Pojan työpaikkakiusaus
Poikani joka on muuttanut jo omilleen on joutunut kovasti kiusatuksi. Esimies huutaa hänelle kiroillen päivittäin. Ja tilanne on luulemma sellainen, ettei tee mitään väärin vaan esimies on ottanut hänet hampaisiinsa ja saanut muutamat siihen mukaan. Esimies on erittäin egoinen ja kaipaa suunnattomasti ihailua ja onkin saanut hovin ympärilleen.
Poikani on tuskissaan päivittäin. Työ on hänen unelmatyö, mutta siitä huolimatta miettii lähtemistä pois. Esimiehen esimiehet arvostavat tätä niin paljon, että sanomisesta sinne ei ole apua. Kerran hän on kokemastaan puhunut ja kiusaaminen jatkui julmasti edelleen miesvaltaisella alalla. Vaikka sanottiin hyvä kun kerroit.
Kommentit (7)
Sano, että vaihtaa kinkkukiusaukseen.
Poika pois tuollaisesta työpaikasta.
Kannattaa vaihtaa pois, mutta sitä ennen kannattaa ilmoittaa asiasta myös työterveydelle, koska tilanne jatkuu varmasti myös tulevien työntekijöiden kanssa. Avi on viimeinen taho, jonne voi tehdä valituksen kiusaamisesta. Kannattaa kerätä todisteita kiusaamisesta. Kännykän nauhoitus vaan päälle ja kirjaa ylös kiusaamistapaukset.
Eiköhän poika osaa itse tämän asian selvittää. Työterveys tai luottamusmies / liitto varmaan osaavat auttaa paremmin näissä asioissa kuin äippä.
Nuoren miehen ei kannata alkaa riidellä työpaikallaan.
Paras ratkaisu on alkaa etsiä uutta työpaikkaa ja toivottavasti sellainen löytyy.
Joskus on vaan niin, että joku ihminen, vaikkapa alainen ärsyttää esimiestä todella lujaa ja pahasti. Ja koska esimiehellä on valtaa, hän saattaa sen myös näyttää, kohtelemalla nurjasti.
Pojan kannattaisi myös mietiskellä omaa käytöstään: usein työpaikoilla ei pidetä siitä, jos uusi työntekijä on liian innokas, puhuu paljon, ja ottaa osaa keskusteluihin.
Se ärsyttää suunnattomasti etenkin huonoa esimiestä ja joitakin työtovereita myös.
Tämän olen huomannut selkeästi omalla työpaikallani. Näin ei saisi olla, mutta näin se vain on.
Kyllä poikasi pitää itse selvittää tilanne. Sinä voit olla tuki ja hyvä läheinen, aikuisen ihmisen äiti, mutta et voi ratkaista tilannetta.
Poikasi itsetunnolle on myös tärkeää, että hän tekee itse päätökset työpaikan vaihdosta ym.
Lähtee pois. Jos on tuollainen työpaikka, jossa hyväksytään epäasiallinen käytös, mitkään keinot ei auta. Jos on tarpeen, niin on sen aikaa töissä kunnes on uusi paikka. Ja sinä aikana ottaa "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos" -menettelyllä. Ei ihmisen pidä elämäänsä pilata kaikkea ei tarvitse kestää eikä varsinkaan sietää.