Antaisitko anteeksi itsemurhan tehneelle?

Ei ole käynyt edes mielessä. Se on pari kertaa, antoiko se anteeksi mulle, ja annanko itse itselleni.

Kyllä todennäköisesti. Mutta sinä voit palaa helvetin tulessa kuitenkin, kerta tollaista toivot.

Ei ole mitään anteeksi annettavaa. Isäni teki oman päätöksensä, suri, suren, mutta hyväksyn.

Ei siinä ole mitään anteeksiannettavaa. Hän ei ole enää olemassa joten ei ole ketään, jolle voisin anteeksi antaa. Hän halusi kuolla, eikä hänellä ainakaan minun takiani ollut velvollisuutta elää. Tietenkin surullista, että asiat olivat siinä pisteessä.

Annanko anteeksi? Mitä? Että joku kuoli? Kaipaako kuollut mun anteeksiantoa? Ihan omituinen kysymys 😳

Annan jos se tulee oikein kauniisti anteeksi pyytämään.

Tällä palstalla kyllä törmää mitä omituisimpiin ihmisiin ja niiden hajatuksiin 🙄

Helvetti on toinen ihminen. Ihan jokainen.

Mitä? Ei itsemurhan tehnyt kaipaa anteeksiantoa, vaan toisinpäin. Jos joku lähipiiristäni, ystävistä, perheestä tekisi itsemurhan, niin päällimmäinen asia olisi jokaisella lähipiirissä mennä itseensä ja pohtia syitä hänen ratkaisulleen (ellei syyt ole tiedossa itsarin tehneen jättämän viestin muodossa tms), ja kunkin miettiä omaa mahdollista osuuttaan siihen miksi näin kävi.

Onko joku kiinnostunut aloittajan mielipiteestä?

Se ainut itsemurhan tehnyt, jonka tunsin, ei tehnyt minulle koskaan mitään pahaa. Siksi ei ole mitään, mitä minun pitäisi hänelle antaa anteeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä? Ei itsemurhan tehnyt kaipaa anteeksiantoa, vaan toisinpäin. Jos joku lähipiiristäni, ystävistä, perheestä tekisi itsemurhan, niin päällimmäinen asia olisi jokaisella lähipiirissä mennä itseensä ja pohtia syitä hänen ratkaisulleen (ellei syyt ole tiedossa itsarin tehneen jättämän viestin muodossa tms), ja kunkin miettiä omaa mahdollista osuuttaan siihen miksi näin kävi.

No tuo nyt on täysin turhaa. Syyllisten etsiminen ei auta ketään eikä tuo sitä kuollutta takaisin. 

Aika erilaisia itsemurhia on, ap. Sulla varmaan enemmän sitä tyyppiä, kun jätetty mies ampui itseään sydämeen erään läheiseni edessä kostoksi. Siis oikein tahallaan järjesti tuon tilanteen niin että läheiseni joutui näkemään.

Mulla se oli pikkusisko. Sinä vuonna ei ollut aikaa tai voimia hätistellä sitä hirveän sinnikkäästi, kun se vetäytyi yksinäisyyteen. Ajattelin koko ajan, että aikaa olis kohta, kun seuraavan kriisin saa alta pois. Sitten jälkeenpäin olen miettinyt, olinko liian isosisko, vai enkö ollut tarpeeksi isosisko. Miksi se mieluummin kuoli yksin kuin puhui mulle. 

Sanon suoraan että arvostan kyseiseen ratkaisuun päätyneitä. Elämässä ei ole mitään järkeä. Mitä järkeä kuluttaa itseään ja omaisia kun elämä on yhtä vastoinkäymistä vuodesta toiseen? Itse olen niin nössö etten ole vieläkään uskaltanut tehdä, harkinnut olen 10 vuotta. No, jospa korona veis. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä? Ei itsemurhan tehnyt kaipaa anteeksiantoa, vaan toisinpäin. Jos joku lähipiiristäni, ystävistä, perheestä tekisi itsemurhan, niin päällimmäinen asia olisi jokaisella lähipiirissä mennä itseensä ja pohtia syitä hänen ratkaisulleen (ellei syyt ole tiedossa itsarin tehneen jättämän viestin muodossa tms), ja kunkin miettiä omaa mahdollista osuuttaan siihen miksi näin kävi.

No tuo nyt on täysin turhaa. Syyllisten etsiminen ei auta ketään eikä tuo sitä kuollutta takaisin. 

Ei niin, eikä syy tietenkään aina ole muissa ihmisissä. Mutta silloin kun on, esim kun itsemurhan tehnyttä on kohdeltu niin paskasti ja kiusattu tms niin että tämä teki lopulta oman ratkaisunsa, niin syytä olisi muiden mennä itseensä ja kovaa, miettien miten paska tulikaa oltua tätä henkilöä kohtaan. Mut toki kiusaajat ja vastaavat paskakasat ei tätä ymmärrä eivätkä kykene näkemään itsessään mitään vikaa. Ja se on heidän heikkouttansa se.

Tällä palstalla vieraillessa tuntee itsensä ajoittain edes suht normaaliksi ;)