Kuuluuko naisen aina jossain määrin esittää miehelle vaikeasti tavoiteltavaa, jottei vaikuttaisi liian helpolta nakilta?
Kommentit (80)
Kuuluu.
Mikäli miehelle kertoo avoimesti ja vilpittömästi kiinnostuksestaan ja sanoo haluavansa tutustua tähän paremmin, mies kirmailee karkuun kuin aropupu. Jos sen sijaan esittää kylmää jääkalikkaa, hätistelee, mutta jossain vaiheessa yllättäen naida napsauttaa miehen kanssa, jättäen tämän kuitenkin toimenpiteen jälkeen kuin nallin kalliolle, on miehen kiinnostus taattu, eikä tarvitsee odottaa montaa päivää miehen yhteydenottoa.
Kokeile vaikka. Toimii kuin rasvattu. Miehet nimittäin pelkää ennen kaikkea aitoa läheisyyttä ja tunteita.
En ole koskaan ymmärtänyt käsitettä "esittää" vaikeasti tavoiteltavaa. Ai siksi kun ei heti suostu miehen kanssa sänkypuuhiin, vai mitä?
Liiallinen innokkuus heti alkuun on useimmille turn off, sukupuolesta riippumatta.
Outoa. Eivätkö miehet ansaitse kokea itsensä halutuiksi ja tavoitelluiksi?
Ei pidä esittää, vaan olla vaikeastitavoiteltava eli tarkkaan harkita kenet seuraansa hyväksyy ja lopettaa suhde jo ensimmäisistä merkeistä, ettei homma toimi. Näin säästyy monilta ongelmilta jo etukäteen.
Vierailija kirjoitti:
Outoa. Eivätkö miehet ansaitse kokea itsensä halutuiksi ja tavoitelluiksi?
Hyvä kommentti:) Tasa-arvoa korostavassa länsimaisessa, korkean elintason, maallistuneessa hyvinvointiyhteiskunnassamme vuonna 2020 jälkeen ajanlaskun alun meillä on edelleen voimassa ikiaikaiset uskomukset ja roolit miesten ja naisten eroista. Biologialle emme voi mitään?
Ei pidä esittää mitään. Pelailemalla saa vain pelailijoita. Saaliiksi ryhtyminen karkottaa muut ja jättää saalistajat.
Mies haluaa olla haluttu sen ihastuksensa suunnasta. Normaali mies kokeilee kerran kepillä jäätä jos on rohkeampi, ujompi taas ei uskalla selvää aloitetta tehdäkään. Jos kokeiluun saa kylmän vastauksen, mies lannistuu ja siirtää katseensa muualle.
Mistä ihmeestä tulee tuo ”esittää vaikeasti tavoiteltavaa”? En esitä mitään. En vain halua sinua, usko jo. Jos haluaisin, näyttäisin sen kyllä.
Ei ihmistä kuulu vedättää. Ihmisten välillä jää muutenkin liikaa asioita sanomatta ja ilmaisematta. Jos alkaa vielä tahallaan antaa eri viestiä kuin miltä tuntuu, onko ihme jos ei ihmissuhderintama kukoista.
Joo, jos haluat pilata mahdollisuutesi minuun.
M31
Vierailija kirjoitti:
Kuuluu.
Mikäli miehelle kertoo avoimesti ja vilpittömästi kiinnostuksestaan ja sanoo haluavansa tutustua tähän paremmin, mies kirmailee karkuun kuin aropupu. Jos sen sijaan esittää kylmää jääkalikkaa, hätistelee, mutta jossain vaiheessa yllättäen naida napsauttaa miehen kanssa, jättäen tämän kuitenkin toimenpiteen jälkeen kuin nallin kalliolle, on miehen kiinnostus taattu, eikä tarvitsee odottaa montaa päivää miehen yhteydenottoa.
Kokeile vaikka. Toimii kuin rasvattu. Miehet nimittäin pelkää ennen kaikkea aitoa läheisyyttä ja tunteita.
Sinulla taitaa olla kokemusta lähinnä pelimiehistä.
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä esittää, vaan olla vaikeastitavoiteltava eli tarkkaan harkita kenet seuraansa hyväksyy ja lopettaa suhde jo ensimmäisistä merkeistä, ettei homma toimi. Näin säästyy monilta ongelmilta jo etukäteen.
Minä olen aina harkinnut tarkkaan ja olen oikeasti vaikeasti tavoiteltava. Silti minua on haukuttu useasti esittäväni vaikeasti tavoiteltavaa, kun mies ei heti saa haluamaansa tulee h*orittelut ja muut haukkumiset kuvioihin. Onneksi olen vaikeasti tavoiteltava, on moni luoti väistetty.
Vierailija kirjoitti:
Liiallinen innokkuus heti alkuun on useimmille turn off, sukupuolesta riippumatta.
Tuo on se toinen ääripää. Innokas voi olla olematta liian innokas.
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä esittää, vaan olla vaikeastitavoiteltava eli tarkkaan harkita kenet seuraansa hyväksyy ja lopettaa suhde jo ensimmäisistä merkeistä, ettei homma toimi. Näin säästyy monilta ongelmilta jo etukäteen.
Eikö sitten kannattas olla samalla mahdottomasti tavoiteltava? Säästyisi kaikilta ongelmilta.
Kuulostaa oudolta ja tyhmältä. Tuskin kenelläkään täyspäisellä on tarvetta esittää ihmissuhteissa mitään, edes vaikeasti tavoiteltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä esittää, vaan olla vaikeastitavoiteltava eli tarkkaan harkita kenet seuraansa hyväksyy ja lopettaa suhde jo ensimmäisistä merkeistä, ettei homma toimi. Näin säästyy monilta ongelmilta jo etukäteen.
Eikö sitten kannattas olla samalla mahdottomasti tavoiteltava? Säästyisi kaikilta ongelmilta.
Ei, vaan olemalla vaikeastitavoiteltava saa ne parhaat miehet, joista ei koidu ongelmia, vaan iloa.
Vaikeasti tavoilteltavan esittäminen on typerintä mitä nainen voi tehdä. Johtaa korkeintaan siihen että unelmiesi mies menee sivu suun ja ottaa seuraavan naisen.
Onko naisilla oikeasti niin huonot sosiaaliset taidot etteivät voi kiinnostua miehestä olematta "helppo tyrkky"?
Itse tapasin vuosi sitten nuoren kaunottaren, pysyi vierelläni kun ekan kerran juteltiin, kutsuin sitten pöytään istumaan ja oli siinä kanssani koko illan. Sen jälkeen myöhemmin laitoin viestiä ja kysyin treffeille. Millä tavalla nainen oli tyrkky? Mielestäni ei mitenkään, pysyi vain seurassani ja osoitti sillä tavalla kiinnostuksena. Kuinka vaikeaa tämä voi olla? Jotenkin outoa että joidenkin pitää alkaa esittämään jotain vaikeasti tavoiteltavaa...
Vierailija kirjoitti:
Outoa. Eivätkö miehet ansaitse kokea itsensä halutuiksi ja tavoitelluiksi?
Jos joku mies tuollaista haluaa niin kannattaa mennä ihan suosiolla ne testosteronitasot testaamaan. Tai tulla ulos sieltä kaapista.
Taitaa olla ihan vaan siitä kyse, ettei koko mies kiinnosta naista.