Lue keskustelun säännöt.
Oliko vanhemmalla ikäpolvella nuoruudessa unelma-ammattia?
23.04.2020 |
Korjatkaa vääriä käsityksiäni. On jäänyt vahva mielikuva, että vanhemmalla ikäpolvella about 50-luvulla syntyneillä ei ollut mitään unelma-ammattia nuorena. Monet ovat viettäneet hauskaa elämää juhlimalla ja vailla huolta huomisesta. Vai eikö minulla vain ole esikuvia kunnianhimoisesta vanhemmasta ikäpolvesta?
Kommentit (31)
Mun vanhin täti haaveili hevosenhoitajan urasta. Älä kysy miksi.. Hän on syntynyt 50-luvun lopulla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mä olen syntynyt 60-luvun puolella, mutta oli minulla unelma-ammatti, ja sitä työtä olen tehnyt koko ikäni. Olen eläinlääkäri.
Silloin ei ollut niin paljon mahdollisuuksia toteuttaa unelmia. Kaikilla ei ollut varaa käydä oppikoulua, ja ammatinvalinnan piti olla sellainen, joka elätti.
Haaveet on keksitty vasta 1990. Sitä ennen kaikki tyytyivät siihen mitä saivat. Kiittivät vaan nöyrästi jos sai niin paljon ruokaa ettei kuolleet nälkään ja vilu ja tuska olivat sen ajan ihmiselle siedettäviä. Nykyajan ihmien tietysti pitäisi sen ajan normaalia tuskaa sietämättömänä.
Vierailija kirjoitti:
Silloin ei ollut niin paljon mahdollisuuksia toteuttaa unelmia. Kaikilla ei ollut varaa käydä oppikoulua, ja ammatinvalinnan piti olla sellainen, joka elätti.
Lähipiirissä tosi monella on kyllä yo-lakki. Mutta oliko enemmänkin näin, että asenne naisia kohtaan oli, että kotiäidiksi päädyt kuitenkin ja näiden omilla vanhemmilla aivan kivikautisia ja vanhoillisia asenteita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haaveet on keksitty vasta 1990. Sitä ennen kaikki tyytyivät siihen mitä saivat. Kiittivät vaan nöyrästi jos sai niin paljon ruokaa ettei kuolleet nälkään ja vilu ja tuska olivat sen ajan ihmiselle siedettäviä. Nykyajan ihmien tietysti pitäisi sen ajan normaalia tuskaa sietämättömänä.
No ei tuo mitään. Vielä 1800-luvulla oltiin kiitollisia tuskasta ja nälästäkin.
Up. Muita kokemuksia/kommentteja? Haluaisin kuulla, miksi vielä 80-luvullakin on tyydytty "kohtaloon" eikä ole edes unelmoitu mistään paremmasta? Nykynuoret tuntuvat osin olevan paljon fiksumpia ammattihaaveiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun 40- ja 50-luvulla syntyneet sukulaiset, eli vanhempieni sisarukset, ovat enimmäkseen koulutettua väkeä. Molemmat vanhempani ovat maatalos lähtöisin. En nyt ole kysynyt sukulaisteni unelma-ammatteja, mutta kun nyt kerran he ovat kaikki hakeutuneet koulutukseen (osa kansakoulu-, osa lukiophjalta), niin eikö nyt voi sanoa, että unelma-ammatteja on ollut? Varmaksi tiedän vain äitini lapsuuden unelma-ammatin, se oli nimittäin karjakko. Sairaanhoitaja-diakonissa hänestä kuitenkin tuli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan vanhimman ikäpolven naisilla tuskin oli unelma-ammatteja, koska vielä 40-luvullakaan naisilla ei juuri ollut mahdollisuuksia kouluttautua tai tehdä työtä kodin ulkopuolella. Vain miehiä pidettiin koulutuksen arvoisina, ja naisia pidettiin pelkkinä tulevina kotivaimoina joilla ei saanut olla mitään mahdollisuuksia elämässä.
Onneksi ajat ovat nykyään toiset.
Minun isäni (syntynyt 1940-luvulla) unelma-ammatti oli matemaatikko, mutta hänestä tuli matematiikan opettaja.
Enoni (s. 1930-luvulla) unelma-ammatti oli lentäjä. Ja lentäjä hänestä tulikin, vaikka joku sanoikin hänelle, että hän on liian iso (pitkä?) lentäjäksi. Myös minä (s. 1960-luvulla) haaveilin lentäjän ammatista, mutta silmäongelmieni vuoksi jouduin siitä luopumaan.
Uskoisin, että unelmia on ollut ihmisillä aina. Osa niistä on toteutunut, osa ei. Samahan se on nykyisinkin, ei kaikkien unelmat toteudu. Ja vaikka toteutuisikin, ei lopputulos välttämättä ole sitä, mitä unelmoidessaan ajatteli.
Mutta onneksi ihminen voi löytää uusia unelmia vanhemmallakin iällä ja niitä on mahdollista lähteä toteuttamaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkien luultiin tietävän tarkasti mitä tahtovat, mielestäni olisi pitänyt neuvoa. Ammatinvalinnanohjaaja ei neuvonut mitenkään.
Vm 58.
Meiillä oli pihapeleiiisä aikanaan mukana nykyinen hornet lentäjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman sukuni vanhuksista monellakin oli kyllä unelmia, jotka kotona romutettiin ja käskettiin mennä töihin ansaitsemaan rahaa perheelle.
Voisin melkein väittää, että saattoi olla jopa enemmän kuin nykyisillä ikäpolvilla. Suomi oli vasta selvinnyt maailman sodista ja koko Suomi oli ollut vasta melko lyhyen aikaa itsenäinen. Moni nykyään päivittäinen ja arkinen asia oli uusi. Hyvin erialsille unelmille ja haaveille oli tilaa. Ja usko siihen, että omalla ahkeruudella voi todennäköisesti saavuttaa paremman elintason kuin aiemmat sukupolvet eli monen mielissä vahvana.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Up. Muita kokemuksia/kommentteja? Haluaisin kuulla, miksi vielä 80-luvullakin on tyydytty "kohtaloon" eikä ole edes unelmoitu mistään paremmasta? Nykynuoret tuntuvat osin olevan paljon fiksumpia ammattihaaveiden kanssa.
Ei ole unelmoitu paremmasta? Mitä sinä horiset? Mietipä kaikkia niitä, jotka muinoin lähtivät siirtolaisiksi Amerikkaan. Uskalsivat lähteä, vaikkeivat edes kieltä osanneet.
Aina on ollut niitä, jotka unelmoi ja niitä, jotka eivät. Nykynuorista osa haaveilee vain sometähteydestä.
Olihan näitä. Insinööri, veturinkuljettaja, sairaanhoitaja,myyjätär.
Isä halusi autonkuljettajaksi. Hänen veljestään tulikin sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Up. Muita kokemuksia/kommentteja? Haluaisin kuulla, miksi vielä 80-luvullakin on tyydytty "kohtaloon" eikä ole edes unelmoitu mistään paremmasta? Nykynuoret tuntuvat osin olevan paljon fiksumpia ammattihaaveiden kanssa.
Ei ole unelmoitu paremmasta? Mitä sinä horiset? Mietipä kaikkia niitä, jotka muinoin lähtivät siirtolaisiksi Amerikkaan. Uskalsivat lähteä, vaikkeivat edes kieltä osanneet.
Aina on ollut niitä, jotka unelmoi ja niitä, jotka eivät. Nykynuorista osa haaveilee vain sometähteydestä.
Erilaiset kyky -ja missikisat on olleet suosittuja niin kauan kuin joku on järjestänyt.
Nuoret haluavat huomiota, oli aika mikä tahansa. Jos ei muuten niin hurjaa mainetta kasvattamalla.
Ei. Entisaikaan riitti työ kuin työ.