Miksi nykymaailmassa ei haluta kohdata kuolemaa

Koska nykyihminen luulee kaiken olevan reilua, tasa-arvoista ja muutenkin sellaista vaaleanpunaista hattataa. Pienille opetetaan oikeudet, ei velvollisuuksia, opetetaan vaatimaan, ei olemaan kiitollisia, opetetaan kritisoimaan koska se on muka fiksua, ei opeteta keskustelemaan vastavuoroisesti. Kaikki mitä aikuiset tekevät on ihan itsestään selvää ja lapsen oikeus, ei tarvitse olla kiitollinen vaan vaatia lisää ja patempaa, koska on sen arvoinen tai ansainnut kaiken hyvän ihan pelkällä olemassaolollaan.  Kaikki muka ansaitsevat parasta mahdollista, lapset, puolisot, lemmikit. Muiden tulee ansaita myös kunnioitus, itse ei tietenkään tarvitse ansaita mitään koska minä on niin ihastuttava ja riittävä ihan sellaisenaan. Ja MINUN lapset vasta tärkeitä ovatkin. 

Maailma meni pilalle 1914

Kaikkihan sen joskus kohtaa, mutta jokainen haluaisi kohdata sen kivuttomasti.

Ei tämä ole ainoastaan nykymaailman ilmiö. Ennen lapsille usein valehdeltiin kuolemasta. Esimerkki: naapurissani asuu 40-luvun lopulla syntynyt rouva. Hänen veljensä kuoli, kun he olivat lapsia. Naapurille sanottiin, että veli nukkuu. Veljen ruumis siirrettiin aittaan, ja naapurille tuli tietenkin kauhea olo - miksi veli nukkuu kylmässä aitassa? Hän meni katsomaan veljeä, joka oli tietenkin jo ihan kylmä ja jäykkä. Edes hautajaisiin hän ei saanut mennä, koska "ei lapsi ymärrä".

Kuolemasta on tullut tabu, sillä kuolleen kohtaaminen on niin täysin ulkoistettu ammatikseen sen parissa työskenteleville, kuten hoitajille ja hautausurakoitsijoille.

Minulla on yksi työkaveri joka sanoi ettei mene edes hautajaisiin kun ne on niin masentavia eikä tiedä miten olisi, en käsitä!