Mistä löytäisi tietoa Suomen inkvisitoista ja keskiajan noitarovioista
Kirjastosta kysyin, mutta heillä ei ollut kirjoja aiheesta. Haluaisin tietää miten inkvisitio käsitteli noitaoikeuden käyntejä keskiaikaisessa Suomessa ja kuinka monta naista papit polttelivat noitina täällä Suomessa per päivä. Ja minua myös kiinnostaabmiksi tätä osaa Suomen historiasta halutaan häpeillen peitellä, salata ja piilottaa niin ettei siitä puhuta vielä tänäpäivänäkään.
Kommentit (25)
Ei mistään, koska inkvisitio ei toiminut Suomessa. Eikä noitaroviot missään olleen keskiajalla, vaan vasta uuden ajan alussa. Siitä ei puhuta, koska sitä ei ole
Suomessa oli kyllä noitaoikeudenkäyntejä, paljonkin, sitten uuden ajan alussa. Niitä on tutkinut mm Marko Nenonen, jonka julkaisut ovat suomeksi ja Raisa Maria Toivo, joka on julkaissut tutkimuksensa pääasiassa englanniksi sekä Tukholman vainojen osalta Marko Lamberg. Nämä ovat Tampereen yliopistosta. Lisäksi on esim Jari Eilola jyvälskylästä ja Antero Heikkinen Joensuun yliopistosta sekä Mirkka Lappalaisen populaariesitys.
Mä tein noitavainoista esitelmän lukiossa 90-luvulla.
Materiaalin sain kirjastosta.
Suomalaisethan olivat suorastaan innokkaita ilmiantamaan toisiaan noituudesta. Kun esim. naapurissa pellot tuottivat satoa paremmin, ilmoitus noituudesta tasasi kummasti tilejä...
Eikä noistakaan ajoista ole kulunut kuin muutamia satoja vuosia.
Ihminen on jännä olento...
Ainakin länsirannikolla tätä harrastettiin. Tutkipa vaikka Kristiinankaupungin, vanhan Vaasan tai muiden vanhojen kaupunkien historiaa siellä suunnalla.
Kyllä tästä aiheesta on tehty useampiakin kirjoja. Kannattaa kysyä uudestaan kirjastosta!
AV:lla on kaikki jotain historia-autisteja. Ihmettelen aina miten tiedätte historiasta noin paljon.
Heikki Ylikankaan kirjassa Suomen historian solmukohdat käydään läpi 1600-luvun Ruotsin vallan ajan pimeää historiaa. Mukana on juttua myös noitavainoista.
Inkvisitio toimi vain katolisissa maissa.
Tämä ilmiö ei liity aikakauteen vaan ihmisen käyttäytymiseen yleisesti.
Noitaoikeuden käynnit olivatkin maallisia tuomio istuimia, jos noituudesta syytettyä oltiin tuomitsemassa kuolemaan (eli lynkkaamassa) niin syytetty saattoi vielä vedota kirkkoon, sillä -- uskomatonta ja huvittavaa kyllä -- niin kirkko asettui usein puolustamaan syytettyjä ja usein armahti syytetyn ellei kyse sitten ollut syytetyn aiheuttamasta kuolemantuottamuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Inkvisitio toimi vain katolisissa maissa.
Inkvisitio kuitenkin näitä noitia vainosi ja poltti täällä Euroopassa.
https://www15.uta.fi/yky/arkisto/historia/noitanetti/synti.fi.html
Tämä teos kannattaa etsiä käsiinsä.
Myös täältä voi löytyä jotain kiinnostavaa:
https://www15.uta.fi/yky/arkisto/historia/noitanetti/index.fi.html
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inkvisitio toimi vain katolisissa maissa.
Inkvisitio kuitenkin näitä noitia vainosi ja poltti täällä Euroopassa.
Suurin osa noitaoikeudenköynneistä ja KAIKKI Ruotsin ja Suomen oikeudenkäynnit käytiin maallisissa oikeuksissa, ei inkvisitiossa.
Johtuu Raamatusta. Siellä sanotaan että noitanainen on tapettava.
Suomessa noituudesta syytetyt olivat enimmäkseen miehiä ja yleensä heitä ei edes tuomittu. Noituutta käsiteltiin maallisessa oikeudessa ja monessa tapauksessa kirkko asettui puolustamaan syytettyjä.
Suomen alueella on syytetty noituudesta tai taikuudesta Nenosen arvion mukaan noin 2000 ihmistä 1500-1800. Näistä noin 150-200 on tuomittu kuolemaan, mutta tuo,ioita ei pääsääntöisesti pantu toimeen, vaan ne muutettiin ylemmissä oikeusasteissa joksikin muiksi rangaistuksiksi. 1600-luvulla, jolloin oikeudenköyntejä oli eniten, noin puolet syytetyistä vapautettiin. Loput tuomittiin useimmiten sakkoihin. 1600-luvulla noin puolet syytetyistä oli miehiä, paitsi noitasapattitapauksissa, jossa syytetyt olivat aina naisia. 1700-luvulla suurin osa syytetyistä oli miehiä.
Mirkka Lappalaisen Pohjoisen noidat on hyvä katsaus aiheeseen, sijoittuu 1500-luvulle. Samoin Marko Lambergin Noitaäiti.
0/5