Voiko päästä elämässä eteenpäin jos ei käsittele menneisyyttä?

Jos olet normaali, niin näennäisesti eteenpäin.

Jos olet psyko/sosiopaatti, niin onnistunee.

Mitä tarkoitat elämässä eteenpäin pääsemisellä? On sellaisia paljonkin, jotka elävät ainakin päällepäin normaalia, menestynyttä elämää (opinnoissa menestyminen, työllistyminen, perheellistyminen, varallisuuden kartuttaminen, harrastaminen), vaikka eivät ole käsitelleet menneisyyden vaikeita asioita. Jotkut heistä sanovatkin, ettei kannata sen kummemmin ruveta käsittelemään menneitä, vaan elää eteenpäin vain.

Sitä en tiedä, kuinka tasapainoisia sisäisesti ja henkisesti noin ajattelevat ovat. Se varmaan riippuu yksilöstä. Eli ehkä kaikilla kyse ei ole muistojen turruttamisesta tai sen yrittämisestä, vaan vain elämänasenteesta. 

Ulkoinen menestyminen ja sisäinen eheys ovat kaksi eri asiaa. Olen itse tästä hyvä esimerkki.

Ei loputtomiin. Näin minäkin toivoin ja "hyvin" meni 15 vuotta kunnes sain hermoromahduksen. Terapiaa takana 4 vuotta ja nyt alkaa asiat olla taas normaalisti. Jälkikäteen katsottuna minulla oli paljon oireita tuon 15 vuoden aikana, en vain osannut yhdistää niitä traumoihin. Elämänlaatu parantunut huimasti kun olen käsitellyt ja päässyt yli menneistä.

Mielestäni siihen asioista yli pääsemiseen ja traumojen kohtaamiseen liittyy myös se, että voi myöntää asioita ääneen tuttujen ihmisten kanssa. Siis ettei itse piiloudu ja vetäydy näiltä ihmisiltä. Tavallaan ihailen esim. Tuksua ja Toni Niemistä, jotka tulevat heti esiin ja myöntävät mokansa. Siis sitä tyyliä ihailen. Saatteko kiinni tästä ajatuksesta?

Mitä tarkoitat 'käsittelemisellä'? Paras tapa käsitellä elämän ikävät asiat on unohtaa ne. Silloin myös pärjää elämässä eteenpäin.

Narsisteja ei menneet haittaa, mutta muilla jos on ihmisyyttä, on selvää että menneisyys voi vaatia käsittelyä.

Käsittelemättömät traumat voi oireilla selittämättömänä ahdistuksena yms.

Sanotaan että vain muistamalla voit unohtaa. Nykyään on hyvä kun kipeistäkin asioista voi puhua ja asioita osataan sanoittaa. Kun löydät sanat asioille vointi helpottaa. Jotkut selviää itsekseen, vertaistuella tai terapialla.

Tärkeää on ymmärtää oma osuus asioissa ja ottaa vastuu omasta osuudesta. Tärkeää on ymmärtää mihin EI ole syyllinen. Jos olet kiusattu, syy on vain siinä kiusaajassa.

Paskinta on juuri se että nuo kiusaajat ei ota vastuuta, ja toiset sitten liikaakin ja niin se ei pitäisi olla.

Vierailija kirjoitti:

Ulkoinen menestyminen ja sisäinen eheys ovat kaksi eri asiaa. Olen itse tästä hyvä esimerkki.

Oletko harvinainen tyyppi eli ulkoisesti luuseri, mutta sisäisesti menestynyt?

Voi pärjätä ja olla tyytyväinen, mutta jollain lailla vanhat asiat ovat kuormittamassa. Voi aiheuttaa vaikka päihteidenkäyttöä tai sitä että reagoi joihinkin asioihin tunteenomaisesti, mihin pitäisi pystyä suhtautumaan järjellä. Traumat ovat todella tavallisia. Jos ne pilaisivat koko elämän, ihmiset olisivat luovuttaneet ajat sitten koska traumoja ei ennen edes hoidettu.

Ei.

T: 11/11

En ole koskaan mitään menneisyyttä käsitellyt, ja ainakin näin 45-vuotiaana olen vielä varsin onnellinen ihminen.

Myöskään vanhempani ei ole oikein menneisyyttä vatvovaa tyyppiä, ja sota-ajan lapsuuden kovista kokemuksista, vanhempien ja sisarusten menetyksistä tms huolimatta, ovat aina olleet tasapainoisen oloisia. Ei ole juoneet tai mitenkään sekoilleet tai olleet levottomia tms. 

Mutta varmasti on eroja sekä traumoilla, että ihmsten psyykeillä, että miten käy jos menneisyydessä on raskaiita asioita joita ei käsittele. 

Itsselläni on varmasti ihmissuhteisiin liittyviä traumoja ja hieman huono itsetunto, mutta en oikein näe mitään syytä alkaa käsittelemään asioita sen enempää kuin olen nyt tehnyt. Pärjään hyvin tällä pakalla ja hyvät kokemukset paikkaavat huonoja.

Kaikki eivät myöskään traumatisoidu samalla tavalla...

Ainakin itse koin, että menetys oli läpi käytävä. Lapseni isä kuoli, kun olin raskaana. Koska pelkäsin paljon, että suru aiheuttaa keskenmenon tai jotain lapselle niin keskityin tuolloin pärjäämään ja olemaan surematta liikaa. Myöhemmin lapseni ollessa vähän isompi minulle kuitenkin tuli eteen aika jolloin tuo asia piti itkeä ja surra pois.

Ja toki me ihmiset olemme erilaisia, minulle oikea tapa oli käsitellä kuolema ja surra sitä. Jollekin asian sulkeminen voi olla oikea, mutta minulla se ei olisi toiminut koska se ei ole koskaan elämässäni ollut ominainen tapa ja vaikeat asiat on aina perheessämmekin opetettu kohtaamaan.

Minä en päässyt. Tai pääsin mutta sitten tuli romahdus, kun elämä alkoi vihdoin ja viimein rauhoittua. Olin kyllä aina tiennyt, että elämäni ei ollut normaalia, mutta vasta nyt jälkeen päin mietittynä tajuaan, miten huonosti voin jo alle 10-vuotiaana, jolloin myös olin ensimmäisiä kertoja vanhingollinen itseäni kohtaan.

En ainakaan itse. Mut toisaalta, kun sairastuttivat fyysisestikin, niin vaikeaa on edetä terveys pilattuna uralla, ihmissuhteissa, missään. eli kaikki on pilalla(pelkkää p**kaa tilalla). Sit toisaalta ainakin omassa lähipiirissä eräs narskuiluun taipuvainen on edennyt hyvin just ainakin näennäisesti(ura,hyvä palkka, puoliso,pian varmasti oma talo ja lapsiakin tulee),mutta saa mm. raivokohatuskia joissa riehuu kuin (psykopaatti)pikku lapsi.

Onnistuu tietenkin. Säälittävät ihmiset jäävät rämpimään ja räpiköimään menneisyyteen. 

Eteenpäin sano mummo lumessa!

Zinc

En minä ainakaan pääse yli siitä että ulkomailla asuessani kirurgi pahoinpiteli minut. Pientoimenpide, joka kohdistui kasvoihin olikin koko kropan tonkiminen. En saa rauhaa ennen kuin tiedän tekijän joutuneen edesvastuuseen. En tarvitse mitään korvauksia. Elämäni on tuhottu ja ko. mies toimii edelleen tehtävässään ja nauttii kollegoidensa luottamusta. Se on väärin.