Elämä ennen koronaa oli sairaan stressaavaa, kumpa ei koskaan tarvitsisi palata normaaliin
Vihdoin pystyn elämään elämää, josta olen haaveillut, ja pystyn nauttimaan siitä mitä on. Aiemmin en ehtinyt pysähtymään ja havannoimaan pieniä asioita, koska oli niin kiire aina jonnekin, töihin, harrastuksiin, ja oli koko ajan ties mitä tarpeita täytettävänä. Nyt saa olla kotona ja tuijotella lintulaudalla vierailevia lintuja ja oravia, istua puutarhakeinussa ja höpötellä lasten kanssa. Työpäivän saa aloittaa ulkona nautitun aamukaffen jälkeen, ja päivälläkin saa virkistyshetkiä puutarhassa. Ei tarvii enää olla ajoittain ikävässä ilmapiirissä työpaikalla, ja etänä ristiriidatkin jää etäälle, ja pystyy paremmin keskittymään itsessään kivoihin töihin. Lomallakaan ei ole paineita lähteä mihinkään eikä tarvii kokea alemmuutta siitä, että jää vaan kotiin lomailemaan. Mä rakastan tätä yksinkertaisempaa elämää ja olen onnellisempi kuin ehkä koskaan aiemmin. Jopa rajut pms-oireet ovat kadonneet, kai nekin olivat vaan sitten stressisidonnaisia. Lapsetkin jutteli eilen, että ovat tajunneet miten kivaa on vaan olla kotona. 11-vuotias on alkanut taas leikkimään, ja ollut paljon aiempaa enemmän ulkona. Nyt kun on saanut maistaa tätä hyvää elämää, ja tajunnut että se on täysin mahdollista, niin pelottaa tavallisen arjen koittaminen, jossa kaikki vaan hautautuu ruutujen ääreen kun ei jakseta muutakaan, kun kaikki energia suuntautuu kodin ulkopuolelle.
Kommentit (45)
Olen ihan samaa mieltä. Aivan kuin lapsuuden elämä olisi palannut. Ei stressiä, ei suorittamista, lapset leikkii pihalla.
Kyllä oi kyllä. Ihan samaa mieltä.
Kyllä.
Lehdessä haukutaan etäkoulua vieläkin. Mutta meille se oli ihan elämän parasta aikaa.
Ylenpalttinen suorittaminen on loppunut ja nautinto tullut tilalle! Pystyy kuuntemaan itseään ja toimimaan enemmän sen mukaan eikä ulkoaohjautuvien vaatimusten mukaan.
mäkin tykkään :) mulla ei oo lapsia, mutta tää yksinkertaisempi elämä muuten on just parasta.
Mun lapsi sanoi, että koulu on kivempaa kuin koskaan kun ollaan puolet päivästä ulkona.
Luulin aiemmin, että elämä voisi tuntua tällaiselta vain lomalla, mutta hittolainen elämä voi olla tosi kivaa ja stressitöntä näköjään muulloinkin. Osaisipa vaan tehdä valintoja niin, että tällainen elämäntapa voisi jatkua.
En ole palaamassa kokonaan aikaan ennen koronaa. Isoja muutoksia jää elämään, se on mahdollista kun on jo 46 eikä ole lapsia kotona.
Missään nimessä en palaa täysipäiväiseen työelämään, tulijoita paikalleni riittää varmasti, ja näköjään elän aivan onnellisena puolella siitä palkasta millä ennen. Ja olin jo valmiiksi pienituloinen. Siksipä siksi se rahamäärä jonka saisin lisää tappamalla itseni työllä ei ole niin suuri että kannattaisi enää luopua elämästä ja omasta ajasta.
Huomasin tänään pihan pensaissa kukat ensimmäistä kertaa. Olemme asuneet tässä seitsemän vuotta ja ne pensaat ovat olleet siinä koko ajan ja kukat joka vuosi.
Sama täällä! Yksi tärkein tekijä tässä on ollut se, että aamulla saa nukkua melkein puoli 9 asti ja lapsia ei tarvi hoputtaa, hakea, tuoda, viedä joka paikkaan.
Ja hämmästyttävintä on se, miten Ennen niin levoton ja ylivireä kuusivuotias on ollutkin ihan erilainen, rauhallinen, hyväkäytöksinen, iloinen, yhteistyökykyinen. Ei eskarin ja iltapäiväkerhon aiheuttamaa ääni ja ärsyketulvaa.
Ihan ahdistaa kun enää on jäljellä kaksi kuukautta ja sitten alkaa taas se oravan pyörä missä kaikilla on pinna kireällä :(
Ap:n on hyvä nautiskella kun on puutarha ja rauhaa. Moni meistä asuu vastentahtoisesti meluisassa asunnossa, ahtaasti, ei puutarhaa, autojen jyly korvan juuressa 24/7. Silloin on niinpäin että töissä on rauhaa ja ihanaa. Koti taas stressihelvetti. Lukuisista syistä johtuen moni asuu asunnossa mitä vihaa. Onni on kaukana silloin.
Vaikket etätöitä pystyisikään jatkamaan, mikä sinua estää muuttamasta muuta elämääsi? Miksi siihen koronaa tarvitaan?
Puit hyvin sanoiksi sen tosiasian, minkä tämä poikkeustilanne on tuonut mukanaan. Elämä on yhtäkkiä leppoisaa ja ihanaa. En ole pitkään aikaan tuntenut itseäni näin usein onnelliseksi, nautin aamuista ja illoista ja lomautuspäivien tuomasta vapaudesta. Etätöissä voi vain keskittyä olennaiseen, kaikki työpaikalla tapahtuva häslinki ja eripura on kaunis muisto vain. Kunpa tällainen olotila jatkuisi ikuisesti. Toista aaltoa toivoen (vaikka ei saisi!)
Ja kukaan ei oleta, että pitää nähdä. Tuntuu mukavalta, kun ei ole mitään pakollisia juhlia eikä kyläilyjä. Mökillekään ei tuppaa samaan aikaan appivanhemmat, koska ovat riski-ikäisiä.
Saa olla ihan oman perheen kanssa, ihanaa!
Salaa nautin minäkin, kun kaikki harrastusmenot loppuivat. Ei enää aikatauluja, ei kuskausta ja ruokkimista lennossa. Taidammekin lopettaa koko hommat.
Ihan sairasta jengiä.
Tässä yrittää jotenkin elää ja selvitä hengissä vaarallisen taudin varjossa ja jotkut hehkuttaa, että ihanaa!
Tietenkin epidemia on vakava ja kaikin tavoin ikävä, mutta se on mahdollistanut sellaiset muutokset arjessa, joita ei olisi pystynyt kokeilemaan ilman näitä yhteiskunnallisia poikkeusolomuutoksia. Tosi paljon puhutaan pandemian ikävistä seurauksista ja huolista, mitkä ovat kiistattomia ja vaikeita ratkaista. Mutta toisaalta tosi monella on tästä ajasta myös positiivisia kokemuksia, ja nekin kokemukset ovat tärkeitä nostaa esiin ja huomioida, kun mietitään miten tulevaisuudessa voi ja kannattaa elää ja millaista yhteiskuntaa rakennetaan, jotta tuetaan parhaiten ihmisten hyvinvointia.
Mulla päin vastoin.