Lue keskustelun säännöt.
Kotiäitien lapset, onko muita joita harmitti tai hävetti äidin työssäkäymättömyys?
30.04.2020 |
Olen 1990-luvulla syntynyt ja minulla on kaksi nuorempaa sisarusta. Äitimme jäi minun synnyttyäni kotiin ja palasi työelämään vasta kun olin 10-vuotias.
Isä oli keskituloisessa ammatissa, ja asuimme kivalla omakotitaloalueella. Siihen isän rahat hupenivatkin, ja lyhennysten jälkeen hänen tililleen jäi kuukausittain sen verran vähän rahaa että siitä riideltiin usein. Mutta omakotitalo piti silti olla, eikä äiti harkinnutkaan kustannuksiin osallistumista, vaan halusi olla kotona.
Riitojen lisäksi minua harmitti se, ettei meillä ollut varaa samoihin asioihin kuin muilla perheillä. Äidin mielestä rahanpuute ei kuitenkaan ollut ongelma, "koska teillä on äiti kotona, se on paljon arvokkaampaa kuin hienot lelut".
Muistan ajatelleeni että olisi paljon kivempaa jos äiti tekisi töitä niinkuin muutkin niin meillä olisi varaa samoihin asioihin kuin muilla (kuten niihin leluihin), ja pääsisi muiden kanssa iltapäiväkerhoon ja kaikkea. Minua myös hävetti aina kun joku kysyi että mitä sun isä ja äiti tekee työkseen, ja sitten piti vastata että isä on *ammattinimike* ja äiti on vain kotona...
Nyt kun olemme kaikki aikuisia ja äiti ollut työelämässä matalasti palkatulla alalla jo pitkään (ei 10 vuoden työttömyyden jälkeen muuhun päässyt), hän on alkanut valittaa kuinka uhrasi elämänsä parhaat vuodet kyökissä ja miten paljon hän on meidän eteemme uhrannut vaikka emme sitä ymmärrä jne.
Oliko teillä muilla samanlaisia tunteita? Ja onko äiteihinne jälkikäteen iskenyt joku post-kotiäitiys-uhriutumis-syndrooma?
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Oma äiti jäi pois työelämästä kun synnyin eikä ole töihin palannut. Olen nyt 26-vuotias, pikkusisarukset teini-ikäisiä. Muistan että se hävetti jotenkin, samoin äidin "passaus" kun meille tuli kavereita kylään. Minusta oli niin kivaa ja jännää koulun jälkeen mennä kylään kavereille joiden vanhemmat olivat töissä ja saimme keskenämme katsoa vaikka leffaa tyhjässä asunnossa.
Nyt aikuisena huomaan kuinka äiti on taantunut aika avuttomaksi, vaikka on vasta reilu 5 kymppinen. Ei osaa maksaa omia laskujaan, ei käyttää googlea, soittaa minulle milloin mistäkin pikkuasiasta johon kaipaa apua. Pikkuveljet on kasvatettu uusavuttomiksi, äiti passaa ja passaa koska ovat vielä "lapsia" (15 ja 17v) Haluaa varmaan tuntea itsensä tarpeelliseksi niin. Ihan mukava ihminen kyllä muuten.
Oma äiti jäi työttömäksi silloin kun olin ala-asteella. En kyllä muista että olisin hävennyt asiaa. Silloin oli lama ja monet menetti työpaikkansa. Sitä kyllä häpesin ihan hirveästi kuinka vanha äiti oli. Hän sai minut 32 vuotiaana ja kaikkien muiden äidit oli 10 vuotta nuorempia. Kuinka erilaista elämä olikaan silloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minä lapsena tiennyt perheen rahatilanteesta sitä, että se oli äidin tai isän työnteon takia tietynlainen. Rahaa riitti kaikkeen, mikä oli tarpeen ja jälkeenpäin ymmärsin, että teki ihan hyvää, että kaikkea ei saanut. Äiti oli kotona ja se oli kivaa: ei tarvinnut olla yksin! Meillä kävi laumoittain kavereita, joiden mielestä oli ihanaa, että oli tuoretta pullaa välipalana koulun jälkeen tai että joku aikuinen oli kiinnostunut siitä, että läksyt oli tehty.
Ikinä kukaan ei sanonut, että "sun äiti on vain kotona" enkä yhtään hävennyt sanoa, että äiti on kotitalousopettaja. Miksi olisi pitänyt täsmentää, että "vain kotona".
Kavereitten perheissä oli jatkuvasti pulaa rahasta, vaikka molemmat vanhemmat oli töissä.
Nykyisin äidillä on varsin menestyvä yritys.