Lue keskustelun säännöt.
Ajatus parisuhteen aloittamisesta pelottaa
09.01.2020 |
Pelkään tulevani höynäytetyksi tai harhaan johdetuksi. Toinen voi esittää alussa jotain muuta kuin oikeasti on tai salata oleellisia seikkoja menneisyydestään. Olen liian herkkä ja kokemusta ei ole niin paljoa. Kevytsuhteet ja seksisuhteetkaan eivät oikein houkutua, koska en pysty seksiin ilman tunteita.
Onko täällä muita, joilla on samanlaisia fiiliksiä?
Kommentit (51)
Kyllä on samoja tunteita ja kokemusta just tuosta höynäytetyksi tulemisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noinhan voi kayda kaytannossa aina, eli et pelkaa turhaan mutta kannattaa pitaa se pelko ns. aisoissa eika antaa sen estaa parisuhteen aloittamista. :)
Samoja ajatuksia, minulta on onnistuttu höynäyttämään lapsikin, sillä kun se oli syntynyt, kotonani oli täysin eri nainen. Parisuhde pelottaa ja ahdistaa, joten tuskin enää päästän naisia lähelleni.
Millä tavalla voi tulla höynäytetyksi? Älä anna kenellekään rahaa tai tee mitään mitä et itsekin halua. Älä muuta saman tien yhteen ja tee lasta.
Minuakin pelottaa sitoutuminen, mutta ei sellaisen uhkaa ole kyllä edes näköpiirissä niin ei väliä koko pelolla.
Minua pelottaa siinä mm. nämä asiat:
-vapauden menetys (en saa enää itse päättää kaikesta ja olla rauhassa milloin huvittaa ja tehdä mitä huvittaa, syödä mitä huvittaa, päättää mitä musiikkia kodissani kuuluu ja miltä siellä tuoksuu ja näyttää, täytyy ilmoittaa jos jää kaverille yöksi, mies ei välttämättä tykkäisi jos matkustaisin yksin yms.)
-itseni menetys (mitä jos typistyisin joksikin tylsämieliseksi, masentuneeksi mammaksi/pikkurouvaksi jonka persoona kuoli kun toinen ihminen tuli torpedoimaan sen ja hallitsemaan olemistani?)
-jos joudun joksikin arjen projektipäälliköksi ja masennun totaalisesti sillä en ole yhtään sellainen arkeen kiinnittyvä luonne ja elämänhallintani on luontaisesti hyvin boheemia eli heikkoa enkä kykenisi mihinkään ”tee sitä tee tätä, täällä on nää lapaset ja onko se sähkölasku maksettu”-juttuun
-jos mies ahdistelee minua henkisesti, siis hoputtaa jatkuvasti ja käskee, pakottaa ja päsmäröi sekä taivastelee surkeuttani ja tunnen tämän johdosta itseni aina stressaantuneeksi
-minulta odotetaan jotain
-joudun avaamaan itseni täysin (olen tottunut pitämään lähes kaiken itselläni ja kulissit kunnossa, olen mestari kulissi-ihminen)
-joudun nolaamaan itseni täysin ja surkeuteni paljastuu (mies saa tietää kuinka nolo ja typerä tyyppi olen)
-joudun näyttäytymään IHAILEMANI IHMISEN EDESSÄ kaikissa tilanteissa eli myös kipeänä, kuukautisten aikaan, huonosti nukkuneena...Kammottava ajatus
-kaikki heikkouteni selviää
-pelottaa myös aivan sikana, että jos tulee ero (tämän vuoksi en varmaankaan ehkä uskaltaisi tehdä lapsia vaikka mahdollisesti haluaisin)
Joitain muitakin pelkoja varmaan on, mutta ei tule nyt muita mieleen.
Mun tilanteeseen ei oikein sovi kuin ikisinkkuus ja max jotain kevyitä romansseja joskus. Sellaista pintapuolista seurustelua ilman yhteen muuttoa yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minuakin pelottaa sitoutuminen, mutta ei sellaisen uhkaa ole kyllä edes näköpiirissä niin ei väliä koko pelolla.
Minua pelottaa siinä mm. nämä asiat:
-vapauden menetys (en saa enää itse päättää kaikesta ja olla rauhassa milloin huvittaa ja tehdä mitä huvittaa, syödä mitä huvittaa, päättää mitä musiikkia kodissani kuuluu ja miltä siellä tuoksuu ja näyttää, täytyy ilmoittaa jos jää kaverille yöksi, mies ei välttämättä tykkäisi jos matkustaisin yksin yms.)
-itseni menetys (mitä jos typistyisin joksikin tylsämieliseksi, masentuneeksi mammaksi/pikkurouvaksi jonka persoona kuoli kun toinen ihminen tuli torpedoimaan sen ja hallitsemaan olemistani?)
-jos joudun joksikin arjen projektipäälliköksi ja masennun totaalisesti sillä en ole yhtään sellainen arkeen kiinnittyvä luonne ja elämänhallintani on luontaisesti hyvin boheemia eli heikkoa enkä kykenisi mihinkään ”tee sitä tee tätä, täällä on nää lapaset ja onko se sähkölasku maksettu”-juttuun
-jos mies ahdistelee minua henkisesti, siis hoputtaa jatkuvasti ja käskee, pakottaa ja päsmäröi sekä taivastelee surkeuttani ja tunnen tämän johdosta itseni aina stressaantuneeksi
-minulta odotetaan jotain
-joudun avaamaan itseni täysin (olen tottunut pitämään lähes kaiken itselläni ja kulissit kunnossa, olen mestari kulissi-ihminen)
-joudun nolaamaan itseni täysin ja surkeuteni paljastuu (mies saa tietää kuinka nolo ja typerä tyyppi olen)
-joudun näyttäytymään IHAILEMANI IHMISEN EDESSÄ kaikissa tilanteissa eli myös kipeänä, kuukautisten aikaan, huonosti nukkuneena...Kammottava ajatus
-kaikki heikkouteni selviää
-pelottaa myös aivan sikana, että jos tulee ero (tämän vuoksi en varmaankaan ehkä uskaltaisi tehdä lapsia vaikka mahdollisesti haluaisin)Joitain muitakin pelkoja varmaan on, mutta ei tule nyt muita mieleen.
Mun tilanteeseen ei oikein sovi kuin ikisinkkuus ja max jotain kevyitä romansseja joskus. Sellaista pintapuolista seurustelua ilman yhteen muuttoa yms.
Ihan olet vain oma itsesi suhteen alusta asti. Jos et kelpaa sellaisena kuin olet niin sitten et. Jos joku sinut haluaa kaikkine vikoinesi, niin kyllä hän ne myös kestää. Kaikkein suurin virhe on yrittää esittää jotain muuta kuin on.
Vierailija kirjoitti:
Minuakin pelottaa sitoutuminen, mutta ei sellaisen uhkaa ole kyllä edes näköpiirissä niin ei väliä koko pelolla.
Minua pelottaa siinä mm. nämä asiat:
-vapauden menetys (en saa enää itse päättää kaikesta ja olla rauhassa milloin huvittaa ja tehdä mitä huvittaa, syödä mitä huvittaa, päättää mitä musiikkia kodissani kuuluu ja miltä siellä tuoksuu ja näyttää, täytyy ilmoittaa jos jää kaverille yöksi, mies ei välttämättä tykkäisi jos matkustaisin yksin yms.)
-itseni menetys (mitä jos typistyisin joksikin tylsämieliseksi, masentuneeksi mammaksi/pikkurouvaksi jonka persoona kuoli kun toinen ihminen tuli torpedoimaan sen ja hallitsemaan olemistani?)
-jos joudun joksikin arjen projektipäälliköksi ja masennun totaalisesti sillä en ole yhtään sellainen arkeen kiinnittyvä luonne ja elämänhallintani on luontaisesti hyvin boheemia eli heikkoa enkä kykenisi mihinkään ”tee sitä tee tätä, täällä on nää lapaset ja onko se sähkölasku maksettu”-juttuun
-jos mies ahdistelee minua henkisesti, siis hoputtaa jatkuvasti ja käskee, pakottaa ja päsmäröi sekä taivastelee surkeuttani ja tunnen tämän johdosta itseni aina stressaantuneeksi
-minulta odotetaan jotain
-joudun avaamaan itseni täysin (olen tottunut pitämään lähes kaiken itselläni ja kulissit kunnossa, olen mestari kulissi-ihminen)
-joudun nolaamaan itseni täysin ja surkeuteni paljastuu (mies saa tietää kuinka nolo ja typerä tyyppi olen)
-joudun näyttäytymään IHAILEMANI IHMISEN EDESSÄ kaikissa tilanteissa eli myös kipeänä, kuukautisten aikaan, huonosti nukkuneena...Kammottava ajatus
-kaikki heikkouteni selviää
-pelottaa myös aivan sikana, että jos tulee ero (tämän vuoksi en varmaankaan ehkä uskaltaisi tehdä lapsia vaikka mahdollisesti haluaisin)Joitain muitakin pelkoja varmaan on, mutta ei tule nyt muita mieleen.
Mun tilanteeseen ei oikein sovi kuin ikisinkkuus ja max jotain kevyitä romansseja joskus. Sellaista pintapuolista seurustelua ilman yhteen muuttoa yms.
Eikö sinua sitten pelota elämä itsessään myös? Jos vaikka lentokone tippuu sinun päähän, joku hullu hyökkää kimppuun, jäät rattijuopon alle, saat sydänkohgtauksen tai syövän, liukastut ja lyöt pääsi jäätikköön, saat jonkun vakavan bakteerin tai jotain muuta vastaavaa. Onko parisuhde näihin verrattuna enää pelottavaa? Sulla on kuitenkin vaan yksi elämä käytössä ja sekin saattaa päättyä vaikka tänään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin pelottaa sitoutuminen, mutta ei sellaisen uhkaa ole kyllä edes näköpiirissä niin ei väliä koko pelolla.
Minua pelottaa siinä mm. nämä asiat:
-vapauden menetys (en saa enää itse päättää kaikesta ja olla rauhassa milloin huvittaa ja tehdä mitä huvittaa, syödä mitä huvittaa, päättää mitä musiikkia kodissani kuuluu ja miltä siellä tuoksuu ja näyttää, täytyy ilmoittaa jos jää kaverille yöksi, mies ei välttämättä tykkäisi jos matkustaisin yksin yms.)
-itseni menetys (mitä jos typistyisin joksikin tylsämieliseksi, masentuneeksi mammaksi/pikkurouvaksi jonka persoona kuoli kun toinen ihminen tuli torpedoimaan sen ja hallitsemaan olemistani?)
-jos joudun joksikin arjen projektipäälliköksi ja masennun totaalisesti sillä en ole yhtään sellainen arkeen kiinnittyvä luonne ja elämänhallintani on luontaisesti hyvin boheemia eli heikkoa enkä kykenisi mihinkään ”tee sitä tee tätä, täällä on nää lapaset ja onko se sähkölasku maksettu”-juttuun
-jos mies ahdistelee minua henkisesti, siis hoputtaa jatkuvasti ja käskee, pakottaa ja päsmäröi sekä taivastelee surkeuttani ja tunnen tämän johdosta itseni aina stressaantuneeksi
-minulta odotetaan jotain
-joudun avaamaan itseni täysin (olen tottunut pitämään lähes kaiken itselläni ja kulissit kunnossa, olen mestari kulissi-ihminen)
-joudun nolaamaan itseni täysin ja surkeuteni paljastuu (mies saa tietää kuinka nolo ja typerä tyyppi olen)
-joudun näyttäytymään IHAILEMANI IHMISEN EDESSÄ kaikissa tilanteissa eli myös kipeänä, kuukautisten aikaan, huonosti nukkuneena...Kammottava ajatus
-kaikki heikkouteni selviää
-pelottaa myös aivan sikana, että jos tulee ero (tämän vuoksi en varmaankaan ehkä uskaltaisi tehdä lapsia vaikka mahdollisesti haluaisin)Joitain muitakin pelkoja varmaan on, mutta ei tule nyt muita mieleen.
Mun tilanteeseen ei oikein sovi kuin ikisinkkuus ja max jotain kevyitä romansseja joskus. Sellaista pintapuolista seurustelua ilman yhteen muuttoa yms.Eikö sinua sitten pelota elämä itsessään myös? Jos vaikka lentokone tippuu sinun päähän, joku hullu hyökkää kimppuun, jäät rattijuopon alle, saat sydänkohgtauksen tai syövän, liukastut ja lyöt pääsi jäätikköön, saat jonkun vakavan bakteerin tai jotain muuta vastaavaa. Onko parisuhde näihin verrattuna enää pelottavaa? Sulla on kuitenkin vaan yksi elämä käytössä ja sekin saattaa päättyä vaikka tänään.
Ei kun mulla ei nimenomaan pelota tollaset mainitsemasi asiat ollenkaan.:D
En ole koskaan pelännyt kuolemaa tai mieti mitään bakteereita, voin matkustaa yksin melkeinpä minne vaan eikä siinä mietitytä mikään, tykkään extremejutuista ja riskeistä, mennä yksin tuntemattomaan maahan jne.
Olen siis luonteeltani ennemminkin rohkea kuin pelokas.
Pariutuminen vain pelottaa, se nimenomaan pelottaa!
Eihän nuissa mainitsemassasi asioissa ole mitään pelottavaa, toisin kuin sitoutumisessa. Näin koen.
Vierailija kirjoitti:
Minuakin pelottaa sitoutuminen, mutta ei sellaisen uhkaa ole kyllä edes näköpiirissä niin ei väliä koko pelolla.
Minua pelottaa siinä mm. nämä asiat:
-vapauden menetys (en saa enää itse päättää kaikesta ja olla rauhassa milloin huvittaa ja tehdä mitä huvittaa, syödä mitä huvittaa, päättää mitä musiikkia kodissani kuuluu ja miltä siellä tuoksuu ja näyttää, täytyy ilmoittaa jos jää kaverille yöksi, mies ei välttämättä tykkäisi jos matkustaisin yksin yms.)
-itseni menetys (mitä jos typistyisin joksikin tylsämieliseksi, masentuneeksi mammaksi/pikkurouvaksi jonka persoona kuoli kun toinen ihminen tuli torpedoimaan sen ja hallitsemaan olemistani?)
-jos joudun joksikin arjen projektipäälliköksi ja masennun totaalisesti sillä en ole yhtään sellainen arkeen kiinnittyvä luonne ja elämänhallintani on luontaisesti hyvin boheemia eli heikkoa enkä kykenisi mihinkään ”tee sitä tee tätä, täällä on nää lapaset ja onko se sähkölasku maksettu”-juttuun
-jos mies ahdistelee minua henkisesti, siis hoputtaa jatkuvasti ja käskee, pakottaa ja päsmäröi sekä taivastelee surkeuttani ja tunnen tämän johdosta itseni aina stressaantuneeksi
-minulta odotetaan jotain
-joudun avaamaan itseni täysin (olen tottunut pitämään lähes kaiken itselläni ja kulissit kunnossa, olen mestari kulissi-ihminen)
-joudun nolaamaan itseni täysin ja surkeuteni paljastuu (mies saa tietää kuinka nolo ja typerä tyyppi olen)
-joudun näyttäytymään IHAILEMANI IHMISEN EDESSÄ kaikissa tilanteissa eli myös kipeänä, kuukautisten aikaan, huonosti nukkuneena...Kammottava ajatus
-kaikki heikkouteni selviää
-pelottaa myös aivan sikana, että jos tulee ero (tämän vuoksi en varmaankaan ehkä uskaltaisi tehdä lapsia vaikka mahdollisesti haluaisin)Joitain muitakin pelkoja varmaan on, mutta ei tule nyt muita mieleen.
Mun tilanteeseen ei oikein sovi kuin ikisinkkuus ja max jotain kevyitä romansseja joskus. Sellaista pintapuolista seurustelua ilman yhteen muuttoa yms.
Eikö ole rasittavaa pitää kulisseja vain? Eikö elämä käy tylsäksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo eron pelko rajoittaa kyllä suhteiden aloittamista hyvin tehokkaasti. Ei sitä aiemmin osannut kauheasti pelätä, mutta nyt on toista, kun sen on kokenut kerran ja tietää, että toipuminen on hidasta ja raskasta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin pelottaa sitoutuminen, mutta ei sellaisen uhkaa ole kyllä edes näköpiirissä niin ei väliä koko pelolla.
Minua pelottaa siinä mm. nämä asiat:
-vapauden menetys (en saa enää itse päättää kaikesta ja olla rauhassa milloin huvittaa ja tehdä mitä huvittaa, syödä mitä huvittaa, päättää mitä musiikkia kodissani kuuluu ja miltä siellä tuoksuu ja näyttää, täytyy ilmoittaa jos jää kaverille yöksi, mies ei välttämättä tykkäisi jos matkustaisin yksin yms.)
-itseni menetys (mitä jos typistyisin joksikin tylsämieliseksi, masentuneeksi mammaksi/pikkurouvaksi jonka persoona kuoli kun toinen ihminen tuli torpedoimaan sen ja hallitsemaan olemistani?)
-jos joudun joksikin arjen projektipäälliköksi ja masennun totaalisesti sillä en ole yhtään sellainen arkeen kiinnittyvä luonne ja elämänhallintani on luontaisesti hyvin boheemia eli heikkoa enkä kykenisi mihinkään ”tee sitä tee tätä, täällä on nää lapaset ja onko se sähkölasku maksettu”-juttuun
-jos mies ahdistelee minua henkisesti, siis hoputtaa jatkuvasti ja käskee, pakottaa ja päsmäröi sekä taivastelee surkeuttani ja tunnen tämän johdosta itseni aina stressaantuneeksi
-minulta odotetaan jotain
-joudun avaamaan itseni täysin (olen tottunut pitämään lähes kaiken itselläni ja kulissit kunnossa, olen mestari kulissi-ihminen)
-joudun nolaamaan itseni täysin ja surkeuteni paljastuu (mies saa tietää kuinka nolo ja typerä tyyppi olen)
-joudun näyttäytymään IHAILEMANI IHMISEN EDESSÄ kaikissa tilanteissa eli myös kipeänä, kuukautisten aikaan, huonosti nukkuneena...Kammottava ajatus
-kaikki heikkouteni selviää
-pelottaa myös aivan sikana, että jos tulee ero (tämän vuoksi en varmaankaan ehkä uskaltaisi tehdä lapsia vaikka mahdollisesti haluaisin)Joitain muitakin pelkoja varmaan on, mutta ei tule nyt muita mieleen.
Mun tilanteeseen ei oikein sovi kuin ikisinkkuus ja max jotain kevyitä romansseja joskus. Sellaista pintapuolista seurustelua ilman yhteen muuttoa yms.Eikö ole rasittavaa pitää kulisseja vain? Eikö elämä käy tylsäksi?
Siis millä tavalla tylsäksi?
Itseni kanssahan tätä elämää elän, eikä minulla tietenkään itselleni ole kulisseja eli itse olen itseni kanssa vapaa jos tajuat mitä tarkoitan?
En koe, että se, mitä muut tietävät asioistani tai ajatusten kulustani vaikuttaisi elämäni mielekkyyteen eli en usko, että elämänlaatuni kohentuisi jos alkaisin selittelemään asioitani ihmisille.
Se tulee ihan selkäytimestä, että näytän tietyn puolen muille ihmisille (joka on tietysti totta, mutta ei koko totuus ja niin intensiivisessä ihmissuhteessa kuin parisuhde on, olisi pakko antaa toi koko totuus).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin pelottaa sitoutuminen, mutta ei sellaisen uhkaa ole kyllä edes näköpiirissä niin ei väliä koko pelolla.
Minua pelottaa siinä mm. nämä asiat:
-vapauden menetys (en saa enää itse päättää kaikesta ja olla rauhassa milloin huvittaa ja tehdä mitä huvittaa, syödä mitä huvittaa, päättää mitä musiikkia kodissani kuuluu ja miltä siellä tuoksuu ja näyttää, täytyy ilmoittaa jos jää kaverille yöksi, mies ei välttämättä tykkäisi jos matkustaisin yksin yms.)
-itseni menetys (mitä jos typistyisin joksikin tylsämieliseksi, masentuneeksi mammaksi/pikkurouvaksi jonka persoona kuoli kun toinen ihminen tuli torpedoimaan sen ja hallitsemaan olemistani?)
-jos joudun joksikin arjen projektipäälliköksi ja masennun totaalisesti sillä en ole yhtään sellainen arkeen kiinnittyvä luonne ja elämänhallintani on luontaisesti hyvin boheemia eli heikkoa enkä kykenisi mihinkään ”tee sitä tee tätä, täällä on nää lapaset ja onko se sähkölasku maksettu”-juttuun
-jos mies ahdistelee minua henkisesti, siis hoputtaa jatkuvasti ja käskee, pakottaa ja päsmäröi sekä taivastelee surkeuttani ja tunnen tämän johdosta itseni aina stressaantuneeksi
-minulta odotetaan jotain
-joudun avaamaan itseni täysin (olen tottunut pitämään lähes kaiken itselläni ja kulissit kunnossa, olen mestari kulissi-ihminen)
-joudun nolaamaan itseni täysin ja surkeuteni paljastuu (mies saa tietää kuinka nolo ja typerä tyyppi olen)
-joudun näyttäytymään IHAILEMANI IHMISEN EDESSÄ kaikissa tilanteissa eli myös kipeänä, kuukautisten aikaan, huonosti nukkuneena...Kammottava ajatus
-kaikki heikkouteni selviää
-pelottaa myös aivan sikana, että jos tulee ero (tämän vuoksi en varmaankaan ehkä uskaltaisi tehdä lapsia vaikka mahdollisesti haluaisin)Joitain muitakin pelkoja varmaan on, mutta ei tule nyt muita mieleen.
Mun tilanteeseen ei oikein sovi kuin ikisinkkuus ja max jotain kevyitä romansseja joskus. Sellaista pintapuolista seurustelua ilman yhteen muuttoa yms.Eikö ole rasittavaa pitää kulisseja vain? Eikö elämä käy tylsäksi?
Siis millä tavalla tylsäksi?
Itseni kanssahan tätä elämää elän, eikä minulla tietenkään itselleni ole kulisseja eli itse olen itseni kanssa vapaa jos tajuat mitä tarkoitan?
En koe, että se, mitä muut tietävät asioistani tai ajatusten kulustani vaikuttaisi elämäni mielekkyyteen eli en usko, että elämänlaatuni kohentuisi jos alkaisin selittelemään asioitani ihmisille.
Se tulee ihan selkäytimestä, että näytän tietyn puolen muille ihmisille (joka on tietysti totta, mutta ei koko totuus ja niin intensiivisessä ihmissuhteessa kuin parisuhde on, olisi pakko antaa toi koko totuus).
Mullakin menisi luonnostaan noin, mutta olen huomannut, että mitä enemmän uskallan olla oma itseni muiden kanssa, sitä rikkaampaa on elämä. Muiden kautta olen oppinut, kuinka epätäydellinen olen, ja se on vapauttavaa. Ei se vaadi juuri parisuhdetta, mutta siinä joutuu herkemmin näyttämään todellisen minänsä. Onhan se rajanveto ihmissuhteissa silti hankalaa, mutta minusta kannattaa yrittää. Aina ei tietenkään ole voimia sellaiseen.
Et ole ainut. Olen vielä suhteessa, mutta suunnittelen eroa ja olen alkanut järjestellä elämääni siten, että eron jälkeen tienaan niin hyvin ettei taloudellisia huolia ole tiedossa. Puolisoni tietää ero mietteistäni, muttei sitä että olen jo päättänyt päivän, jolloin laitan eron vireille jos ei muutosta tapahdu hänen asenteessaan ja käytöksessään. Välillä kun olen katsellut vastakkaista sukupuolta "sillä silmällä" ja miettinyt millaista elämä voisi tuon tai tuon kanssa olla, alkaa ahdistamaan. Pelottaa valmiiksi mitä kaikkea siitä ihmisestä ajan kanssa paljastuisi ja millaiseksi muuttuisi. Toki suhdetta toivon, mutta olen päättänyt etten enää koskaan anna kenenkään kohdella itseäni huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotain yliksen hikkyjä vissiin taas, jotka eivät uskalla mennä edes Subwayhin koska siellä joutuu tilaamaan ja vastailemaan kysymyksiin ja karttavat muutenkin julkisia paikkoja jotteivät törmäisi ihmisiin.
Kyllä minuakin pelotti kun aloitin toisen vakavan suhteeni, edellisessä suhteessa mies petti. Pelotti alkuun, että tässä tulee käymään ihan samalla tavalla. Toistaiseksi toisesta ei ole paljastunut tuollaisia asioita, voin luottaa ja on hyvä olla yhdessä. Suhdetta takana pian kaksi vuotta. Neuvoksi annan että ota rauhallisesti ja etene hitaasti, anna itsellesi ja toiselle aikaa. Kun etenet pikku hiljaa etkä hätiköiden, ehdit rauhassa tutustua toiseen. Ei kannata hätiköidä yhteenmuuttoa tai muita isoja päätöksiä, sillä jos joudutkin pettymään toiseen, on pettymys paljon pienempi kuin mitä se olisi jos koko tulevaisuuden olisi jo kerennyt suunnitella ja osittain rakentaa.
Tuo riski on aina olemassa. Jos haluat puolison ja elämänkumppanin, riski on otettava. Sille on varmaan onneksi aika pieni riski, että kohtaa ihmisen, joka tahallaan yrittää höynäyttää ja harhaanjohtaa.
Suurempi todennäköisyys on sille, että kumppani vain muuttuu suhteen aikana tai alussa tiedetyt heikkoudet tulevat myöhemmin räikeämmin esiin. Jos molemmat tahtovat jatkaa suhteessa, vaikeuksista pääsee yli.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Itsekin mietin kauheasti kaikkia riskejä ja mahdollisuuksia epäonnistua ennen kuin olin ollut koskaan vakavassa suhteessa. Sitten tapasin miehen joka oli jotenkin niin uskomattoman mukava ja helppo ihminen että soljahdinkin parisuhteeseen niin että en kokenut minkäänlaista ahdistusta tai mitään mitä olin odottanut. Kaikki tuntui vain kauhean luonnolliselta ja hyvältä. En yhtään muistanut enää pelätä.
Nyt 20 vuotta yhteiseloa takana enkä kyllä tätä miestä vaihtaisi mihnkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin pelottaa sitoutuminen, mutta ei sellaisen uhkaa ole kyllä edes näköpiirissä niin ei väliä koko pelolla.
Minua pelottaa siinä mm. nämä asiat:
-vapauden menetys (en saa enää itse päättää kaikesta ja olla rauhassa milloin huvittaa ja tehdä mitä huvittaa, syödä mitä huvittaa, päättää mitä musiikkia kodissani kuuluu ja miltä siellä tuoksuu ja näyttää, täytyy ilmoittaa jos jää kaverille yöksi, mies ei välttämättä tykkäisi jos matkustaisin yksin yms.)
-itseni menetys (mitä jos typistyisin joksikin tylsämieliseksi, masentuneeksi mammaksi/pikkurouvaksi jonka persoona kuoli kun toinen ihminen tuli torpedoimaan sen ja hallitsemaan olemistani?)
-jos joudun joksikin arjen projektipäälliköksi ja masennun totaalisesti sillä en ole yhtään sellainen arkeen kiinnittyvä luonne ja elämänhallintani on luontaisesti hyvin boheemia eli heikkoa enkä kykenisi mihinkään ”tee sitä tee tätä, täällä on nää lapaset ja onko se sähkölasku maksettu”-juttuun
-jos mies ahdistelee minua henkisesti, siis hoputtaa jatkuvasti ja käskee, pakottaa ja päsmäröi sekä taivastelee surkeuttani ja tunnen tämän johdosta itseni aina stressaantuneeksi
-minulta odotetaan jotain
-joudun avaamaan itseni täysin (olen tottunut pitämään lähes kaiken itselläni ja kulissit kunnossa, olen mestari kulissi-ihminen)
-joudun nolaamaan itseni täysin ja surkeuteni paljastuu (mies saa tietää kuinka nolo ja typerä tyyppi olen)
-joudun näyttäytymään IHAILEMANI IHMISEN EDESSÄ kaikissa tilanteissa eli myös kipeänä, kuukautisten aikaan, huonosti nukkuneena...Kammottava ajatus
-kaikki heikkouteni selviää
-pelottaa myös aivan sikana, että jos tulee ero (tämän vuoksi en varmaankaan ehkä uskaltaisi tehdä lapsia vaikka mahdollisesti haluaisin)Joitain muitakin pelkoja varmaan on, mutta ei tule nyt muita mieleen.
Mun tilanteeseen ei oikein sovi kuin ikisinkkuus ja max jotain kevyitä romansseja joskus. Sellaista pintapuolista seurustelua ilman yhteen muuttoa yms.Eikö ole rasittavaa pitää kulisseja vain? Eikö elämä käy tylsäksi?
Siis millä tavalla tylsäksi?
Itseni kanssahan tätä elämää elän, eikä minulla tietenkään itselleni ole kulisseja eli itse olen itseni kanssa vapaa jos tajuat mitä tarkoitan?
En koe, että se, mitä muut tietävät asioistani tai ajatusten kulustani vaikuttaisi elämäni mielekkyyteen eli en usko, että elämänlaatuni kohentuisi jos alkaisin selittelemään asioitani ihmisille.
Se tulee ihan selkäytimestä, että näytän tietyn puolen muille ihmisille (joka on tietysti totta, mutta ei koko totuus ja niin intensiivisessä ihmissuhteessa kuin parisuhde on, olisi pakko antaa toi koko totuus).
Tuota juuri itse kaipaan, ihmissuhdetta, jossa näyttää kaikki, sellaisen kanssa joka sen myös näkee.
En ihmettele. Todennäköisyys että tulet huijatuksi on suuri. Itse en ole ikinä ollut parisuhteessa missä mies ei olisi valehdellut tunteitaan ja motiivejaan. Miehethän menee naimisiinkin vaikka ei rakasta, joten ovat valmiita viemään petoksen hyvinkin pitkälle.
*houkuta.