Lue keskustelun säännöt.
Luulin parantuneeni bulimiasta
14.02.2020 |
Kuukauden onnistuin olemaan normaali. Sitten elämässä taas tapahtui jotain ja kaikki romahti, kaatui päälle. Eikä minulla ole mitään keinoa käsitellä negatiivisia tunteita. Vihaan itseäni. Tuntuu, että ei tämäkään riitä. En millään saa tunteita pois päältä, kun sattuu niin jäätävästi. Sattuu niin, että sekin sattuu kuinka paljon sattuu. Pelottavinta ovat nykyiset apatiakohtaukset (kuvaa ehkä parhaiten), kun istun WC:n lattialla tuijottaen saunan lasiovesta läpi tyhjyyteen oikeastaan ajattelematta yhtään mitään. Olisipa vain katkaisin, mikä kytkeä välillä pois päältä. Tämä kaikki on liikaa ja kestänyt liian pitkään. En saa kipua loppumaan eikä tuska ole poistumassa elämästäni. Ei tässä ole edes mitään järkeä. Haluan vain sen kivun pois.
Kommentit (12)
Suosittelisin, että haet apua tai vähintään etsit netistä tietoa syömishäiriöstä paranemisesta. Kukaan vähänkään lukenut ei kuvittele paranevansa kuukaudessa.
Minulle tulee vaikutelma, ettet pärjää yksin.
Yksin toipuminen voi monelle olla liikaa, et olisi poikkeus jos näin olisi sinunkin kohdalla. Jos on sairastanut pitkään, kestää kauemmin oppia sekä uusia tapoja että ylipäätään opetella olemaan eri ihminen. Osata karsia pois epäterveet tavat ja korjata ne aidosti terveillä. Siten, että ne tuntuvat siltä: hyviltä ja ovat aitoja, itsestä huolen pitämisestä kumpuavia tekoja.
Käy parista kokopäivätyöstä, jos pitää olla itselleen niin ravitsemusterapeutti, lääkäri kuin psykologikin.
Peilinä itse itselleen oleminen on toisaalta hyvä, toisaalta huono asia. Hyvänä puolena siinä näin kokemuksella sanottuna on kyllä se, että tuntemukset tulevat omasta itsestä eivätkä muilta ihmisiltä. Muut ihmiset peilinä korostaa luottamuksen ja juuri sinulle sopivan turvallisuuden kokemuksen merkitystä. Ei ole ihan helppoa löytää rinnallakulkijaksi sellaista.
Pelkästään itsekseen miettiminen ei tuo sellaisia yllätyksiä, mihin ei itsellä olisi vaikutusvaltaa edes jollakin tavalla. Mutta se voi aiheuttaa jumiutumista, jos ei löydä yksin uusia tulokulmia ja positiivisia ajatuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suosittelisin, että haet apua tai vähintään etsit netistä tietoa syömishäiriöstä paranemisesta. Kukaan vähänkään lukenut ei kuvittele paranevansa kuukaudessa.
Minulle tulee vaikutelma, ettet pärjää yksin.Yksin toipuminen voi monelle olla liikaa, et olisi poikkeus jos näin olisi sinunkin kohdalla. Jos on sairastanut pitkään, kestää kauemmin oppia sekä uusia tapoja että ylipäätään opetella olemaan eri ihminen. Osata karsia pois epäterveet tavat ja korjata ne aidosti terveillä. Siten, että ne tuntuvat siltä: hyviltä ja ovat aitoja, itsestä huolen pitämisestä kumpuavia tekoja.
Käy parista kokopäivätyöstä, jos pitää olla itselleen niin ravitsemusterapeutti, lääkäri kuin psykologikin.
Peilinä itse itselleen oleminen on toisaalta hyvä, toisaalta huono asia. Hyvänä puolena siinä näin kokemuksella sanottuna on kyllä se, että tuntemukset tulevat omasta itsestä eivätkä muilta ihmisiltä. Muut ihmiset peilinä korostaa luottamuksen ja juuri sinulle sopivan turvallisuuden kokemuksen merkitystä. Ei ole ihan helppoa löytää rinnallakulkijaksi sellaista.
Pelkästään itsekseen miettiminen ei tuo sellaisia yllätyksiä, mihin ei itsellä olisi vaikutusvaltaa edes jollakin tavalla. Mutta se voi aiheuttaa jumiutumista, jos ei löydä yksin uusia tulokulmia ja positiivisia ajatuksia.
Ei ongelmanani ole syömishäiriö vaan sen aiheuttaneet taustat. Syömishäiriön pystyn helposti korvaamaan toisella riippuuvuudella, mutta en osaa sammuttaa tuskaa, etten tarvitsisi riippuvuutta selviämiseen.
Osaatko sanoa mikä sen kivun aiheuttaa?
Syömishäiriöistä paranemiseen mene vuosia. Ei kukaan tosissaan ole voinut kuvitella parantuneensa kuukaudessa? HUONO provo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osaatko sanoa mikä sen kivun aiheuttaa?
Monta asiaa, mutta ei se kai ole oleellista. Se siinä onkin, että mikään ei auta näihin haavoihin. On vain keinoja, joilla hetkeksi lievittää sitä tuskaa. Tapahtuneita ei voi ikinä muuttaa.
Ole kirjoitti:
Syömishäiriöistä paranemiseen mene vuosia. Ei kukaan tosissaan ole voinut kuvitella parantuneensa kuukaudessa? HUONO provo.
En jaksa ruveta tappelemaan kanssani. Ajattele mitä tahdot.
ap, 7 ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaatko sanoa mikä sen kivun aiheuttaa?
Monta asiaa, mutta ei se kai ole oleellista. Se siinä onkin, että mikään ei auta näihin haavoihin. On vain keinoja, joilla hetkeksi lievittää sitä tuskaa. Tapahtuneita ei voi ikinä muuttaa.
Menneisyyteen ei voi palata, mutta se elää meidän kanssamme ikuisesti. Voimme muuttaa ajatteluamme, jolloin myös menneisyys ottaa uuden muodon. Kun kasvamme ja opimme ymmärtämään ja näkemään maailmaa koko ajan paremmin, saattaa käsityksemme menneisyydestä myös muuttua. Joku asia mikä satuttaa meitä nyt, voi olla se kipinä joka ajaa meidät myöhemmin parempaan suuntaan tai saa meidät tekemään jotain mahtavaa. Menneisyys on siis aina läsnä, mutta voimme kokea sen vaikutuksen eritavoilla eri vaiheissa elämää.
Ikävää että olet kokenut jotain pahaa, ota aikasi toipuessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaatko sanoa mikä sen kivun aiheuttaa?
Monta asiaa, mutta ei se kai ole oleellista. Se siinä onkin, että mikään ei auta näihin haavoihin. On vain keinoja, joilla hetkeksi lievittää sitä tuskaa. Tapahtuneita ei voi ikinä muuttaa.
Menneisyyteen ei voi palata, mutta se elää meidän kanssamme ikuisesti. Voimme muuttaa ajatteluamme, jolloin myös menneisyys ottaa uuden muodon. Kun kasvamme ja opimme ymmärtämään ja näkemään maailmaa koko ajan paremmin, saattaa käsityksemme menneisyydestä myös muuttua. Joku asia mikä satuttaa meitä nyt, voi olla se kipinä joka ajaa meidät myöhemmin parempaan suuntaan tai saa meidät tekemään jotain mahtavaa. Menneisyys on siis aina läsnä, mutta voimme kokea sen vaikutuksen eritavoilla eri vaiheissa elämää.
Ikävää että olet kokenut jotain pahaa, ota aikasi toipuessa.
No kun en toivu. Voin mennä ovesta ulos, esittää työpäivän iloista ja olla kaikkia muita varten palatakseni kotiin itkemään. Voin päättää olla iloinen ja esittää iloista, mutta en olla sitä aidosti. On vain tuskaa. En kiitä niitä ihmisiä tai tapahtumia, vaikka saavuttaisin jotain, jos minusta tulisikin jotain. Se ei olisi heidän tai tapahtuneen ansiota. Se olisi vain minusta kiinni ja silloin olisi päässyt tapahtuneesta yli. Se ei olisi enää mukanani eikä syy onnistumiseeni. Se olisi ollut vain hidaste. Olisin saavuttanut jotain jo aikaisemmin ilman sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
10 taas ap, jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeaa saada tuo merkintä samaan viestiin niin kai viestini tunnistaa ilman näitä lisäyksiäkin.
ap
Isäni hirttäytyi, sisareni pahoinpiteli minua, ystäväni hirttäytyi, mut on rais.kattu, oon ollut psykoosissa ja koittanut itsemurhaa, ex alisti ja pahoinpiteli henkisesti ja fyysisesti. Tässä muutama tapahtunut.
Kärsin kaikista mahdollisista syömishäiriöistä 14-vuotiaasta eteenpäin ja vasta nyt 32-vuotiaana voin sanoa että olen ollut parisen vuotta ilman syömishäiriö-oireilua. Mun keho ja sielu ansaitsee rakennusaineita ja hellyyttä, ei kurittamista.
Kaikesta on mahdollista parantua, mutta se tarvitsee aktiivisen otteen. Vaikka olet uhri ja sulle on tehty pahaa, niin täytyy ajatella että vaikka itse et ole elämääsi joskus pilannut, niin vain sinä voit sen pelastaa. Älä anna niiden pilata elämääs enempää, oot arvokas.
Kyllä sä vielä onnistut!
1