Lue keskustelun säännöt.
Sitoutumiskammoinen ystävä
14.02.2009 |
Minulla on ihana ystävä,jota arvostan muuten, mutta kummeksun hänen sitoutumiskammoaan. Nainen on fiksu yli 30-v. ihan nätti ja seurustellutkin/asunut miehen kanssa. Nyt kuitenkin viimeisimmän kolmannen perättäisen eronsa jälkeen myönsi, että pelkää sitoutua. Minusta on todella väärin hänen tapailemiaan miehiä kohtaan, että hän antaa ymmärtää enemmän kuin itse on valmis antamaan.
Sitten kummeksuu sitä, ettei häntä esitellä, palvota yms. olettaa saavansa prinsessakohtelua, mutta itse ei olisi valmis tulemaan ulos kuorestaan yhtään.
Välillä ärsyttää hänen miesten pyöritys, olisi sitten yksin jos ei kykene sitoutumaan.
Olen itsekin seurustellut ja nähnyt maailmaa, enkä häntä todellakaan siitä kadehdi, minusta hänen käytöksensä on kummallista ja itserakasta. Mitenkähän kuvittelee vielä saavansa lapsia, kun lääkärit ovat jo varoitelleet, että erinäisistä syistä saattaa muutenkin olla hankalaa?
Miehet, no kunnollisia, koulutettuja ovat ja mukavia, mutta eivät ilmeisesti ole tarpeeksi. Ja itse on ihan tavallinen nainen...mitä nykyajan ihmiset vaatii? Miten voisin häntä tukea, ettei menettäisi tätä nykyistä miestään turhan haihattelujen vuoksi?
Kommentit (6)
voit sanoa mielipiteesi ystävättärellesi kerran tai kaksi
mutta jos hän ei tajua sitä niin ei
ja vaikka tajuaisikin ei välttämättä oikeasti halua muutosta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tähän asiaan. Miksi sinun pitää puuttua aikuisen ihmisen seurusteluun? Miksi hänen pitäisi tehdä niinkuin sinä haluat? Jospa suhteesta puuttuu se tärkein asia: rakkaus. Sitähän se kaikki on, rakkautta, rakkautta vaan...
Etkö itse tunne itseäsi kokonaiseksi ilman jotain miestä, vai mistä tuollaiset ajatukset päähäsi kumpuavat? Tiedätkö, jotkut eivät oikeasti tahdo sitoutua, ja sitäpaitsi lapsiakin voi hankkia ihan ilman sitä parisuhdetta mieheen.
ja ystäväni on myös rakastunut tulisesti asuinkumppaneihinsa. Ehkä sitten useat pettymykset ovat tehneet varovaiseksi? Kun se rakkaus on loppunut kuitenkin.
Itse en tunne itseäni kokonaiseksi ilman miestäni, eikä hänen seurustelunsa minulle kuulu. Hyvä ystävä hän silti on, ihmettelen vain, että MIKSI ei haluta sitoutua ja vaaditaan mahdottomia?
En usko, että hän on lapsia valmis hankkimaan vielä ainakaan, kun ei ole valmis sitoutumaan muuten.
Ymmärrän, että aikuinen suhde täytyy ollakin "se oikea", mutta myös ihmettelen, että miten voi itse vaatia antamatta mitään? Jos ymmärrätte mitä tarkoitan. ;)
Itse ainakin vaadin suhteelta että siinä on sitä jotain. Minun pitää saada tuntea olevani rakastettu ja minun pitää myös rakastaa miestä, jonka kanssa olen. Ei se minusta ole liikaa vaadittu. Ja jos sitä ei ole, yhtä hyvin voi sitten erota.
Tietenkään siis ei aina suhteessa ole vain hyviä päiviä. Mutta kyllä sitä pitää tuntea olevansa onnellinen. Ei se riitä että puoliso on koulutettu, kunnollinen ja mukava.
Onhan se silti niinkin että ainakin täällä Helsingissä tuntuu olevan monia yli kolmekymmisiä, jotka eivät oikeasti osaa sitoutua. Haluavat kyllä parisuhteen mutta eivät kuitenkaan ole valmiita luopumaan sinkkuelämästään.