Lue keskustelun säännöt.
Saatko tarvitessasi riittävästi myötätuntoa?
11.06.2020 |
Hesarissa oli juttu lapsen kuoleman kokemisesta, ja kirjoittaja kaipasi myötätuntoa. Jäin miettimään, kuinka moni ylipääsä saa tarvittaessa riittävästi myötätuntoa. Ajattelen nyt erilaisia itseä harmittaneita tilanteita vaihdellen silmäpaosta sukkahousuissa valtaisaan menetykseen.
Kommentit (12)
Useimmiten ja harvakseltaan väliltä. Vastasin nyt kuitenkin useimmiten. On ollut paljon ihmisiä joiden on työnsäkin puolesta kuulunut kuunnella ja ymmärtää. Mutta kyllä silti on sellainen olo, että kukaan ei ymmärrä niin hyvin että osaisi mua auttaa ja poistaa "ongelmaisen" oloni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein osaa sanoa. En hirveästi hae myötätuntoa. Joitakin tilanteita toki on jos hiukan harmittaa se että ihmiset eivät tunnu ymmärtävän miten tunnen, mutta samalla se on hyvin ymmärrettävää eiväthän he elä minun elämääni, enkä sitä heiltä odotakaan.
Sairastuin alkuvuodesta ja olisin ehkä jotain myötätuntoa kaivannut. Vähän semmoista kiinnostunutta rakkautta, mutta ei mitään.
Yksin täällä ollaan.
pitää vähän osata suhteuttaa että mihin sitä myötätuntoa haetaan. joillan tapana hakea ihan naurettaviin juttuihin.
En juuri koskaan. Sinkku, kaverit enimmäkseen "ryyppykavereita", eikä juurikaan perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, että todella rakas ihminen on kuollut. Ei ole myötätuntoa kuulunut edes parhailta ystäviltäni. Luin jostain, ettei surutyötä voi tehdä yksin, ja se taitaa pitää paikkansa, mutta minkäs teet, kun toiset eivät halua keskustella. Kävin puhumassa papin kanssa, mutta se ei auttanut. Pappi oli kyllä mukava, mutta hän oli kuitenkin täysin ulkopuolinen eikä voinut tietää koko asiasta ja henkilöstä sen enempää kuin kerroin, joten en tuntenut saavani keskustelusta mitään.
Osanottoni ja voimia.
Monessa kunnassa on sururyhmiä, jos sellainen kiinnostaa. Nekin on usein kirkon järjestämiä. Tai voisko olla apua, jostain mielenterveyspaikasta. Onhan se mieli sumussa silloin, kun tärkeä ihminen kuolee.
Vierailija kirjoitti:
En oikein osaa sanoa. En hirveästi hae myötätuntoa. Joitakin tilanteita toki on jos hiukan harmittaa se että ihmiset eivät tunnu ymmärtävän miten tunnen, mutta samalla se on hyvin ymmärrettävää eiväthän he elä minun elämääni, enkä sitä heiltä odotakaan.
Minulla on aika samantapaiset ajatukset.
Myötätunnon sijaan toivoisin sitä, että ihmiset (edes joku) ymmärtäisi hätätilanteessa aidon avuntarpeeni ja tekisi konkreettisesti jotain. Olen lähes kuollut, kun kukaan ei soittanut minulle ambulanssia, enkä itse siihen pystynyt. Moni ihminen siis oli tietoinen, että tarvin pikaista apua, mutta eivät panneet tikkua ristiin. Joku olisi myös voinut kuskata minut sairaalaan omalla autollaan, mutta kun ei niin ei.
Ehkä tuo johtui juuri siitä myötätunnon puutteesta? Vai ovatko ihmiset tulleet noin itsekeskeisiksi ja itsekkäiksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
pitää vähän osata suhteuttaa että mihin sitä myötätuntoa haetaan. joillan tapana hakea ihan naurettaviin juttuihin.
Kuten mihin naurettaviin? Jos ne ovat sille ihmiselle tärkeitä ja isoja?
En saa, en ole ikinä saanut. Vakava sairastuminen, työttömyys jne. jankataan vaan omia asioita päälle, korkeintaan jotain "voi,voi, no kaikilla on vaikeaa"-kliseisiä hokemia saanut tai jonkun "tsemppiä"tekstarin ja siihen se "tuki"ja "myötätunto"sittne onkin jäänyt. En aio kyllä jatkossa tukea enää itsekään muita, ei ole vastavuoroista ja omat voiamni on kyllä loppuunkaluttu näillä vaikekuksillan imuutnekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan. Minua on jopa kiusattu erilaisuudesta ja vaikeasta sairaudesta. Suomi on kiusaajien maa.
Muilta ihmisiltä harvakseltaan, mutta terapian avulla opin antamaan sitä itse itselleni tarpeeksi.
No en saa. Huomaan, ettei lähipiirini osaa juuri koskaan samaistua tunteisiini.