Kotiäitien lapset, onko muita joita harmitti tai hävetti äidin työssäkäymättömyys?

Mun mielestä oli ihanaa kun äiti oli kotona! Varmaan siitä syystä perustin oman yrityksen esikoisen syntymän jälkeen, ja nyt kolmen lapsen äitinä nautin suunnattomasti siitä, että saan olla lasteni kanssa kotona ja pystyn samalla hoitamaan yritystäni kotoa käsin.

En hävennyt, mutta äiti tekikin töitä kotoa käsin. Mutta sen muistan, että vuoden oli töissä kodin ulkopuolella ja tuo vuosi jäi mun mieleeni todella hyvänä vuotena. Tehtiin kivempia asioita yhdessä.

Mä olin lapsena niin kateellinen kavereille joiden äidit oli kotona. Oli ihana mennä koulun jälkeen sellaisen kaverin luo. Minut laitettiin tarhaan kun olin 1v.ja olin aina ensimmäinen tarhassa ja haettiin viimeisenä. Kun olin koululainen niin äiti tuli kotiin klo.17 ja isä 17.30. He olivat molemmat lopen uupuneita ja ruoan jälkeen isä meni päiväunille vain herätäkseen illemmallatekemään vielä kotona töitä. Äiti meni sohvalle ruoan jäljeen ja katsoi telkkaria koko illan. En muista ainuttakaan kertaa lapsuudesta jolloin vanhempani olisivat leikkineet kanssani tai olleet ulkona tai lukeneet kirjaa tms. Tiedän että tänä päivänä heitä tämä harmittaa ja ymmärrän kyllä että olivat väsyneitä.

Itse olin kotona 6 vuotta kahden lapsen kanssa. Nyt olen 2 vuotta tehnyt töitä yrittäjänä ja edelleenkin pidän päivät sellaisina että jää reilusti aikaa lapsille. Lapseni rakastavat olla kotona mutta myös kavereiden kanssa. He ovat sosiaalisia ja rauhallisia. Oikein iloisia ja pärjääviä tyyppejä. Heidän mielestään on ihanaa kun olen arkenakin paljon kotona.

Äitini kotonaolojakso oli parhaita ajanjaksoja lapsuudessani. Ei hävettänyt! Oli ihanaa kun oli kerrankin joku läsnä paljon ja tekemässä ruokaa jne.

Olin kateellinen niille, joilla oli äiti kotona. Omat uravanhemmat tekivät pitkää päivää ja olin yksinäinen.

Eräs läheinen lapsi on kertonut että häntä hävettää kun äiti ja isäpuoli ovat vain kotona. "Vie lapsi töihin" päivänä oli koululla ja harmitti.

Onhan se ylellistä, jos äiti on kotona. Ei tienaa eläkkeitään, joten meidän veronmaksajien piikkiin menee sekin ylellisyys: leskeneläkettä 50 % miehen työeläkkeestä, jos ei ole hankkinut omaa palkkaa ja eläkettä. Joskus 50-luvulla vielä ok, mutta nykyaikana ei missään  tapauksessa, ellei mies ole miljonääri ja osta yksityistä eläkettä ja unohda avioehtoa. Tosin se nuorempi toimiston sihteeri saattaa alkaa kiinnostaa jossakin vaiheessa. Mitä silloin jää vanhan vaimon käteen?

Vierailija kirjoitti:

Oma äiti jäi pois työelämästä kun synnyin eikä ole töihin palannut. Olen nyt 26-vuotias, pikkusisarukset teini-ikäisiä. Muistan että se hävetti jotenkin, samoin äidin "passaus" kun meille tuli kavereita kylään. Minusta oli niin kivaa ja jännää koulun jälkeen mennä kylään kavereille joiden vanhemmat olivat töissä ja saimme keskenämme katsoa vaikka leffaa tyhjässä asunnossa. 

Nyt aikuisena huomaan kuinka äiti on taantunut aika avuttomaksi, vaikka on vasta reilu 5 kymppinen. Ei osaa maksaa omia laskujaan, ei käyttää googlea, soittaa minulle milloin mistäkin pikkuasiasta johon kaipaa apua. Pikkuveljet on kasvatettu uusavuttomiksi, äiti passaa ja passaa koska ovat vielä "lapsia" (15 ja 17v) Haluaa varmaan tuntea itsensä tarpeelliseksi niin. Ihan mukava ihminen kyllä muuten.

Ei kääk! Toivottavasti veljekset älyää itse työllistyä, eivätkä tule sitten aikanaan nettiin monkumaan maksutonta palvelijaa. Mun serkku meinaa kasvoi samanlaisessa perheessä ja passauttaa vaimoaan milloin mistäkin vaikka vaimonsa käy töissä aivan kuten hänkin. Täältä tullut luettua naisten olevan nykyään paljon valikoivampia mikä on vain hyvä asia. Pysykää tiukkoina! :)

Ei hävettänyt. Äiti kävi välillä töissä, isä ei tainnut käydä koskaan. Ei meillä ollut paljon rahaa, mutta ihan mukavaa meillä oli yhdessä. Uitiin, laskettiin pulkkamäkeä, retkeiltiin ja tehtiin kaikkea mihin rahaa ei tarvita. Joka kesä käytiin lomalla kauempana sukulaisissa ja aina oli kivaa nähdä serkkuja. Ainoastaan molempien alkoholin käyttö hävetti ja pelotti. Silti en muistele lapsuutta kamalana.

Äitini oli kotona kunnes minä menin tokaluokalle kouluun. 

Säälin aina kavereitani, joilla ei ollut koskaan ketään aikuista kotona. 

Hävetti vähän. Kyllä se sellaiselta palvelijan pidolta tuntui. Juu, en välittänyt iskästä, enkä sen asenteesta. Äippä on rakas. 

Vierailija kirjoitti:

järkyttynyt kirjoitti:

Aloittaja, Olet todella kiittämätön lapsi! Eikö sinua hävetä!

Äitisi on kuitenkin tehnyt kaikkensa sinun ja sisarustesi eteen, että teillä olisi turvallinen mukava koti. 

Liian monet lapset ovat aamulla yksin kouluun lähtemässä ja päivällä yksin kotiin tultaessa. 

Uskomatonta epäkiitollisuutta. Vaihtaisit kaiken rakkauden ja huolenpidon johonkin materiaan, hohhoi.

Ei se pelkkä äidin kotona oleminen tee kenenkään lapsuudesta autuaallista, varsinkin, jos äidin kotoilu heikentää perheen taloudellista tilannetta ja aiheuttaa toistuvia riitoja. Ei lapsen tarvitse olla mitenkään kiitollinen siitä, että vanhemmat pitävät hengissä. Lapsi ei ole pyytänyt syntyä tähän maailmaan, joten on vanhempien ei pitäisi odottaa erityisiä kiitoksia lapsiltaan perustarpeiden tyydyttämisestä.

6

Joo tämä on kyllä uskomatonta miten jotkut vanhemmat vaativat kiitollisuutta siitä että eivät ole laiminlyöneet ja jättäneet heitteille lapsiaan.

Tälläiset narsistiset ja osaamattomat vanhemmat aiheuttavat enemmän haittaa ollessaan kotona kun lapset eivät pääse edes päiväkotiin pakoon heitä.

Mulla ja veljelläni oli ihana lapsuus. Äiti oli kotona kunnes olin 15. 47-vuotiaana hän hankki sitten uuden ammatin (aloitti opiskelun) ja vähän alle 50-vuotiaana meni töihin. Tosin vanhaankin ammattiinsa, missä oli ennen meidän lasten syntymää, olisi päässyt takaisin vielä. Akateeminen isäni tienasi nykyrahassa noin 70000 euroa vuodessa tai vähän alle. Sillä elimme hyvää elämää. Matkustelimme, mökkeilimme, harrastimme ja saimme muotivaatteita ym. Vaatteet olivat tuolloin tärkeitä. Menestyimme myös todella hyvin koulussa, kiitos fiksun akateemisen äidin.

Nyt oma perheeni elää hyvin samalla lailla kuin lapsuudenperheeni, vaikka ei se sinänsä mikään tavoite ollut.

Näistä kommenteista näkee jo selvästi, että ei ole väliä onko äiti kotiäiti vaiei, tärkeämpää on vanhempien suhde lapsiin ja se, onko perheessä ollut materiaalista puutetta.

Aika karu aloitus. Eli summattuna näin: äitisi mielestään uhrasi parhaan aikansa. Uskon tämän. Te ette vain ihmisenä pitäneet äidistä niin paljon että olisitte noteerannut tämän arvon. Aika paha juttu teidän henkilökohtaisen suhteenne kannalta. Toisin sanoen ette vain rakasta toisianne koska ette kukaan näe toisten tekemiä myönnytyksiä. Ehkä kannattaa vain katkaista välit lapsuudenperheeseen ja niin edelleen?

Entä jos kotona on mielenterveyssyistä eläkkeellä oleva äiti? Suhteuttakaa nyt vähän, on paljon ikävämpiäkin tilanteita.

Kiinnitin huomiota tuohon "meillä ei ollut varaa samoihin asioihin kuin muilla". 

Minusta tuntuu, ettet ehkä itse huomannut muita lapsia, joiden perheillä ei myöskään ollut varaa kaikkeen. Olen ihan varma, että niitä oli omalla luokallasikin. Taisit vertailla itseäsi vain rikkaampiin. 

Vierailija kirjoitti:

Kiinnitin huomiota tuohon "meillä ei ollut varaa samoihin asioihin kuin muilla". 

Minusta tuntuu, ettet ehkä itse huomannut muita lapsia, joiden perheillä ei myöskään ollut varaa kaikkeen. Olen ihan varma, että niitä oli omalla luokallasikin. Taisit vertailla itseäsi vain rikkaampiin. 

Vertailin itseäni omiin kavereihini, ja kaikilla oli ihan tavallisissa töissä käyvät vanhemmat. Oli rekkakuskia, kaupankassaa, postimiestä, opettajaa jne. Yhteistä kaikille kavereilleni oli se että heidän molemmat vanhempansa työskentelivät.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Onhan se ylellistä, jos äiti on kotona. Ei tienaa eläkkeitään, joten meidän veronmaksajien piikkiin menee sekin ylellisyys: leskeneläkettä 50 % miehen työeläkkeestä, jos ei ole hankkinut omaa palkkaa ja eläkettä. Joskus 50-luvulla vielä ok, mutta nykyaikana ei missään  tapauksessa, ellei mies ole miljonääri ja osta yksityistä eläkettä ja unohda avioehtoa. Tosin se nuorempi toimiston sihteeri saattaa alkaa kiinnostaa jossakin vaiheessa. Mitä silloin jää vanhan vaimon käteen?

Joo, olisi se minunkin äitini aika pulassa jos isä haluaisi erota. Hänellä on pieni palkka, ja rahankäyttötaidot ovat jääneet huonoiksi kun hän on tottunut siihen että aina voi pyytää (=vaatia) isältä lisää jos omat rahat loppuvat.

Ja eläkettä tuskin on kovin paljoa kertynyt.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Entä jos kotona on mielenterveyssyistä eläkkeellä oleva äiti? Suhteuttakaa nyt vähän, on paljon ikävämpiäkin tilanteita.

Mulla oli eläkkeellä skitsofrenian takia oleva isä. En saanut päivähoitopaikkaa, jälkikäteen ajatellen varmaan siksi, että vanhempani eivät kertoneet isän sairaudesta kun paikkaa haettiin, eikä silloin ollut vielä subjektiivista oikeutta. Isälle oli myös tärkeää kokea olevansa koti-isä, eikä eläkeläinen. Arkeni ei ollut kamalaa, mutta ei isä tehnyt kanssani mitään muuten kuin silloin, kun sille päälle sattui. Ne hetket olivat ihan mukavia, mutta olin paljon yksin ja aika yksinäinen, vaikka seurakunnan kerhossa kävinkin. Ulkoilin yksin ja välillä isä jätti minut yksin ostoskeskuksen leikkipaikalle siksi aikaa kun kävi terapiassa. Muistan, että olin onnellinen, kun koulu alkoi ja joka päivä oli ohjelmaa, näki kavereita ja opettajan, joka oli kiva ja turvallinen aikuinen.

Siinä on iso ero, suunnitteleeko kotona oleva vanhempi lapsen arkea ja ohjelmaa, vai onko lapsi vain. Ja onko kotona sisaruksia, naapurin lapsia tai muita leikkikavereita. Kotona oleva vanhempi voi olla itsekäs siinä missä työssä käyväkin, ja jälkikäteen marttyrointi ja lasten syyllistäminen omista elämänvalinnoista ei ole koskaan oikein. Minunkin isäni yrittää välillä vaatia kiitollisuutta siitä, että sain olla kotona, vaikka olisin jo sillon halunnut olla päiväkodissa ja edelleen uskon, että niin olisi ollut parempi.