Oksennustaudin jälkeen alkoi päänsärky mikä ei lähde särkylääkkeelläkään pois, mitä tämä voi olla?
Ei helpota edes lääkkeen avulla. Alkoi seuraavana päivänä kun oksentelu loppui ja on kestänyt nyt vuorokauden. Eilen illalla menin nukkumaan ja särki, heräsin ja vieläkin särkee. Ei ole mikään sietämätön särky mutta inhottava
Kommentit (5)
En ole kyllä pystynyt pariin päivään syömään kuin mehua, mustikkakeittoa ja pari palaa leipää. Mitä tuo osmosal on? Enää en ole vuorokauteen oksentanut mutta ei kyllä ruoka vielä maistu, ainakaan ennenkuin tämä särky lakkaa. Oksensin kyllä kaiken pois mitä join mutta nyt pysyy jo kaikki sisällä. Lisäksi nousi kova kuume ja se helpotti jo eilen. Voiko johtua siitä että olen nukkunut liikaa?
eli juot paljon vettä ja mehua.
Ja tuohon kofeiinin vieroitusoireeseen, mä opin juomaan kahvia vasta 26v. Oltiin muutettu miehen kanssa pohjoisesta pääkaupunkiseudulle. Sitten puolen vuoden päästä mentiin käymään takaisin pohjoisessa lomalla, kukaan sukulainen ei muistanu etten juonu kahvia ja aina ehtivät kaataa kupillisen minullekin. Väkisin sain juotua alas. 2vk loman jälkeen palattiin takaisin kotiin ja parin viikon ajan ihmettelin että aina särkee päätä, mistä johtuu. Mies sanoi että kofeiinin puutetta, juo kahvia, sillä lähtee. Ja niinhän se teki. Eli 2vk päivittäinen kahvinjuonti sai minut kahviriippuvaiseksi!!! =)
Eli paljon vaan nestettä sisään ja mielellää niitä suolojakin.. Eli jos ei osmosalia niin vaikka vishyä
Esim. Osmosaali voisi olla ratkaisu.