Kaleva: Resurssien määrä rajoittaa hoitohenkilökunnan koronatestausta Oysissa – Johtajaylilääkäri: "Oulussa virusta ei vielä ole kansan keskuudessa"
Oulussa edes koronalle altistunutta henkilökuntaa ei kyetä testaamaan ja silti johtajaylilääkäri esittää väitteen, että koronaa ei ole lainkaan kansan keskuudessa. Uskoo ken tahtoo. Hus ilmoitti testaavansa oireilevat ikäihmiset. Oulussa ei ole edelleenkään mitään ohjeistusta asiasta.
Kommentit (29)
Tämä on niin naurettavaa touhua. Ensiksi tehdään kriteerit, että Korona-testiin pääsee vain ne, jotka ovat olleet ulkomailla (aluksi vain epidemia-alueilla) tai ovat olleet tekemisissä sairastuneen kanssa, jolla on todettu testein Korona. Tämän jälkeen sitten eri medioissa terveydenhuolloin asiantuntijat vakuuttavat, että kansan joukossa ei ole Koronaa muilla kuin ulkomaanmatkoilta tulleilta testatuilla ja heidän lähipiirillään, jotka ovat altistuneet. Jokin logiikka tässä ontuu.. kun ei kerran testata niin ei voi kyllä kukaan sanoa eikö kansan keskuudessa jo olisi Koronaa.
Oulussa ei koronaa kansan keskuudessa?
Kaverilla on juuri tyypilliset koronaoireet ja on 2 päivää yrittänyt päästä testattavaksi. Hän on talven viettänyt eri puolilla aasia töitä tehden.. Sanoo että ei pääse puhelimella läpi vaikka on useita tunteja käyttänyt soitteluun ja jonottamiseen. Sanoo että tippuu jatkuvasti pois linjoilta.
Kuulostaa kyllä kamalalta että tilanne on tuo jo nyt, etenkin jos koronaa ei edes ole vielä kansan keskuudessa.
Miten terveydenhuolto voi olla niin jumissa ettei sinne saa edes mitään yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:

Mitä se testaaminen tätä "kaveria" auttaa? Kannattaisi nyt sairastaa rauhallisesti.
Sopiikin miettiä, miksi puhelinlinjat on tukossa.
Oliskohan näitä Oulun 17 todettua tapaustakaan tutkittu jos näiden joukossa ei olisi ollut lääkiksen porukkaa. Hehän eivät palanneet kotiin ymmärtääkseni vielä tuolloin epidemia-alueelta
Oulun terveydenhuollossa, varsinkin OYS:ssa, valtaa pitää tietty lahko, jolle ihmisten sairaudet on jumalan tahto ja toiminnan tehostaminen väärin. Näin on ollut kaikkien epäkohtien suhteen, vasta ulkopuolinen puuttuminen tuo asiaan korjausta.
Sun kaveri voi sairastaa rauhallisesti kotona. Ei se siitä sillä parane että testataan! Olkoon onnellinen jos pääsee pelkällä pikku kuluneella. Arkijärkeä voi käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Oulussa ei koronaa kansan keskuudessa?
Kaverilla on juuri tyypilliset koronaoireet ja on 2 päivää yrittänyt päästä testattavaksi. Hän on talven viettänyt eri puolilla aasia töitä tehden.. Sanoo että ei pääse puhelimella läpi vaikka on useita tunteja käyttänyt soitteluun ja jonottamiseen. Sanoo että tippuu jatkuvasti pois linjoilta.
Kuulostaa kyllä kamalalta että tilanne on tuo jo nyt, etenkin jos koronaa ei edes ole vielä kansan keskuudessa.
Miten terveydenhuolto voi olla niin jumissa ettei sinne saa edes mitään yhteyttä.
No juuri nämä sun kaverin tyyppiset pitää sitä linjaa tukossa ihan tarpeettomasti. Jos kunto hyvä, niin anna olla ja sairasta rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oulussa ei koronaa kansan keskuudessa?
Kaverilla on juuri tyypilliset koronaoireet ja on 2 päivää yrittänyt päästä testattavaksi. Hän on talven viettänyt eri puolilla aasia töitä tehden.. Sanoo että ei pääse puhelimella läpi vaikka on useita tunteja käyttänyt soitteluun ja jonottamiseen. Sanoo että tippuu jatkuvasti pois linjoilta.
Kuulostaa kyllä kamalalta että tilanne on tuo jo nyt, etenkin jos koronaa ei edes ole vielä kansan keskuudessa.
Miten terveydenhuolto voi olla niin jumissa ettei sinne saa edes mitään yhteyttä.Mitä se testaaminen tätä "kaveria" auttaa? Kannattaisi nyt sairastaa rauhallisesti.
Sopiikin miettiä, miksi puhelinlinjat on tukossa.
No vaikka siten että tietää kuinka kauan pitää olla eristyksissä ja kannattaako lapsi päästää kouluun vai onko lapsi kenties altistunut koronalle ja levittää sitä ympäriinsä. Eihän hän mitään eristyksiä tsrvitse jos hänellä on tavallinen imfluenssa.
Sinä et varmaan ole kuullut siitä että osa sairastuneista tarvitsee sairaalahoitoa ja joidenkin oireita voidaan lievittää lääkityksellä. Oireesta riippuu saako lääkkeen ilman reseptiä. Osalle on ainakin määrätty antibiootteja (varmaan johonkin bakteerin aiheuttamaan oireeseen - niitäkin voi tulla koronapotilaalle).
Sitä en osaa sanoa mikä kaverin vointi on, sillä en ole nähnyt häntä irl reissunsa jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Sun kaveri voi sairastaa rauhallisesti kotona. Ei se siitä sillä parane että testataan! Olkoon onnellinen jos pääsee pelkällä pikku kuluneella. Arkijärkeä voi käyttää.
Hongkongissa ihmiset näki kartalta (!) missä korttelissa oli sairastumisia. Näin porukkaa tiedottamalla saatiin tautia kuriin kun osasivat varoa. Miten me muka voisimme varoa tätä tautia kun kukaan ei loppujen lopuksi tiedä missä sitä on ja kuinka paljon. Ja lapsetko tulisi lähettää kouluun (=pöpöpesäkkeisiin) tällaisen toimintamallun mukaan? Haistakaapa huilu, taitaa olla Oulun kouluissa huomenna vähän hiljaista..
Vierailija kirjoitti:
Sun kaveri voi sairastaa rauhallisesti kotona. Ei se siitä sillä parane että testataan! Olkoon onnellinen jos pääsee pelkällä pikku kuluneella. Arkijärkeä voi käyttää.
Hassua että moni olettaa heti että kyseessä on vaan pikkukuume tai ehkä vähän nuha vaikka oireita ei ole tarkemmin edes kerrottu.
Onko tässä nyt joku oletus, että sitten vasta saa soittaa jos on tajuton tai ei pysty hengittämään. Kyllähän hoitoon pitää päästä ennenkuin tilanne on tuo.
Ja se hoito alkaa siten että ensin pitää mennä testiin. Tai joillakin konstilla päästä lääkäriin.
Vierailija kirjoitti:
Sun kaveri voi sairastaa rauhallisesti kotona. Ei se siitä sillä parane että testataan! Olkoon onnellinen jos pääsee pelkällä pikku kuluneella. Arkijärkeä voi käyttää.
Pointti oli, että miksi tuo lääkäri valehtelee, ettei tautia muka olisi kansan keskuudessa? Varmasti on, muttei vain välitetä eikä testata. Kamalaa menoa.
Koronaa on ihan varmaati Oulussa, koska sitä on lapissakin omatoimisesti diagnosoituna. Täällä ei testata ketään, joten voi sairastaa kotona ja hakeutua hoitoon, jos olo on heikko eikä kotona selviä. Suomen politiikka on niin eteläkeskeistä, ettei meitä pohjoisen asukkeja paljon mietitä tässä koronassakaan.
Lapissa on ollut aasialaisia koko syksy ja talvi, samoin ruotsista/norjasta kulkee porukkaa täällä, heillä on ollut epidemia pidemmällä. Ihan takuulla ei ole jääneet ruotsin rajalle Koronat! Siltikään ei ole erityisohjeita pohjoiseen, kausiflunssaa ja ärhäkkää rs-virusta täällä on sairastettu ja köhitty.

Tämä.
Mitä te niillä testeillä teette kun on jo omatoimiset diagnoosit?
Vierailija kirjoitti:
Mitä te niillä testeillä teette kun on jo omatoimiset diagnoosit?
Positiivinen testitulos oikeuttaa/velvoittaa myös perheenjäsenten karanteenin
Mistä ne muka tietää että ei ole kansan keskuudessa? Kaikki sairastavat nyt omissa pirteissään eikä testata kuin harvoja - ei nuo mihinkään tilastoihin tule.
Itsekin ollaan sairastuttu täällä Oulussa ilman kontaktia tautialueilla olleisiin, kaikki oireet paitsi hengenahdistus natsaa. Kotona ollaan ja odotellaan ettei menisi pahemmaksi. Pointtihan tuossa että johtajaylilääkäri sanoo "ettei kansan keskuudessa ole Oulussa koronaa", vaikka sitä ei testatakaan "kansan keskuudessa" jos ei ole sitä lähikontaktia ulkomailla olleeseen, ei ole se, että pitäisi välttämättä testata kaikilta. Pointti on se, että johtajaylilääkärin on edesvastuutonta levittää valheellista tietoa (hän ei voi tietää varmasti että sitä ei ole, kun sitä ei testata) ja siten valhellista turvallisuuden tunnetta ihmisille. Nyt sitten sydänsairaat mummot pyörii ostoskeskuksissa, kun johtajaylilääkäri sano että ei hätää, ja sairastuu. Tämä vain hieman kärjistettynä. Odottaako ne sitä, että vakavia tapauksia, joilla ei ole ollut kontaktia, tulee hoitoon, ja sitten vasta sanoo että joo, tautia on "kansan keskuudessa"? Kyllä se sitten on vähän myöhäistä. Kehottaisin ihan kaikkia välttämään sitä liikkumista ihmisten ilmoilla ja noudattamaan varovaisuutta ja käsihygieniaa. Virusta on ihan taatusti ainakin kaikissa suuremmissa kaupungeissa, sanoi johtajaylilääkärit mitä tahansa.
-