Mies haluaa toisen lapsen - mitä tehdä?
Otsikko yksinkertaistaa asioita kovin paljon... =)
Tilanne on siis se että minulla on aikaisemmasta avioliitosta nyt 7v poika. Nykyisen mieheni kanssa olemme olleet yksissä jo reilut 5 vuotta eli ihan tuoreesta suhteesta ei ole kyse.
Itselläni oli joskus 3 v sitten valtava vauvakuume ja " häiriköin" miestäni tässä vauva-asiassa kyllästymiseen asti - sinänsä viisaasti (koska olimme ehtineet olla uusioperheessä vasta parisen vuotta) hän sanoi että odotetaan vielä.
Sinällään onneksi, että sen jälkeen meillä on ollut tosi kovia aikoja parisuhteessa eli mieheni oli kaukaa viisas ja halusi ensin katsoa miten saamme suhteen toimimaan kun se ei näin uusiokuviossa ole aina niin yksinkertaista ja miettiä sitten vasta lapsi- ja aviokuvioita. No minähän aikanaan vedin hirveät herneet tästä (ai siis sä et halua rakastaa mua loppuelämääs ja muuta aikuista meininkiä =)) mutta jälkeenpäin ajateltuna ihan oikea päätös.
No aikaa on kulunut ja olin jo itse vähän nojautunut sille kannalle että jään tähän yhteen lapseen - poika on kuitenkin " jo" 7v ja itse täytän tänä vuonna 35 v eli elämä on lapsimielessä todella ihanaa ja helppoa - pojan kanssa on tosi kiva tehdä kaikenlaista, voi reissata millä ja miltei mihin tahansa jne.
Nyt sitten mies olisi sitä mieltä että voitaisiin kuitenkin miettiä josko yritettäisiin vielä saada yhteinen lapsi. Hankala tilanne mulle jo sinällään että sen valtavan vauvakuumeilun eteen jouduin todellakin tekemään töitä että sain asian pois mielestä ja sen vuoksi olin jo muuttanut ajatuksiani ja sitä myötä haluani siihen suuntaan että lapsiluku jää tähän yhteen.
Ymmärrän toki mieheni halun saada " oma" lapsi, mutta olenko enää itse valmis siihen? Jaksanko enää vaippa- ja valvomisruljansseja kun olen jo tottunut tähän " ison pojan" arkeen?
Toisaalta haluan ja toisaalta en - mitä siis tehdä?
Kommentit (3)
Pitääkö sinun saada kaikki heti ja nyt vai mitä oikein hait takaa vauvavaatimuksillasi muutama vuosi sitten? Jos vauva oli silloin niin tärkeä juttu, niin luulisi ettei se ole siitä mihinkään muuttunut. Etkö pystynyt luottamaan siihen, että niehesi oikeasti olisi ollut valmis vauvan hankintaan MYÖHEMMIN? Ei myöhemmin tarkoita kuitenkaan ei koskaan! Harkitse tarkkaan mihin ryhdyt.
nyt OLISI se oikea aika hankkia vauva? Vauva-aika on kuitenkin niin älyttömän lyhyt, että sen nyt kestää vaikka päällään seisten... Mä olin 35-vuotias ja esikoinen 7, kun sain kaksoset eikä se nyt mitenkään rankkaa ollut.
Meillä oli puolitoista vuotta sitten oikeastaan hyvin samanlainen tilanne. Mä päädyin siihen ratkaisuun, että kun asia ei ollut mulle ehdoton no-no, niin lattialla konttaa nyt sitten kymmenkuinen. Pojilla on ikäeroa 7 vuotta. Rakkaudesta mieheen asian tein ja en ole katunut. Talossa on kyllä nyt tuplaten elämää, mutta toisaalta ei varmaan yhtä raskasta, kuin mitä olisi vaikka kahden alle 2-vuotiaan kanssa. 7-vuotias kun kätevästi avaa vaikka oven, jos ollaan kolmestaan jonnekin lapsien kanssa lähdössä.