Olen pettynyt sairaanhoitajakoulutukseen, tulkaa kertomaan mietteenne
Mielestäni koulutus ei valmista työelämän vaatimuksiin tarpeeksi. Tosi paljon oletetaan, että käytännön asioiden opetus on harkkapaikan/työpaikan vastuulla. Itse ainakin mieluummin opettelisin koulussa ihan kunnolla kanyloinnin ja verinäytteenoton luokkakaveriin ja katetroinnin nukkeen, kuin että alan HARJOITTELEMAAN harkkapaikoissa oikeisiin potilaisiin! Koulussa siis kyllä käydään nämä asiat läpi, mutta suunnilleen 1-2 kertaa saa harjoitella. Mielestäni se ei ole ok enkä itsekään haluaisi, että opiskelijat harjoittelisivat minuun näitä asioita jos olisin terveydenhuollossa potilaana. Täytyy silti kiittää paljon niitä potilaita jotka tähän suostuvat ja mahdollistavat meidän opiskelijoiden oppimisen. Toki myös ohjaaja on aina valvomassa eikä kukaan opiskelija koskaan aiheuta vaaraa potilaalle joten ei siinä huolta, mutta eihän se kivaa ole jos joku harjoittelee vaikka kanylointia useamman kerran sinuun.. eli käytännön asioita pitäisi opetella enemmän koulussa, se valmistaisi paremmin työkentille.
Toinen asia on lääkkeet.. sairaanhoitaja tarvitsee tosi paljon lääketietoutta: mikä lääke, mikä vaikuttava aine, miten vaikuttaa, mihin vaikuttaa, miksi käytetään, paljon suositellaan antamaan lääkettä kerrallaan tai päivässä, miten annetaan jne. Harkkapaikoissa on huomannut, että sh:n todella täytyy tietää paljon lääkkeistä, se ei ole pelkästään farmaseutin homma. On meillä koulussa ollut farmakologiaa vähän, mutta enemmän pitäisi olla ja varsinkin yleisimpiä lääkkeitä pitäisi käsitellä enemmän koulussa. Potilaatkin tosi usein kyselevät omista lääkkeistään ja on se noloa jos ei sairaanhoitajana osaa mitään vastata..
Sitten nämä iänikuiset ryhmätyötä/ryhmätentit.... Yksilösuorituksia pitäisi olla PALJON ENEMMÄN!!!! Että miten inhottaa jatkuvat ryhmätyöt eikä työt mene niissä koskaan tasan vaan aina osa tekee enemmän ja osa vapaamatkustaa. Paljon enemmän pitäisi olla kunnollisia yksilötenttejä, jotta nähdään yksilön oma osaaminen.
Tässä omia mietteitä, anteeksi avautuminen. Samaistuuko joku ajatuksiini? Opettajat meillä on kyllä todella mukavia ja ammattilaisia, siitä iso plussa. Myös harkkapaikat vastaanottavaisia, mukavia ja kivoja työyhteisöjä ja hyvä ohjaus opiskelijalle, iso plussa siitäkin. Silti täytyy itse koulutusta kyllä arvostella, en ole yhtään tyytyväinen.
Kommentit (19)
Olen valmistumassa, mutta en uskalla hakea töihin, koska en voi taata, että osaisin toteuttaa esimerkiksi i. v. -lääkehoidon tai nestehoidon alusta loppuun oikein tai että osaisin pistää lihakseen. Meille on opetettu vain ventrogluteaalinen pistos. Harkkapaikoissa ohjaajat eivät osanneet ohjata lihaspistosta tuohon paikkaan, vaan pistivät pakaraan. Niinpä nyt valmistuessa olen pistänyt yhden kerran lihakseen koska harkkapaikoissa ventroon pisto ei onnistunut, kun ei saanut ohjausta. Yhden kerran oli ohjaaja, joka osasi ventroon piston, mutta ei löytänyt varmasti oikeaa paikkaa ja pisti sittenkin pakaraan. En ymmärrä, miten selviytyisin sairaanhoitajan työstä, kun vastaan saattaa tulla lihakseen pisto, mitä en tällä hetkellä hallitse...
Miltä teistä potilaista tuntuu lukea tällaista sairaanhoitajakoulutuksesta? Uskallatteko mennä hoitoon?
Nukkea ja ihmistä ei voi verrata, joten valitettavasti käytäntö on opittava harjoittelussa ja työpaikoilla. Esim. katetrointia ajatellen; iso osa ihmisistä poikkeaa anatomialtaan oppikirjan mukaisesta ja esim. reippaasti ylipainoisen ihmisen katerointi on aivan eri asia kuin hoikan tai normaalipainoisen. Samoin kanylointi; tatuoidun potilaan tai vanhuksen kanylointi on aivan eri asia kuin nuoren, hyväsuonisen, joka ei ole tuhonnut suoniensa näkyvyyttä väriaineilla.
Lääkityksestä taas täytyy totta kai tietää todella paljon, mutta toisaalta potilaiden peruslääkitys ja osastolla käytettävät lääkkeet poikkeavat todella paljon toimipisteestä riippuen. Esim. psykiatrisella osastolla on potilailla keskimäärin eri lääkitys kuin vaikka synnärillä tai sisätautien osastolla tai kirurgisella. Opit kyllä työssäsi juuri niistä lääkkeistä riittävästi, joihin törmäät.
Koulu antaa siis vain valmiudet, mutta varsinainen oppiminen tapahtuu työelämässä.
Olisiko niin, että hoitotiedettä painotetaan liikaa konkreettisen osaamisen kustannuksella.
Itse olen opiskellu bioanalyytikoksi ja ei meilläkään niin kauheasti koulussa sitä harjoittelua ollut, mutta minusta ihan riittävästi kuitenkin. Eihän sitä toisiamme voitu loputtomiin pistellä ja "kaivella" näytteitä eri rööreistä, jo siitä syystä aika hankala järjestää kovi laajaa käytännön harjoittelua koululla. Ei ole varmaan vapaaehtoisia jonossa näytteenottoharjoittelijoiden harjoittelumateriaaliksi. Minusta se oli ihan ok että käytännössä sitten harjoiteltiin, alkuun AINA kokeneemman opastamana ja valvomana.
Tuo ryhmätyöpaska itseänikin korpesi. Tosi keinotekoista koko ryhmähomma monessa aineessa, ja häiritsee paljon oppimista.
Senkö takia ekoina harjoittelupaikkoina on esim. mielenterveysongelmaiset? Eivät tajua että ovat harjoitusnukkeina? Törkeää.
Minä kävin kesätöissä ja tuntitöissä jo opiskeluaikana. Siinä sitä hankki jo kokemusta. Lisäksi jo kesken opintojen minua yritettiin houkutella jäämään töihin, soiteltiin perään.
Ensimmäisen kerran pistin lihakseen lähihoitajakoulussa. Ammattikorkeakoulussa jatko-opinnoissa tosiaan sai kokeilla vain muutaman kerran toisiin oppilaisiin, mutta harjoittelupaikassani ohjaajani myös tahtoi, että pistin ensiksi häntä ja sitten vasta siirryin potilaisiin.
Mulla kerran hammaslääkäri oppilas laittoi puudutteen kun menin hammaslääkäriin. En edes tuntenut neulaa ja sanoin vielä, että hyvin meni. Ammattilaisetkaan ei ikinä ole noin "huomaamatta" sitä saaneet.
Itse jätin koulun kesken ja vaihdoin alaa. Ryhmätöitä, julisteiden tekoa, opettajat hoitaa useamman ryhmän opetuksen kerralla yms. Lääkäriluentoja vähennettiin ja PBL-metodi tilalle. Tiedän että PBL on oikein toteutettuna hyvä lisä opetukseen, mutta kaikkea tietoa ei haluaisi etsiä itse. Joskus olisi mukava istua laadukkaalla luennolla kuuntelemassa, ja tehdä sen jälkeen vaikka niitä ryhmätöitä. Anatomia ja fysiologiakin tentittiin paritenttinä, arvata sopii, osasikovatko kaikki läpipäässeet tarpeeksi?
Vierailija kirjoitti:
Olen valmistumassa, mutta en uskalla hakea töihin, koska en voi taata, että osaisin toteuttaa esimerkiksi i. v. -lääkehoidon tai nestehoidon alusta loppuun oikein tai että osaisin pistää lihakseen. Meille on opetettu vain ventrogluteaalinen pistos. Harkkapaikoissa ohjaajat eivät osanneet ohjata lihaspistosta tuohon paikkaan, vaan pistivät pakaraan. Niinpä nyt valmistuessa olen pistänyt yhden kerran lihakseen koska harkkapaikoissa ventroon pisto ei onnistunut, kun ei saanut ohjausta. Yhden kerran oli ohjaaja, joka osasi ventroon piston, mutta ei löytänyt varmasti oikeaa paikkaa ja pisti sittenkin pakaraan. En ymmärrä, miten selviytyisin sairaanhoitajan työstä, kun vastaan saattaa tulla lihakseen pisto, mitä en tällä hetkellä hallitse...
Suosittelen sinua hakeutumaan esimerkiksi johonkin osastolle töihin. Olisiko mennessä harkkapaikoissa joku kiva osasto? Sitten kun tulee iv. Lääkitystä, nappaat kollegan mukaan ja kerrot, että olet vastavalmistunut ja haluat vielä varmistusta asiaan. Sama juttu lihakseen piston kanssa, kerrot pistäneesi vain kerran aiemmin ja siksi haluat varmistusta. Normaalisti sairaanhoitajat auttavat mielellään toisiaan ja varsinkin uusia työntekijöitä, tämä onkin tiimityön hienous. Välillä kokenutkin sairaanhoitaja joutuu pyytämään kollegan apua.
Kyllä sinusta hyvä sairaanhoitaja tulee! Jokainen on ollut vastavalmistunut ja työpaikka opettaa ammattilaiseksi. Tärkeintä on olla huolellinen ja sitä sinä selvästi olet :)
Ja tuo osasto nyt oli vaan ehdotus, tottakai hakeudut sellaiseen paikkaan joka itseäsi kiinnostaa. Varmasti saat ohjausta jokaisessa paikassa kun uusi työntekijä olet, ja onneksi sairaanhoitaja harvoin on missään yksin, vaan yleensä on kollegoita ympärillä paikassa kuin paikassa :)
Vierailija kirjoitti:
Senkö takia ekoina harjoittelupaikkoina on esim. mielenterveysongelmaiset? Eivät tajua että ovat harjoitusnukkeina? Törkeää.
Ei todellakaan ole! Mielenterveys on vasta enemmän loppupuolella opintoja.
Vierailija kirjoitti:
Olen valmistumassa, mutta en uskalla hakea töihin, koska en voi taata, että osaisin toteuttaa esimerkiksi i. v. -lääkehoidon tai nestehoidon alusta loppuun oikein tai että osaisin pistää lihakseen. Meille on opetettu vain ventrogluteaalinen pistos. Harkkapaikoissa ohjaajat eivät osanneet ohjata lihaspistosta tuohon paikkaan, vaan pistivät pakaraan. Niinpä nyt valmistuessa olen pistänyt yhden kerran lihakseen koska harkkapaikoissa ventroon pisto ei onnistunut, kun ei saanut ohjausta. Yhden kerran oli ohjaaja, joka osasi ventroon piston, mutta ei löytänyt varmasti oikeaa paikkaa ja pisti sittenkin pakaraan. En ymmärrä, miten selviytyisin sairaanhoitajan työstä, kun vastaan saattaa tulla lihakseen pisto, mitä en tällä hetkellä hallitse...
Hae vain rohkeasti töitä ja kysele kollegoilta. Kukaan ei oleta kenenkään osaavan kaikkea, vaikka olisi ollut töissäkin jo vuosia. Uutta tietoa tulee jatkuvasti ja työelämä onkin jatkuvaa kouluttautumista ja valitettavasti myös erilaisien tenttien ja lupien suorittamista.
Mitä lihakseen pistoon tulee; sitä tarvitsee tehdä loppujen lopuksi hyvin harvoin ja pakaraan pisto on helppo ja hyvä käytäntö. Jos kuitenkin haluat pistää ventrogluteaalisesti, kertaa teoriaa ja töissä pyydä avuksi jotain nuorempaa kollegaa. Koulussa tapaa on ilmeisesti opetettu nyt muutama vuosi, sitä ennen valmistuneet ovat oppineet nimen omaan pakaralihakseen piston.
Vierailija kirjoitti:
Miltä teistä potilaista tuntuu lukea tällaista sairaanhoitajakoulutuksesta? Uskallatteko mennä hoitoon?
Olen aloittaja ja haluan sanoa kaikille, että kyllä uskaltaa! Mielestäni työpaikoilla homma toimii hyvin ja sairaanhoitajat ovat kyllä älyttömän ammattilaisia ja huolehtivat myös opiskelijoista ja uusista työntekijöistä. Ei potilaat ole missään vaarassa. Enemmän tämä näkyy niin, että se on opiskelijalle haastavaa lähteä töihin kun on niin älyttömästi opiskeltavaa jota ei koulussa opetettu ja nolottaa kun joutuu harjoittelemaan ihan perusasioita. Silti itse sanoisin, ettei potilasturvallisuus missään tapauksessa vaarannu. Potilasturvallisuus on aina numero 1.
Vierailija kirjoitti:
Nukkea ja ihmistä ei voi verrata, joten valitettavasti käytäntö on opittava harjoittelussa ja työpaikoilla. Esim. katetrointia ajatellen; iso osa ihmisistä poikkeaa anatomialtaan oppikirjan mukaisesta ja esim. reippaasti ylipainoisen ihmisen katerointi on aivan eri asia kuin hoikan tai normaalipainoisen. Samoin kanylointi; tatuoidun potilaan tai vanhuksen kanylointi on aivan eri asia kuin nuoren, hyväsuonisen, joka ei ole tuhonnut suoniensa näkyvyyttä väriaineilla.
Lääkityksestä taas täytyy totta kai tietää todella paljon, mutta toisaalta potilaiden peruslääkitys ja osastolla käytettävät lääkkeet poikkeavat todella paljon toimipisteestä riippuen. Esim. psykiatrisella osastolla on potilailla keskimäärin eri lääkitys kuin vaikka synnärillä tai sisätautien osastolla tai kirurgisella. Opit kyllä työssäsi juuri niistä lääkkeistä riittävästi, joihin törmäät.
Koulu antaa siis vain valmiudet, mutta varsinainen oppiminen tapahtuu työelämässä.
Juuri näin! Ymmärrän kyllä opiskelijoiden turhautumisen ja varmasti pelottaa lähteä työelämään, mutta lähtekää rohkeasti! Työelämä tekee teistä alan ammattilaisia ja siellä on kokeneet konkarit ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko niin, että hoitotiedettä painotetaan liikaa konkreettisen osaamisen kustannuksella.
Osut naulan kantaan! Juuri näin! En itse osannut muotoilla asiaa noin hienosti.
Kun olet valmistunut ja menet töihin, sinut perehdytetään työpaikalla. Sinulla on oma ”mentori” jonka kanssa kuljet koko perehdytyksen ajan ja opit työtä kädestä pitäen. Myös perehdytyksen jälkeen työkaverit auttavat ihan kaikessa. Lääkeluvat, ym. näytöt tehdään ennen sairaanhoitajan asemaan astumista. Kukaan ei odota vastavalmistuneelta tai uuteen työpaikkaan siirtyvältä täyttä osaamista ja yksin ei tarvitse tehdä mitään ensimmäistä kertaa. Huoli pois.
Minulla on hyviä kokemuksia sh-opiskelijoista. Tosi ystävällisiä ja ammattilaisia olleet, ei edes opiskelijoiksi uskoisi. Lääketieteen kanditki hyviä. Siskon synnytyksen hoiti todella hyvä kätilöopiskelija, sisko antoi älyttömän hyvää palautetta ja hänelle jäi synnytyksestä todella hyvä kuva tuon ihanan opiskelijan takia.
Eli koulutus on ehkä aikamoista kuraa, mutta onneksi teillä on sitä harjoittelua tosi paljon.
Sitten voi tietenkin kysyä, onko 3,5 vuoden kesto järkevä suhteutettuna opetuksen sisältöön.
Joo näinhän sitä kuulee... Oikea opiskelu alkaa sitten työelämässä.