Jos elät yksin, ahdistaako mahdollinen kotikaranteeni kuten nyt Italiassa?

Ihan normaalia arkea, joten miksi en kestäisi?

Ei ahdista, koska en aikoisi kuitenkaan noudattaa sitä. Poliisin resurssit eivät riitä ja sen he ovat itse jo myöntäneet aikoja sitten, ja muut ihmiset eivät menoihin puutu. Sakot eivät kiinnosta, koska olen ollut ulosotossa viimeiset 10v.

Toisekseen lähin kauppa on *een kallis k-market, ja kuolisin sen hinnoilla nälkään, jonka takia käyn aina 10 kilsan päässä olevassa prismassa. Jos en pääse sinne, ilmoittaudun lähimpään vankilaan karanteenin ajaksi.

Ei ahdista. Viihdyn yksin. Ja voin olla ystäviin yhteydessä netin kautta. Lisäksi mua ei ahdista niin paljon, koska olen töissä sairaalassa. Eli pääsen ulos viidesti viikossa.

Hyvä kysymys. - Luultavasti auttaa mm. se, että voin palstailla täällä, soittaa kaverille/ muille läheisille ja kyllä sekin, että tietää, ettei ole yksin, joka joutuu kärvistelemään... Ja kyllä siiäkin on eunsa, ettei oikeasti joudu huolehtimaan esimerkiksi pienistä lapsista tai - toistaiseksi ei  omista vanhemmistakaan samalla. 

Voin eristyksissä ollessani myös mm. lukea ja kuunnella musiikkia tai katsella tv:ta.  

Sinkkumies

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia arkea, joten miksi en kestäisi?

Juuri näin. 

Tähänkin asti olen käynyt kaupassa ja tehnyt hommia kotoa.

Ei ahdista. Jos tulee oikein tylsää niin asennan World of Warcraftin ja seuraava asia mitä huomaan on, että vuosi vaihtuu 2021

Olen kesällä eläkkeelle jäänyt nainen, olen asunut yksin jo 19 vuotta, oikein hätkähdin kun laskin, että onpa aika mennyt nopsaan. Kaksi lastani asuvat samassa kaupungissa, näen heitä normaaliolosuhteissa usein, varsikin kuopukseni perhettä, koska lapsenlapseni on pieni ja käyn häntä hoitamassa.

En tunne koskaan oloani yksinäiseksi. On päiviä joilloin en juttele kasvokkain kenenkään kanssa, korkeintaan lenkillä sanon ”hei” vastaantulijalle. En soita lapsilleni joka päivä, annan heille oman rauhan, hyvin läheisiä silti olemme.

En kaipaa miestä elämääni, en ollut kummassakaan suhteessani kovin onnellinen, onneksi kuitenkin nuorena tuli mentyä naimisiin, että sain lapset ja nyt tämän ihanan pikkuisen, lapsenlapseni, en tiedä mitään muuta niin ihanaa kuin hän.

Kotonaolo on parasta ja nyt nautin kun ei tarvitse mennä töihin, työelämää riittikin 43 vuotta.

Yksin ei ahdistaisi, se olisi parasta ikinä. Viihdyn neljän seinän sisällä. Mutta ahdistaa koska 4v hyppisi seinille kunnes sekoaisi. :(

Minulla kuluu kuukausiakin niin, etten tapaa muita ihmisiä kuin kaupan kassoilla olevia. Niitäkin kerran viikossa, eikä "hei" ja "kiitos" ihan käy keskustelusta. Sukulaisia on kolme, ja heidän kanssaan puhun puhelimessa hyvin usein.

Minulla on käytettävissäni niin vähän rahaa, että nytkin on kolmisenkymppiä ruokaan seuraavaksi kahdeksi viikoksi, ja puuro ja omatekoinen leipä - niin herkullisia ruokia kuin se tavallisesti onkin - kivistää jo vatsaa, kun muuta ei ole. Rahan puute on paljon suurempi ongelma kuin se, että esimerkiksi kauppaan saisi mennä vain tiettyinä aikoina. Kotiinkuljetukseen minulla ei missään tapauksessa ole rahaa. Onneksi olen perusterve, eikä kerran vuodessa tarvittava särkylääke ole suuri investointi.

Olen tottunut olemaan koko ajan yksin. En ole asunut kenenkään kanssa opiskelija-asuntolan jälkeen, ja niistä ajoista on kolmekymmentä vuotta. En ole koskaan seurustellut, koska en vain ole sen tyyppinen ihminen, jota kukaan haluaisi kumppanikseen. Tai oikeastaan edes kaverikseen. Tai työntekijäksi, kuten olen viime vuosina joutunut toteamaan.

Jos ruokaa riittää ja koti säilyy ja tietoliikenne toimii, vietän ihan vaivatta vaikka kuukauden kerrallaan kotonani, kaksikin. Minulla on valtava kirjahylly ja netti on maailman suurin kirjasto. Olen niitä ihmisiä, jotka löydetään jossain vaiheessa kotoaan muumioina, ja toivon vain sitä, että loppu tulee nopeasti ja kivuttomasti, mieluiten unessa.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys. - Luultavasti auttaa mm. se, että voin palstailla täällä, soittaa kaverille/ muille läheisille ja kyllä sekin, että tietää, ettei ole yksin, joka joutuu kärvistelemään... Ja kyllä siiäkin on eunsa, ettei oikeasti joudu huolehtimaan esimerkiksi pienistä lapsista tai - toistaiseksi ei  omista vanhemmistakaan samalla. 

Voin eristyksissä ollessani myös mm. lukea ja kuunnella musiikkia tai katsella tv:ta.  

Sinkkumies

Tehdään tänne huomenna eristyksessä olevien ketju, jota ei tukita negatiivisuudella, jooko?

Ahdistaisi varmaan paljon enemmän, jos olisi perhettä kotikaranteenissa myös, enkä voisi koskaan olla yksin.

Eipä tuo Italian systeemi paljon arjestani muuten poikkea, mutta käyn kyllä kauempanakin kaupassa, ja samalla reissulla tulee hoidettua kävelylenkki. Nytkin iltayöstä kävelin kuuden kilometrin lenkin, eikä kymmentä metriä lähempänä ollut ihmisiä.

Lähin ruokakauppani on kälyinen K-market, jossa on esim. kalaa ja kasviksia heikosti, mutta kyllä niillä ruoilla varmaan hengissä pysyisi. 

Saisin käydä töissä ja sinne kävelen 5 km. Kukaan ei jaksa valvoa missä kaupassa käyn

Britit kielsi yli 2 hlön tapaamiset

Kaupassa saa käydä

Lenkillä 1 krt per päivä

Töissäkin saa käydä

Luulen että enemmän pariskuntia tulee tämä järjestely ahdistamaan.

Anteeksi nyt vaan ekstrovertti, mutta kyllä tässä sipuli pehmenee vain siitä syystä, että ei saa olla hetkeäkään yksin. Tämähän olisi ihan taivas jos yksin saisi olla.

Hämmästyin aika paljon kun luin eilen Italiassa asuvan tuttuni kertovan, että maahan tuli ( kyllä, eilen vasta) lenkilläkäyntikielto. Olen luullut sen olleen siellä koko ajan😲

Ei ahdista ajatus yhtään. Tässä olen monta päivää jo kotoa tehnytkin töitä ja syönyt kotivaraa sekä nauttinut yksinäisyydestä. Tänään pitää varmaan käydä kaupassa täydentämässä varastot. Yksinolo on parasta maailmassa.

Siksihän olen sinkku. Vaikka parisuhteessa on hyvät puolensa, toisen läheisyys alkaa hajottaa niin nopeasti ja seura muuttuu sietämättömäksi. Helpompaa molemmille osapuolille, että en edes lähde siihen, suotta loukkaamaan hyvää miestä.

Viihdyn loistavasti

Lähin ruokakauppa on karmean kallis, paha jos ei Prismaan pääse.

Ei ahdista ollenkaan. Nautin olla yksin ja digitaalisesti pystyy olemaan halutessaan ihmisiin yhteydessä. Tekeminen ei todellakaan lopu kesken. Tämä on myös minun tavallista arkea, eli mikään ei oikeastaan muutu.