Tavallaan ymmärrän niitä jotka raivoavat lapselle.

Itse omaan voimakastahtoinen lapsen ja joskus hänen kanssaan julkiselle paikalle meneminen on epämiellyttävää kun hän luulee että voi tehdä mitä tahansa vaikka on perustellut asian monta kertaa miksi jotain ei saa tehdä. Se on rassaavaa toistella lapselle saman asian kun mikään ei päässä pysy vaan aina on tehtävä toisinpäin tai vängätä vastaan. Onneksi lapseni on sentään riippuvasta sorttia eikä mikään villikko joka juoksee päättömänä paikasta töissä, sekin on rasittavaa.

Kokoajan täytyy juosta tällaisen lapsen perässä mihin ikinä meneekin ettei joudu vaan hankaluuksiin. Kun tähän liittää vielä tukiverkon puuttuminen, puolison huono osallistuminen lapsen kasvatukseen niin ei ihmekään kuinka se tuo kasvattajalle lisää stressiä. Stressi aiheuttaa vihantunteita ja ne vanhemmat jotka eivät pysty tunteitaan kontrolloimaan, purkautuu niin että 'päässä naksahtaa'.

Eli jos näet lapselle raivoavan vanhemman se ei tarkoita sitä että se on täysi kaheli joka huutaa nyt viettämällä ihmisenalulle, se on yleensä monien asioiden summa. Siksi on vaikea nähdä mikä on oikeasti lapsen vakavaa laiminlyöntiä tai onko kyse siitä että vanhemman stressinsietokyky on kymmenkertaisesti ylitetty.

Ja on totta että vaikeita lapsia on olemassa ja näille on näytettävä kaapin paikka vaikeimman kautta. Kukaan ei ole täydellinen ja ylilyöntejä sattuu. Eriasia on että sovitaanko jälkikäteen ja että lapsi ymmärtää että on toiminut väärin ja myös se että aikuinenkin on tehnyt väärin huutaessaan.