Onko vauva-arki oikeasti niin rankkaa kuin puhutaan?

Riippuu vauvasta. Itselläni ensimmäinen kuin unelma, toinen kuin painajainen valvomisten kannalta.

Eka oli huono syömään, toinen helppo siinä. Eka oli täysin terve, toisella vatsavaivaa, atopiaa, allergiaa.

Alku oli ihan hyvä, mutta loppua kohti yritit ihan liikaa. En siis vastaa sinulle.

En jaksa lukea aloitusta, mutta on. Se perään tulee vielä taaperoarki, pikkulapsiarki ja niin edelleen. Ja teinijutut. Lapsen saaminen on todella rankkaa. Siinä menettää koko oman elämänsä. Mitä enemmän on saavuttanut, sitä enemmän menettää. Jos jotain ei häiritse, ei ole ollut mitään menetettävää.

No kyllä.

Kyllä sitä sen yhden kanssa pärjää ainakin ihan mennen tullen. Jos teitä on kaksi vastuullista vanhempaa saa olla vaikka minkälainen koliikkivauva, silti toinen voi lähteä aina lenkille tai pahimmassa tapauksessa (jos joutuu tosissaan valvomaan) sukulaisille / kaverille / hotelliin yöksi.

Useamman kun saa, niin ainahan siitä hieman rankempaa tulee. Mutta en tiedä, kai se kokemus on hyvin yksilöllinen. Meillä 3 lasta, yhdellä oli koliikki, yksi moniallerginen, mutta ei tämä nyt mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeaa ole.

Mutta ilman vastuullista, luotettavaa, lasten hoidosta huolehtivaa miestä en varmasti olisi pärjännyt näin hyvin. Yhteistyötä tämä on vaatinut, on pidetty molempien voimavaroista huolta, että jaksetaan olla hyviä vanhempia.

Ei ole.

On

Juuri noin, että riippuu täysin vauvasta. Esikoisen vauvavuosi oli elämäni onnellisimpia ja kuopuksen elämäni raskaimpia. Esikoinen oli tosi iloinen ja tyytyväinen vauva ja nukkui loistavasti. Kuopus oli vähäuninen ja osittain itkuinen. Lisäksi jouduin sairaalaan silloin, koten voimien äärirajoilla menin. Molemmat lapset silti mielettömän rakkaita ja pystyin nauttimaan silti myös kuopuksem vauvavuodesta.

2, mitä tarkoitat, että yritin liikaa? Tämä oli vaan omaa pohdintaa. Olen aina ajatellut, että se on tosi rankkaa. Mutta en haluaisi jättää lapsia tekemättä sen takia, että pelottaa. Sitä vaan haluaisi aidosti tietää, että onko se rankkaa ja mikä siitä tekee niin rankkaa. Ap

Hirveätä on. Onneksi nykyään on ehkäisy eikä tarvitse vastentahtoaan tehdä.

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea aloitusta, mutta on. Se perään tulee vielä taaperoarki, pikkulapsiarki ja niin edelleen. Ja teinijutut. Lapsen saaminen on todella rankkaa. Siinä menettää koko oman elämänsä. Mitä enemmän on saavuttanut, sitä enemmän menettää. Jos jotain ei häiritse, ei ole ollut mitään menetettävää.

Ei mitään jaksa mun ei jaksa lukeekaan.

Minulla olisi yksi kysymys joka on ehkä vähän off-topic mutta kun olen nähnyt jotakin tutkimusta missä on väitetty 3. lapsen olevan haastavinta, jopa haastavampaa kun 4 tai 5. Osaako joku selittää mistä tuommoinen tulos voisi johtua?

Meillä on kaksi lasta ja suoraan sanottuna vihasin molempien vauvavuotta. Molemmat olivat huonoja nukkujia ja se väsymys on jotain aivan järkyttävää... Sitä ei voi ymmärtää, jos ei ole itse vastaavaa kokenut. Oikeasti tuntuu, että sekoaa, kun se valvominen jatkuu kuukaudesta toiseen. Pää on ihan jumissa ja kroppaa särkee. Meinaa nukahtaa pystyyn joka kerta, kun erehtyy istahtamaan hetkeksi. Karmeaa, karmeaa... Meillä molempien yöunet ovat alkaneet sujua paremmin vasta kun ovat n. 1 v. oppineet kävelemään itse tuetta. Sen jälkeen on ollut ihan ok elämää. Mitkään uhmatkaan eivät ole tuntuneet juuri miltään tuon ensimmäisen vuoden kidutuksen jälkeen!

Mulla oli helppo vauva. Esimerkiksi kun laitoin pinnasänkyyn nukkumaan, vähän aikaa siellä hymyili äidin naamalle ja kohta nukahti. Kyllä sisko ihmetteli. Hänellä oli hankalampaa.

Vierailija kirjoitti:

2, mitä tarkoitat, että yritin liikaa? Tämä oli vaan omaa pohdintaa. Olen aina ajatellut, että se on tosi rankkaa. Mutta en haluaisi jättää lapsia tekemättä sen takia, että pelottaa. Sitä vaan haluaisi aidosti tietää, että onko se rankkaa ja mikä siitä tekee niin rankkaa. Ap

Rupesit jauhamaan pullamössökansasta ja miten ennen pyöräytettiin 10 lasta. Nykyisin on ihan eri vaatimukset mitä ennen oli. Silloin riitti, että lapsi pidettiin hengissä. Vauvaa sai huudattaa, koska "keuhkot vahvistuvat". Ja jos nyt yrittäisi lasta hoitaa ja kasvattaa 70-luvun malliin, niin kaikki lapset olisi otettu huostaan.

Iso osa jaksamisen suhteen on unenpuute. Loppuraskaudessa nukkuu huonosti, synnytyksessä voi pari vuorokautta mennä valvoen, sairaalassa on niin levotonta, että nukkumisesta ei tule mitään. Vuorokaudessa naisen keho muuttuu raskaana olevasta synnytyksen kautta äidiksi, jonka pitää saada maidontuotanto alkuun. Ei ihme, että mieliala heittelee, tuohon vaaditaan hirveä määrä hormonimuutoksia hetkessä.

Joka paikkaan koskee ja joka paikasta valuu jotain eritettä. Ensimmäistä kertaa äidiksi tulo on kaikkein suurin elämänmuutos mitä on. Lapsen hoitaminen ja imetys pitää opetella, sen lisäksi pitäisi huomioida mies ja tukea tämän kasvua isäksi. Vauva voi olla vaativa tai kärsiä koliikista tai refluksista. Ikävin juttu on heillä, joiden mies lupasi olla kaikessa mukana, mutta joka pakenee töihin ja harrastuksiin ja jättää naisen selviytymään yksin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla olisi yksi kysymys joka on ehkä vähän off-topic mutta kun olen nähnyt jotakin tutkimusta missä on väitetty 3. lapsen olevan haastavinta, jopa haastavampaa kun 4 tai 5. Osaako joku selittää mistä tuommoinen tulos voisi johtua?

Ainakin vielä pari vuosikymmentä sitten sanottiin, että vasta kolmannen lapsen kohdalla osaa nauttia täysillä äitiydestä. Lapsi syntyy lapsiperheeseen, muutos ei ole iso ja lapsen hoitaminen on tuttua.

Riippuu vauvasta, riippusta sinusta ja puolisosta kuinka kestätte stressiä. Jos pinna palaa herkästi kannattaa unohtaa koko juttu. Ilman turvaverkkoa en myöskään suosittele lapsia hankkimaan.

Ennen oli tukiverkostoa, asuttiin lähellä sukulaisia ja kaikki vähän hoiti tai piti sylissään. Yksinhuoltajana oli onni kerran viikossa 2h käyvä kotipalvelu. Siinä sitten piti olla suunnitelma mitä teet, nukutko pois univelkaa, käytkö ulkoilmassa vai jotain muuta niin että ehtii takaisin kotiin ennen kuin hoitaja lähtee. Oli hienoa kun hoitaja oli keittänyt minulle kahvia ❤️ lapseni oli itkuinen ja nukkui kahden tunnin pätkiä. Itsellä tulehtui sektio haava ja se ei meinannut parantua kun en saanut levättyä. Nyt stressi, sydän ongelmat ja sisarusta en hänelle saanut koska en päässyt koskaan ulos viettämään iltaa ja isä ei halunnut lastaan nähdäkään. Joten on se vähän rankkaa joillekin.

Rankkaahan se toki on, mutta useimmitenhan kaikkien hyvien asioiden takia pitää nähdä vaivaa.

Jos lapsi tehdään hyvinvoivaan, toista huomioivaan parisuhteeseen, jossa lapsen saaminen on molempien toive, nään edellytykset pärjätä lapsen kanssa oikein hyväksi.

Monesti tuttavilla / kavereilla, joilla ei ole sitten sujunut niin hyvin vauvan saamiseen yhdistyy ongelmia myös parisuhderintamalla. Raha-asioista ei ole ehkä puhuttu, ja kotiin jäävä (yhtäkkiä vähemmän tienaava) saakin pärjätä omillaan ja toinen porskuttaa omilla rahoillaan? Vapaa-ajasta ei ole ollut puhetta, yhtäkkiä toinen luopuu vapaa-ajastaan hoitaakseen vauvaa ja toinen haluaa jatkaa kaikkia harrastuksiaan / illanviettojaan kuin ennen. Kotitöistä ei olla päästy yhteisymmärrykseen ennen vauvaakaan ja vauvan saaminen vain lisää työtä ja erimielisyyksiä.

Tällaisia asioita tulee mieleen lähipiiristä. Kaksi rakastavaa, lapsen saamiseen valmista aikuista kyllä selviää, ja selviää hyvinkin. Useimmat ymmärtävät, että lapsen saaminen on samalla luopumista osasta omista jutuista, ei vain ole aikaa ja energiaa mennä perheen ulkopuolella kuin ennen. Ja tämän tulisi tuntua hyvältä jutulta.

Jos se tuntuu pahalta, ja siltä, että joutuu tekemään valtavia uhrauksia tms, niin silloin ei ehkä ole vielä vauvan aika.

Mä sanoisin, että vaikka vauva olisi helppo, niin ensikertalaiselle vauva-arki on rankkaa. Johtuu seuraavista:

-töiden jälkeen klo 16.30 on saanut tehdä mitä vaan tai olla tekemättä mitään. Vauvaa taasen on hoidettava, vaikka väsyttäisi tai ei huvituttaisi. Kyseessä on siis tottumattomuus vauvan hoitoon, ja se on rankkaa. Kun tottuu olemaan kotitalouskone, niin eihän se sitten enää rankkaa ole.

-ekakertalaiset äidit usein olettavat, että vauvan isä osallistuu viikonloppuisin ja iltaisin puolella vauvan hoitoon. Totuus on, että harva mies on oikeasti aloitteellinen vaipanvaihtaja/kylvettäjä/vauvan kanssa seurustelija/syöttäjä. Ehei, isät yleisimmin jatkavat vanhaa elämäänsä harrastuksineen ja menoineen, oli vauva tai ei. Tästä seuraa äidin pettyminen mieheen. Mies ei vaan tule kotiin, josta seuraa kaikkien kotitöidenkin kaatuminen äidin niskaan. Eniten ylitöitä tekevät tutkitusti pienten lasten isät. No tottakai, koska toimistolla on helpompaa kuin kotona, jossa äiti heittää vauvan jo kaaressa eteisessä isän syliin.

...

Itse saan pian viidennen vauvani. Mies on aina pois, talo 300m2. Olen niin tottunut hoitaman kaiken yksin, ettei tässä enää mitään miestä tarvita. Riittää kunhan maksaa KAIKKI laskut.