Päivittäiset soitot tuntemattomista numeroista
Isovanhemmilleni on verkkopankin takia hankittu 2 älypuhelinta jotka eivät ole muuten käytössä, koska he ovat jo sen verran iäkkäitä eivätkä ole opetellut niitä käyttämään ja käyttävät soittamiseen omia näppäinpuhelimiaan. Heidän laskujen maksajana toimii heidän lapsensa ja lapsenlapsensa, kuten esim. minä. Näihin puhelimiin on sen takia hankittu erilliset netti/puhelinliittymät.
Huomasin jossain vaiheessa, että puhelimiin on tullut valtava määrä epämääräisistä numeroista tulleita puheluja joita tulee päivittäin. Yhden kerran kerkesin vastaamaan yhteen numeroon, josta kuitenkaan kukaan ei vastannut yhtään mitään kun huhuilin että kukas siellä nyt on. Lopetin sitten puhelun kun sieltä mitään ei kuulunut.
Näitä puheluita tulee siis joka ikinen päivä vähintään 2 kertaa. Lokitiedoissa on satoja numeroita, jotka ovat kaikki eri numeroista. Yritin eilen soittaa varmaan 10 numeroon takaisin eikä mikään niistä ole enää käytössä. Yritin äsken myös soittaa numeroon, josta oltiin soitettu 4 minuuttia sitten, mutta koko numero ei muka enää ole edes käytössä. Lokitiedoissa näkyy puhelujen sijaintina Helsinki ja numerot ovat suomalaisia, mutta joihinkin numeroihin soittaessa sieltä kuuluu englanniksi ettei numero ole käytössä.
Nämä soittajathan ovat varmasti jotain puhelinmyyjiä, mutta olisi kuitenkin ihan mukavaa ettei ne soittelisi jatkuvasti. Olen yrittänyt saada soittajia kiinni sen takia että olisin voinut pyytää heidän poistavan isovanhempieni puhelinnumerot heidän soittamislistaltaan. Kukaan ei kuitenkaan ole vastannut, joten olisi kiva saada joku telemarkkinointikielto kyseisiin numeroihin.
Onko kellään samanlaista kokemusta tai tietoa miten nämä saisi lopettamaan soittelun? :D
Kommentit (27)
Eihän noihin pidä soittaa takaisin ikinä. Selaa kaikki numerot ja laita estot päälle jokaiseen.
Niin minä teen.
Tuo kieltopalvelu estää osan, eli laillisissa rekisterissä olevat.
Sitten on vielä joitain muita.
Laita numero googleen tai kukasoitti.fi, huomaat että samat on soitellu muillekin. Kauppiaita, huijareita. Oudoimpia ne jossa puhelin soi kerran ja katkeaa eikä edes yritä huijata.
Voithan laittaa vanhusten puhelimen äänettömälle.
Ehkä kannattaisi vaihtaa ne liittymät, huono tuuri kyllä jos molemmissa sama juttu.
Itselläni on prepaid, ja muutama puhelu ehti tulla oudosta numerosta ja lopulta ehdin vastata. Oli kuulemma poliisi, kyseli jotain henkilöä. Myöhemmin myös tuli soittoja joltain englantia puhuvalta, lopetti kyllä sitten siihen kun sanoin että hänellä on väärä numero. Eli epäilen että jonkun "myyjän" vanha numeron olin saanut.
Ette kai te nyt vieraile iäkkäillä vanhemmilla? Ja miksi ette vaan liitä heidän tilejään esim. sinun verkkopankiin ja hoida sitä kautta heidän asioitaan? Tuollainen turha säätäminen ei ole kuin turhaa rahan menoa vanhemmillesi. Ties mitä kaikkea ovat tilanneet.
Vierailija kirjoitti:
Tuo kieltopalvelu estää osan, eli laillisissa rekisterissä olevat.
Sitten on vielä joitain muita.
Laita numero googleen tai kukasoitti.fi, huomaat että samat on soitellu muillekin. Kauppiaita, huijareita. Oudoimpia ne jossa puhelin soi kerran ja katkeaa eikä edes yritä huijata.
Voithan laittaa vanhusten puhelimen äänettömälle.
Mulla oli joskus kun oli vielä laskutusliittymä, niin noita puhelin soi kerran kaksi ja luuri tulee korvaan jos ehtii vastata. Ymmärsin että ne on puhelinmyyjien automaatteja jotka soittelee, se myyjä sitten yhdistyy sille joka ekana vastaa tms.
Ja näitä tuli usein.
Vierailija kirjoitti:
Hullua tuollainen takaisinsoittelu, et kuitenkaan kaikille pysty soittamaan.
telemarkkinointikielto.fi tai https://www.asml.fi/kieltopalvelut/
Tai mieluiten molemmat.
Telemarkkinontikielto, joka on bisnestä, koskee samaa ns. robinson-rekisteriä kuin asml kielto, joten tämä kuluttajaviranomaisenkin suosittelema asml soitto on järkevin.
Höpö höpö nyt taas. Tänään on näjöjään joku puhelinmyyntiä vihaava aktivoitunut :D
Vierailija kirjoitti:
Ette kai te nyt vieraile iäkkäillä vanhemmilla? Ja miksi ette vaan liitä heidän tilejään esim. sinun verkkopankiin ja hoida sitä kautta heidän asioitaan? Tuollainen turha säätäminen ei ole kuin turhaa rahan menoa vanhemmillesi. Ties mitä kaikkea ovat tilanneet.
En tietenkään vierailisi. Asun täällä. Olen 16-vuotias. Mulla ei ole vielä omia verkkopankkitunnuksia toistaiseksi ja muutenkin koko talouden pyörittäminen minun pankkitilin kautta olisi melko outoa ja vaikeaa.
Suosittelen tota asml ja myös se että suoraan estät ne kaikki numerot, minulle tuli kerran puheluita paljon numeroista josta muuten olivat samoja, mutta aina viimeinen numero eri. Estin sitten suorilta kaikki ne numerot. Missään nimessä outoihin numeroihin ei kannata soitella takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ette kai te nyt vieraile iäkkäillä vanhemmilla? Ja miksi ette vaan liitä heidän tilejään esim. sinun verkkopankiin ja hoida sitä kautta heidän asioitaan? Tuollainen turha säätäminen ei ole kuin turhaa rahan menoa vanhemmillesi. Ties mitä kaikkea ovat tilanneet.
En tietenkään vierailisi. Asun täällä. Olen 16-vuotias. Mulla ei ole vielä omia verkkopankkitunnuksia toistaiseksi ja muutenkin koko talouden pyörittäminen minun pankkitilin kautta olisi melko outoa ja vaikeaa.
Ei tarkoittaisi sitä, että hoidettaisiin sinun pankkitilin kautta. Vaan että sinulla olisi käyttöoikeus ja verkkopankkitunnukset vanhusten tileihin.
Mutta outoa kyllä tuo liittymien pitäminenkin tuota tarkoitusta varten. Maksaakin. Miksette hanki ns. tunnuslukulaitetta? Joo, ei ole mun mielestä yhtä kätevä kuin tunnuslukusovellukset, mutta ehkä tässä tapauksessa järkevämpi kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö nyt taas. Tänään on näjöjään joku puhelinmyyntiä vihaava aktivoitunut :D
Mitä ihmettä :D Kyllä mä sen ymmärrän että puhelinmyyjät tekevät vain työtänsä eikä tässä tarkotuksena ollutkaan heitä mitenkään mollata mut kyllä tommonen soittelu on aika riesa. Onneksi noita puheluita ei nyt kuitenkaan tule heidän varsinaisiin puhelinnumeroihinsa, se tästä vielä puuttus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ette kai te nyt vieraile iäkkäillä vanhemmilla? Ja miksi ette vaan liitä heidän tilejään esim. sinun verkkopankiin ja hoida sitä kautta heidän asioitaan? Tuollainen turha säätäminen ei ole kuin turhaa rahan menoa vanhemmillesi. Ties mitä kaikkea ovat tilanneet.
En tietenkään vierailisi. Asun täällä. Olen 16-vuotias. Mulla ei ole vielä omia verkkopankkitunnuksia toistaiseksi ja muutenkin koko talouden pyörittäminen minun pankkitilin kautta olisi melko outoa ja vaikeaa.
Ei tarkoittaisi sitä, että hoidettaisiin sinun pankkitilin kautta. Vaan että sinulla olisi käyttöoikeus ja verkkopankkitunnukset vanhusten tileihin.
Mutta outoa kyllä tuo liittymien pitäminenkin tuota tarkoitusta varten. Maksaakin. Miksette hanki ns. tunnuslukulaitetta? Joo, ei ole mun mielestä yhtä kätevä kuin tunnuslukusovellukset, mutta ehkä tässä tapauksessa järkevämpi kuitenkin.
Tai ihan vaan käytä verkkopankkia selaimen kautta, johon on jaettu netti oman puhelimen kautta.
Miksi se pitää tehdä noin pirun vaikeasti?
- liitätte esim. heidän tilinsa isäsi tai äitisi verkkopankkiin.
- käytätte selaimen kautta esim. sinun puhelimella.
Tässä on nyt vähän isompi ongelma kuin nuo puhelinsoitot. Nimittäin teidän toimintanne. Verkkopankkitunnuksia ei sai luovuttaa muiden käyttöön vaikka niillä hoidettaisiinkin esim. vanhusten asioita. Sen vanhemman kumman vanhemmista on nyt kyse olisi hyvä käydä heidän kanssaan pankissa ja hoitaa virallisesti asiat kuntoon niin, että pankki asiat hoituu hänen kauttaan.

Kaikki nämä laskujen maksut ja muut toiminnat verkkopankissa tehdään kyllä ihan isovanhempieni läsnäollessa.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt vähän isompi ongelma kuin nuo puhelinsoitot. Nimittäin teidän toimintanne. Verkkopankkitunnuksia ei sai luovuttaa muiden käyttöön vaikka niillä hoidettaisiinkin esim. vanhusten asioita. Sen vanhemman kumman vanhemmista on nyt kyse olisi hyvä käydä heidän kanssaan pankissa ja hoitaa virallisesti asiat kuntoon niin, että pankki asiat hoituu hänen kauttaan.
Vanhempien maksut on silti pakko hoitaa heidän tileillään, totta kai siihen pitää hakea vanhempien allekirjoittamalla lupalapulla käyttöoikeus.
Ei niitä kenenkään MUUN tilille siirretä, tietenkään! Vaan siis ap:n vanhempi (ap ei alaikäisenä sitä voi tehdä) hakee isovanhempien valtakirjalla isovanhempien pankista tilinkäyttöoikeutta ja nettipankkitunnuksia siihen.
Sitten sitä tiliä voi käyttää ap:n vanhempi ihan mistä selaimesta haluaa ja maksaa laskut.
Toki noin pidemmän päälle olisi järkevää hommata edunvalvontapäätös tuomioistuimelta, mutta tuollakin pääsee eteenpäin. Aikanaan jos täytyy esimerkiksi saattaa vanhus laitoshoitoon vastoin tämän tahtoa, tarvitaan jo edunvalvontapäätös. Tuollainen vastoin tahtoa tapahtuva tilanne voi olla pakko, jos vanhus dementoituu ja käy vaikeahoitoiseksi, muttei itse tajua tilannetta.
Mitä tulee markkinointipuheluihin, niin niitä tosiaan tulee joillekin paljon, ja varsinkin jos kyseinen liittymänhaltija on sortunut tilailemaan asioita puhelimitse. Kyllä telemarkkinoijat helpon uhrin haistaa...
Tuntemattomasta numerosta tulee kyllä myös viranomaispuheluita. Esimerkiksi poliisin ja terveydenhoidon puhelut tulevat usein tuntemattomasta numerosta. Joskus syynä on soittajien identiteetin suojelu ja häirintäsoittojen estäminen, joskus ihan sekin, että kun ihminen soittaa puhelinkeskuksen kautta alanumerosta (esimerkiksi sairaalan osastolta tai poliklinikalta alanumerosta), puhelun kohteella numero näkyy tuntemattomana.
Mutta jos isovanhempasi ovat kaikkialle tuollaisiin viranomaisiin ilmoittaneet lankanumeronsa, niin eipä noita pitäisi älypuhelimiin tulla.
Noin muuten en ymmärrä ollenkaan, mihin muka tarvitsette kahta älypuhelinta yhden vanhusparin laskujen hoitoon. Ne laskuthan voi vanhempanne hoitaa ihan yhtä hyvin omasta puhelimestaan tai läppäristään tai mistä hilavitkuttimesta nyt haluaakin nettiä käyttää!!
Laita ne numerot salaisiksi ja puhelulokin kautta ne numerot mustalle listalle.
Hullua tuollainen takaisinsoittelu, et kuitenkaan kaikille pysty soittamaan.
telemarkkinointikielto.fi tai https://www.asml.fi/kieltopalvelut/
Tai mieluiten molemmat.