Mies suuttui minulle, taustalla huoli koronasta
Pistin miehen pihalle riidan takia. Hän suuttui minulle liittyen asioiden hoitamiseen ja alkoi heitellä tavaroita, sylkäs päälleni ja, sanoi hankkivansa paremman naisen. Myöhemmin pyysi anteeksi ja sanoi olleensa ahdistunut kaikesta epätietoisuudesta, joka nyt tässä yhteiskunnassa vallitsee, koronan takia. Kertoi että se ei ole tietenkään syy käyttäytyä noin. Hän kerkesi vihaisena pakata tavaransa oma-aloitteisesti ja kysyi anteeksipyynnön jälkeen, että haluanko hänen lähtevän. Vastasin että parempi pitää nyt etäisyyttä jonkin aikaa. Olen niin hämilläni. Tällaisessa tilanteessa pitäisi pitää yhtä, kun on vaikeaa. Mitä mieltä?
Kommentit (15)
Jos tuo oli kertaluontoista ja tajuaa itsekin sen johtuneen tilanteen aiheuttamasta stressistä ja tekee asialle nyt jotain. Mutta vielä tuo sylkeminen. KUKA SYLKEE KENENKÄÄN PÄÄLLE? Ja etenkin tässä tilanteessa, kun ei voi tietää sen syljen sisällöstäkään.
Sanoi jälkeenpäin, että piti sylkästä vaan lattialle, mutta osuikin minuun. En tiedä uskoako. Ja niinpä, nyt varsinkaan ei tulisi sylkeä. :(- ap
No aika erikoinen syy ahdistua ja käyttäytyä. Ei tämä nyt niin vakavaa ole.
Eroa vaan. Se on nykyään ratkaisu kaikkeen.
Äänestys: Pitäisikö AP:ta nyt kehottaa jättämään se sika.
Yläpeukku; kyllä
Alapeukku:ei
Vierailija kirjoitti:
Sanoi jälkeenpäin, että piti sylkästä vaan lattialle, mutta osuikin minuun. En tiedä uskoako. Ja niinpä, nyt varsinkaan ei tulisi sylkeä. :(- ap[/
Onko ukko kiinalainen, kun lattialle on tottunut sylkemään?
Sylkevää ja haukkuvaa ukkoa ei kukaan tarvitse!
Jokainen käsittelee eri tavalla asioita ja on ymmärrettävää, et ahdistaa epäselvät tilanteet. Kyllä minuakin mietityttää, mitä tässä tuleman pitää. Pitäisikö teidän opetella rakentavampaa keskustelua sen sijaan, että toinen heittelee tavaroita ja toinen pistää pihalle? Vai oliko tarkoituksena kouluttaa miestä?
Itse omassa elämässä pysyn kaukana ihmisistä jotka jaetun hädän hetkellä sylkee päälle henkisesti, verbaalisesti tai fyysisesti. Sellainen toiminta kertoo niin paljon siitä kuinka paljon se ihminen itseä arvostaa eikä ole mitään syytä olla tekemisissä ihmisten kanssa jotka pitää itseä sylkemisen arvoisena koska yleensä kun tarkemmin asiaa katsoo niin muukin toiminta on asian kanssa linjassa ja itse muillakin tavoin syljettävänä.
Mitäs hypit miehen silmille? Mistä nalkutit tällä kertaa niin kauan, että miehellä keitti yli?
Ilmeisesti ei suomalainen (sylkeminen?)
Vierailija kirjoitti:
Itse omassa elämässä pysyn kaukana ihmisistä jotka jaetun hädän hetkellä sylkee päälle henkisesti, verbaalisesti tai fyysisesti. Sellainen toiminta kertoo niin paljon siitä kuinka paljon se ihminen itseä arvostaa eikä ole mitään syytä olla tekemisissä ihmisten kanssa jotka pitää itseä sylkemisen arvoisena koska yleensä kun tarkemmin asiaa katsoo niin muukin toiminta on asian kanssa linjassa ja itse muillakin tavoin syljettävänä.
Sehän on "hieno" juttu, että voit rajata mielesi mukaan ihmiset niihin, joiden kanssa et halua olla tekemisissä. En sano, että väkisin pitäisi ongelmia hakea, mutta asiat ei aina ole mustavalkoisia, vaan aika paljon niiden väliltä. On tärkeää ymmärtää, miksi joku käyttäytyy tietyllä tavalla ja pyrkiä auttamaan toista. Mikäli ei halua ottaa apua vastaan, asia on sitten eri. Esimerkiksi lapsuuden traumat heijastuvat aikuisiän parisuhteessa, mikäli niitä ei ole jo käsitellyt. On ihan hyvä ymmärtää käytöksen takana olevia seikkoja, hyväksyminen on taas eri asia. He eivät ole yhtään huonompia kuin kukaan muukaan meistä. Tarvitsevat itseasiassa paljon apua ja rakkautta, toisten ihmisten hyväksyntää, jolloin asiat saadaan muuttumaan.
Siis oletteko eroamassa jokaisen riidan yhteydessä?