Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Häpeä
Häpeää6788
20.01.2020 |
Tunnetteko alemmuudentuntoa menneisyydestänne ja häpeää asioista joihin ette ole mitenkään voineet vaikuttaa. Miten näistä tunteista pääsee eroon. Olen elänyt lapsuuteni väkivaltaisessa alkoholisti perheessä ja isäni tappoi itsensä ollessani lapsi, äitini kuoli myöhemmässä vaiheessa, olin jo aikuinen. Lapsuuteni oli sanomattakin selvää erittäin rikkinäinen ja sain jotenkin räävittyä ammattikoulun läpi teini-iässä. Olen työssäkäyvä, mielestäni täysjärkinen ja huolehdin tarkasti asioistani. Olen nyt 1,5 v ajan seurustellut akateemisesti koulutetun miehen kanssa ja suunnittelemme tulevaisuutta lapsineen yms. Olen yrittänyt hänelle selittää tuntemuksiani, mutta vaikka hän sanoo ymmärtävänsä, koen ettei hän ymmärrä. Rakastan häntä kovasti, mutta aina tavatessamme hänen perhettään ja ystäviään ymmärrän, että olemme kuin eri maailmoista. En ole elänyt koskaan sellaista elämää mitä nyt näen ympärilläni ja jostain syystä häpeän. Onko meillä mahdollisuuksia onnistua ja miten minun pitäisi käsitellä tunteitani?
Kommentit (3)
Miksi et näkisi menneisyyttäsi voimavarana? Olet selvinnyt siitä, hyvä sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi et näkisi menneisyyttäsi voimavarana? Olet selvinnyt siitä, hyvä sinä.
Ainut tapa käsitellä näitä asioita on ajatella etten olisi näin vahva, jos en olisi kokenut näitä asioita. Tietysti valitsisin erilaisen elämän, jos se olisi mahdollista, mutta nyt vaan käännän kokemukset vahvuudeksi. Kuitenkin kun tapaan muita ihmisiä, joilla vahvat tukiverkot ja ovat saaneet elää ja toteuttaa itseään normaaliin tapaan elämässä, jotenkin aistin heidän säälivän minua ja alan hävetä. Minä en kaipaa sääliä, enkä ymmärrä mistä nämä tunteet tulevat. Joskus ihmettelen, miten esimerkiksi mieheni pärjäisi ilman perheensä tukea ja kun kuuntelen hänen ystäviensä tarinoita ihmettelen ovatko he tosiaan aikuisia ihmisiä, he ovat edelleen todella riippuvaisia vanhemmistaan. Eli toisaalta olen tyytyväinen vahvuuteeni, koen että selviäisin lähes mistä tahansa, mutta en ymmärrä mitä tämä häpeän tunne on?
Alue: Aihe vapaa
Hakeuduin itse samankaltaisten asioiden vuoksi traumaterapiaan. Voimia lähetän sinulle! Asiat ovat kipeitä ja vaikeita, mutta niistä voi selvitä.