Lue keskustelun säännöt.
Terapiassa käyneet, missä vaiheessa ja miten koitte sen auttavan?
05.04.2020 |
En tarkoita terapialla mitään psykiatriselle sairaanhoitajalle juttelemista vaan esim. Kelan pitkässä psykoterapiassa käyviä. Eli henkilöitä, joilla on pitkä masennushistoria ja joilla elämä on tuntunut toivottomalta jo pitkään.
Itse nyt neljännen vuoden päättyessä mietin, onko tätä enää järkeä jatkaa. En oikeastaan koe tilanteeni helpottuneen vaikka onhan se ihan mukavaa, että joku jaksaa huoliani kuunnella ja kannustaa. Aika ison rahasumman olen terapiasta maksanut koska Kela kattaa vain noin kolmanneksen kulusta. Pitäisikö tässä vaiheessa jo tuntua siltä, että terapiasta on ollut apua? Millaisia konkreettisia, positiivisia muutoksia olette terapian myötä kokeneet?
Kommentit (27)
No jos ei neljässä vuodessa ole apua löytynyt ei löydykään kuin tukea antavaa.
Mitä muuta elämässäsi on kuin masennus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No jos ei neljässä vuodessa ole apua löytynyt ei löydykään kuin tukea antavaa.
Mitä muuta elämässäsi on kuin masennus?
Elämässäni on työnteko masennuksen lisäksi. Olen hyvä työssäni mutten ole siitäkään innoissani ja lähinnä vain suoritan sitäkin. En tiedä, mitä muuta voisin tehdä koska alat, jotka oikeasti kiinnostaisivat vaatisivat todella pitkän koulutuksen. Olen nyt jo yli 40-vuotias ja valmistuminen uuteen ammattiin viisikymppisenä ei tunnu houkuttelevalta sekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos ei neljässä vuodessa ole apua löytynyt ei löydykään kuin tukea antavaa.
Mitä muuta elämässäsi on kuin masennus?
Elämässäni on työnteko masennuksen lisäksi. Olen hyvä työssäni mutten ole siitäkään innoissani ja lähinnä vain suoritan sitäkin. En tiedä, mitä muuta voisin tehdä koska alat, jotka oikeasti kiinnostaisivat vaatisivat todella pitkän koulutuksen. Olen nyt jo yli 40-vuotias ja valmistuminen uuteen ammattiin viisikymppisenä ei tunnu houkuttelevalta sekään.
Toisaalta olisihan siinä vielä 15 vuotta työaikaa jäljellä valmistumisen jälkeen. Ehkä kannattaa hakea opiskelemaan. Uudet kuviot voisivat piristää.
Jonkunlaista apua koin saavani oikeastaan lähes heti, kun terapia alkoi. Varsinainen kuntoutuminen alkoi noin vuoden terapian jälkeen. Tosin puolen vuoden terapian jälkeen ymmärsin vaihtaa kevyempään työhön ja sekin varmasti auttoi.
Mulla on kokemusta. Kelaterapiaa takana 2v ja aiemmin joitakin ryhmäterapiakokemuksia. Elämäni on muuttunut tosi paljon. Olen paljon tietoisempi omista haasteistani, kehon stressireaktiot vähentyneet huomattavasti, koen oloni turvalliseksi muiden ihmisten seurassa, kun ennen kuormituin jnejne. Jos ei ap mitään hyötyä ole ollut, jotain on vikana. Ehkä terapeutti ei ole sopiva tai sinä et ole ottanut vastuuta siitä työstä mitä pitää itse tehdä terapian eteen tai jotain? Tai terapiasuunta on väärä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen kokeilemaan Ayahuascaa. Googlettamalla saat lisätietoa.
Vasta sitten kun lopetin terapian, koska olin saanut siellä käytännössä katsoen uuden toimintatavan ja näkemyksen itsestäni. Pahimmillaan terapiassa kaiveltiin läpi kaikki mahdollinen ja olot terapiasessioiden jälkeen saattoi olla aika helvetillisiäkin, kun pintaan alkoi nousta kaikenlaista mitä olin jo unohtanut. Lopetettuani terapian pikku hiljaa huomasin että terapeutin ohjeilla ja uudella ymmärryksellä elämä kantaa ja voin luottaa omiin päätöksiini. Elämän kriisi/muutoskohdissa saatan etsiä apua, jos huomaan että muutos on pelottava ja ajatukset alkaa synkkenemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen kokeilemaan Ayahuascaa. Googlettamalla saat lisätietoa.
Vastuutonta suositella kaikenmaailman potaskaa. Masennus liittyy usein kykyyn käsitellä tunteitaan ja ihmissuhteisiin, eikä mikään hihhulointi siihen auta. Vaan oikeanlainen terapia. No toki joskus tarvitaan myös lääkkeitä alkuun.
Oikeastaan heti huomasin saavani apua ja hyötyä. Silloin en kuitenkaan päässyt Kela-korvauksen piiriin, joten lopetin kun minulta loppui rahat. Myöhemmin masennuin uudelleen, pahemmin, ja tällä kertaa sain Kelalta myönteisen päätöksen. Terapeutillani ei kuitenkaan ollut vapaita aikoja, joten etsin sellaisen jolla oli. Terapia hänen kanssaan piti minua kyllä pinnalla pahimpina aikoina, mutta pahimman yli selvittyäni en kokenut, että olisin saanut hänen kanssaan syvempää paranempista käyntiin. Etsin koko ajan toista terapeuttia, joka edustaisi paremmin minulle sopivaa suuntausta, ja olin myös jonossa tuolle ensimmäiselle terapeutille.
Ensimmäiseltä ei ehtinyt vapautua aikoja, mutta puolen vuoden kohdalla pääsin arviokäynnille toisen terapeutin luo, joka edustaa minulle sopivaa suuntausta. Jo arviokäynnillä sain varmuuden siitä, että haluan vaihtaa. Nyt olen käynyt hänellä vuoden alusta ja heti ensimmäisestä käynnistä lähtien olen kokenut saavani apua.
Ap, jos et koe neljässä vuodessa saaneesi apua, jotain on pielessä. Itse aloin suunnitella terapeutin vaihtoa ihan jo muutaman käynnin jälkeen, kun huomasin ettei terapia hyödytä minua yhtä tehokkasti kuin edellinen. Tosin minulla oli tuo edellinen kokemus vertailupohjana, joten uskalsin siitä syystä toimia aika nopeasti. Oletteko puhuneet terapeuttisi kanssa, minkälaisia kehittymishaasteita sinulla on ja mikä terapiasi tavoitteena tarkemmin on? Siis sen lisäksi että haluat "vain" eroon masennuksesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen kokeilemaan Ayahuascaa. Googlettamalla saat lisätietoa.
En oikein tuohonkaan usko. Enemmän psykedeeleihin, koska niillä on todettu olevan tutkitusti positiivisia vaikutuksia masennuksen hoidossa. Olen niitä tässä tarkoituksessa psykedeelejä kokeillutkin (viimeisenä keinona kun mikään muukaan ei ole tuntunut auttavan) mutta aika laihoilla tuloksilla. Toiset ovat kuulemma kokeneet jonkinlaisen yhteyden ja rakkauden maailman kanssa, itselleni maailma näyttäytyi vain entistäkin raadollisempana paikkana ja tunsin olevani kuin pelaajarobotti ohjelmoidussa maailmankaikkeudessa. En tuntenut rakkautta vaan kaikki tuntui entistäkin teennäisemmältä ja muovisemmalta.
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan heti huomasin saavani apua ja hyötyä. Silloin en kuitenkaan päässyt Kela-korvauksen piiriin, joten lopetin kun minulta loppui rahat. Myöhemmin masennuin uudelleen, pahemmin, ja tällä kertaa sain Kelalta myönteisen päätöksen. Terapeutillani ei kuitenkaan ollut vapaita aikoja, joten etsin sellaisen jolla oli. Terapia hänen kanssaan piti minua kyllä pinnalla pahimpina aikoina, mutta pahimman yli selvittyäni en kokenut, että olisin saanut hänen kanssaan syvempää paranempista käyntiin. Etsin koko ajan toista terapeuttia, joka edustaisi paremmin minulle sopivaa suuntausta, ja olin myös jonossa tuolle ensimmäiselle terapeutille.
Ensimmäiseltä ei ehtinyt vapautua aikoja, mutta puolen vuoden kohdalla pääsin arviokäynnille toisen terapeutin luo, joka edustaa minulle sopivaa suuntausta. Jo arviokäynnillä sain varmuuden siitä, että haluan vaihtaa. Nyt olen käynyt hänellä vuoden alusta ja heti ensimmäisestä käynnistä lähtien olen kokenut saavani apua.
Ap, jos et koe neljässä vuodessa saaneesi apua, jotain on pielessä. Itse aloin suunnitella terapeutin vaihtoa ihan jo muutaman käynnin jälkeen, kun huomasin ettei terapia hyödytä minua yhtä tehokkasti kuin edellinen. Tosin minulla oli tuo edellinen kokemus vertailupohjana, joten uskalsin siitä syystä toimia aika nopeasti. Oletteko puhuneet terapeuttisi kanssa, minkälaisia kehittymishaasteita sinulla on ja mikä terapiasi tavoitteena tarkemmin on? Siis sen lisäksi että haluat "vain" eroon masennuksesta?
Olen käynyt aiemmin toisella terapeutilla 2 vuotta ja sen koin jälkikäteen enemmän haitalliseksi kuin hyödylliseksi. Nykyisen terapeutin valintaan käytin paljon aikaa ja kuuntelin suosituksia. Tavallaan olen terapeuttiini tyyppinä tyytyväinen ja luotan hänen ammattitaitoonsa mutta koen olevani kuin betoniin valettu asenteineni ja ajatuksineni. En näe ulospääsyä tilanteestani enkä toisaalta tiedä, miten terapeuttini voisi tässä minua auttaakaan.
Olen toisaalta ajatellut, että ei elämä monelle muullekaan tällä pallolla ole mikään nautonto ja huomista ei odota. Ehkä minun pitäisi vain yrittää hyväksyä tämä. Toisaalta en näin synkästi ajatellessani näe syytä jatkaa räpistelyä pidempään.
20 vuotta sitten vielä uskoin asioiden voivan muuttua mutta saisiko nyt puolet elämästäni eläneenä vihdoin luovuttaa ja todeta ääneen sen, että minä en todellakaan löytänyt iloa elämää kohtaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen kokeilemaan Ayahuascaa. Googlettamalla saat lisätietoa.
En oikein tuohonkaan usko. Enemmän psykedeeleihin, koska niillä on todettu olevan tutkitusti positiivisia vaikutuksia masennuksen hoidossa. Olen niitä tässä tarkoituksessa psykedeelejä kokeillutkin (viimeisenä keinona kun mikään muukaan ei ole tuntunut auttavan) mutta aika laihoilla tuloksilla. Toiset ovat kuulemma kokeneet jonkinlaisen yhteyden ja rakkauden maailman kanssa, itselleni maailma näyttäytyi vain entistäkin raadollisempana paikkana ja tunsin olevani kuin pelaajarobotti ohjelmoidussa maailmankaikkeudessa. En tuntenut rakkautta vaan kaikki tuntui entistäkin teennäisemmältä ja muovisemmalta.
Sinulta miinustaneelta haluaisin kysyä sitä, mikä sinun perimmäinen ongelmasi on? https://tekniikanmaailma.fi/tutkimus-taikasieniavusteinen-masennushoito…
Asiaa on tutkittu paljon ja jos periaatteesi on vastustaa huumausaineita periaatteellisista syistä, kai kampanjoit myös alkoholin kieltämisen puolesta? Ja vastustat myös lääketehtaiden tuottamia masennuslääkkeitä?
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oliko se vain loputonta analysointia?
Vierailija kirjoitti:
Saitko neljännen vuoden?
Sain.
Olipas ajankohtainen ketju itselle. Itselläni terapeutin etsintä alkamassa. Pelottaa juurikin se jos en osaa/pysty löytämään terapeuttia jolta saisin oikeasti apua. Mitä neuvoisitte ottamaan huomioon? Mua jännittää myös se olenko henkisesti valmis tonkimaan kaiken oman elämäni p askan. Pelottaa lähinnä mitä sitä omasta pääkopasta löytyy, kun sitä ruvetaan möyhentämään.
Jos neljä vuotta, etkä näe valoa tunnelin päässä vielä terapian kautta voi se olla vaikeaa. Onko koko ajan sama terapeutti?
On kokemusta kognitiivisesta terapiasta, mutta ei paranemisesta. Sinällään se tuntui olevan juuri oikea terapialaji, mutta mulla olisi varmaan pitänyt olla joka toinen päivä. Osastohoidoilla on ollut enemmän apua, on aina vähäksi aikaa parempana.
Vierailija kirjoitti:
Olipas ajankohtainen ketju itselle. Itselläni terapeutin etsintä alkamassa. Pelottaa juurikin se jos en osaa/pysty löytämään terapeuttia jolta saisin oikeasti apua. Mitä neuvoisitte ottamaan huomioon? Mua jännittää myös se olenko henkisesti valmis tonkimaan kaiken oman elämäni p askan. Pelottaa lähinnä mitä sitä omasta pääkopasta löytyy, kun sitä ruvetaan möyhentämään.
Kannattaa ainakin miettiä kysymyksiä etukäteen, jotta selviää onko se omaan persoonaan sopiva. Kun sitä oman elämän paskaa tongitaan tarkoituksella, pienikin epäsopivuus persoonoissa voi korostua. Molempien on myös oltava samalla tavalla eteenpäin pyrkiviä asenteiltaan. Terapeutti tietenkin se, joka raahaa sinua kuin kivirekeä välillä, mutta juuri oikea ote ja oikein ajoitetut nykäisyt on ne jotka terapeutilla joko osuu persoonansa kautta tai ei.
Ei sieltä pääkopasta löydy mitään sen kummempia kuin omia estoja keskustella asioista. Niiden estojen purkamiseen pitää itse asennoitua ennakkoon, jotta epämiellyttävistä hetkistä terapiassa jaksaa puskea läpi.
Kävin terapiassa kolme vuotta. Eipä siitä lopulta sanottavaa apua ollut, vaikka toki keskustelu sinällään, varsinkin alussa, oli ihan helpottavaa. Mutta kun se "ensi-innostus" laantui, tuntui että asiat alkoi kiertämään samaa kehää. Lopulta terapiaan lähtö alkoi tuntua velvollisuudelta, jota tunnollisesti ja Kelan tukemana toteutin. Terapeutti oli ammattilainen ja itse tosiaan olin hyvin sitoutunut, mutta siitä huolimatta terapia ei lopulta ollut se avain mitä etsin. En syytä siitä ketään, ei vaan toiminut.
Minäkin haluaisin lukea kokemuksista