Lue keskustelun säännöt.
Ensin jäi seksi, sitten suukot ja halaukset
annabel
23.05.2020 |
Täällä on paljon puhuttu puolison haluttomuudesta ja meitä on niin naisia kuin miehiäkin, jotka täällä ovat siitä kärsineet tai kärsivät yhä.
Meillä ei erinäisistä syistä oo ollut seksiä yli puoleen vuoteen. Sitä ennen seksiä oli ehkä 1-3 kertaa kuukaudessa. Olen 40-vuotias nainen eli halut hyrrää edelleen ja onhan se kurjaa, kun ei saa omaa seksuaalisuutta toteuttaa muuten ku dildon kanssa. Mies on pikkusen päälle viiskymppinen. Hänellä on aina ollut ”paineita, stressiä, selkä kipeä ja päätä särkee, väsyttää” ja sen takia ei seksi kiinnosta. Oon yrittänyt ymmärtää ja olla kärsivällinen; ajatellut ja toivonut, että kyllä tää tästä ”sitten kun...”
Nyt koronan tultua on suukot jääneet kokonaan pois (sain suukon muistaakseni joskus maaliskuussa viimeksi). Halatakaan ei enää voi, ellen mene itse halaamaan, mutta sekin on väkinäistä ja luonnotonta. Mies perustelee tätä sillä, että kuuluu riskiryhmään. Minusta se tuntuu vaan taas yhdeltä tekosyyltä, ettei tarvitse minuun koskea.
Oon kaunis ja hyvä nainen, joten ei pitäisi olla siitäkään kyse et olisin vastenmielinen. Samat mitat ja muodot on kuin silloin, kun tavattiin. Kaupassa ja töissä miehet kyllä huomaa minut, ainut vaan ettei oma mies huomaa. Tuntuu et minusta on tullut sukupuoleton möykky vain.
Oon siinä pisteessä, että omatkin halut miestä kohtaan alkaa hiipua ja jos tilaisuus tulisi, saattaisin jopa hypätä toiseen sänkyyn. Oishan se ihanaa tuntea itsensä halutuksi ja toivotuksi.
Voiko jättää seksittömyyden takia puolison, vaikka hänellä on nyt vaikeuksia? Itsehän olen hänet valinnut? Tuntuu vaan hirveälle et nyt läheisyyskin on loppunut. En keksi enää muuta selitystä ku sen, että en kiinnosta miestä enää millään tasolla. Eikö silloin voi jo hyvillä mielin lähteä? Tai onko kenenkään parisuhde ja seksielämä piristynyt tämmöisestä kuopasta?
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Samoja kokemuksia minulla, tosin miehen näkökulmasta. Näitä ongelmia ollut jo parikymmentä vuotta. Olen odottanut ja yrittänyt tehdä kaikkeni. Käyty terapioissa ja keskusteltu ja yritetty ja mitä vaan. Kuppi alkaa olla todella täynnä. Alan lopulta ymmärtää ettei tätä saa toimimaan mitenkään. Tuntuu todella pahalta, mutta en usko pystyväni elämään loppuelämääni näin, vaikka kaikki muuten suhteellisen hyvin tässä suhteessa. Hyvä puoli tässä on että voi sanoa yrittäneensä kaikkensa.
En osaa sinua neuvoa, itse sinun pitää valintasi tehdä. Meillä vaan on mennyt näin, ehkä teillä toisin. Hyvää ihmistä ei kuitenkaan mielestäni kannata liian helposti päästää menemään. Voimia siis sinulle ja teille. Mihin tahansa ratkaisuun päädyttekään.
Kuppi tosiaan alkaa täyttyä täälläkin ja allekirjoitan tuon sinun fiiliksen, että pahalta tuntuu. En miekään haluaisi elää näin. Meilläkin - kuten teillä - on moni asia hyvin. Mutta riittääkö ne enää, kun yhdessä pitävä liima alkaa olla vanhaa ja kuivunutta? Miun mielestä parisuhde kuitenkin kääriytyy hellyyteen, läheisyyteen ja kyllähän se seksikin on olennainen osa parisuhdetta. Tuntuu siis, että tää on kaveruutta. Ei edes ystävyyttä.
Mies on kyllä sanonut, ettei tää oo oikein minua kohtaan et hänellä ei oo haluja. Sanoin et ei olekaan, mutta väärin sekin ois, jos painostaisin. Ymmärrys ja kärsivällisyys vaan alkaa olla viimeisissä voimissaan. Paska tilanne. Hän on hyvä mies, mutta kyllä sitä miettii et oisko olemassa joku, jonka kanssa parisuhde olisi muutakin.
Voimia sullekin. Nää on vaikeita asioita.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä aina ihmettelen, että miksi te olette tuollaisissa parisuhteissa ylipäätänsä. Ymmärrän, jos on ollut pitkään yhdessä eikä tavallaan sitä haluta rikkoa, mutta tuohan on käytännössä henkistä väkivaltaa jo siltä toiselta osapuolelta enkä minä ainakaan katsoisi tuollaista noin pitkään. Olen ollut itse huonossa parisuhteessa, jossa seksi jäi ja siinä vaiheessa kun läheisyys muuten kaikkosi kaikesta yrityksestä huolimatta päätin lähteä suhteesta. Löysin itselleni oikeanlaisen miehen ja nyt oltu jo monta vuotta yhdessä. Kannattaa todella miettiä onko suhde sen arvoinen vai ei.. Täällä kuitenkin eletään vain kerran.
Vierailija kirjoitti:
Mä aina ihmettelen, että miksi te olette tuollaisissa parisuhteissa ylipäätänsä. Ymmärrän, jos on ollut pitkään yhdessä eikä tavallaan sitä haluta rikkoa, mutta tuohan on käytännössä henkistä väkivaltaa jo siltä toiselta osapuolelta enkä minä ainakaan katsoisi tuollaista noin pitkään. Olen ollut itse huonossa parisuhteessa, jossa seksi jäi ja siinä vaiheessa kun läheisyys muuten kaikkosi kaikesta yrityksestä huolimatta päätin lähteä suhteesta. Löysin itselleni oikeanlaisen miehen ja nyt oltu jo monta vuotta yhdessä. Kannattaa todella miettiä onko suhde sen arvoinen vai ei.. Täällä kuitenkin eletään vain kerran.
Siksipä just kirjoitin, että sais vähän jotain palautetta tilanteesta. Itse jotenkin sokeutuu ja turtuu tilanteeseen, yhtäkkiä vaan huomaa et puolivuotta elämästä mennyt ja huonommalta vaan näyttää.
Ihana kuulla, että sulle kävi hyvin ja löysit oikeanlaisen miehen. Se antaa toivoa. Me on oltu n. kuus vuotta yhdessä, eikä mitään yhteistä omaisuutta ole, ei lapsia eikä olla naimisissa (eikä kihloissakaan) niin eroon ei ainakaan liittyisi mitään ylimääräisiä juttuja.
-ap
Itse lähdin 19v avioliitosta pääasiassa miehen haluttomuuden takia. Vaikeaa oli tehdä se päätös kun muuten kuitenkin kaikki periaatteessa toimi ihan hyvin ja edelleenkin ollaan hyviä ystäviä. En ollut samassa kuosissa kun silloin kun tavattiin joten vielä viimeisenä oljenkortena laihdutin ja kuntoilin muutama vuosi sitten ja odotin muutosta. Muut miehet alkoivat kyllä katsella, mutta oma ei. Ja itse asiassa se masensi minua entisestään ja sain osan niistä kiloista takaisin kun masensi niin paljon. Minulle ero tarkoitti isoa muutosta sen takia, kun olen asunut 20 vuotta ulkomailla ja samalla piti päättää jäisinkö edelleen tänne vai muuttaisinko takaisin kotimaahan. Mulla on hyvä työ täällä joten pärjäisin kyllä. Mutta nyt kävikin niin, että uusi rakkaus löytyi kotimaasta ja paluu on edessä...
Tekisinkö mitään toisin? No, lähtisin ehkä jo aiemmin. Meillä ei koskaan oikein kemiat kohdanneet makuuhuoneen puolella, olin aina se aktiivisempi osapuoli. Totta kai ensin pitää yrittää se ongelma selvittää, mutta jos ei muutosta tule niin en ainakaan itse halua sitten katua, että elämä meni ohi enkä saanut siitä irti, mitä halusin. Olen vielä sitä tyyppiä, jolle ei pelkkä seksisuhde sovi, sillä tarvitsen tunnesiteen ihmisen kanssa, jonka kanssa harrastan seksiä. Onneksi ystävyyssuhde eksän kanssa on säilynyt ja löysin uuden rakkauden. Voisi siis sanoa, että win-win tilanne, mutta toki haasteita tulee Suomeen paluusta, uuden työpaikan etsimisestä jne. Sen kuitenkin voin jo sanoa, että omalla kohdallani tämä oli kyllä oikea päätös.
Vierailija kirjoitti:
Itse lähdin 19v avioliitosta pääasiassa miehen haluttomuuden takia. Vaikeaa oli tehdä se päätös kun muuten kuitenkin kaikki periaatteessa toimi ihan hyvin ja edelleenkin ollaan hyviä ystäviä. En ollut samassa kuosissa kun silloin kun tavattiin joten vielä viimeisenä oljenkortena laihdutin ja kuntoilin muutama vuosi sitten ja odotin muutosta. Muut miehet alkoivat kyllä katsella, mutta oma ei. Ja itse asiassa se masensi minua entisestään ja sain osan niistä kiloista takaisin kun masensi niin paljon. Minulle ero tarkoitti isoa muutosta sen takia, kun olen asunut 20 vuotta ulkomailla ja samalla piti päättää jäisinkö edelleen tänne vai muuttaisinko takaisin kotimaahan. Mulla on hyvä työ täällä joten pärjäisin kyllä. Mutta nyt kävikin niin, että uusi rakkaus löytyi kotimaasta ja paluu on edessä...
Tekisinkö mitään toisin? No, lähtisin ehkä jo aiemmin. Meillä ei koskaan oikein kemiat kohdanneet makuuhuoneen puolella, olin aina se aktiivisempi osapuoli. Totta kai ensin pitää yrittää se ongelma selvittää, mutta jos ei muutosta tule niin en ainakaan itse halua sitten katua, että elämä meni ohi enkä saanut siitä irti, mitä halusin. Olen vielä sitä tyyppiä, jolle ei pelkkä seksisuhde sovi, sillä tarvitsen tunnesiteen ihmisen kanssa, jonka kanssa harrastan seksiä. Onneksi ystävyyssuhde eksän kanssa on säilynyt ja löysin uuden rakkauden. Voisi siis sanoa, että win-win tilanne, mutta toki haasteita tulee Suomeen paluusta, uuden työpaikan etsimisestä jne. Sen kuitenkin voin jo sanoa, että omalla kohdallani tämä oli kyllä oikea päätös.
Kiitos kommentista! Tätä mie pelkään, että ero on edessä. Oon kuitenkin yrittänyt kaikkeni jo tähän mennessä and then some. Ei se oo oikein sekään, että toinen yrittää kaikkensa eikä toinen tule edes puolitiehen vastaan. Jotenkin näyttää et mies on aivan tyytyväinen, vaikkei mitään ole enää jäljellä (minun mielestä).
Pakko myöntää et eilen töissä tajusin miten kiinnostava yksi työkaveri on. Työskennellään samassa yksikössä, mutta eri tehtävissä. Ei olla juteltu koskaan, mutta tervehditty tietenkin aina toisiamme. Nyt eilen sitten vaan lamppu syttyi ja huomasin miten kivanoloinen mies hän on. Siitä tää oikeastaan jotenki aukes mulle: näen toisen miehen kiinnostavampana kuin oman puolison. Eli enää ei mullakaan taida olla halua jäljellä.
Toivon sulle kaikkea hyvää uuteen elämään. Kaikki järjestyy aivan varmasti ♥️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä sama juttu. Vaimoa ei enää kiinnosta muu kuin somessa notkuminen.
M50
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse lähdin 19v avioliitosta pääasiassa miehen haluttomuuden takia. Vaikeaa oli tehdä se päätös kun muuten kuitenkin kaikki periaatteessa toimi ihan hyvin ja edelleenkin ollaan hyviä ystäviä. En ollut samassa kuosissa kun silloin kun tavattiin joten vielä viimeisenä oljenkortena laihdutin ja kuntoilin muutama vuosi sitten ja odotin muutosta. Muut miehet alkoivat kyllä katsella, mutta oma ei. Ja itse asiassa se masensi minua entisestään ja sain osan niistä kiloista takaisin kun masensi niin paljon. Minulle ero tarkoitti isoa muutosta sen takia, kun olen asunut 20 vuotta ulkomailla ja samalla piti päättää jäisinkö edelleen tänne vai muuttaisinko takaisin kotimaahan. Mulla on hyvä työ täällä joten pärjäisin kyllä. Mutta nyt kävikin niin, että uusi rakkaus löytyi kotimaasta ja paluu on edessä...
Tekisinkö mitään toisin? No, lähtisin ehkä jo aiemmin. Meillä ei koskaan oikein kemiat kohdanneet makuuhuoneen puolella, olin aina se aktiivisempi osapuoli. Totta kai ensin pitää yrittää se ongelma selvittää, mutta jos ei muutosta tule niin en ainakaan itse halua sitten katua, että elämä meni ohi enkä saanut siitä irti, mitä halusin. Olen vielä sitä tyyppiä, jolle ei pelkkä seksisuhde sovi, sillä tarvitsen tunnesiteen ihmisen kanssa, jonka kanssa harrastan seksiä. Onneksi ystävyyssuhde eksän kanssa on säilynyt ja löysin uuden rakkauden. Voisi siis sanoa, että win-win tilanne, mutta toki haasteita tulee Suomeen paluusta, uuden työpaikan etsimisestä jne. Sen kuitenkin voin jo sanoa, että omalla kohdallani tämä oli kyllä oikea päätös.
Kiitos kommentista! Tätä mie pelkään, että ero on edessä. Oon kuitenkin yrittänyt kaikkeni jo tähän mennessä and then some. Ei se oo oikein sekään, että toinen yrittää kaikkensa eikä toinen tule edes puolitiehen vastaan. Jotenkin näyttää et mies on aivan tyytyväinen, vaikkei mitään ole enää jäljellä (minun mielestä).
Pakko myöntää et eilen töissä tajusin miten kiinnostava yksi työkaveri on. Työskennellään samassa yksikössä, mutta eri tehtävissä. Ei olla juteltu koskaan, mutta tervehditty tietenkin aina toisiamme. Nyt eilen sitten vaan lamppu syttyi ja huomasin miten kivanoloinen mies hän on. Siitä tää oikeastaan jotenki aukes mulle: näen toisen miehen kiinnostavampana kuin oman puolison. Eli enää ei mullakaan taida olla halua jäljellä.
Toivon sulle kaikkea hyvää uuteen elämään. Kaikki järjestyy aivan varmasti ♥️
Kiitos! Kävin pari vuotta sitten kuukauden ulkomaanreissulla yksinäni ja huomasin silloin, ettei mulla ollut ikävä miestä yhtään. Toki juteltiin muutaman kerran niinkuin ystävät konsanaan, mutta mulla oli niin vapautunut olo kun ei tarvinnut yrittää saada seksiä. Ja sen jälkeen en sitten enää yrittänytkään ja lopulta päätettiin erota. Huomasin sunkin jutusta, että sun mies on viisikymppinen, joten en usko, että tilanne enää paranee. Munkin eksä on mua jonkin verran vanhempi ja luulen, että se ikäkin jo vaikutti hänellä halujen katoamiseen. Toki ei kaikilla viisikymppisillä ole niin, mutta osalla kyllä. Itsellä ei ole kyllä mihinkään kadonnut ja olen melkein 50 nyt itsekin. Tsemppiä sulle kanssa kovasti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos! Kävin pari vuotta sitten kuukauden ulkomaanreissulla yksinäni ja huomasin silloin, ettei mulla ollut ikävä miestä yhtään. Toki juteltiin muutaman kerran niinkuin ystävät konsanaan, mutta mulla oli niin vapautunut olo kun ei tarvinnut yrittää saada seksiä. Ja sen jälkeen en sitten enää yrittänytkään ja lopulta päätettiin erota. Huomasin sunkin jutusta, että sun mies on viisikymppinen, joten en usko, että tilanne enää paranee. Munkin eksä on mua jonkin verran vanhempi ja luulen, että se ikäkin jo vaikutti hänellä halujen katoamiseen. Toki ei kaikilla viisikymppisillä ole niin, mutta osalla kyllä. Itsellä ei ole kyllä mihinkään kadonnut ja olen melkein 50 nyt itsekin. Tsemppiä sulle kanssa kovasti!
Kiitos tsempeistä! Sen takia miekin viihdyn niin hyvin yksin, kun ei tarvitse olla koko aikaa kuin kissa pistoksissa. Ahdistaa se tunne, kun itse haluaisi, mutta ei saa koskea. Ja sitä joutuu sit koko ajan itseään alitajuntaisestikin pidättelemään ettei vaan vaikuta liian innokkaalta tms. Koska toinen niin ahdistuu siitä!
Jos tää tilanne ois ystävällä, sanoisin et jatka elämää yksin, miten kukaan tommosessa haluu elää. Mutta kun nää asiat ei oo aina niin yksinkertaisia. Sitä kuitenkin rakastaa toista ja haluaisi sen seksin ja kaiken muunkin juuri hänen kanssaan. Siksi mie olen tässä ollutkin, mutta nyt vaan tilanne näyttää olevan se, ettei se ole mahdollista.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos! Kävin pari vuotta sitten kuukauden ulkomaanreissulla yksinäni ja huomasin silloin, ettei mulla ollut ikävä miestä yhtään. Toki juteltiin muutaman kerran niinkuin ystävät konsanaan, mutta mulla oli niin vapautunut olo kun ei tarvinnut yrittää saada seksiä. Ja sen jälkeen en sitten enää yrittänytkään ja lopulta päätettiin erota. Huomasin sunkin jutusta, että sun mies on viisikymppinen, joten en usko, että tilanne enää paranee. Munkin eksä on mua jonkin verran vanhempi ja luulen, että se ikäkin jo vaikutti hänellä halujen katoamiseen. Toki ei kaikilla viisikymppisillä ole niin, mutta osalla kyllä. Itsellä ei ole kyllä mihinkään kadonnut ja olen melkein 50 nyt itsekin. Tsemppiä sulle kanssa kovasti!
Kiitos tsempeistä! Sen takia miekin viihdyn niin hyvin yksin, kun ei tarvitse olla koko aikaa kuin kissa pistoksissa. Ahdistaa se tunne, kun itse haluaisi, mutta ei saa koskea. Ja sitä joutuu sit koko ajan itseään alitajuntaisestikin pidättelemään ettei vaan vaikuta liian innokkaalta tms. Koska toinen niin ahdistuu siitä!
Jos tää tilanne ois ystävällä, sanoisin et jatka elämää yksin, miten kukaan tommosessa haluu elää. Mutta kun nää asiat ei oo aina niin yksinkertaisia. Sitä kuitenkin rakastaa toista ja haluaisi sen seksin ja kaiken muunkin juuri hänen kanssaan. Siksi mie olen tässä ollutkin, mutta nyt vaan tilanne näyttää olevan se, ettei se ole mahdollista.
-ap
Tiedän hyvin, ettei se ole niin yksinkertaista. Munkin eksällä oli jotenkin se käsitys, että naiset ei normaalisti ole näin innokkaita seksin suhteen kuin minä olen. Palstoilla näkee, että monet miehet valittavat vaimon haluttomuudesta ja jos asia on toisinpäin, niin se aina johtuu siitä, että nainen on lihonut. Näin ollen minäkin kokeilin sitä, että auttaisiko laihtuminen, mutta eipä auttanut... Todennäköisesti sunkin kohdalla asia vaatii kypsyttelyä ja just tuommoisia ahaa-elämyksiä kuin se sun työkaveri sai aikaan eilen. Muista kuitenkin, että meillä on vaan tämä yksi elämä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos! Kävin pari vuotta sitten kuukauden ulkomaanreissulla yksinäni ja huomasin silloin, ettei mulla ollut ikävä miestä yhtään. Toki juteltiin muutaman kerran niinkuin ystävät konsanaan, mutta mulla oli niin vapautunut olo kun ei tarvinnut yrittää saada seksiä. Ja sen jälkeen en sitten enää yrittänytkään ja lopulta päätettiin erota. Huomasin sunkin jutusta, että sun mies on viisikymppinen, joten en usko, että tilanne enää paranee. Munkin eksä on mua jonkin verran vanhempi ja luulen, että se ikäkin jo vaikutti hänellä halujen katoamiseen. Toki ei kaikilla viisikymppisillä ole niin, mutta osalla kyllä. Itsellä ei ole kyllä mihinkään kadonnut ja olen melkein 50 nyt itsekin. Tsemppiä sulle kanssa kovasti!
Kiitos tsempeistä! Sen takia miekin viihdyn niin hyvin yksin, kun ei tarvitse olla koko aikaa kuin kissa pistoksissa. Ahdistaa se tunne, kun itse haluaisi, mutta ei saa koskea. Ja sitä joutuu sit koko ajan itseään alitajuntaisestikin pidättelemään ettei vaan vaikuta liian innokkaalta tms. Koska toinen niin ahdistuu siitä!
Jos tää tilanne ois ystävällä, sanoisin et jatka elämää yksin, miten kukaan tommosessa haluu elää. Mutta kun nää asiat ei oo aina niin yksinkertaisia. Sitä kuitenkin rakastaa toista ja haluaisi sen seksin ja kaiken muunkin juuri hänen kanssaan. Siksi mie olen tässä ollutkin, mutta nyt vaan tilanne näyttää olevan se, ettei se ole mahdollista.
-ap
Hämmentävää miten samanlaisia ajatuksia sinulla kuin minullakin. Olen se eka miesvastaaja. Meillä on lapsi ja yhteinen asunto, työt ja kaikki samalla paikkakunnalla. Silti alkaa vaikuttaa siltä että ero on kaikille oikea vaihtoehto.
Olen ajatellut että olisi pitänyt lähteä jo kauan sitten, ennen kaikkia pidäkkeitä. Silloin olin alistunut kohtalooni, nykyään se harmittaa. En taaskaan ole mitään neuvomassa, tämä on vain oma kokemukseni.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän hyvin, ettei se ole niin yksinkertaista. Munkin eksällä oli jotenkin se käsitys, että naiset ei normaalisti ole näin innokkaita seksin suhteen kuin minä olen. Palstoilla näkee, että monet miehet valittavat vaimon haluttomuudesta ja jos asia on toisinpäin, niin se aina johtuu siitä, että nainen on lihonut. Näin ollen minäkin kokeilin sitä, että auttaisiko laihtuminen, mutta eipä auttanut... Todennäköisesti sunkin kohdalla asia vaatii kypsyttelyä ja just tuommoisia ahaa-elämyksiä kuin se sun työkaveri sai aikaan eilen. Muista kuitenkin, että meillä on vaan tämä yksi elämä!
Niinpä, on vain yksi elämä! Ja se on jotenkin itsestä surullista et nyt, kun on itsevarmempi kuin nuorena, sitä haluais sängyssäkin kokeilla kaikkea uutta! Ostin seksihepeneitäkin, ja muutaman kerran ne auttoikin. Sittenpä ei enää kiinnostanutkaan, vaikka kuinka puin päälle vihjeeksi... no noloksihan mie vaan itteni tunsin, kun mies katsoi mieluummin telkkaria kuin minua. En enää sen kerran jälkeen yrittänyt.
Ei tätä enää kauaa voi viivytellä. Ja asian puheeksi ottamisestakaan oo juuri hyötyä, pahentaa vaan. Ainakin ennen on mennyt vaan riitelyksi.
Sitten vastaus ekalle miesvastaajalle: ymmärrän siunkin tunteet. Oon eronnut lapseni isästä ja meillä on nykypäivänä hirmu hyvät välit. Hänellä elämä näyttäisi olevan hyvää ja suht onnellista ja olen hänen puolestaan onnellinen. Hän on hyvä isä meidän lapselle ja se on asia, jota arvostan. Siinä mielessä ero oli hyvä asia. Mutta kuten tässä on todettu, meillä on vain yksi elämä. Miksi pitäisi siis jäädä epätyydyttävään suhteeseen vain velvollisuuden tunteesta, jos olisi mahdollista löytää joku, jonka kanssa asiat natsais paremmin?
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos! Kävin pari vuotta sitten kuukauden ulkomaanreissulla yksinäni ja huomasin silloin, ettei mulla ollut ikävä miestä yhtään. Toki juteltiin muutaman kerran niinkuin ystävät konsanaan, mutta mulla oli niin vapautunut olo kun ei tarvinnut yrittää saada seksiä. Ja sen jälkeen en sitten enää yrittänytkään ja lopulta päätettiin erota. Huomasin sunkin jutusta, että sun mies on viisikymppinen, joten en usko, että tilanne enää paranee. Munkin eksä on mua jonkin verran vanhempi ja luulen, että se ikäkin jo vaikutti hänellä halujen katoamiseen. Toki ei kaikilla viisikymppisillä ole niin, mutta osalla kyllä. Itsellä ei ole kyllä mihinkään kadonnut ja olen melkein 50 nyt itsekin. Tsemppiä sulle kanssa kovasti!
Kiitos tsempeistä! Sen takia miekin viihdyn niin hyvin yksin, kun ei tarvitse olla koko aikaa kuin kissa pistoksissa. Ahdistaa se tunne, kun itse haluaisi, mutta ei saa koskea. Ja sitä joutuu sit koko ajan itseään alitajuntaisestikin pidättelemään ettei vaan vaikuta liian innokkaalta tms. Koska toinen niin ahdistuu siitä!
Jos tää tilanne ois ystävällä, sanoisin et jatka elämää yksin, miten kukaan tommosessa haluu elää. Mutta kun nää asiat ei oo aina niin yksinkertaisia. Sitä kuitenkin rakastaa toista ja haluaisi sen seksin ja kaiken muunkin juuri hänen kanssaan. Siksi mie olen tässä ollutkin, mutta nyt vaan tilanne näyttää olevan se, ettei se ole mahdollista.
-ap
Hämmentävää miten samanlaisia ajatuksia sinulla kuin minullakin. Olen se eka miesvastaaja. Meillä on lapsi ja yhteinen asunto, työt ja kaikki samalla paikkakunnalla. Silti alkaa vaikuttaa siltä että ero on kaikille oikea vaihtoehto.
Olen ajatellut että olisi pitänyt lähteä jo kauan sitten, ennen kaikkia pidäkkeitä. Silloin olin alistunut kohtalooni, nykyään se harmittaa. En taaskaan ole mitään neuvomassa, tämä on vain oma kokemukseni.
Olen se viestin 5 kirjoittaja. Sinulle eka miesvastaaja sanoisin, että niitä menetettyjä vuosia ei saa takaisin, joten niitä ei kannata enää harmitella. Nyt kannattaa miettiä, miten tästä eteenpäin ja miten ne jäljellä olevat vuodet haluaa viettää. Vaikka meillä ei ollut lasta niin oli yhteinen asunto, yhteiset koirat ja rahallisesti tuli takkiin mukavasti koska avioero on kalliimpaa täällä eikä se Suomeen paluumuuttokaan halvaksi tule. Mutta ei ainakaan enää ahdista se tilanne kun vaan yrität ja yrität, mutta mitään ei tapahdu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän hyvin, ettei se ole niin yksinkertaista. Munkin eksällä oli jotenkin se käsitys, että naiset ei normaalisti ole näin innokkaita seksin suhteen kuin minä olen. Palstoilla näkee, että monet miehet valittavat vaimon haluttomuudesta ja jos asia on toisinpäin, niin se aina johtuu siitä, että nainen on lihonut. Näin ollen minäkin kokeilin sitä, että auttaisiko laihtuminen, mutta eipä auttanut... Todennäköisesti sunkin kohdalla asia vaatii kypsyttelyä ja just tuommoisia ahaa-elämyksiä kuin se sun työkaveri sai aikaan eilen. Muista kuitenkin, että meillä on vaan tämä yksi elämä!
Niinpä, on vain yksi elämä! Ja se on jotenkin itsestä surullista et nyt, kun on itsevarmempi kuin nuorena, sitä haluais sängyssäkin kokeilla kaikkea uutta! Ostin seksihepeneitäkin, ja muutaman kerran ne auttoikin. Sittenpä ei enää kiinnostanutkaan, vaikka kuinka puin päälle vihjeeksi... no noloksihan mie vaan itteni tunsin, kun mies katsoi mieluummin telkkaria kuin minua. En enää sen kerran jälkeen yrittänyt.
Ei tätä enää kauaa voi viivytellä. Ja asian puheeksi ottamisestakaan oo juuri hyötyä, pahentaa vaan. Ainakin ennen on mennyt vaan riitelyksi.
Sitten vastaus ekalle miesvastaajalle: ymmärrän siunkin tunteet. Oon eronnut lapseni isästä ja meillä on nykypäivänä hirmu hyvät välit. Hänellä elämä näyttäisi olevan hyvää ja suht onnellista ja olen hänen puolestaan onnellinen. Hän on hyvä isä meidän lapselle ja se on asia, jota arvostan. Siinä mielessä ero oli hyvä asia. Mutta kuten tässä on todettu, meillä on vain yksi elämä. Miksi pitäisi siis jäädä epätyydyttävään suhteeseen vain velvollisuuden tunteesta, jos olisi mahdollista löytää joku, jonka kanssa asiat natsais paremmin?
-ap
AP:lle: Heh, samoin kävi mullakin niiden seksihepeneiden kanssa. Yritin nimittäin samaa! No, niillä on onneksi käyttöä nyt uudessa suhteessa, joten kannattaa säilyttää ne. Ja aivan sama, kun yritin aiheesta keskustella eksän kanssa niin riitelyksi meni ihan joka kerta. Eksä oli vaan yksinkertaisesti täysin tyytyväinen sellaiseen kaverisuhteeseen ja minä en. Jos toiveet eivät kohtaa niin jompikumpi on suhteeseen tyytymätön. Näin ollen minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP:lle: Heh, samoin kävi mullakin niiden seksihepeneiden kanssa. Yritin nimittäin samaa! No, niillä on onneksi käyttöä nyt uudessa suhteessa, joten kannattaa säilyttää ne. Ja aivan sama, kun yritin aiheesta keskustella eksän kanssa niin riitelyksi meni ihan joka kerta. Eksä oli vaan yksinkertaisesti täysin tyytyväinen sellaiseen kaverisuhteeseen ja minä en. Jos toiveet eivät kohtaa niin jompikumpi on suhteeseen tyytymätön. Näin ollen minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lähteä.
Ihana kuulla, että niille on nyt käyttöä! Miehän tein senki, että otin itsestäni kuvan semmonen pinkkiunelma päällä ja lähetin sen miehelle. Hänelläkin oli vapaa päivä ja tottakai mie sitten toivoin, että aiheuttais sen, että innokkaana kaahaa paikan päälle katsomaan. No, kysyin ”tykkäätkö” ni vastaus oli pelkkä ”jep” 🙈
Nyt ku miettii ni aika tragikoomistahan tämä jo on. Yks yrittää olla viehättävä kaikin keinoin... ja joku mies jossain saattais olla onnellinen, et ois tämmöinen nainen.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP:lle: Heh, samoin kävi mullakin niiden seksihepeneiden kanssa. Yritin nimittäin samaa! No, niillä on onneksi käyttöä nyt uudessa suhteessa, joten kannattaa säilyttää ne. Ja aivan sama, kun yritin aiheesta keskustella eksän kanssa niin riitelyksi meni ihan joka kerta. Eksä oli vaan yksinkertaisesti täysin tyytyväinen sellaiseen kaverisuhteeseen ja minä en. Jos toiveet eivät kohtaa niin jompikumpi on suhteeseen tyytymätön. Näin ollen minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lähteä.
Ihana kuulla, että niille on nyt käyttöä! Miehän tein senki, että otin itsestäni kuvan semmonen pinkkiunelma päällä ja lähetin sen miehelle. Hänelläkin oli vapaa päivä ja tottakai mie sitten toivoin, että aiheuttais sen, että innokkaana kaahaa paikan päälle katsomaan. No, kysyin ”tykkäätkö” ni vastaus oli pelkkä ”jep” 🙈
Nyt ku miettii ni aika tragikoomistahan tämä jo on. Yks yrittää olla viehättävä kaikin keinoin... ja joku mies jossain saattais olla onnellinen, et ois tämmöinen nainen.
- ap
Meillä vois olla sama mies, kun ikäkin täsmää :D Mutta mun eksä tosiaan ei ole suomalainen. Ja tosiaan, löysin sitten miehen, joka arvostaa kaikkea sitä mitä teen ja kyllä varmasti löydät sinäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos! Kävin pari vuotta sitten kuukauden ulkomaanreissulla yksinäni ja huomasin silloin, ettei mulla ollut ikävä miestä yhtään. Toki juteltiin muutaman kerran niinkuin ystävät konsanaan, mutta mulla oli niin vapautunut olo kun ei tarvinnut yrittää saada seksiä. Ja sen jälkeen en sitten enää yrittänytkään ja lopulta päätettiin erota. Huomasin sunkin jutusta, että sun mies on viisikymppinen, joten en usko, että tilanne enää paranee. Munkin eksä on mua jonkin verran vanhempi ja luulen, että se ikäkin jo vaikutti hänellä halujen katoamiseen. Toki ei kaikilla viisikymppisillä ole niin, mutta osalla kyllä. Itsellä ei ole kyllä mihinkään kadonnut ja olen melkein 50 nyt itsekin. Tsemppiä sulle kanssa kovasti!
Kiitos tsempeistä! Sen takia miekin viihdyn niin hyvin yksin, kun ei tarvitse olla koko aikaa kuin kissa pistoksissa. Ahdistaa se tunne, kun itse haluaisi, mutta ei saa koskea. Ja sitä joutuu sit koko ajan itseään alitajuntaisestikin pidättelemään ettei vaan vaikuta liian innokkaalta tms. Koska toinen niin ahdistuu siitä!
Jos tää tilanne ois ystävällä, sanoisin et jatka elämää yksin, miten kukaan tommosessa haluu elää. Mutta kun nää asiat ei oo aina niin yksinkertaisia. Sitä kuitenkin rakastaa toista ja haluaisi sen seksin ja kaiken muunkin juuri hänen kanssaan. Siksi mie olen tässä ollutkin, mutta nyt vaan tilanne näyttää olevan se, ettei se ole mahdollista.
-ap
Hämmentävää miten samanlaisia ajatuksia sinulla kuin minullakin. Olen se eka miesvastaaja. Meillä on lapsi ja yhteinen asunto, työt ja kaikki samalla paikkakunnalla. Silti alkaa vaikuttaa siltä että ero on kaikille oikea vaihtoehto.
Olen ajatellut että olisi pitänyt lähteä jo kauan sitten, ennen kaikkia pidäkkeitä. Silloin olin alistunut kohtalooni, nykyään se harmittaa. En taaskaan ole mitään neuvomassa, tämä on vain oma kokemukseni.
Olen se viestin 5 kirjoittaja. Sinulle eka miesvastaaja sanoisin, että niitä menetettyjä vuosia ei saa takaisin, joten niitä ei kannata enää harmitella. Nyt kannattaa miettiä, miten tästä eteenpäin ja miten ne jäljellä olevat vuodet haluaa viettää. Vaikka meillä ei ollut lasta niin oli yhteinen asunto, yhteiset koirat ja rahallisesti tuli takkiin mukavasti koska avioero on kalliimpaa täällä eikä se Suomeen paluumuuttokaan halvaksi tule. Mutta ei ainakaan enää ahdista se tilanne kun vaan yrität ja yrität, mutta mitään ei tapahdu.
Joo, en niitä harmittelekaan (ainakaan kovin paljoa). Olihan niissä todella paljon hyvää (paljon enemmän kuin huonoa), enhän mä muuten niitä olisi jaksanut. En ole luonteeltani sellainen et jäisin katumaan, ei se mitään auta.
Vierailija kirjoitti:
Joo, en niitä harmittelekaan (ainakaan kovin paljoa). Olihan niissä todella paljon hyvää (paljon enemmän kuin huonoa), enhän mä muuten niitä olisi jaksanut. En ole luonteeltani sellainen et jäisin katumaan, ei se mitään auta.
Mulla on vähän semmoinen kutina, etten jäis harmittelemaan menetettyjä vuosia, jos tää suhde päättyis. Oon kuitenki omasta mielestä tehnyt kaikkeni ja jos se ei riitä, ei riitä mikään tätä tilannetta piristämään.
Oon oppinut paljon itsestäni ja siitä, mitä haluan. Toisaalta oon ylpeäkin itsestäni; mulla on takana kaksi pitkää parisuhdetta ennen tätä ja oon tähän suhteeseen panostanut enemmän kuin niihin. Eli tiedän, etten oo helpolla luovuttamassa, vaan rakkauden takia oon myös valmis tekemään töitä.
Ehkäpä jos uusi kumppani löytyis vielä joskus, sitä olisi taas pikkuisen viisaampi ja ehkä silloin suhteella ois paremmat edellytykset - en tiedä, arvailen vain. Nyt vaan pitäisi uskaltaa ottaa härkää sarvista. Toisaalta se aiheuttaa hirveästi surua ja luopumisen tuskaa, koska olen tähän asti ajatellut, että löysin sen oikean ihmisen, jonka kanssa yhteinen elämä onnistuu. Ja tämä nykyinen mies on kyllä jokaisen miun yrityksen arvoinen ja rakastan häntä syvästi.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, en niitä harmittelekaan (ainakaan kovin paljoa). Olihan niissä todella paljon hyvää (paljon enemmän kuin huonoa), enhän mä muuten niitä olisi jaksanut. En ole luonteeltani sellainen et jäisin katumaan, ei se mitään auta.
Mulla on vähän semmoinen kutina, etten jäis harmittelemaan menetettyjä vuosia, jos tää suhde päättyis. Oon kuitenki omasta mielestä tehnyt kaikkeni ja jos se ei riitä, ei riitä mikään tätä tilannetta piristämään.
Oon oppinut paljon itsestäni ja siitä, mitä haluan. Toisaalta oon ylpeäkin itsestäni; mulla on takana kaksi pitkää parisuhdetta ennen tätä ja oon tähän suhteeseen panostanut enemmän kuin niihin. Eli tiedän, etten oo helpolla luovuttamassa, vaan rakkauden takia oon myös valmis tekemään töitä.
Ehkäpä jos uusi kumppani löytyis vielä joskus, sitä olisi taas pikkuisen viisaampi ja ehkä silloin suhteella ois paremmat edellytykset - en tiedä, arvailen vain. Nyt vaan pitäisi uskaltaa ottaa härkää sarvista. Toisaalta se aiheuttaa hirveästi surua ja luopumisen tuskaa, koska olen tähän asti ajatellut, että löysin sen oikean ihmisen, jonka kanssa yhteinen elämä onnistuu. Ja tämä nykyinen mies on kyllä jokaisen miun yrityksen arvoinen ja rakastan häntä syvästi.
- ap
Joo, ei liian helpolla kannata luovuttaa, mutta toisaalta itseä kohtaan ono velvollisuus myöntää että ansaitsee onnen.
Kyllä voit lähteä. Te olette molemmat onnellisempia eron jälkeen. Rakkauden ja erotiikan kuihtuminen ei ole kenenkään syy. Minun vaimoni jätti minut. Ensin olin kauhuissani, mutta sittemmin tulin siihen tulokseen, että se oli hyväksi molemmille.
Nykyään olen onnellisesti vapaa.
Samoja kokemuksia minulla, tosin miehen näkökulmasta. Näitä ongelmia ollut jo parikymmentä vuotta. Olen odottanut ja yrittänyt tehdä kaikkeni. Käyty terapioissa ja keskusteltu ja yritetty ja mitä vaan. Kuppi alkaa olla todella täynnä. Alan lopulta ymmärtää ettei tätä saa toimimaan mitenkään. Tuntuu todella pahalta, mutta en usko pystyväni elämään loppuelämääni näin, vaikka kaikki muuten suhteellisen hyvin tässä suhteessa. Hyvä puoli tässä on että voi sanoa yrittäneensä kaikkensa.
En osaa sinua neuvoa, itse sinun pitää valintasi tehdä. Meillä vaan on mennyt näin, ehkä teillä toisin. Hyvää ihmistä ei kuitenkaan mielestäni kannata liian helposti päästää menemään. Voimia siis sinulle ja teille. Mihin tahansa ratkaisuun päädyttekään.