Sairausloma voi venyä vuoden mittaiseksi – alle 35-vuotiaat nuoret ovat mielenterveysongelmien tilastojen kärjessä
Sairauslomien yleisin syy on mielenterveysongelmat. Haavoittuvimpia ovat nuoret aikuiset. Psyykkisistä sairauksista johtuvat sairauslomat ovat lisääntyneet yli viisikymmentä prosenttia viimeisen kolmen vuoden aikana.
Pietarsaaren alueen yrityksissä on kiinnitetty huomiota nuorten sairauspoissaoloihin. Herrmans ja Nordic Lights -yrityksien henkilöstöasiantuntija Nina Hultholmin mukaan sairauspoissaolot ovat lisääntyneet huomattavasti viimeisen vuoden aikana.
– Eniten sairauspoissaoloja esiintyy nuorilla, alle 25-vuotiailla, Hultholm sanoo.
Vuonna 2018 Kela maksoi(siirryt toiseen palveluun) sairauspäivärahaa 4,6 miljoonan päivän ajan mielenterveydellisten häiriöiden seurauksena.
Päivien lukumäärä kasvoi puoli miljoonaa edelliseen vuoteen verrattuna. Mielenterveyden häiriöiden vuoksi korvattiin enemmän sairauspäiviä kuin elimellisistä sairauksista johtuvia.
Alle 35-vuotiaiden nuorten työntekijöiden sairauslomista yli kolmannes, 35 prosenttia, johtuimielenterveydellisistä syistä.
Osa nuorista poissa töistä viikkoja ja jopa vuoden
Monet nuoret työntekijät ovat Hultholmin mukaan hyvin avoimia tuntemuksissaan, kun taas toiset eivät halua keskustella asiasta lainkaan työnantajansa kanssa.
– Yritämme tarjota terapiaa, mutta kaikki eivät tahdo saada apua. Tämä valinta on jokaisen itse tehtävä.
Oireet vaihtelevat, mutta Hultholmin mukaan kyse on usein enemmän ahdistuksesta kuin väsymyksestä.
– Se voi johtua liiasta työstä ja paineista, mutta moni on sairauslomalla myös ahdistuksen ja yksityiselämän ongelmien vuoksi.
Työnantajan on vaikea tietää poissaolon todellista syytä, jos siitä ei kerrota avoimesti.
Kelan tilastojen mukaan suurin osa 55–67-vuotiaiden sairauslomista (37 prosenttia) johtuu tuki- ja toimintaelinten ongelmista. Vanhempien työntekijöiden sairauslomat eivät ole lisääntyneet Herrmans Bike Componentsissa ja Nordic Lightsissa.
https://yle.fi/uutiset/3-11191722
Kommentit (18)
18–35-vuotiaat ovat aikuisia eivätkä nuoria.
Sairausloma, irtisanominen, ja siitä sitten ura työvoimaviranomaisten ja kelan kyykytettäväksi. Aktiivimällit, karenssit, työkokeilut ja lopullinen mielen ja itsetunnon musertuminen. Tästä on hyvinvointiSuomi tehty
ei mee kalloon ihmisillä että Suomi tarvitsee henkinen muutos. Täällä on ilmapiiri sellainen joka imee viimeisetkin elämänilon rippeet pois. Tämä ei ole kestävää. Tapahtuu niin rumia asioita että oksat pois.
Ja ylempään lisäys; hoitovirheet ja hoitamattomuus
Jossain määrin tämä johtuu siitä, että fyysisiä sairauksia ei haluta edes tutkia. Se kun on niin vaivalloista ja toisinaan on tosi vaikea löytää sitä sairautta. Paljon helpommalla pääsee kun sanoo vaan oireiden johtuvan masennuksesta tai ahdistuksesta. Siihen voi lisäksi vähän vittuilla säännöllisistä ja terveistä elämäntavoista.
Omassa lähipiirissä on useampikin"psyykkinen vaiva" muuttunut fyysiseksi sairaudeksi kun on tarpeeksi tutkittu.
On tullut mm. tällaisia diagnooseja: reuma, selkärankareuma MS-tauti, keuhkoveritulppa (tämä parani lopulta asiallisella hoidolla). Jokaista näistä hoidettiin aluksi joko masennus- tai paniikkihäiriö-tapauksina.
Se keuhkoveritulpan saanut joutui hakeutumaan 3 kertaa päivystykseen ennenkuin oireensa uskottiin todelliseksi. Hyvä ettei henki lähtenyt.
Nuorilla ei enää riitä usko materialismiin ja loputtomaan elintason kasvuun. Tulevaisuudelta ei sovi odottaa enää mitään.
Nykyajan monet alle kolmevitoset ovat kuin aikuisen kokoisia lapsia. En ihmettele että on mt-ongelmia.
No mahtavaa.
Minäkin ole vuoden mittaisella sairauslomalla. Sen pitäisi päättyä syksyllä, mutta lääkäri puhuu jo nyt jatkosta. Saapa nähdä miten menee.
Syy saikulle on MS-tauti, ja Kelan lääkäri näyttää olevan sitä mieltä että tästä saattaa vielä parantua. Se on aika hassua, sillä muut lääkärit pitävät tätä etenevänä parantumattomana sairautena. Vielä tästä ei ole kukaan parantunut, eivätkä vuosia jatkuneet oireet yleensä enää parane.
Mutta varmaan minä tästä jollain enkeli- ja yksisarvishoidolla paranen.
Työ on liian kuormittavaa, tai ainakin itse sen koen niin. Aloin uupumaan siivoustöissä ollessani viime kesänä, koska työtahti on aivan järjetön, ja työn määrä valtava. Päivät saattoivat venyä pitkiksi, koska olihan sesonki ja työnantajan oli "pakko" ottaa vastaan tehtäviä enemmän, kuin on mahdollista tehdä. Rahanhimo on tämän nykyisen väsymisen juurisyy, mutta sitä ei haluta tunnustaa.
Jättäydyin tahallani työttömäksi hiljattain, koska huomasin ajattelevani itsetuhoisesti joka ainoa päivä. Itsetuhoinen ajattelu oli voimakasta ja valtasi ajatukset koko päiväksi, jolloin vasta tajusin, ettei tämä ole millään tavalla tervettä. En ole vieläkään toipunut ja tunnustan, että minun pitäisi hakea apua, mutten yksinkertaisesti jaksa. Ajattelen yhä edelleen itsetuhoisesti, joskaan en niin tiheästi. En halua elää tällaista elämää, missä työttömyys on kamalaa, mutta työelämä vielä kamalampaa. Työelämän ongelmia ei haluta nähdä etenkään politiikassa, koska lobbareiden tuoma rahavirta katkeaa.
Haluaisin vain, että kaikki loppuu. Olen huomannut piristyväni aina, kun kuulen coronaviruksen levinneen. Jotenkin koen sen sopivana rangaistuksena ihmiskunnalle tästä kaikesta.
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan monet alle kolmevitoset ovat kuin aikuisen kokoisia lapsia. En ihmettele että on mt-ongelmia.
Vaikka itse kuulun tuohon kategoriaan niin pakko allekirjoittaa lausunto. Ihan käsittämättömän erikoista porukkaa joka ei tiedä miten ihan perus asiatkaan toimii eivätkä osaa hahmottaa isoja kokonaisuuksia sekä miten yksi asia johtaa seuraavaan.
Hyvänä esimerkkinä vaikkapa vihreät (joihin monet tuon ikäryhmän edustajat kuuluu) jotka haluavat kaiken positiivisen, muttei kykene näkemään päätöksiensä negatiivisia seuraamuksia. Esim. heidän ydinvoimanvastustamisen hinta ilmastonmuutoksessa on järkyttävän suuri. Kuitenkin tuonkin vaikutukset oli heti alusta asti tiedossa, mutta heiltä puuttuu se suurempien kokonaisuuksien ymmärrys niin eivät kykene tuon seuraamuksia näkemään vaan pelkästään ne positiiviset asiat.
Työelämä on vedetty nykyisin monin paikoin ihan liian kireäksi. Liiallinen tehokkuus aiheuttaa sen, että ihmisten mielenterveys ei enää kestä sitä eikä töissä pysty olemaan ellei ole joka päivä 100% toimintakunnossa ja silloinkin nipin napin jaksaa olla.
Työelämässä pitäisi olla vähän myös löysää, jolloin siellä jaksaisi paremmin olla, vaikkei aina oma kunto olisi täydellinen.
Vierailija kirjoitti:
Mulla nyt 31 vuotiaana nuppi kaatui lopullisesti. Olen ollut työelämässä 15 vuotiaasta lähtien.
Pelkkää pahaa joka työpaikassa. Vakavia työkiusamistapauksia, nähnyt omilla silmillä kuinka ihmiset tippuvat kuin kärpäsiä pois ja jopa kuolevat.
Se että nuorena naisena on aivan jatkuvasti arvostelun kohteena. Vaatteet, iho, koulutus.
Jatkuvat YTt tekivät tehtävänsä. En aio enää mennä työelämään, jos meen niin teen joko itsenäisesti töitä tai meen ulkomaille. Viha suomalaisia kohtaan on suuri.
Kenenkään mielenterveys ei kestä näin painostava, ahdas ja kiero ilmapiiri. Et koskaan riitä ja kokoajan arvostellaan.
Nyt loppu tottuminen tähän.
Ensiapu tähän on se, että ei välitä v*ttuakaan.
Niin, sairausloma venyy vuoden mittaiseksi pakostikin, sillä työkkärin sääntöjen mukaan jos haluaa keskeyttää koulun toipumisen ajaksi, saa kouluun palata vasta vuoden kuluttua. Näin siis aikuiskoulutuksessa, työmarkkinatuella opiskelevana. Näinkö sitä syrjäytymistä ehkäistään?
Noh, ei muutakun pyöritellään sitten peukkuja sen aikaa kotosalla. Töihin tuskin pääsee kun ei ole aikaisempaa koulutusta.
Omalla kohdallani ongelma on se, että elämä ja työ tuntuu merkityksettömältä. Ei ole mitään yhteisöä, jonka tärkeä jäsen olisin. Työ on tyhjänpäiväistä sontaa, jota ilman maailma pärjäisi mainiosti.
Itse sairastuin myös jo alle 35v.
Johtui huonoista elämänkokemuksista mm.kiusaaminen koulussa ja työelämässä. Olin hoitoalalla töissä ja se ala jos jokin oli vedetty äärimmilleen. Koko ajan koulutusta, uuden oppimista jne. Työ oli yhtä puurtamista. Plus eristämistä ttöelämässä ja juoruilua ja muuta kivaa.
Nyt työtön 42v ja en tiedä onko minusta enää töihin. Haluaisin mutta en tiedä mihin, jaksanko edes kouluun hakea ja miten jaksan työelämässä. Oman työelämäni mursi paineet ja muut ihmiset.
Itselläni ei enää riitä sietokyky. En siedä ihmisiä eikä mikään muukaan. Työelämä tappoi minua lopullisesti.
Mulla nyt 31 vuotiaana nuppi kaatui lopullisesti. Olen ollut työelämässä 15 vuotiaasta lähtien.
Pelkkää pahaa joka työpaikassa. Vakavia työkiusamistapauksia, nähnyt omilla silmillä kuinka ihmiset tippuvat kuin kärpäsiä pois ja jopa kuolevat.
Se että nuorena naisena on aivan jatkuvasti arvostelun kohteena. Vaatteet, iho, koulutus.
Jatkuvat YTt tekivät tehtävänsä. En aio enää mennä työelämään, jos meen niin teen joko itsenäisesti töitä tai meen ulkomaille. Viha suomalaisia kohtaan on suuri.
Kenenkään mielenterveys ei kestä näin painostava, ahdas ja kiero ilmapiiri. Et koskaan riitä ja kokoajan arvostellaan.
Nyt loppu tottuminen tähän.