Psykologin neuvot ei vakuuta Ylellä

Mä oon vähän eri mieltä. Mun mielestä zenissä tunteita ei pelkästään ohiteta, vaan ne myös rekisteröudään. Siis että onpa tällainen tunne, selvä, nyt palaan harjoitukseen. Siis hyväksytään se, että tunne on. Jos siis puhut nyt harjoituksesta.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon vähän eri mieltä. Mun mielestä zenissä tunteita ei pelkästään ohiteta, vaan ne myös rekisteröudään. Siis että onpa tällainen tunne, selvä, nyt palaan harjoitukseen. Siis hyväksytään se, että tunne on. Jos siis puhut nyt harjoituksesta.

En puhu varsinaista harjoituksesta vaan asenteesta (tai filosofiasta) omia tunteita tai ajatuksia kohtaan. Ne enemmänkin havainnoidaan "ulkopuolisen" silmin. Sen jälkeen ne ohitetaan ja tehdään ihan rauhallisesti jotain muuta. Länsimaisessa psykologiassa aina korostetaan asioiden aktiivista käsittelyä ja tämän vuoksi jotkut ravaavat vuosikausia jossain terapiassa "käsittelemässä" asioita. No apua voi varmaan saada monin eri tavoin, sitä en kiistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon vähän eri mieltä. Mun mielestä zenissä tunteita ei pelkästään ohiteta, vaan ne myös rekisteröudään. Siis että onpa tällainen tunne, selvä, nyt palaan harjoitukseen. Siis hyväksytään se, että tunne on. Jos siis puhut nyt harjoituksesta.

En puhu varsinaista harjoituksesta vaan asenteesta (tai filosofiasta) omia tunteita tai ajatuksia kohtaan. Ne enemmänkin havainnoidaan "ulkopuolisen" silmin. Sen jälkeen ne ohitetaan ja tehdään ihan rauhallisesti jotain muuta. Länsimaisessa psykologiassa aina korostetaan asioiden aktiivista käsittelyä ja tämän vuoksi jotkut ravaavat vuosikausia jossain terapiassa "käsittelemässä" asioita. No apua voi varmaan saada monin eri tavoin, sitä en kiistä.

Tuo kuulostaa kätevältä, mutta myös siltä että helposti tulee huijanneeksi itseään, että tunne on mennyt pois. Oikeasti se kuitenkin voi vaikuttaa taustalla niin että käyttäytyy tavoilla, joiden syitä ei itse ymmärrä. Eri

Länsimaisen elämänmenon yksi vitsaus on juuri asioiden tolkuton käsittely, vatvominen ja vanuttelu. Joka ikisestä asiasta saadaan elämää suurempi ongelmakimppu, jota sitten terapeuttien ja muiden psykologien kanssa pyöritellään. Aiheuttavat myös avioeroja, koska puolisoilla eri näkemys siitä onko/pitääkö joku asia käsitellä.

Onhan se terapia pahimmillaan loputonta vellomista ja henkisessä suossa tarpomista.

Minä nimenomaan vuosia vain ohitin negatiiviset tunteet. Ei se sitten pidemmän päälle johtanut hyvään vaan henkiseen romahdukseen. 

Liikaakaan ei parane vatvoa jokaista ikävää tunnetilaa tietenkään, mutta itse aion käsitellä merkittävät asiat ainakin jotenkin. Pelkään että jos taas vain sivuutan ne, tulee jossain vaiheessa uusi romahdus.

Zeniläisyydessä se tunteen havainnointi on sitä, että tunne hyväksytää, sitä ei yritetä työntää pois, se eletään läpi. Esimerkiksi suru; annetaan itselle lupa surra, ei pelätä sitä tunnetta, tiedetään että se on aikansa ja sitten muuttaa muotoaan ja menee pois.

Länsimaissa taas erityisesti vaikeita tunteita hävetään, pelätään ja yritetään työntää päälle liimatun positiivisuuden alle. Tällainen patouttaa tunteita ja antaa työtä terapeuteille. Tunteet pitää elää läou niin niitä ei enää tarvitse käsitellä myöhemmin. Pakoon niitä ei kuitenkaan pääse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon vähän eri mieltä. Mun mielestä zenissä tunteita ei pelkästään ohiteta, vaan ne myös rekisteröudään. Siis että onpa tällainen tunne, selvä, nyt palaan harjoitukseen. Siis hyväksytään se, että tunne on. Jos siis puhut nyt harjoituksesta.

En puhu varsinaista harjoituksesta vaan asenteesta (tai filosofiasta) omia tunteita tai ajatuksia kohtaan. Ne enemmänkin havainnoidaan "ulkopuolisen" silmin. Sen jälkeen ne ohitetaan ja tehdään ihan rauhallisesti jotain muuta. Länsimaisessa psykologiassa aina korostetaan asioiden aktiivista käsittelyä ja tämän vuoksi jotkut ravaavat vuosikausia jossain terapiassa "käsittelemässä" asioita. No apua voi varmaan saada monin eri tavoin, sitä en kiistä.

Aika merkilliseen zeniin olet perehtynyt ja ilmeisesti vain johonkin psykodynaamiseen terapiaankin.

Zenissa tunteita ei ohiteta, vaan katsotaan ja hyväksytään reagoimatta ja annetaan niiden mennä menojaan omaan tahtiinsa. Ohittaminen on kovin läheistä sukua kieltämiselle, mikä on kovin epätervettä.

Ja nykyään suurin osa psykoterapiasta on kognitiivista, ratkaisukeskeistä, HOT-terapiaa tms, ei mitään psykodynaamista missä käsitellään ja vellotaan kielteisissä tunteissa vuosikausia. Modernissa terapiassa hyödynnetään todella paljon mindfulnessia, joka on käytännössä länsimaista zeniä.

Sitten jos on tarpeeksi hullu, kuten minä, ei auta mikään näistä vaikka vuosia harjoittaisi.

Molemmissa näkemyksissä on puolensa. Asiat pitää uskaltaa kohdata ja käydä läpi, mutta yhtä tärkeää on osata päästää irti eikä jääsä vatvomaan. Eli löytää sen tasapainon jossa kohtaa ja käsittelee riittävästi, mutta ei liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se terapia pahimmillaan loputonta vellomista ja henkisessä suossa tarpomista.

Ainakin uudemmat suuntaukset, kuten kognitiivinen ja ratkaisukeskeinen ovat vastakohta vatvomiselle. Siellä pyritään antamaan ihmiselle työkaluja sekä uudenlaisia ajattelu- ja toimintamalleja, jotta terapia on vain vaihe, jonka jälkeen ihminen voi jatkaa elämäänsä uusin keinoin. Et vissiin tiedä, mitä siellä terapiassa tehdään. Se ei ole märehtimistä, jolla ei pyritä mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Länsimaisen elämänmenon yksi vitsaus on juuri asioiden tolkuton käsittely, vatvominen ja vanuttelu. Joka ikisestä asiasta saadaan elämää suurempi ongelmakimppu, jota sitten terapeuttien ja muiden psykologien kanssa pyöritellään. Aiheuttavat myös avioeroja, koska puolisoilla eri näkemys siitä onko/pitääkö joku asia käsitellä.

Olen samaa mieltä. Päänsä saa silläkin sekaisin kuin vatvoo kaikkia asioita loputtomiin.

Meditaatio auttaisi monia