Lue keskustelun säännöt.
Missä määrin ammatinvalinta saa olla haaveita ja unelmointia, missä määrin pitää olla realismia?
05.05.2020 |
Miten paljon saa ajatella omia unelmia ja sitä, mitä todella haluaisi. Miten paljon pitää ajatella sitä, mihin kyvyt todella riittävät, ja missä on realistista työllistyä? Eli saako esim mennä höttöaloille etsimään ja kokeilemaan jos sattuisikin tulemaan Suomen suosituimmaksi *joksikin*, vai onko suotavaa mennä vain suoraan ns tylsään putkeen, jossa kuitenkin suurempi todennäköisyys työllistyä ja maksaa veroja.
Kommentit (17)
Riippuu täysin siitä paljonko rahaa ja omistuksessa olevia asioita haluat elämässäsi nyt ja tulevaisuudessa.
Suurin osa töistä on ns. turhia mitkä ei ole olennaisia ihmisen selviytymisen kannalta. Niissä pitää olla taidokas ja hyvä myyntimies. Olennaiset alat työllistää nyt ja aina, paitsi jos automatisointi uhkaa.
Mutta en tiedä miksi kysyt että "saako", kun Suomessa ei pakoteta työhön paitsi poikkeuslain aikaan. Minimitulon saat vaikket tekisi mitään muuta kun täytät hakemuksia ja vastaat kysyttäessä kysymyksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tjaa,a. - Kyllä minusta jokaiselle nuorelle kuin vanhemmalekin opiskelemaan hakeutuvalle kuuluu oikeus myös erehtyä ja tehdä vääräksi osoittautuvia opiskeluvalintoja ilman, että pitäisi eriysesti kokea syyllisyyttä siitä, minkä opiskelupaikan ottaa vastaan.
Ajattele vaikka pelieollisuuta. Miten vaikka 1980-luvun lopussa oltaisiin suhtauduttu nuoreen, joka olisi kertonut, että tulevaisuudessa hän aikoo olla videopelisuunnittelija. - Veikkaampa, että hänelle olisi aika moni myötätuntoisesti hymyillyt ja kehottanu opiskelemaan jotain järkevävämpää kuin "tietokoneilla leikkimistä"
Sinkkumies
On oltava realisti. Duunarin lapsista tulee kaupan kassoja, siivoojia tms. Itse olen lääkäriperheestä. Aion ryhtyä kirurgiksi. Jalat maassa vain kaikilla niin on helpompi elää.
Ehdottomasti sellaista missä työllisyysnäkymät hyvät. Ei mitään humanistisia tai taiteellisia juttuja. Ei kai nykyisellä tukisysteemillä edes voi tehdä montaa tutkintoa ”kokeilumielessä”. Itse miettisin myös onko etätyö mahdollista. Eli haaveet voi säästää sinne harrastuspuolelle ja ammatinvalinnassa ollaan käytännöllisiä.
Tämä kokemuksen syvällä rintaäänellä, entinen työtön höpöhumanisti joka kouluttautui (ilman tukia!) uudelleen ja nyt onnistuneesti työelämässä.
Hyvästä perheestä kirjoitti:
On oltava realisti. Duunarin lapsista tulee kaupan kassoja, siivoojia tms. Itse olen lääkäriperheestä. Aion ryhtyä kirurgiksi. Jalat maassa vain kaikilla niin on helpompi elää.
Olipas taas malliesimerkki, kuinka oppineetkaan vanhemmat eivät aina onnisu takaamaan, että jälkikasvulla olisi syvällisempää ymmärrystä, tuskin myötäelämisen kykyäkään.
Sinkkumies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ammatinvalinnasta voi antaa yleispäteviä neuvoja, muuta kuin että useimpien kannattaa hankkia joku koulutus. Kokeilemalla selviää, sopiiko ammatti itselle ja miten sen harjoittaminen vaikuttaa muuhun elämään. Valta ja vastuu ammatinvalinnassa on itsellä, vaikka esim. vanhemmilla saattaa olla halua vaikuttaa aikuisen lapsen valintoihin. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Itse arvoin lukion jälkeen lääkiksen ja erään paljon huonommin työllistävän luonnontieteellisen alan välillä. Hankin molemmat koulutukset ja toimin nyt aineenopettajana. Nautin ammatistani, enkä vaihtaisi sitä lääkärinä toimimiseen, vaikka luontaisedut ovat paljon vähäisemmät. Kirjailijuudesta haaveileva humanistikaverini taas luki aikoinaan kääntäjäksi, kun sen piti olla hyvin työllistävä ala. Työn palkkaus vaan koko valtavan inflaation ennen kuin hän ehti valmistua, joten "järkevä" valinta osoittautuikin vähemmän järkeväksi.
sanoisin, että pitää olla 80-prosenttisesti realismia, mutta sitten voi opiskella jotain osa-aluetta, joka EHKÄ työllistää, jos hyvin käy, siis mikäli tämä on oma haave.
tätä ei tosin voin täysin vedenpitävästi tietää etukäteen, siis että mikä on varmaa ja mikä ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro. 7 jatkaa vielä sen verran, että itsensä tunteminen ja ammatinharjoittamisen arjesta etukäteen selvän ottaminen todennäköisesti auttaa. Jos ei kestä epäsäännöllistä vuorokausirytmiä, ei kannata hakeutua vuorotyöhön. Jos haluaa asua maalla, kannattaa miettiä, mitä töitä siellä on tarjolla tai sitten valita etätyöt mahdollistava ala. Taidealoilla ns. päivätyön hankkiminen voi olla paras tapa tasapainoilla talouden kanssa. Ja niin edelleen.
Se riippuu siitä, minkälaista vaurautta havittelee ja haluaako perhettä. Omista arvoista kiinni loppujen lopuksi. Jos henkiset arvot ovat tärkeitä, niin miksi ei opiskelisi jotain kiinnostavaa humanistista alaa, kun täällä se on mahdollista ilman valtavaa opintolainaa? Parhaimmassa tapauksessa työllistyy, huonoimmassa saavuttaa arvokasta sivistystä. Jos taas mahdollinen köyhyys pelottaa ja on haaveita perheestä ja haluaa sen myös elättää, niin opintosuunnitelmat kannattaa pitää mahdollisimman realistisina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nro. 7 jatkaa vielä sen verran, että itsensä tunteminen ja ammatinharjoittamisen arjesta etukäteen selvän ottaminen todennäköisesti auttaa. Jos ei kestä epäsäännöllistä vuorokausirytmiä, ei kannata hakeutua vuorotyöhön. Jos haluaa asua maalla, kannattaa miettiä, mitä töitä siellä on tarjolla tai sitten valita etätyöt mahdollistava ala. Taidealoilla ns. päivätyön hankkiminen voi olla paras tapa tasapainoilla talouden kanssa. Ja niin edelleen.
En mä ainakaan tiennyt parikymppisenä ollenkaan. Nyt päälle 30-vuotiaana alkaa hahmottua, millainen olen.
Hyvästä perheestä kirjoitti:
On oltava realisti. Duunarin lapsista tulee kaupan kassoja, siivoojia tms. Itse olen lääkäriperheestä. Aion ryhtyä kirurgiksi. Jalat maassa vain kaikilla niin on helpompi elää.
Moikka. Niin minäkin aion aivokirurgiksi. Tavataanko taas huomenna soppajonossa? Voitais hakea pussikaljaakin, mulla on 20 €. Mulla on röökiäkin, kaks toppaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro. 7 jatkaa vielä sen verran, että itsensä tunteminen ja ammatinharjoittamisen arjesta etukäteen selvän ottaminen todennäköisesti auttaa. Jos ei kestä epäsäännöllistä vuorokausirytmiä, ei kannata hakeutua vuorotyöhön. Jos haluaa asua maalla, kannattaa miettiä, mitä töitä siellä on tarjolla tai sitten valita etätyöt mahdollistava ala. Taidealoilla ns. päivätyön hankkiminen voi olla paras tapa tasapainoilla talouden kanssa. Ja niin edelleen.
En mä ainakaan tiennyt parikymppisenä ollenkaan. Nyt päälle 30-vuotiaana alkaa hahmottua, millainen olen.
Sama kokemus on myös itselläni. Siksi onkin hyvä, jos voi vaihtaa tarvittaessa ammattia. Kaikilla ei valitettavasti ole taloudellisia resursseja, jotka sen mahdollistaisivat. Tiedostan, että itselleni pitkän opiskelun ja ammatinvalinnan optimoinnin mahdollistivat keskiluokkaiset vanhemmat. T. Se jolle vastasit
No mutta yleisesti, eikö esimerkiksi koulutusohjelmiakin markkinoida unelmilla. Tradenomeille esimerkiksi markkinoidaan "vaativia asiantuntijatehtäviä" vaikka 99% kyseisen tutkinnon käyneistä tekevät ihan tavallista suorittavaa duunia. Miten voi ylipäätänsä tehdä realistisen valinnan? Poislukien nyt esimerkiksi lääkärit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalla kohdalla oli ainakin niin että elämässä mikään muu ei kiinnostanut kuin se hömppäala, joten sinne hain. Saa nähdä miten käy töiden kanssa sitten. Jos alaa joutuu vaihtamaan, niin kuolettavan tylsää tulee elämä olemaan sitten. No onneksi on näitä kiertotauteja, niin on aina mahdollisuus kuolla pois.
Ensikertalaiskiintiöiden aikana menisin turvalliseen putkeen ja harrastaisin unelmia vapaa-ajalla.
"Ehdottomasti sellaista missä työllisyysnäkymät hyvät."
Olisipa vain sellainen kristallipallo, josta tämän voisi varmistaa. Nykyisillä parikymppisillä on 50 vuotta työelämää edessä, miten voidaan varmistaa hyvät näkymät, jotka kattaa kaikki nämä vuodet?
Joku voisi ajatella esimerkiksi oikeustiedettä turvallisena valintana, mutta kuka tietää miten pitkälle juridiset päätöksetkin tullaan tulevaisuudessa automatisoimaan? (mikä btw parantaisi kansalaisten oikeusturvaa ihan jo kustannuksien kannalta)
Digitalisaatio, globalisaatio, maailmanjärjestystä mullistavat ympäristötekijät... Jännä nähdä mitä tulevaisuus tuo, mutta valitettavasti ns. varmoja valintoja jää aika vähän, joten plussaa on, jos oma valinta kiinnostaa edes hitusen!
Kaikkein pahinta on mennä johonkin jota jo lähtökohtaisesti vihaa. Muuta neuvoa en osaa antaa.
Joku leipäpuu on hyvä olla. Opiskele tyyliin kirjanpitäjäksi ja tavoittele unelmiasi harrastuspohjalta. Tai mene taidekouluun, mutta kehity ohessa huippumyyjäksi jossain erikoisliikkeessä.