Aloitin työt pari viikkoa sitten ja olen kuin toinen ihminen!

Itsellä on kaksi lasta ja oon nauttinu kotona olemisesta ja sitä mää kaipaan. Tekemistä riitti, enkä puhu nytte mistään kotitöistä! Niitä on työssä käydessäkin.. Nytten on paha kun tuntuu että aikaa tarttee olla itselle, perheelle, miehelle, lapsille, ystäville -töitten jälkeen.



Odotetaan kolmatta lasta ja meinaan taas heittäytyä siihen lapsien kanssa oloon ja omaan jaksamiseen. Se on kyllä niin ihana asia; ainoa kiire on että ehtiikö keittään ainakin kahvit töistä palaavalle miehelle!



Itsellä vasta nyt vuoden työn jälkeen kunnon morkkis että lapset hoidossa. Osaa antaa taas arvoa sille ettei kukaan vahdi liikkeitäsi: milloin tulet ja lähdet töissä, kauanko olet tauolla. Montako kertaa käyt pissalla.. Pitää olla tehokas ja ahkera. Kun kotona taas 247 " vastuu" ilman aikatauluja, pyykit voi välillä kasaantua ja yöllä herätä paijaamaan vauvaa.

Keität puuron, jonka lapset sotkee pöydälle ja vauva pulauttaa vaatteesi! Sitä mää odotan. Nyt on vaan kiire töistä kotiin ja kauppaan ja tehä ruuat, siivota, leikkiä, hoitaa iltarutiinit. Jos lähtee lenkille niin siinä menee taas aikaa lapsilta ja morkkis kasvaa.

Onneksi sekin on mahdollista! Liian moni joutuu pakosta valitsemaan epätyydyttävän ratkaisun: joko olemaan 24/7 kotoa tai suorittamaan hampaat irvessä työtä, josta joko ei nauti tai jota on liikaa. Enkä puhu nyt vain äideistä vaan myö isistä... Onneksi niitäkin töitä on, jotka sopii pikkulapsiperheen arkeen hyvin. Itsekin teen motivoivaa työtä, joka ei vaadi pitkiä työpäiviä eikä työaikaani vahtaa kukaan muu kuin minä itse. Tulokset riittävät, sillä ei niinkään ole merkitystä, milloin niiden eteen töitä teen (olen tutkija). Ja mikä ihaninta, lapsemme tykkäävät kovasti olla päiväkodissakin, eli ei tarvitse potea ollenkaan huonoa fiilistä tästä :) Aikaakin on perheelle edelleen sopivasti. Kunpa kaikille halukkaille olisi tarjolla motivoivaa osapäivätyötä tai edes riittävästi joustoja työajoissa!