Kuinka nopeasti uusperheen pitäisi alkaa toimia mielestäsi?
Kommentit (7)
ensimmäisestä päivästä lähtien, mutta kokonaiskuvio olisi hyvä saada toimimaan kolmessa, viimeistää viidessä vuodessa.
Toki uusperhekin elää eli uusia lapsia syntyy ja tilanne voi sitten taas muuttua.
joten ei se nyt aina niin hankalaa ole. Vielä ei ole tullut uusperheestä johtuvia ongelmia, 12 yhteistä vuotta takana.
Mitähän ap tällä kysymyksellä tarkoittaa?
Uusperheen säännöt pitää olla minusta selvät ennen kuin muutetaan yhteen. Eli kuka maksaa ja mitä, mitkä on perheen säännöt, miten lapsia kohdellaan, mitkä elämässä ovat tärkeimpiä asioita jne... Nämä tulee siis olla heti.
Mutta mikä määrittää uusperheen ja perheen toimivuuden muuten? Onko uusperhe jotenkin erilainen kuin muut perheet? Eipä kai. Kaipa niissä on yhtä lailla väkivaltaa, pettämistä, alkoholismia, työnarkomaniaa, mielenterveysongelmia tai muuta, jotka aiheuttavat sen, että perhe ei toimi perheenä. Lisäksi toki yhteiskunnan vakaa käsitys siitä, että biologinen perhe on edelleen olemassa ja ne neuvottelut toki rasittaa uudisperheen arkea. Mitä selkeämmät säännöt on, niin sitä helpompaa on uusperheen arki. Samoin kuin mitä enemmän vanhemmat ymmärtävät, mikä on lasten etu.
Niin. Mielestäni siis periatteessa uusperheen pitää toimia heti. Mutta entä käytännössä? Mitä tuolla toimimisella tarkoitetaan? Että kukaan ei enää oirehdi menneistä? Sellainen on kai sanottu, että lapsilta menee puolet siitä ajasta sopeutumiseen kuin mitä heillä on ikävuosia. 4-vuotiaalta menisi siis 2 vuotta ja 14-vuotiaalta 7 vuotta...
Lisäksi uskoisin, että toimimisen nopeuteen vaikuttaa paljon myös se, että miten aikuiset ovat itse käsitelleet menneet haavansa. Ei kai juuri kukaan ole mennyt alunperin naimisiin ja tehnyt lapsia ihmisen kanssa, jollei ole uskonut, että se on se elämänkestävä suhde. Kun tämä on päättynyt, on tarpeen tehdä aikuisenkin selväksi että mitä on tapahtunut.
Ja valitettavasti jos ydinperheistä ei toimi 50% (tai sen verran eroaa, kuinkahan moni sitten vielä elää epätyydyttävässä suhteessa avioliitossa), niin uusperheistä hajoaa 75%, joten se kertonee sitä kieltä, että toimimattomia uusperheitä piisaa.
Meidän uusperhe on toiminut heti ekasta yhteenmuuttamispäivästä ihan kitkatta, mutta se ei ole silti estänyt sitä, etteikö yksilöt olisi kipuilleet ja rasittuneet uusperheen arjesta. Toisaalta etteikö ydinperheelläkin olisi kipuja ja rasitteita? Ainakin meidän perheessä niitä oli silloinkin, toisaalta jos ei olisi ollut, niin tuskin oltaiisin erottukaan...
Varmaan siinä vaiheessa rauhoittuu hetkellisesti, kun lapset muuttaa kotoa. Sitten alkaa uusi sota, kun alkaa tulla perinnönjakoja.
kokoajan joka päivä arjessa mukana.
meillä miehen lapsi viikko viikko systeemillä ja kyllä se hankaloittaa(tai ei voi niin vapaasti aina tehdä kuin tahtoisi ja suunnitella asioita) elämää kun lapsi tulee ja lapsi menee ja lomat sun muut suunnittelut pitää aina suunnitella hyvin, lähdetäänkö silloin kun lapsi on meillä vai lähdetäänkö yhteisten lasten kanssa ja milloin pitää jo tulla kotiin kun etälapsi tulee meille tai pitää viedä toiseen kotiin.
ja se yhteistyö sen toisen kodin kanssa, siinä on suurimmat ongelmat meillä, yhteiset säännöt ja rajat on sovittu, sitä vain ei tiedä pidetäänkö niistä siellä toisessa kodissa kiinni.
lapsen kanssa ei sinänsä ole mitään ongelmia, tykkää olla meillä ja tämä on myös hänen kotinsa ja yleensä viikot menee suht hyvin.
4-vuotta takana mutta vielä on parantamisen varaa yhteistyön kannalta kotien välillä sekä saada itselle sitä ajatusta että tämä menee nyt näin eikä siitä toisesta osapuolesta pääse eroon.
helppoa ei suinkaan.
tämä siis edelliselle (mikähän numero oli) joka sanoi että " heti toimii eikai kukaan muuten haluaisi uusperhettä perustaa" minä itse en ainakaan osannut kuvitella millaiseen elämään hyppäsin astuessani kuvioihin mukaan, mutta en halunnut antaa periksikään vaikka olikin hankaluuksi ja jonkinlaisia ongelmia mutta nyt menee arki ihan ok.
Tietyt perusasiat pitäisi minusta olla sovittuna ja niistä selvät sävelet ja toimintakuviot selkeinä jo hyvissä ajoin ennen kuin muutetaan yhteen ja perustetaan uusperhe, mutta tietysti joka perheessä on omat sopeutumisvaikeutensa. Toisilla kestää kauemmin, toisilla menee kivuttomammin. Jollei parin vuoden kuluessa helpota yhtään niin kannattaa varmaan miettiä tarvitaanko jotain apua.