaan mielessäsi jo miettinyt millaista elämä olisi jos eroaisitte. lasten hyvä suhde isään varmaan jatkuisi, ja sulle vois tulla kivempi elämä.

me erosimme tuossa tilanteessa. Siinä vaiheessa kun mieheni vihdoin ja viimein heräsi mä olin jo 'päästänyt hänestä irti', kaikki kunnioitus ja arvostus oli mennyttä. Joten jos sinulla on vielä halua yrittää niin puhukaa ja pistä miehesi tajuamaan että menettää sinut jos asiat eivät muutu. Minulla ja lapsillamme on kaikki hyvin, mieheni ja HÄNEN SUKUNSA vielä vihoittelevat mutta teki niin hyvää päästä heistä.