Jos sinä ostaisit miehesi kanssa omakotitalon paikkakunnalta

Kahdessa vuodessa on ehtinyt jo sopeutua uuteen paikkakuntaan ja kerätä tuttavapiiriä.

No en olisi muuttanut, joten en osaa/pysty vastaamaan kysymykseesi

Alkaisin rakentamaan elämääni sillä uudella paikkakunnalla. Alkaisin harrastamaan yms, jotta saisin uuden ystäväpiirin.

Siis jos talo olisi sellainen, ettei siitä viitsi luopua.

En ensinnäkään olisi muuttanut. Kaikissa skenaarioossa mitä olen tässä vuosien aikana miettinyt päässäni olen aina päätynyt siihen että sijainti on tärkein.

Mutta jos nyt olet tässä tilanteessa kuitenkin. Niin ohjeeni on että kämppä lihoiks vaan ja muutto takasin lähemmäs perhettä ja ystäviä. On niitä virheitä muutkin ennenkin tehnyt ja sitten palannut maitojunalla häntä koipien välissä takas. Kysymys kuuluukin että otatko sä opikses tästä nyt vai toistuuko taas parin vuoden päästä.

Ps.kahdessa vuodessa pitäisi olla jo kotiutunut ja saanut myös niitä ystäviä/ihmisiä lähelle. Jos tätä ei ole tapahtunut niin homma on selvä. ->muutto takas.

Naisen päänsisäisen tuuliviirin ja hormonien ohjaamat mielipiteet ja päätökset, huoh.

Nainen: ”en mä tykkääkään enää asuu täällä, mä haluisin takas mun ystävien luo”

Mies: *repii asuntovelkastressin jo ennestään harventamia hiuksia päästään*

No talo myyntiin ja muuta takaisin.

Tai vaihtoehto b, etsi pontevasti uusia ystäviä.

Ymmörrän sinällään ap:ta, minäkin muuton työn takia 4v sitten perheeni kanssa ”vieraaseen” kaupunkiin. En viihdy yhtään! 4v nyt oltu ja en ole saanut yhtään ystävää (edellisessä kaupungissa sain paljon) ja en viihdy ollenkaan! Ikävöin vanhaan, mutta lapset jo alkaneet juurtua tänne. Maailman paskin päätös oli muuttaa ja siirtää koululaiset mukana (tämä oli heille kova pala), ja sitten huomaa olevansa kaupungissa missä ei viihdy. V*tuttaa.

Pidän ystäviä ja sukulaisia tärkeämpänä kuin vaaroja ja Pielisen rantaa, joten en olisi muuttanut. Meidän suvussa tästä on reippaasti kokemusta 60-70-luvun maaltamuuton jäljiltä. 90- luvun junassa sieltä tuli tänne mummokin. Mitä sitä siellä yksinänsä seiniä ja järveä tuijottaa. Mummola jäi suvun kesämökiksi ja mummi muutti vuokralle pk-seudulla. Jo alkoi lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset käydä kylässä.

Talon Pielisen rannalla omistaa nykyään serkkuni.

Talo vuokralle/myyntiin/mökiksi ja paluu takaisin.

Mulla ei ole sukua, vanhemmat on hirviö paskat joiden kanssa ei voi olla tekemisissä oman turvallisuuden takia, ja kun sitä vanhempien ja suvun turvaa ei ole, on ERITYISEN tärkeää että asuinkaupunki on sitten viihtyisä, kotoisa ja siitä saa ”juuret” kun niitä muuten ei ole.

Apn kannattaisi vielä ennen talon myymistä kokeilla tehostetusti voisiko alkaa viihtyä nykyisessä. Etsimällä uusia harrastuksia, etsimällä kivoja paikkoja kaupungissa (puistot, retkeilyreitit, laavut tms) ja hakeutumalla paikkoihin mistä saisi ystäviä.

Nimittäin jos ap koko ajan kaipaa sukuaan, niin tavallaan se uusi kaupunki ei saa mahdollisuutta edes. Kun kiinnyt siellä ihmisiin, kiinnyt kaupunkiin. Ennenpitkää huomaat että se on se koti, ja ne sukulaiset ei ole niin mekitseviä.

Ymmärrän että hyvä suku on monille tärkeä. Mutta tuon vaan senkin esille että ilman vanhempia ja sukua voi olla oikein onnellinen ja kiintynyt asuinpaikkaan joka tuntui siltä oikealta kodilta.

Ap, ota joku määräaika, esim vuosi, jonka aikana tosissasi vielä yrität. Jos ei sittenkään onnistu niin määräajan jälkeen voit luovuttaa ja muuttaa.

Muista kuitenkin että kun palaat niin elämä siellä vanhassa paikassa on muuttunut. Se ei jatku siitä mihin jäi ja ne ystävätkään ei välttämättä ota sua avosylin vastaan. On monesti käynyt niin että paluumuutto onkin sitten ollut pettymys. Monelle tutulle on käynyt näin.

En olisi alunperinkään muuttanut tuosta syystä.

Kävisin junalla siellä ystävien luona viikonloppuja. Yrittäisin saada varmuuden siitä mitä haluan. Se vero asunnon myynnistä menee joka tapauksessa vain voitto-osuudesta, eikä kahdessa vuodessa yleensä voittoa tule. Todennäköisesti tulee takkiin. Eli jos olisin varma että asuinpaikka ei miellytäkkään niin muuttaisin. En tosin ihan vaan ystävien takia, koska ystävätkin saattaa muuttaa muualle. Ei niiden perässä voi ravata.

Vierailija kirjoitti:

En ensinnäkään olisi muuttanut. Kaikissa skenaarioossa mitä olen tässä vuosien aikana miettinyt päässäni olen aina päätynyt siihen että sijainti on tärkein.

Mutta jos nyt olet tässä tilanteessa kuitenkin. Niin ohjeeni on että kämppä lihoiks vaan ja muutto takasin lähemmäs perhettä ja ystäviä. On niitä virheitä muutkin ennenkin tehnyt ja sitten palannut maitojunalla häntä koipien välissä takas. Kysymys kuuluukin että otatko sä opikses tästä nyt vai toistuuko taas parin vuoden päästä.

Ps.kahdessa vuodessa pitäisi olla jo kotiutunut ja saanut myös niitä ystäviä/ihmisiä lähelle. Jos tätä ei ole tapahtunut niin homma on selvä. ->muutto takas.

Aika negatiivinen asenne. ”Maitojuna” ja ”ota opiksi”. Se on ihan luvallista muuttaa useammankin kerran elämässään. Melkein varmempaa löytää itseään miellyttävä paikka niin kuin siten että kerran saa kokeilla ja sitten nolona anteeksi pyydellen takaisin, jos ei osunutkaan sopiva paikka kohdalle.

Mä asuin ennen ulkomailla ja käytiin 2 krt vuodessa tapaamassa sukulaisia. Oltiinkin sitten kerralla 2-4 viikkoa Suomessa. Onko sulla vastaavanlaista mahdollisuutta? Viettää suurin osa lomista sukulaisten kanssa?

En ostaisi omakotiataloa tuosta noin vaan uudelta paikkakunnalta ja muuttaisi heppoisten syiden perusteella. Pitäisi olla todella harkittu juttu. Olen työn perässä muuttanut, mutta vuokralle ja laittaen oman taloni vuokralle. Oli helppoa tulla takaisin, kun meni persiilleen. No toki vuokralaisilla oli lakisääteinen puole vuoden irtisanomisaika, mutta ei tarvinnut odottaa niin kauaa. Saivat uuden kodin onneksi nopeammin. Jos asiat olisivat sujuneet uudella paikkakunnalla toisin, olisin katsellut sieltä taloa ihan kaikessa rauhassa.

Sellasta tilannetta ei ikinä tulisi, että mä muuttaisin jonnekin takahikiälle.

Minulla taas tulee käymään niin, että kaverit muuttavat työn ja miesten perässä etelään, kun taas me jäämme okt pohjoiseen. Aion käydä etelässä lomilla tulevaisuudessa ja toivon saavani myös uusia ystäviä lähempää. Tämmöistä tämä aikuisten elämä on.