Oon tajunnut että meillä on ihan mahdoton tehtävä torjua Covid-19 virusta
Suurin osa tulee sairastumisen ja vain vahvimmat selviää siitä.
Kommentit (27)
Pääpaino onkin nyt ainakin hidastaa viruksen leviämistä, etteivät kaikki ole yhtäaikaa sairaana. Tehohoitopaikat riittää paremmin ja muutenkin yhteiskunnan toimintakyky säilyy kun ihmisiä tarvitaan töihin. Aika suuri osa varmaan joutuu taudin läpi käymään, mutta jos suomi ei aivan pysähtyisi sillä aikaa.
Oon tajunnut, että meillä on keinot jo olemassa. Ne ovat hyvin yksinkertaiset. Yksinkertainen keino on tehokkaampi kuin monimutkainen pahuuden vallassa eteenpäin laitettu virus.
Nyt on tärkeää välttää ulkonaliikkumista, suojautua sisätiloihin. Kohentaa omaa vastustuskykyä.
Jos pystyisi estämään, niin meillähän ei olisi kausi-influenssaakaan.
Eli ei sitä pysty estämään, voi vain yrittää jakaa huippua pidemmälle ajalle.
Olisi mahdollista, kuten Kiina, Etelä-Korea, Taiwan, Singapore jne. ovat tehneet. Tauti kuitenkin leviää hyvin tehokkaasti (vähättelyä tuntuu pisaratartunta, kun virus voi hyvin pieninä pisaroina leijua tunteja ilmassa esim. yskäisyn jälkeen), että vain rajut eristyksen ja runsas testaus voi mahdollistaa taudin kitkennän.
Olemmekin ottaneet toisen strategian, jossa 2-4 miljoonaa suomalaista saa taudin, ja näin epidemian pysäyttävä laumaimmuniteetti muodostuu. Sairastaminen ikäänkuin korvaa rokotuksen. Toki arviolta n. 70 000 suomalaista tulee kuolemaan epidemiahuipun aikana ilman hoitoa, mutta kun mietitään strategioiden plussia ja miinuksia, niin päädyimme tähän.
Strategiassamme epidemia on ohi lyhyessä ajassa, ja kun se on ohi niin se on ohi. Kitkemistrategian valinneet valtiot joutuvat elämään jatkuvasti valmiustilassa ja pelossa, ettei epidemia vaan uudelleen ryöpsähdä. Mm. Todennäköistä, että joutuvat pitämään rajoillaan karanteenia toista vuotta yms. kestämätöntä.
Kiinassa vain pari miljoonakaupunkia sai tartunnan. Kiina ei ollut missään kohtaa karanteenissa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä? Minulla ei ole mitään pienintäkään aikomusta olla estämättä sen tuloa. Mitä olen uutisista lukenut, niin tässähän tarjoutuu terveille nuorille ihmisille uusi alku! Asuntojen hinnat laskee, tarjonta kasvaa, eläkkeistä ei tarvitse huolehtia, varallisuus uusjaetaan, jne.
En ymmärrä miksi tupakoitsijat ja yli 70v tulisi olla se ryhmä joka antaa säännöt!
Perussairaudet ovat suurin riskitekijä, EI ikä!

Kitkemisstrategian tarkoituksena on suojella ihmiselämää sekä hankkia laumaimmuniteetti rokotteen kautta. Tämä on oikein.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Olisi mahdollista, kuten Kiina, Etelä-Korea, Taiwan, Singapore jne. ovat tehneet. Tauti kuitenkin leviää hyvin tehokkaasti (vähättelyä tuntuu pisaratartunta, kun virus voi hyvin pieninä pisaroina leijua tunteja ilmassa esim. yskäisyn jälkeen), että vain rajut eristyksen ja runsas testaus voi mahdollistaa taudin kitkennän.
Olemmekin ottaneet toisen strategian, jossa 2-4 miljoonaa suomalaista saa taudin, ja näin epidemian pysäyttävä laumaimmuniteetti muodostuu. Sairastaminen ikäänkuin korvaa rokotuksen. Toki arviolta n. 70 000 suomalaista tulee kuolemaan epidemiahuipun aikana ilman hoitoa, mutta kun mietitään strategioiden plussia ja miinuksia, niin päädyimme tähän.
Strategiassamme epidemia on ohi lyhyessä ajassa, ja kun se on ohi niin se on ohi. Kitkemistrategian valinneet valtiot joutuvat elämään jatkuvasti valmiustilassa ja pelossa, ettei epidemia vaan uudelleen ryöpsähdä. Mm. Todennäköistä, että joutuvat pitämään rajoillaan karanteenia toista vuotta yms. kestämätöntä.
Paitsi että ei ole mitään todisteita, että ihminen pystyisi muodostamaan immuniteetin SARS-CoV-2:lle. Joten se laumaimmuniteetin muodotustuminen on ihan silkkaa toiveajattelua.
Meidän perheessä sellainen lievä flunssa kiersi juuri silloin kun alettiin näitä rajoitustoimia julistaa. Oirekuvaus täsmää ihan siihen COVID-19 tautiin. Tosi lievänä. Lapset toivat päivähoitopaikasta.
Siihen nähden rajoitustoimet olivat myöhässä.
Veikkaan että meidän koronat on taputeltu. Ja ihmettelen myös miksi lievän flunssataudin takia näin järkyttävät toimet joilla vahingoitetaan maailman taloutta.
Italian suurille kuolleisuusluvuille on selityksensä: siellä on paljon iäkkäitä. Maailman toisiksi vanhin kansakunta. Yhdeksänkymppiselle sydänvikaiselle tulee noutaja, nyt tässä muodossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä? Minulla ei ole mitään pienintäkään aikomusta olla estämättä sen tuloa. Mitä olen uutisista lukenut, niin tässähän tarjoutuu terveille nuorille ihmisille uusi alku! Asuntojen hinnat laskee, tarjonta kasvaa, eläkkeistä ei tarvitse huolehtia, varallisuus uusjaetaan, jne.
En ymmärrä miksi tupakoitsijat ja yli 70v tulisi olla se ryhmä joka antaa säännöt!
Perussairaudet ovat suurin riskitekijä, EI ikä!
Olet väärässä. Myös ikä yksinään on riskitekijä. Yli 70-vuotias on AINA riskiryhmää, vaikka ei olisi yhtään perussairautta.
Vierailija kirjoitti:
Olisi mahdollista, kuten Kiina, Etelä-Korea, Taiwan, Singapore jne. ovat tehneet. Tauti kuitenkin leviää hyvin tehokkaasti (vähättelyä tuntuu pisaratartunta, kun virus voi hyvin pieninä pisaroina leijua tunteja ilmassa esim. yskäisyn jälkeen), että vain rajut eristyksen ja runsas testaus voi mahdollistaa taudin kitkennän.
Olemmekin ottaneet toisen strategian, jossa 2-4 miljoonaa suomalaista saa taudin, ja näin epidemian pysäyttävä laumaimmuniteetti muodostuu. Sairastaminen ikäänkuin korvaa rokotuksen. Toki arviolta n. 70 000 suomalaista tulee kuolemaan epidemiahuipun aikana ilman hoitoa, mutta kun mietitään strategioiden plussia ja miinuksia, niin päädyimme tähän.
Strategiassamme epidemia on ohi lyhyessä ajassa, ja kun se on ohi niin se on ohi. Kitkemistrategian valinneet valtiot joutuvat elämään jatkuvasti valmiustilassa ja pelossa, ettei epidemia vaan uudelleen ryöpsähdä. Mm. Todennäköistä, että joutuvat pitämään rajoillaan karanteenia toista vuotta yms. kestämätöntä.
No työnnä nyt hanuriisi tuollainen 70000. Tautiin tulee kuolemaan ehkä 30. Alkaa oikeasti kyllästyttää nämä hysteerikot. Jauhkakaa väliillä vaikka ilmastonmuutoksesta.
Juupa juu. 70-luvulla hoettiin, että kaikki sairastaa rokot läpi ja mitä nuorempana ne saa, sen parempi. En ole sairastanut ainuttakaan rokkoa.
Vierailija kirjoitti:
Paitsi että ei ole mitään todisteita, että ihminen pystyisi muodostamaan immuniteetin SARS-CoV-2:lle. Joten se laumaimmuniteetin muodotustuminen on ihan silkkaa toiveajattelua.
Täsmälleen. Virus voi teoreettisesti muuntautua niin nopeasti, että siitä tulee uusi "keuhkonoro" ja jokavuotinen vitsaus. Virus on jo ehtinyt muuntatumaan Euroopassa ja epidemiaa on kestänyt kuukauden verran.
Vierailija kirjoitti:
Olisi mahdollista, kuten Kiina, Etelä-Korea, Taiwan, Singapore jne. ovat tehneet. Tauti kuitenkin leviää hyvin tehokkaasti (vähättelyä tuntuu pisaratartunta, kun virus voi hyvin pieninä pisaroina leijua tunteja ilmassa esim. yskäisyn jälkeen), että vain rajut eristyksen ja runsas testaus voi mahdollistaa taudin kitkennän.
Olemmekin ottaneet toisen strategian, jossa 2-4 miljoonaa suomalaista saa taudin, ja näin epidemian pysäyttävä laumaimmuniteetti muodostuu. Sairastaminen ikäänkuin korvaa rokotuksen. Toki arviolta n. 70 000 suomalaista tulee kuolemaan epidemiahuipun aikana ilman hoitoa, mutta kun mietitään strategioiden plussia ja miinuksia, niin päädyimme tähän.
Strategiassamme epidemia on ohi lyhyessä ajassa, ja kun se on ohi niin se on ohi. Kitkemistrategian valinneet valtiot joutuvat elämään jatkuvasti valmiustilassa ja pelossa, ettei epidemia vaan uudelleen ryöpsähdä. Mm. Todennäköistä, että joutuvat pitämään rajoillaan karanteenia toista vuotta yms. kestämätöntä.
Höpö höpö.
Koronaviruksia on kulkenut maailmalla useampia. Ja niihin tiedetään tulevan immuniteetti, joten ei ole mitään syytä epäillä etteikö covid19 myös aikaansaisi vastustuskykyä populaatiossa.
Koronavirukset näyttävät muuntuvan kausi-influenssaa hitaammin, mutta toki muuntuvat. Ei hätää sittenkään! kausi-influenssan tapaan sairastettu tauti (tai rokote) todennäköisesti antaa osittaista suojaa myös seuraavia versioita vastaan.
Homman idea nyt on hidastaa tahtia, jolla korona tartuttaa populaation (ja joo, me kaikki hyvinkin todennäköisesti saamme sen jossain vaiheessa, riippuen siitä, miten nopsaan rokote saadaan aikaiseksi), jotta se prosenttiosuus väestöstä, jolla tulee vakavimpia oireita, mahtuu tehohoitopaikoille.
Muuta epäselvää?
Niinhän se arvio on, että noin puolet suomalaisista tulee jossakin vaiheessa sairastamaan koronan. Epidemiaa pyritään vain hidastamaan, jotta sairastuneita olisi tasaisempi määrä pidemmällä ajanjaksolla. Sen takia poikkeustilasta tulee pitkä. Siksi saa asioida kaupassa ja apteekissa sekä ulkoilla, koska jossakin vaiheessa tartunnan silti saa, vaikka sitä varoisi. Puolessa vuodessa tulee kuitenkin kosketettua pari kertaa kasvoja ennen käsien huolellista pesua.
Ainoa keino estää tilanne olisi ollut sulkea rajat helmikuussa ja aloittaa saapujien karanteenit, kuten nyt, mutta karanteenata kaikki oikeasti syrjäisissä paikoissa, kuten esim. Australia tekee. Tosin on virus levinnyt sielläkin. Mutta siellähän taitaa olla hankalat rajat valvoa laittomilta rajanylittäjiltä meren takia. Eli THL oli se taho, joka olisi voinut estää tämän katastrofin Suomessa.
Katsokaapa tämä Kurzgesagtin infovideo, niin ei tarvitse spekuloida eikä levittää väärää tietoa:
Tuohon en TODELLAKAAN halua sairastua.
Vain vahvin 99.9% ihmisistä selviää.