Olen liian omituinen

Mahdotonta tietää noilla taustatiedoilla.

Kuinka vanha olet?

Ehkä se vuosien myötä helpottaa?

T: Omituinen otus itsekin

Onko sulle jotenkin erikoinen puhetyyli? Normaalia hitaampi, tai kenties lapsellinen ääni/tyyli puhua?

Se ratkaisu on löytää muitakin outoja ihmisiä, joiden seuraan lyöttäytyä. Älä pyri normaaliksi tai normaalien ystäviksi pakolla, oudot löytyy yhteiskunnan reunoilta.

Huokuuko sinusta kenties pahuus?

Ne haistaa sen omituisuuden vaikka yrität esittää. Normaalius on niin tarkka juttu että se pitää olla just ja joka kohdassa eikä sinnepäin! Et tee mitään väärin, tai no esittäminen voi tietysti olla "väärin" mutta sitä ei nyt varmaan haettu. Mutta sillä mä saan tykkäyksiä, joten sanon että älä esitä vaan ole iloisesti oma ihana omituinen itsesi :D

Vierailija kirjoitti:

Onko sulle jotenkin erikoinen puhetyyli? Normaalia hitaampi, tai kenties lapsellinen ääni/tyyli puhua?

Ei tietääkseni.

Niitäkin tulee kyllä joskus vastaan, jotka pitävät minua ihan hyvänä tyyppinä, jopa suhtautuvat kuin keskivertoa fiksumpaan. Silloin tunnen olevani heidän kanssaan kuin kotonani, samalla aallonpituudella. Niitä on kuitenkin aika harvoin, esimerkiksi 10 hengen työyhteisössä keskimäärin 2. Ja he eivät ole mitenkään eristäytyneitä, vaan tulevat toimeen niiden lopun kahdeksankin kanssa. Minäkin tulisin yleensä niiden kahdeksan kanssa toimeen, mutta ennemminkin he eivät tule minun kanssa toimeen. Ei ole tarkoitus harrastaa itsekehua, mutta koen ongelman olevan nimenomaan niin päin.

Jos olet aspergerpiirteinen niin se puoli sinusta tulee ilmi pieninä nyansseina, vaikka yrittäisit parhaasi ollakseni nentti. Mutta mitä se haittaa, olet mitä olet ja hyvä sellaisena kun olet.

Minä olen lievästi piirteinen, ja joidenkin äärinormaalien ihmisten kanssa pitää oikein pinnistellä, että he ymmärtäisivät minua. Todella rasittavaa ja pidänkin heitä joustamattomina ja huumorintajuttomina. Ilmaisen itseäni kuitenkin ihan selvästi, mutta yhtään ei saisi poiketa tai käyttää mielikuvitusta itseilmaisussa. Kaiken pitäisi olla joka hetki niin hirveän normaalia.

Erilaisuus ja omituisuus ova rikkauksia ihmiskirjossa, niin kauan kun kohtelee muita ja itseään hyvin.

Yritätkö kenties liikaa olla ns. normaali ja sosiaalisia sääntöjä noudattava? Yliyrittäminen ja pingotus voi antaa ihmisestä omituisen ja sosiaalisesti kömpelön kuvan. Olin itse pitkään tällainen, koska minulle oli lapsesta asti tolkutettu sitä, että ei saa olla noin vetäytyvä ja outo. Seurauksena annoin itsestäni vain entistä friikimmän kuvan, kun yritin hampaat irvessä vetää jotain superseurallisen normi-Nooran roolia.

Sitten paloin loppuun ja mielenterveyteni alkoi järkkyä. Toipumisvaiheessa vaan jotenkin päätin, että nyt riittää esittäminen, olen tuhonnut itseäni jo ihan tarpeeksi ja nyt on aika kokeilla uutta lähestymistapaa. Vahinkoa en ole koskaan kenellekään tietoisesti aiheuttanut enkä halunnut aiheuttaa ja se saa riittää. Jos en kelpaa omana erikoisena itsenäni, niin kukaan ei pakota hakeutumaan seuraani.

Nyt vuosia tuon päätöksen jälkeen en leiki seurallisempaa kuin olen tai yritä väkisin olla kiinnostunut ns. sosiaalisesti hyväksyttävistä ja "naisille sopivista" asioista. Minusta pidetään lähes joka yhteisössä, minne menen ja vaikka en varsinaisesti ystävystykään helposti, niin minua pidetään yleisesti miellyttävänä, tilannetajuisena, empaattisena ja tarkkaavaisena kuuntelijana. Kohtaan kyllä edelleen myös ihmisiä, jotka pitävät minua outona, tosikkomaisena tai toisaalta liian rempseänä mutta paljon vähemmän ja harvemmin kuin ennen. Yleensä muuten nämä oudoksujat ovat sellaisia, jotka vaikuttavat ärsyyntyvän ihan kaikista ja kaikesta, jotka eivät edusta heidän omaa maailmankuvaansa. Eli "vika" lienee ennemminkin siellä heidän puolellaan.

Itsekin olen outo, möläyttelen tyhmiä juttuja ajattelematta sanomisiani, ja joskus jopa loukkaan siksi ihmisiä. Enkä ole varsinaisesti kiinnostunut ns. normaaleista jutuista. Vaatii ihan helkatisti aikaa, että avaudun tuntemattomien ihmisten kanssa oleillessani. Aika monesti uusien ihmisten kanssa joutuu juurikin pinnistelemään, että osaa olla ns. normaalin oloisesti. Minulle esimerkiksi ihmisten tervehtiminen on jo suuri ponnistus.

Terveisin Naispelko27

Vierailija kirjoitti:

Yritätkö kenties liikaa olla ns. normaali ja sosiaalisia sääntöjä noudattava? Yliyrittäminen ja pingotus voi antaa ihmisestä omituisen ja sosiaalisesti kömpelön kuvan. Olin itse pitkään tällainen, koska minulle oli lapsesta asti tolkutettu sitä, että ei saa olla noin vetäytyvä ja outo. Seurauksena annoin itsestäni vain entistä friikimmän kuvan, kun yritin hampaat irvessä vetää jotain superseurallisen normi-Nooran roolia.

Sitten paloin loppuun ja mielenterveyteni alkoi järkkyä. Toipumisvaiheessa vaan jotenkin päätin, että nyt riittää esittäminen, olen tuhonnut itseäni jo ihan tarpeeksi ja nyt on aika kokeilla uutta lähestymistapaa. Vahinkoa en ole koskaan kenellekään tietoisesti aiheuttanut enkä halunnut aiheuttaa ja se saa riittää. Jos en kelpaa omana erikoisena itsenäni, niin kukaan ei pakota hakeutumaan seuraani.

Nyt vuosia tuon päätöksen jälkeen en leiki seurallisempaa kuin olen tai yritä väkisin olla kiinnostunut ns. sosiaalisesti hyväksyttävistä ja "naisille sopivista" asioista. Minusta pidetään lähes joka yhteisössä, minne menen ja vaikka en varsinaisesti ystävystykään helposti, niin minua pidetään yleisesti miellyttävänä, tilannetajuisena, empaattisena ja tarkkaavaisena kuuntelijana. Kohtaan kyllä edelleen myös ihmisiä, jotka pitävät minua outona, tosikkomaisena tai toisaalta liian rempseänä mutta paljon vähemmän ja harvemmin kuin ennen. Yleensä muuten nämä oudoksujat ovat sellaisia, jotka vaikuttavat ärsyyntyvän ihan kaikista ja kaikesta, jotka eivät edusta heidän omaa maailmankuvaansa. Eli "vika" lienee ennemminkin siellä heidän puolellaan.

Kiitos rohkaisevasta kirjoituksesta!

T. Yks outo ulkopuolinen

😬

Vierailija kirjoitti:

Ne haistaa sen omituisuuden vaikka yrität esittää. Normaalius on niin tarkka juttu että se pitää olla just ja joka kohdassa eikä sinnepäin! Et tee mitään väärin, tai no esittäminen voi tietysti olla "väärin" mutta sitä ei nyt varmaan haettu. Mutta sillä mä saan tykkäyksiä, joten sanon että älä esitä vaan ole iloisesti oma ihana omituinen itsesi :D

"Omituiset otukset" ovat suosikkejani ja yleensä muita älykkäämpiä ja lystimpiä tyyppejä. =D

Kaikkien kanssa ei tarvitsekaan tulla toimeen, se on ihan normaalia meille ”normaaleillekin”, mikä se onkaan se.

Älä takerru tuollaisiin mielipiteisiin.. Outo saa olla 😉

Vierailija kirjoitti:

Älä takerru tuollaisiin mielipiteisiin.. Outo saa olla 😉

Mutta kun ei tule toimeen suurimman osan kanssa! Kaikkea mitä kysyn, pidetään merkkinä tyhmyydestä. Mutta jos joku toinen, "normaali" kysyy muilta saman kysymyksen, niin reaktio onkin "hyvä että kysyt neuvoa"!

Siis sama asia voi olla muissa ihmisissä hyvä piirre, minussa aina merkki omituisuudestani.

Minussa on myös jotakin vikana. Työpaikalla tulen ihan hyvin toimeen ihmisten kanssa, kun ymmärrän puhua vain työstä, enkä edes yritä mukaan taukohuonejuttuihin. Mutta vapaa-ajalla en osaa ollenkaan. En tiedä, onko minulla sitten joku hullun katse vai missä mättää, koska en mielestäni edes puhu mitenkään kovin omituisia. Joskus, kun joku yrittää tutustua ja tulla juttelemaan, niin eipä tule toista kertaa.

Oletko autistinen?

Monesti tulee mieleen täälläkin näitä "Olen outo" -tyyppisiä aloituksia lukiessa, että vika ei välttämättä ole lainkaan aloittajan omituisuudessa vaan siinä, että normaalin käsite on itse asiassa todella kapea. Ja kuten eräs kirjoittaja hyvin totesi tässä ketjussa, kaiken pitäisi olla joka hetki niin hirveän normaalia. Kun mietin oman tuttavapiirini ihmisiä, jotka leimaavat herkästi toisen oudoksi, niin heille on yhteistä sellainen tietty neuroottisuus. Koko ajan ollaan huolissaan siitä, että miltäköhän mä nyt näytän ja mitähän noi musta aattelee ja onko noloa, jos x/y/z. He myös kokevat, että heillä on vähän niin kuin velvollisuus ojentaa ja opastaa ihmisiä, jotka ovat heidän mielestään outoja. Kaikkien ja kaiken heidän ympärillään pitäisi sopia tiettyihin raameihin tai muuten he ahdistuvat.

Toinen tyypillinen piirre heille on taipumus yksinkertaistaa asioita ja joko kyvyttömyys tai haluttomuus pohtia motiiveja jonkun ihmisen käytöksen takana. He esimerkiksi saattavat leimata sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivän ihmisen autistiksi ja ottaa toisten ihmisten itseironiset heitot aivan tosissaan ja sitten suuttua heille. Monilla heistä on paperinukkemaisen ohut ja yksiulotteinen ihmiskuva ja he pitävät omituisuutena ihan normaalia ihmisyyteen kuuluvaa monimuotoisuutta, vaikkapa sitä, että metallimusiikin ystävä pitää kovasti myös pienistä kissanpennuista. Tiivistettynä: jos ihminen ei kaikilta osin mahdu siihen hänelle varattuun kapeaan lokeroon, hän on outo.

"sosiaalisesti kyvytön/epäsosiaalinen/huonosti työyhteisöön sopeutuva" <- Näistä kuvauksista saa sen käsityksen, että olet hankala ja ehkä riidanhaluinenkin ihminen.

Parhaat ihmiset on vähän outoja!

Ilkeät ihmiset ne muita noin arvostelee. Heissä on todennäköisesti jotain vikaa ja hankaluutta. Ei sinussa.