Lue keskustelun säännöt.
Kotiäitien lapset, onko muita joita harmitti tai hävetti äidin työssäkäymättömyys?
30.04.2020 |
Olen 1990-luvulla syntynyt ja minulla on kaksi nuorempaa sisarusta. Äitimme jäi minun synnyttyäni kotiin ja palasi työelämään vasta kun olin 10-vuotias.
Isä oli keskituloisessa ammatissa, ja asuimme kivalla omakotitaloalueella. Siihen isän rahat hupenivatkin, ja lyhennysten jälkeen hänen tililleen jäi kuukausittain sen verran vähän rahaa että siitä riideltiin usein. Mutta omakotitalo piti silti olla, eikä äiti harkinnutkaan kustannuksiin osallistumista, vaan halusi olla kotona.
Riitojen lisäksi minua harmitti se, ettei meillä ollut varaa samoihin asioihin kuin muilla perheillä. Äidin mielestä rahanpuute ei kuitenkaan ollut ongelma, "koska teillä on äiti kotona, se on paljon arvokkaampaa kuin hienot lelut".
Muistan ajatelleeni että olisi paljon kivempaa jos äiti tekisi töitä niinkuin muutkin niin meillä olisi varaa samoihin asioihin kuin muilla (kuten niihin leluihin), ja pääsisi muiden kanssa iltapäiväkerhoon ja kaikkea. Minua myös hävetti aina kun joku kysyi että mitä sun isä ja äiti tekee työkseen, ja sitten piti vastata että isä on *ammattinimike* ja äiti on vain kotona...
Nyt kun olemme kaikki aikuisia ja äiti ollut työelämässä matalasti palkatulla alalla jo pitkään (ei 10 vuoden työttömyyden jälkeen muuhun päässyt), hän on alkanut valittaa kuinka uhrasi elämänsä parhaat vuodet kyökissä ja miten paljon hän on meidän eteemme uhrannut vaikka emme sitä ymmärrä jne.
Oliko teillä muilla samanlaisia tunteita? Ja onko äiteihinne jälkikäteen iskenyt joku post-kotiäitiys-uhriutumis-syndrooma?
Kommentit (42)
Joo. Ennen kaikkea ärsyttää tuo sama asenne, että oli uhraus! Olisin niin halunnut päiväkotiin. 5-vuotiaana katselin kateellisena ja surullisena päiväkodin pihalle jossa lapset leikki keskenään ja oli kivoja leikkivälineitä.
Itse olin yksin, ei ollut samanikäisiä naapurustossa.
Ja tosiaan se ainainen rahapula.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan osaa suruunne. Mahtoi olla kamalaa.
50-luvulla syntynyt.
Oma äiti jäi pois työelämästä kun synnyin eikä ole töihin palannut. Olen nyt 26-vuotias, pikkusisarukset teini-ikäisiä. Muistan että se hävetti jotenkin, samoin äidin "passaus" kun meille tuli kavereita kylään. Minusta oli niin kivaa ja jännää koulun jälkeen mennä kylään kavereille joiden vanhemmat olivat töissä ja saimme keskenämme katsoa vaikka leffaa tyhjässä asunnossa.
Nyt aikuisena huomaan kuinka äiti on taantunut aika avuttomaksi, vaikka on vasta reilu 5 kymppinen. Ei osaa maksaa omia laskujaan, ei käyttää googlea, soittaa minulle milloin mistäkin pikkuasiasta johon kaipaa apua. Pikkuveljet on kasvatettu uusavuttomiksi, äiti passaa ja passaa koska ovat vielä "lapsia" (15 ja 17v) Haluaa varmaan tuntea itsensä tarpeelliseksi niin. Ihan mukava ihminen kyllä muuten.
Meillä oli siinä mielessä eri tilanne kuin teillä, että vanhempani olivat maanviljelijöitä. Kuitenkin tuotantoeläimet laitettiin kannattamattomina, joten äitini olisi ihan hyvin voinut mennä töihin viimeistään silloin, kun pikkusiskoni lähti kouluun. Rahasta oli aina tiukkaa ja maaseudulla oli pitkät välimatkat joka paikkaan. En päässyt harrastuksiin, koska vanhemmat eivät halunneet kuskata mihinkään. Rahaa ei ollut mihinkään kivaan. Kavereita näin vain koulussa.
Minun äitini ei suoraan valita mistään uhrautumisesta, mutta kyllä hänenkin jutuistaan paistaa läpi se, että pitäisi olla jotenkin erityisen kiitollinen, että SAIN olla kotona. Äitini ei myöskään tajua sitä, ettei se pelkkä oleminen riitä, vaan että hänen olisi pitänyt joskus tehdäkin meidän kanssa jotain. Olin paljon yksin, sillä meillä sisaruksilla on melko isot ikäerot. Itse koen, että lapsuuteni oli sekä taloudellisesti että emotionaalisesti hyvin ankea. Esimerkiksi sosiaaliset taitoni olivat todella surkea ja opettelin niitä vielä aikuisena. Minulle on ollut tärkeää kouluttautua ja näyttää (tyttö)lapsilleni aktiivisen ja pärjäävän naisen mallia, kun en itse sellaista saanut. Ja olen onnellinen, että asun kaupungissa ja lapseni ovat päässeet päiväkotiin 2-3-vuotiaina. Lisäksi he saavat harrastaa ja nättejä vaatteita, joista itse jäin lapsena paitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäs kummalista tossa on? Siskoni sai ekan lapsen v. -13 ja sen jälkeen vielä 3 lasta. Ollut nyt kotona kohta 10 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja, Olet todella kiittämätön lapsi! Eikö sinua hävetä!
Äitisi on kuitenkin tehnyt kaikkensa sinun ja sisarustesi eteen, että teillä olisi turvallinen mukava koti.
Liian monet lapset ovat aamulla yksin kouluun lähtemässä ja päivällä yksin kotiin tultaessa.
Uskomatonta epäkiitollisuutta. Vaihtaisit kaiken rakkauden ja huolenpidon johonkin materiaan, hohhoi.
Äitini oli kotona kunnes menin kouluun. Olen syntynyt -73. Muillakin oli äitejä kotona, oli ihan luonnollinen asia ja viihdyin hyvin. Äiti ennätti olla töissä kyllä vuosikymmeniö sen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei, oli ihanaa, kun äiti oli aina kotona. Eikä me ainakaan koulussa puhuttu mitään, että kenen vanhemmat on missäkin töissä.
Muistaakseni parhaiden kaverieni äidit oli kotona myös, mutta se taisi olla maaseudulla aika yleistä vielä 80-luvulla.
järkyttynyt kirjoitti:
Aloittaja, Olet todella kiittämätön lapsi! Eikö sinua hävetä!
Äitisi on kuitenkin tehnyt kaikkensa sinun ja sisarustesi eteen, että teillä olisi turvallinen mukava koti.
Liian monet lapset ovat aamulla yksin kouluun lähtemässä ja päivällä yksin kotiin tultaessa.
Uskomatonta epäkiitollisuutta. Vaihtaisit kaiken rakkauden ja huolenpidon johonkin materiaan, hohhoi.
Uskon että työssäkäyvät vanhemmat rakastavat ja huolehtivat lapsistaan saman verran kuin kotivanhemmatkin, ja tekevät kaikkensa heidän eteensä. Eikä joku kodin turvallisuus todellakaan riipu siitä onko jompikumpi vanhemmista kotona vai ei.
Eli mistään en olisi jäänyt paitsi, vaikka äiti olisi sinne töihin mennyt. Äiti sen sijaan olisi saanut sisältöä elämäänsä eikä hänen tarvitsisi nyt olla katkera menetetyistä työvuosistaan.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
järkyttynyt kirjoitti:
Aloittaja, Olet todella kiittämätön lapsi! Eikö sinua hävetä!
Äitisi on kuitenkin tehnyt kaikkensa sinun ja sisarustesi eteen, että teillä olisi turvallinen mukava koti.
Liian monet lapset ovat aamulla yksin kouluun lähtemässä ja päivällä yksin kotiin tultaessa.
Uskomatonta epäkiitollisuutta. Vaihtaisit kaiken rakkauden ja huolenpidon johonkin materiaan, hohhoi.
Ei se pelkkä äidin kotona oleminen tee kenenkään lapsuudesta autuaallista, varsinkin, jos äidin kotoilu heikentää perheen taloudellista tilannetta ja aiheuttaa toistuvia riitoja. Ei lapsen tarvitse olla mitenkään kiitollinen siitä, että vanhemmat pitävät hengissä. Lapsi ei ole pyytänyt syntyä tähän maailmaan, joten on vanhempien ei pitäisi odottaa erityisiä kiitoksia lapsiltaan perustarpeiden tyydyttämisestä.
6
järkyttynyt kirjoitti:
Aloittaja, Olet todella kiittämätön lapsi! Eikö sinua hävetä!
Äitisi on kuitenkin tehnyt kaikkensa sinun ja sisarustesi eteen, että teillä olisi turvallinen mukava koti.
Liian monet lapset ovat aamulla yksin kouluun lähtemässä ja päivällä yksin kotiin tultaessa.
Uskomatonta epäkiitollisuutta. Vaihtaisit kaiken rakkauden ja huolenpidon johonkin materiaan, hohhoi.
Ja saatiin ensimmäinen kotiäitiuhriutuja linjoille...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmettä? En osannut tuollaista edes ajatella. Äitini jäi kotiin, kun synnyin. Välillä hän teki tosin käsityönopettajan töitä vetämällä ompelu- ja muita käden taitojen kursseja ja tekemällä ompelutöitä.
Kun olin pieni, meillä varmaan oli rahasta tiukkaa, mutta en sitä muista. Isompana isän yritys menestyi sen verran hyvin, että ei ollut puutetta mistään.
No meillä vähän sama. Ollaan nyt yli 20-vuotiaita kaikki lapset ja äiti tuo aika usein esiin, miten eläkekertymä on jäänyt huonoksi tai miten palkka on surkea. No onhan se, kun melkein kymmenen vuoden kotiäiteilyn jälkeen ei mitään hyviä töitä saa! Mä olen ollut hirveän sosiaalinen lapsi ja voi että miten olisin halunnut päiväkotiin. Eskariin pääsin tietysti, ja sieltä aina harmitti lähteä puolen päivän aikaan pois. Viihdyin koulussa, kerhossa, eskarissa, kaikissa tällaisissa, joten varmasti olisin viihtynyt päiväkodissakin. Äiti on matalasti koulutettu, joten ei hän mitään merkittävää pääomaa pystynyt meille kotiäiteydellään tarjoamaan.
Mä taas jo lapsena ajattelin, että kotiäiti on ylellisyyttä. Meidän äiti aidosti panosti lasten kasvatukseen, terveelliseen ruokaan jne. Tulot eivät olleet suuret, mutta hän oli fiksu rahankäytössä ja puutetta ei koskaan ollut mistään.
Hän on muutenkin äärimmäisen älykäs nainen.
Kaikki 7 lasta ihailee ja rakastaa häntä.
Niin myös isämme, eli aviomiehensä vuosikymmentenkin jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli siinä mielessä eri tilanne kuin teillä, että vanhempani olivat maanviljelijöitä. Kuitenkin tuotantoeläimet laitettiin kannattamattomina, joten äitini olisi ihan hyvin voinut mennä töihin viimeistään silloin, kun pikkusiskoni lähti kouluun. Rahasta oli aina tiukkaa ja maaseudulla oli pitkät välimatkat joka paikkaan. En päässyt harrastuksiin, koska vanhemmat eivät halunneet kuskata mihinkään. Rahaa ei ollut mihinkään kivaan. Kavereita näin vain koulussa.
Minun äitini ei suoraan valita mistään uhrautumisesta, mutta kyllä hänenkin jutuistaan paistaa läpi se, että pitäisi olla jotenkin erityisen kiitollinen, että SAIN olla kotona. Äitini ei myöskään tajua sitä, ettei se pelkkä oleminen riitä, vaan että hänen olisi pitänyt joskus tehdäkin meidän kanssa jotain. Olin paljon yksin, sillä meillä sisaruksilla on melko isot ikäerot. Itse koen, että lapsuuteni oli sekä taloudellisesti että emotionaalisesti hyvin ankea. Esimerkiksi sosiaaliset taitoni olivat todella surkea ja opettelin niitä vielä aikuisena. Minulle on ollut tärkeää kouluttautua ja näyttää (tyttö)lapsilleni aktiivisen ja pärjäävän naisen mallia, kun en itse sellaista saanut. Ja olen onnellinen, että asun kaupungissa ja lapseni ovat päässeet päiväkotiin 2-3-vuotiaina. Lisäksi he saavat harrastaa ja nättejä vaatteita, joista itse jäin lapsena paitsi.
Olen huomannut itsessäni tuota samaa, että sosiaalisissa taidoissa on ollut puutteita vielä aikuisiälläkin. Lisäksi rahaan liittyvät asiat on kaikki pitänyt opetella itse, kotoa en ole saanut mitään hyvää mallia siihen. Äitini laittaa pienituloisuudestaan huolimatta rahaa menemään huolettomasti ja vaatii isää ostamaan hänelle kaikenlaista, ja isä on se joka vastaa heidän taloudestaan maksamalla melkein kaikki pakolliset menot (vain ruoan ostaminen on äidin vastuulla). Äiti ei ymmärrä rahan arvoa kun ei ole joutunut koskaan vastaamaan omasta taloudestaan, ja isäni on hyvin pihi eli edustaa rahankäytössä toista ääripäätä. Hän ei osta itselleen muuta kuin pakollisen ja äidille hampaita kiristellen sen mitä hän kulloinkin keksii pyytää (jos äiti ei saa haluamaansa niin hän kiukuttelee siitä pitkään).
Hyvä että sinun tyttäresi saavat tasapainoisen ja itsenäisen naisen mallin :) Aion itsekin antaa sellaisen tuleville lapsilleni jos sellaisia joskus saan.
-ap
Ainahan lapset häpeää vanhempiaan tietyssä iässä ja muiden kodit on jännempiä ja kivempia.
Todennäköisesti olisit hävennyt jotain muuta, jos äitisi olisi ollut töissä.
Vierailija kirjoitti:
Otan osaa suruunne. Mahtoi olla kamalaa.
50-luvulla syntynyt.
Mää oon syntyny 1911 ja kävin kaikki sodat läpi nih, älä nitise ku et oo ees sotaa nähny
Huhhuh, 10 vuotta! Se on todella pitkä aika olla työelämän ulkopuolella. Onneksi nykyään on harvinaista jäädä noin pitkäksi aikaa kotiin, koska mitään kohtuullisesti palkattua työtä on noin pitkän poissaolon jälkeen vaikea saada.
Oliko äidilläsi joku erityinen syy olla kotona vai eikö hän vain halunnut tehdä työtä?