Mikä on pisin aika kun olet halunnut sellaista miestä, jota et ole saanut? Tai kauanko meni ennen kuin lopulta sait hänet?

Kumpikin oli vapaa. Olin niin pahasti koulukiusattu, että olisi ollut itsemurha ilmaista tunteeni. Ja miestä joko ei kiinnostanut, tai sitten hän ei saanut sanaa suustaan.



Nyt sanoisin, että hyvä niin, koska on ihana, ihan muu mies. <3

tosin siinä 4 vuoden kohdalla aloin seurustelemaan erään toisen miehen kanssa, silti pari vuotta jaksoin vielä haaveilla tästä ketä en saanut.

vuosikaupalla semmoisten miesten perään mitä en saanut! Sitten alkoi tärpätä, ensimmäisen suhteessa tapaamisen ja suhteen alkamisen väliä oli pari viikkoa, seuraavassa aikaa tais mennä " virallisesti" 6 viikkoa, kun piti potkia eka mies pois.

mutta esim mä tiesin etten sitä yhtä koskaan saa kokonaan, ja siksi kun tapasin " ihan kivan" eli edes potentiaalisen mieskaverin, aloin seurustelemaan ja muutettiin yhteenkin ennenkuin luovuin haaveilemasta tästä eräästä, tosin luovuin osittain koska en enää milloinkaan varmaan edes näe häntä.

Koskea en missään tapauksessa aio. Hänen elämäntilanteensa on sellainen, etten haluasi lähteä sitä sorkkimaan vaikka hän olisi kiinnostunutkin.



Ihmisenä hän on sekä ulkoisesti että varsinkin arvoiltaan ja ajatusmaailmaltaan juuri sellainen, jota minä etenkin pitkässä ihmissuhteessa arvostaisin. Joka kerta kun olemme tekemisissä juttu luistaisi vaikka kuinka kauan ja tunnelma on vapautunut ja kiva.



Kaveriksikin ottaisin mielelläni mutta vaimo tuskin arvostaa ajatustani... Varsinkin kun se ei ole pelkästään kaverillinen;)

een; olin hänelle seuraa ja vakipano vailla sitoutumisen paineita aina, kun hänellä ei ollut muuta naista kehissä. Että silleen. Tähän haikailuun tuhlasin ikävuodet 18-24.

Nyt olen onneksi täyspäinen ja vähän omanarvontuntoisempi kolmekymppinen ja täydellisessä suhteessa viidettä vuotta.

Varsinkin jos teillä on jonkinlainen suhde. Jos tapahtuisi ihme ja tulisi ero niin uskotko että voisit olla hänen kanssaan onnellinen ja luottaa että hän ei haikailisi taas jotain jännitystä elämään, eli pientä vipinää jonkun sellaisen kanssa jota " ei voi" saada?

Aloitin seurustelun toisen kanssa kun luulin etten saisi miestä ikinä. Olin ne 5 vuotta kuitenkin aivan rakastunut siihen mieheen. Kun lopulta hän paljasti minulle että on aina ollut rakastunut minuun ja suutelimme kerran niin viikon päästä hän kuoli onnettomuudessa. Terveisiä kavereille!

Mutta monta vuottahan siinä meni. Molemmat oltiin sinkkuja ja tavattiin about viikottain, kun liikuttiin samoissa piireissä. Minä vain olin sitkeästi ihastunut häneen, ja sen tiesikin moni mun kaveri sekä tämä mies.



Aina silloin tällöin otin asian puheeksi hänen kanssaan. Ja vaikka tulimme hyvin juttuun, viihdyimme toistemme seurassa ja meillä oli hyvin paljon yhteistä, niin mies pystyi näkemään meidät vain ystävinä, eikä ikinä ihastunut minuun romanttisesti. Tätä minun oli vaikea hyväksyä, sillä mies kuitenkin kohteli minua kunnioittavasti, osoitti huomiota ja oli rehellinen. Mutta tilanne ei muuttunut vuosien myötäkään.



Lopulta menimme molemmat samoihin aikoihin naimisiin. Nyt toki ymmärrän ja hyväksyn tilanteen, ja pystyn näkemään siinä miehessä jo huonojakin puolia. Mutta olen hänelle myös todella kiitollinen siitä, ettei hän alkanut leikkimään tunteillani, sillä liikumme edelleen samoissa piireissä ja näemme toisiamme silloin tällöin.