Seuraa avautumista...

Suututtaa niin, etten tiedä saako tästä sepustuksesta edes selvää, mutta toivon sen helpottavan edes hiukan, kun puran sen tänne.



Olin lapseni kanssa ulkona iltapäivällä ja hän sai tapansa mukaan taas kiukkukohtauksen niinkin pienestä asiasta kuin, että annoin lelupussista pikkusisarukselle hiekkaleluja.



No yrittelin häntä vähän aikaa lohdutella, että hänelle jäi omat lelut pussiin, mutta mikään ei auttanut, huusi vain niin kuin olisi kurkkua leikattu. Sitten rupesi läpsimään minua, joten siinä vaiheessa siirryin varoituksen jälkeen pois lapsen luota.



Lapsi seurasi perässä edelleen huutaen, että äiti tule takaisin äiti leiki mun kanssa äiti sitä ja äiti tätä. (äsken siis mikään ehdotukseni ei ollut auttanut)



Eiköhän joku mummero ala viereisestä kerrostalosta huutamaan, että " voi hyvä Jumala eikö se saa tuota lasta hiljaiseksi, minä ilmoitan tuosta kyllä lastensuojeluun, kun antaa noin pienen (3,5-vuotiaan) huutaa, eikä edes yritä tehdä mitään. " Tuolla se istuu käsi poskella ja antaa lapsensa huutaa" ja " onko tuo edes normaali" jne jne. Tilanne kesti ehkä viitisen minuuttia.



Kyllä minä ymmärrän, että jos istuu parvekkeella lukemassa, niin haluaisi olla rauhassa, mutta minkä helvetin minä sille lapselle teen, kun mikään ei kelpaa? Ja tiedän, että kohtaus menee ohi, kun antaa sen vähän aikaa höyrytä.



Eikä tuo suinkaan ollut ensimmäinen kerta, että lapsenkasvatukseen puututaan ja jaetaan auliisti niitä " hyviä neuvoja" . On kehoitettu, että " ota se syliin niin kyllä se rauhoittuu" , lapselle jolle on pahinta juuri syliinotto tuollaisessa tilanteessa.



Tiedän, että lapsellani on kova ääni ja luja tahto, mutten näe, että minun pitäisi sen takia antaa hänelle periksi, ettei muut vaan menetä hermojaan lapseni huudon takia.



Äh, en tiedä. Miksei muut ymmärrä, että lapsen tuntee parhaiten hänen vanhempansa ja he varmasti tekevät parhaansa lapsen rauhoittelussa...