voisitteko ottaa kumppanin jolla ei ole yhtään ystävää?
Tai kaveria jota he näkevät ja teidän seuranne olisi kumppanin ainut seura pääasiallisesti.
Kommentit (38)
Ihmettelen millaisella ihmisellä ei ole yhtään ystävää. Mutta kai voisin ottaa, jos se ei olisi liian outo.
En. En jaksaisi olla 100% vastuussa toisen sosiaalisesta elämästä.
Lisäksi mietityttäisi, että onkohan häiskässä jotain vikaa jos kavereita on 0 kpl.
Voisin. Ei minullakaan ole ystäviä. Yhteydenpito on vain niin vaivalloista.
Tietysti. Ei mulla ole yhtään kaveria, enkä tosiaan kaipaisi elämää jossa puolison kaverit pölähtävät tuon tuosta istumaan iltaa.
Olen ottanutkin ulkomaalaisen naisen. Ei sillä täällä ollut ystäviä.
Zinc
Vierailija kirjoitti:
En. En jaksaisi olla 100% vastuussa toisen sosiaalisesta elämästä.
Lisäksi mietityttäisi, että onkohan häiskässä jotain vikaa jos kavereita on 0 kpl.
Mikä ihmeen vastuu? Tunnut olettavan, että ystävätön olisi sellainen vastoin tahtoaan ja kovasti kaipaisi sosiaalista elämää, jonka tarjoaja sinä sitten olisit. Varmasti suurin osa ystävättömistä on kuitenkin sitä omasta valinnastaan, koska eivät kaipaa sosiaalista elämää. Itsekin olen ollut sinkkuna erittäin tyytyväinen elämääni jo 12 vuotta ilman ystäviä tai kavereita tai sosiaalista elämää, ja en usko jos löytäisin jonkun miehen niin yhtäkkiä alkaisin kauheasti kaivata sellaista.
Miten tämä "ottaminen" taas kerran tapahtuu? Kaksi ihmistä kohtaa toisensa ja päättää olla pariskunta ja se on sitten siinä?
Minusta se käytännössä menee niin, että kaksi ihmistä kohtaa toisensa, kiinnostuu toisistaan ja alkaa tutustua paremmin eli tapailla, seurustella, millä sanalla sitä sitten kutsuukin. Siinä sitten ajan myötä huomataan, sovitaanko yhteen ja kehittyykö ihastuminen rakastumiseksi ja rakastamiseksi.
Mutta jos tietäisin ihmisestä etukäteen, että hänellä ei ole yhtään ystävää niin täytyy sanoa, että en alkaisi tehdä lähempää tuttavuutta. Olisimme niin ratkaisevan erilaisia, että ei se toinenkaan osapuoli varmasti haluaisi minuun tutustua. Olen kyllä introvertti enkä jaksa usein tavata ystäviäni, mutta en osaa kuvitella, miten elämäni olisi pitänyt sujua, jotta olisin voinut joutua tilanteeseen ettei minulla ole ystäviä.
Uskoisin, että kaksi ystävätöntä sopisivat paremmin toisilleen.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen millaisella ihmisellä ei ole yhtään ystävää. Mutta kai voisin ottaa, jos se ei olisi liian outo.
Ole mies ja muuta 300km päähän työn perässä ja se on aikalailla siinä. Naiset saa nyt vaikka työkaverista kaverin, mutta miehenä se on erittäin harvinaista.
Voisin, kunhan toinen ei olettaisi, että roikutaan yhdessä koko ajan. Olen introvertti luonne, ja arvostan omaa tilaa. Ex-mies oli ekstrovertti, ja yritti saada minua koko ajan mukaan omien kavereidensa kanssa, ahdisti vaan sellainen.
Rehellisesti sanottuna: en. Olen itse aika sosiaalinen ja menevä tyyppi, ja haluan että kumppanikin on sellainen, joka jaksaa tulla mukaan illanviettoihin yms.. Ei kaverittomuus toki täysin poissulje sitä, etteikö tykkäisi käydä ihmisten ilmoilla, mutta kyllähän se usein kertoo vähän siitä ettei niin hirveästi jaksa pitää yhteyttä muihin ja sitä kautta sitten ystävät jää. Mulle erityisen tärkeää on että tulisi hyvin toimeen mun ystävien kanssa ja lähtisi mukaan yhteisiin juttuihin, samaten itse haluan tutustua kumppanin kavereihin. Kaveriton kuulostaa omaan korvaan liian yksinäiseltä.
Vierailija kirjoitti:
En. En jaksaisi olla 100% vastuussa toisen sosiaalisesta elämästä.
Lisäksi mietityttäisi, että onkohan häiskässä jotain vikaa jos kavereita on 0 kpl.
Samaa miettisin, eli ensimmäisenä sitä, että miksi toisella ei ole ystäviä? Miten hän silloin edes hallitsee ystävätaidot tai kykenee ystävyyteen ja ihmissuhteeseen? Minä en niitä alkaisi aikuiselle miehelle opettamaan ja olisi todella outoa, että tyypillä ei ole ystäviä. Pärjääkö hän yleensäkään kenenkään kanssa? Minkälaiset välit hänellä on vanhempiinsa ja sisaruksiinsa?
Itselläni on ollut aina ystäviä ja olen saanut todella ihania ystäviä myös aikuisena. Ystävyyssuhteeni ovat pitkiä ja lämpimiä, sellaisia kunnon ystäviä, joihin voin luottaa aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. En jaksaisi olla 100% vastuussa toisen sosiaalisesta elämästä.
Lisäksi mietityttäisi, että onkohan häiskässä jotain vikaa jos kavereita on 0 kpl.
Mikä ihmeen vastuu? Tunnut olettavan, että ystävätön olisi sellainen vastoin tahtoaan ja kovasti kaipaisi sosiaalista elämää, jonka tarjoaja sinä sitten olisit. Varmasti suurin osa ystävättömistä on kuitenkin sitä omasta valinnastaan, koska eivät kaipaa sosiaalista elämää. Itsekin olen ollut sinkkuna erittäin tyytyväinen elämääni jo 12 vuotta ilman ystäviä tai kavereita tai sosiaalista elämää, ja en usko jos löytäisin jonkun miehen niin yhtäkkiä alkaisin kauheasti kaivata sellaista.
Hahaa, et todellakaan kuulosta kovin tyytyväiseltä vaan juuri sellaiselta takakireältä tyypiltä, jolle mikään ja kukaan ei kelpaa. Olet vain sellainen minäminä -tyyppi, että kaikki pysyvät sinusta mielellään hyvin kaukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. En jaksaisi olla 100% vastuussa toisen sosiaalisesta elämästä.
Lisäksi mietityttäisi, että onkohan häiskässä jotain vikaa jos kavereita on 0 kpl.
Mikä ihmeen vastuu? Tunnut olettavan, että ystävätön olisi sellainen vastoin tahtoaan ja kovasti kaipaisi sosiaalista elämää, jonka tarjoaja sinä sitten olisit. Varmasti suurin osa ystävättömistä on kuitenkin sitä omasta valinnastaan, koska eivät kaipaa sosiaalista elämää. Itsekin olen ollut sinkkuna erittäin tyytyväinen elämääni jo 12 vuotta ilman ystäviä tai kavereita tai sosiaalista elämää, ja en usko jos löytäisin jonkun miehen niin yhtäkkiä alkaisin kauheasti kaivata sellaista.
Minä olisin hänen sosiaalinen elämänsä. Sitä se tarkoittaa. Vai miten voidaan solmia parisuhde ja ylläpitää sitä olematta sosiaalisia? Suhteessa on kuitenkin aina vähintään 2 ihmistä.
/Se jolle vastasit
Tottakai. Mieluummin niin päin kuin että toisella olisi 150 kaveria, koko ajan menossa ja kännykkä kädessä länkyttämässä aivotonta paskaa kavereidensa kanssa.
Tietenkin. Olenhan itsekin sellainen.
N23
Vierailija kirjoitti:
Tietysti. Ei mulla ole yhtään kaveria, enkä tosiaan kaipaisi elämää jossa puolison kaverit pölähtävät tuon tuosta istumaan iltaa.
Hieman suppeasti ja teinimäisesti ajateltu taas. Ei ystävyys tarkoita sitä, että nyhjätään koko ajan toisilla kylässä. vaan vaikka sitä, että on ystävä, jonka kanssa voi jutella syvällisempiäkin. On toinen, jonka kanssa on helppo olla, helppo puhua ja joka tuntee sinut.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai. Mieluummin niin päin kuin että toisella olisi 150 kaveria, koko ajan menossa ja kännykkä kädessä länkyttämässä aivotonta paskaa kavereidensa kanssa.
Kaverit ovat kavereita, ystävä on paljon enemmän. Ymmärrän hyvin, että sinä et asiaa tajua. Yritä jaksaa.
Toki. Ei mulla itsellänikään mitään ystäviä tai kavereita ole, enkä sellaisia ole aikuisella iällä koskaan kaivannut. Olen hyvin introvertti luonne, ja toinen introvertti kaveriksi olisi paras mahdollinen.