Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jos ei lapsena saanut rakkautta
10.06.2020 |
ja sen vuoksi elää elämänsä hakien hyväksyntää ja rikkoo samalla itsensä ja ihmissuhteensa, onko mitään keinoa korjata tilanne aikuisena?
Kommentit (10)
Olisi ollut terapeuttista saada korvaavia kokemuksia hyvistä, rakastavista, välittävistä, arvostavista ihmisuhteista. Mutta kun ei niin ei.
- n62, aikoinaan näkymätön, hyljeksitty lapsi, nyt yksinään vanheneva aikuinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla kans pyörii päässä äidin pahat puheet - inhoan itseäni ja haluaisin ”hävitä” pois.
Sekin on ongelma, että äitini olettaa, että hoidan hänet vanhana. Ahdistus hirveästi jopa puhelinsoitosta kerran kahdessa viikossa.
Älkää missään nimessä haukkuko lastenne - ne haukkumiset jäävät mieleen eikä ne unohdu.
Miten? Itse olen käynyt 5 vuotta terapiassa. Ja vielä pitäisi jatkaa. En vain jaksa.
Minulle on jäänyt nalkuttava ääni takaraivoon, joka soimaa minua jokaisessa elämän käänteessä, myös onnistuttuani jossakin. Sama nalkuttava ääni estää myös hakemasta apua... Elämässäni menee ankeasta lapsuudestani huolimatta kohtalaisen hyvin, sillä valmistuin juuri yliopistosta ja sain vuoden alussa oman alan työpaikan. Vanhempiani ei tämä tieto miellyttänyt, kuulemma kaikki olisi tullut suorittaa jo vuosia aikaisemmin. Odottavat innolla, milloin "mokaan". Ikää minulla 26 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on hyvä ja rakastava aviomies ja ystäviä, mutta silti tuntuu, että mikään ei riitä täyttämään sitä tyhjyyden tunnetta, jonka rakkaudettomassa perheessä kasvaminen sai aikaan. Huomaan jatkuvasti hakeutuvani yhä uudestaan tilanteisiin, joissa kokisin olevani hyväksytty ja kelpaavani tällaisena. Kaksi pitkää suhdetta olen jo onnistunut romuttamaan tämän vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle on jäänyt nalkuttava ääni takaraivoon, joka soimaa minua jokaisessa elämän käänteessä, myös onnistuttuani jossakin. Sama nalkuttava ääni estää myös hakemasta apua... Elämässäni menee ankeasta lapsuudestani huolimatta kohtalaisen hyvin, sillä valmistuin juuri yliopistosta ja sain vuoden alussa oman alan työpaikan. Vanhempiani ei tämä tieto miellyttänyt, kuulemma kaikki olisi tullut suorittaa jo vuosia aikaisemmin. Odottavat innolla, milloin "mokaan". Ikää minulla 26 vuotta.
Käsittääkseni voit tarvita apua siinä 35 v hujakoilla. Sitten paukut vain loppuvat tai vähenevät. Ala työstää lapsuuttasi jotenkin.
Vierailija kirjoitti:
Olisi ollut terapeuttista saada korvaavia kokemuksia hyvistä, rakastavista, välittävistä, arvostavista ihmisuhteista. Mutta kun ei niin ei.
- n62, aikoinaan näkymätön, hyljeksitty lapsi, nyt yksinään vanheneva aikuinen
Missäpäin asut?
Alue: Aihe vapaa
on